Yksityinen vai julkinen terveydenhuolto

Tari­na ker­toi 1970-luvul­la, että Kiinas­sa poti­laat mak­sa­vat lääkärille niin kauan kuin ovat ter­veitä. Sairas­tu­mi­nen lopet­taa mak­samisen joka alkaa uud­estaan vas­ta, kun lääkäri on saanut poti­laan ter­veek­si. Lääkärin kan­nat­taa neu­voa sairauk­sien ehkäisyssä toisin kuin län­si­maisen lääkärin, joka tien­aa siitä, että poti­laat sairastuvat.

Tari­na tuskin on tot­ta, kuten ei juuri mikään, jota sil­loin Kiinas­ta ker­rot­ti­in. Mut­ta suo­ma­lainen hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta toimii kuin tari­nan kiinalainen lääkäri: perii vero­ja asukkail­taan niin kauan kuin nämä ovat työkyky­isä. Sairas­tut­tuaan kansalainen siir­tyy tulon­si­ir­roil­la eläväk­si ja aloit­taa veron­mak­sun uud­estaan parannuttuaan.

Viime aikoina on ollut paljon tieto­ja, joiden mukaan yksi­tyiset sote-palve­lut tekevät saman työn julk­isia halvem­mal­la. Kuu­den suurim­man kaupun­gin selvi­tys esimerkik­si ker­too, että tehoste­tus­sa palvelu­a­sumises­sa ostopalve­lut ovat 27 % halvem­pia kuin kaupunkien itse tuot­ta­mat. Pitäisikö siis kun­tien tuot­ta­mat sote-palve­lut siirtää sote-piirien sijaan yksityisille?

Kes­ki-Euroopas­sa ter­veyspalve­lut tuote­taan yksi­tyis­es­ti ja rahoite­taan pakol­lisen sairaus­vaku­u­tuk­sen kaut­ta. Nämä maat käyt­tävät ter­vey­den­hoitoon olen­nais­es­ti enem­män kuin me. Toisaal­ta hoitoon pääsee nopeasti. Mik­si se on kalli­im­paa? Piti­hän yksi­ty­is­ten palvelu­jen olla halvem­pia kuin julkisten?

Vaku­u­tus­muo­toisen ter­vey­den­huol­lon ongel­mana ovat kus­tan­nuste­hot­tomat hoidot. Sairaalan ansain­ta­logi­ikan kannal­ta mikään hoito ei ole turhaa, jos siitä mak­se­taan. Vaku­u­tusy­htiöt yrit­tävät kyl­lä valvoa, että rahat käytetään järkevästi, mut­ta vaikea­ta se on, sil­lä onhan sekä poti­laal­la että sairaalal­la on yhteisenä intress­inä tehdä kaik­ki mah­dol­liset tutkimuk­set ja hoidot, jot­ka aut­ta­vat edes mar­gin­aalis­es­ti. En tarkoi­ta, että tehtäisi­in vilpil­lis­es­ti jotain täysin turhaa, vaan että tehdään kustannustehotonta.

Etur­i­s­tiri­idan pois­tamisek­si vaku­u­tusy­htiöt ovat alka­neet perus­taa omia sairaaloi­ta; näin myös vaku­u­tusy­htiö Pohjo­la Suomes­sa. Ne pyrkivät samaan asetel­maan kuin on julkises­sa ter­vey­den­huol­los­sa: mak­sa­ja voi valvoa sairaalan toim­intaa omis­ta­jana. OP Pohjolan sairaala on selvä epälu­ot­ta­mus­lause alan yksi­ty­isiä toim­i­joi­ta kohtaan.

Koetan havain­nol­lis­taa ter­vey­den­huol­lon rahoi­tus­vai­h­toe­hto­ja ver­taa­mal­la sitä kulu­tus­tavaroiden jakelu­un tai ostamiseen.

Maail­man yleisin ter­vey­den­hoidon rahoi­tusjär­jestelmä on, että jokainen mak­saa oman hoiton­sa lom­pakostaan. Tämä muis­tut­taa tavaroiden ostamista Stock­man­nil­ta. Kaikkea voi saa­da, mut­ta vain jos on rahaa.

Julki­nen ter­vey­den­huolto vas­taa sitä, että yhteiskun­ta päät­tää, mitä kukin tarvit­see ja jakaa tavarat ilmaisek­si. Tämä on tut­tua asevelvol­lisille, mut­ta vähän tätä henkeä oli myös sodan ajan säännöstelykupongeissa.

