München – Augsburg

Tämän kesän pyöräretkeni suun­tau­tuu jon­nekin Alp­pi­en pohjois­puolelle. Reit­ti ei ole vielä selvä, kos­ka siihen vaikut­taa sää. Alku- ja lop­pupis­teet ovat joka tapauk­ses­sa Münchenissä.

Alun perin min­un piti lentää Milanoon, pör­rätä vähän aikaa Pohjois-Ital­ias­sa ja polkea Pra­haan, mut­ta sääen­nuste (36 Co) pakot­ti viime­hetken muu­tok­seen. Käytin ensim­mäisen ker­ran Air­shells –laukkua. Se oli ahtaampi kuin luulin ja jouduin irrot­ta­maan ohjaus­tan­gon kokon­aan ennen kuin fil­lari mah­tui. Voi olla, että sat­u­lan irro­tus olik­si riit­tänyt, mut­ta alkoi tul­la kiire enkä ehtinyt vai­h­toe­htoisi­in kokeiluihin.

Münchenis­sä en ollut ain­oa, joka odot­ti pitkään iso­ja laukku­ja. Joukko nuo­ria suo­ma­laisia hiihtäjiä odot­teli rul­la­suk­si­aan. Har­joi­tusleiri Italiassa (!).

Pyörän sain nopeasti kasatuk­si, mut­ta oli vaikeuk­sia löytää paik­ka luovut­taa se laukku. Pidän enem­män ihmi­sistä, jot­ka sanovat, etteivät tiedä kuin yrit­tävät aut­taa ja neu­vo­vat väärin. Kaivoin tiedon sähkö­pos­tivi­estistä, mut­ta aikaa tärvään­tyi ja aurinko alkoi suun­nitel­la laskeu­tu­mista. Mut­ta oma vika: tark­ka ohje oli sähköpostiviestissä.

Seu­raa­va ongel­ma oli päästä pois lento­ken­tän alueelta. Olin kat­sonut sen open­cy­clemapsin kar­tas­ta ja reitin piti olla help­po, mut­ta maas­tos­ta en sitä löytänyt. Joka suun­nas­sa oli vas­tas­sa moot­to­rili­iken­nemerk­ki tai peräti aita. Kysyin neu­voa lukuisil­ta ihmisiltä, jot­ka sanoi­vat yht­enevästi, ettei sel­l­aista reit­tiä ole. Ota juna. Lop­ul­ta jär­ki voit­ti ja alis­tu­in otta­maan junan, 13,20 euroa.

Hotel­lis­sa avasin sen pyöräi­lykar­tan uud­estaan ja help­po se reit­ti olikin. Olin aivan pyörä­tien alun kohdal­la kysynyt neu­voa sitä saa­mat­ta – ja tun­nista­mat­ta pyöräti­etä pyörätiek­si. Oliko­han sitä lainkaan olemassa?

Söin illal­lisen kreikkalaises­sa rav­in­to­las­sa, jos­sa puhut­ti­in äänekkäästi kreikkaa. Tun­nistin vain yhden sanan: eurosta oli puhe.

Tiis­taina alkoi sit­ten varsi­nainen polkem­i­nen. Piti tul­la hyvin hel­teinen päivä, 32 astet­ta. Viisas olisi jäänyt Müncheni­in kat­so­maan kaupunkia, mut­ta kun Ilmati­eteen laitos ennusti auringon menevän pil­veen ja jopa armah­tavaa sadet­ta, lähdin kohti Augsburgia.

Kaupungista ulos suun­nist­a­mi­nen on aina paljon han­kalam­paa kuin sisään polkem­i­nen ja niin oli nytkin. Olin vai­h­tanut pyöräi­lykar­tan nav­i­gaat­tori­i­ni ja seu­railin sen opas­ta­mana rauhal­lisia pikkuteitä.

Ei tul­lut sadet­ta eikä edes pil­viä. Matkan­teko oli käsit­tämät­tömän hidas­ta. Tasaises­sa maas­tossa tyynel­lä sääl­lä nor­maaliläm­pöti­las­sa tuo 80 kilo­metrin mat­ka olisi men­nyt nopeasti, mut­ta nyt piti pysähdel­lä yht­enään ja ne pienetkin mäet oli­vat yhtä tuskaa. Juoma­pul­loista join vet­tä ja urheilu­juo­maa yhteen­sä 4,25 litraa. Silti hotel­li­in tul­lessa oli hirveä jano.

Augs­bur­gista ehdin tode­ta, että sen liikenne perus­tuu hyvin voimaperäis­es­ti ratikoi­hin, joi­ta on joka puolel­la ja jot­ka ovat paljon helsinkiläisiä pidem­piä. Keskus­tan katu­ti­las­ta on varat­tu ratikoille huo­mat­ta­va osa. Raideleveys on sama.

Illan­su­us­sa ukkospil­vet näyt­tivät ryh­mit­tyvän hyökkäysmuodostelmaan.