Riedlingen – Beuron

(Kuvista saa isom­mat klikkaa­mal­la niitä.)

Reit­ti jatkoi tasaista laak­soa Tonavaa yläjuok­su­un. Todel­la huvit­tavaa kut­sua Tonavak­si joka, joka on Van­taan­joen luokkaa. Reit­ti kul­ki läpi tasaista, aika yksi­toikkoista pel­tomaise­maa. Tämä olisi tosi ankea­ta polkea vas­tatu­uleen, mut­ta tuuli oli tyyn­tynyt. Iltapäiväl­lä se heräsi uud­estaan myötäisenä.

Tuuli oli tyyn­tynyt ja vähäi­nenkin tuuli oli enem­mänkin myötäinen.

 

Söin lounas­ta rav­in­to­las­sa, jos­sa oli toinenkin rep­puselkäpyöräil­i­jä. Hän oli matkalla Napoli­in. Tavaroi­ta oli silmämääräis­es­ti vielä vähem­män kuin minulla.

Jos­sain vai­heessa ohit­seni ajoi vauhdil­la ikäiseni nainen. Itse­tun­toni pelas­tui, kun huo­masin hänen aja­van sähköpyöräl­lä. Niitä oli iäkkäil­lä polk­i­joil­la todel­la yleisesti.

Jok­i­laak­so muut­tui kapeak­si ja jyrkkäre­unaisek­si, mut­ta ei edelleenkään nous­sut mitenkään dra­maat­tis­es­ti. Pyöräre­itin laatu heikkeni maantiepyöräil­i­jän silmin. Se muut­tui hiekkap­in­taisek­si ja siinä oli peukalon pään kokoisia kiviä. Vas­taan tuli paljon pyöräil­i­jöitä sat­u­lalaukku­jen kanssa. Monel­la, jopa noin puolel­la, oli sähköfillarit.

Kun reit­ti ris­te­si pää­tien kanssa, hark­itsin het­ken päätielle siir­tymistä, kos­ka ajami­nen olisi selvästi nopeam­paa, mut­ta minne min­ul­la oli kiire?

Heti tämän jäl­keen reit­ti nousi jyrkästi kymme­nen metriä ylös ja laskeu­tui yhtä jyrkästi alas. Vaik­ka ajoin laskun varovasti jar­rut­taen, ajoin silti siian lujaa. Etupyörä osui johonkin kiveen ja ren­gas tyhjä. Tämä reit­ti ei sovi maantiepyörälle.

Strate­giani ren­gas­rikon suh­teen on vai­h­taa rikkoutunut ehjään, mut­ta selvit­tää kuitenkin, mis­sä reikä on, kos­ka reiän aiheut­ta­ja on saat­tanut jäädä ulkoku­mi­in kiin­ni odot­ta­maan uut­ta puhkot­tavaa. Reikä oli kuitenkin liian iso etsit­täväk­si: ren­gas­ta ei voin­ut pumpa­ta niin, että voisi kuun­nel­la, mis­tä se sihisee. Ei aut­tanut kuin lait­taa uusi (tai siis van­ha ja ker­taalleen paikat­tu) sisären­gas ja toivoa parasta.

Menin ensim­mäisen mah­dol­lisu­u­den tar­joutues­sa päätielle ja ihmettelin, mik­si en ollut tehnyt sitä paljon aikaisem­min. Sil­lä liikkui suun­nilleen yhtä paljon pyöräil­i­jöitä kuin pyöräre­it­tiä pitkin, mut­ta nämä oli­vat kaik­ki maantiepyöräl­lä liik­keel­lä –ja rep­pukin oli monel­la selässä.

Muu­ta­man kilo­metrin jäl­keen eturen­gas tyh­jeni uud­estaan. Tätä juuri pelkäsin. Tämä tapah­tui pienen tauon aikana, joten en tiedä, kuin­ka nopeasti se tyh­jeni. Nyt se reiän aiheut­ta­ja on löy­dyt­tävä. Irrotin sisärenkaan, pump­pasin sitä eikä se näyt­tänyt vuo­ta­van lainkaan, kunnes paik­ka siinä antoi perik­si ja ren­gas tyh­jeni. Siis oliko tämä uusi reikä (paikat­tua ren­gas­ta ei pidä pumpa­ta kovin täy­dek­si irral­laan). Vai­h­doin täl­lä ker­taa uuden renkaan, viimeiseni, ja lähdin kovin epä­var­mana polke­maan eteenpäin.

Saavuin Beu­roni­in, pie­neen Jumalan hylkäämään kylään. Olin ajatel­lut ajaa pidem­mälle, mut­ta seu­raavaan etap­pi­in oli 22 km ja tuo ren­gas huolestut­ti. Aikaakin oli tärvääntynyt.

Jos Jumala ehkä olikin tämän kylän hylän­nyt, kyläläiset eivät olleet hylän­neet Jumalaa. Huoneessanikin oli oven pääl­lä risti. Hotel­li taitaa olla kylän ain­oa varsi­nainen työ­nan­ta­ja. Se taas elää vaellusturisteilla.

Edessä oli uusi ongel­ma. Ainakin verkkoy­htiöt oli­vat tämän kylän hylän­neet. Net­ti ei toimin­ut. Puhe­limes­sani toi­mi vain 2G ja samaan hyvin hitaaseen ja pahasti pätkivään yhtey­teen perus­tui ilmeis­es­ti myös hotellin wlan, joka oli käytet­tävis­sä vain hotellin aulassa.

En esimerkik­si voin­ut lähet­tää kir­joit­ta­maani blogimerk­in­tää. Tätäkin pahempaa oli, että en saanut auki kart­to­ja. Paperikart­tani on lop­pumas­sa, eikä täältä saa kart­taakaan ostetuksi.

Siinä jälkim­mäisessä puh­jen­neessa renkaas­sa ei ollut muu­ta reikää kuin se pet­tänyt paikka.