Mon­en kuvitel­ma ter­vey­den­huol­lon yksi­ty­istämis­es­tä on val­tio mak­saa ja jokainen saa hakeu­tua minne halu­aa. Tämä vas­taisi kuukausiko­rt­tia Stock­man­nille. Valin­nan­va­paus olisi raja­ton, mut­ta täl­laista ei ole mis­sään. Mak­sa­ja halu­aa rajoit­taa sitä, mis­tä mak­saa. Poikkeuk­se­na ovat suo­ma­laiset Kela-kor­vauk­set, jois­sa hoidon tarkoituk­sen­mukaisu­ut­ta ei valvota mitenkään. Niiden kor­vausaste on mata­la juuri sik­si, että muu johtaisi taloudel­liseen katas­trofi­in. Ter­veyspalvelu­jen kysyn­tä kas­vaisi rajat­ta, jos kaik­ki saisi­vat kaikkea mitä kek­sivät haluta.

Jos val­tio tai kun­nat mak­sa­vat ter­vey­den­huol­lon, se on pidet­tävä jotenkin niiden käsissä.

+ + + +

Julk­isten sote-palvelu­jen pitäisi ottaa oppia yksi­ty­is­ten toim­intatavoista. Julk­i­sis­sa palveluis­sa yksikkökus­tan­nuk­set kas­va­vat yksikön koon kas­vaes­sa. Yksi­ty­isil­lä asia on päin­vas­toin. Kun­nall­ishallinto ei näytä selviävän mon­imutkaisten organ­isaa­tioiden johtamis­es­ta. Tätä pitäisi setviä perin pohjin.

Jos alku­ti­lanteessa yksi­ty­i­sis­sä ja kun­nal­li­sis­sa yksiköis­sä on hyviä ja huono­ja samas­sa suh­teessa, ei kulu kauankaan, kun kil­pailu on karsin­ut yksi­ty­istä huonot pois. Kun­nil­la sama darvin­isti­nen mekanis­mi ei toi­mi. Voisiko toimia?

Olisi kauhis­tus, jos sote-uud­is­tus johtaisi jät­timäisi­in alueel­lisi­in monopolei­hin ilman ver­rokke­ja. Osa kun­tien palveluista kan­nat­taa tehdä ostopalveluina. Niitä tarvi­taan kirit­täjiä. Niille ei yli­hoidon riskin vuok­si pidä antaa päätös­val­taa siitä, kuka tarvit­see ja mitä hoitoa, mut­ta tarpeel­lisek­si havaitun leikkauk­sen esimerkik­si voi ostaa yksityiseltä.

Eikä kan­nustin yli­hoitoonkaan väistämät­tömyys ole. Ruot­sis­sa voi kir­jau­tua vali­ta julkisen ter­veysase­man sijas­ta yksi­tyisen asi­akkaak­si samaan hin­taan. Yksi­tyi­nen saa mak­sun vain osit­tain annetun hoidon mukaan. Lop­pu poti­laiden tulee määrän mukaan. Yli­hoito ei kan­na­ta, jos toimen­piteistä mak­set­tu hin­ta alit­taa mar­gin­aa­likus­tan­nuk­set. Tarpeelli­nen hoito on kuitenkin annet­ta­va, tai menet­tää potilaansa.

Julkiseen ter­vey­den­hoitoon liit­tyy aina jono­ja, kos­ka kysyn­tää ei kar­si­ta hin­nal­la. Keski­t­u­loiset tule­vat jatkos­sakin hoi­dat­ta­maan pikku­vaivansa yksi­ty­is­lääkäril­lä vält­tääk­seen jonottamisen.

Toivon, että jos joskus itse pää­dyn palve­lu­taloon, voin olla tyy­tyväi­nen julkiseen hoitoon. Siltä var­al­ta, että kohdal­leni sat­tuisi huono yksikkö, halu­an tur­vak­seni palvelusetelin, voidak­seni vali­ta hoitopaikkani itse yhdessä omais­teni kanssa. Luotan enem­män omaan arviooni hoidon laadus­ta kun julk­isten palvelu­jen normei­hin. Ystäväl­listä hymyä ei voi normittaa.

 

Kir­joi­tus on julka­istu Suomen Kuvale­hdessä Näkökulma-artikkelina