(Kuvista saa isommat klikkaamalla niitä.)
Reitti jatkoi tasaista laaksoa Tonavaa yläjuoksuun. Todella huvittavaa kutsua Tonavaksi joka, joka on Vantaanjoen luokkaa. Reitti kulki läpi tasaista, aika yksitoikkoista peltomaisemaa. Tämä olisi tosi ankeata polkea vastatuuleen, mutta tuuli oli tyyntynyt. Iltapäivällä se heräsi uudestaan myötäisenä.
Tuuli oli tyyntynyt ja vähäinenkin tuuli oli enemmänkin myötäinen.
Söin lounasta ravintolassa, jossa oli toinenkin reppuselkäpyöräilijä. Hän oli matkalla Napoliin. Tavaroita oli silmämääräisesti vielä vähemmän kuin minulla.
Jossain vaiheessa ohitseni ajoi vauhdilla ikäiseni nainen. Itsetuntoni pelastui, kun huomasin hänen ajavan sähköpyörällä. Niitä oli iäkkäillä polkijoilla todella yleisesti.
Jokilaakso muuttui kapeaksi ja jyrkkäreunaiseksi, mutta ei edelleenkään noussut mitenkään dramaattisesti. Pyöräreitin laatu heikkeni maantiepyöräilijän silmin. Se muuttui hiekkapintaiseksi ja siinä oli peukalon pään kokoisia kiviä. Vastaan tuli paljon pyöräilijöitä satulalaukkujen kanssa. Monella, jopa noin puolella, oli sähköfillarit.
Kun reitti ristesi päätien kanssa, harkitsin hetken päätielle siirtymistä, koska ajaminen olisi selvästi nopeampaa, mutta minne minulla oli kiire?
Heti tämän jälkeen reitti nousi jyrkästi kymmenen metriä ylös ja laskeutui yhtä jyrkästi alas. Vaikka ajoin laskun varovasti jarruttaen, ajoin silti siian lujaa. Etupyörä osui johonkin kiveen ja rengas tyhjä. Tämä reitti ei sovi maantiepyörälle.
Strategiani rengasrikon suhteen on vaihtaa rikkoutunut ehjään, mutta selvittää kuitenkin, missä reikä on, koska reiän aiheuttaja on saattanut jäädä ulkokumiin kiinni odottamaan uutta puhkottavaa. Reikä oli kuitenkin liian iso etsittäväksi: rengasta ei voinut pumpata niin, että voisi kuunnella, mistä se sihisee. Ei auttanut kuin laittaa uusi (tai siis vanha ja kertaalleen paikattu) sisärengas ja toivoa parasta.
Menin ensimmäisen mahdollisuuden tarjoutuessa päätielle ja ihmettelin, miksi en ollut tehnyt sitä paljon aikaisemmin. Sillä liikkui suunnilleen yhtä paljon pyöräilijöitä kuin pyöräreittiä pitkin, mutta nämä olivat kaikki maantiepyörällä liikkeellä –ja reppukin oli monella selässä.
Muutaman kilometrin jälkeen eturengas tyhjeni uudestaan. Tätä juuri pelkäsin. Tämä tapahtui pienen tauon aikana, joten en tiedä, kuinka nopeasti se tyhjeni. Nyt se reiän aiheuttaja on löydyttävä. Irrotin sisärenkaan, pumppasin sitä eikä se näyttänyt vuotavan lainkaan, kunnes paikka siinä antoi periksi ja rengas tyhjeni. Siis oliko tämä uusi reikä (paikattua rengasta ei pidä pumpata kovin täydeksi irrallaan). Vaihdoin tällä kertaa uuden renkaan, viimeiseni, ja lähdin kovin epävarmana polkemaan eteenpäin.
Saavuin Beuroniin, pieneen Jumalan hylkäämään kylään. Olin ajatellut ajaa pidemmälle, mutta seuraavaan etappiin oli 22 km ja tuo rengas huolestutti. Aikaakin oli tärvääntynyt.
Jos Jumala ehkä olikin tämän kylän hylännyt, kyläläiset eivät olleet hylänneet Jumalaa. Huoneessanikin oli oven päällä risti. Hotelli taitaa olla kylän ainoa varsinainen työnantaja. Se taas elää vaellusturisteilla.
Edessä oli uusi ongelma. Ainakin verkkoyhtiöt olivat tämän kylän hylänneet. Netti ei toiminut. Puhelimessani toimi vain 2G ja samaan hyvin hitaaseen ja pahasti pätkivään yhteyteen perustui ilmeisesti myös hotellin wlan, joka oli käytettävissä vain hotellin aulassa.
En esimerkiksi voinut lähettää kirjoittamaani blogimerkintää. Tätäkin pahempaa oli, että en saanut auki karttoja. Paperikarttani on loppumassa, eikä täältä saa karttaakaan ostetuksi.
Siinä jälkimmäisessä puhjenneessa renkaassa ei ollut muuta reikää kuin se pettänyt paikka.
