Miten vastaamme Aasian haasteeseen?

Alus­tus­puheen­vuoroni kul­taran­takeskustelu­jen Län­si­maat ja demokra­t­ian tila ‑työryh­mässä 

Län­si­maisen lib­er­aalin demokra­t­ian piti olla niin ylivoimainen, että kaik­ki maat lop­ul­ta pää­tyvät siihen. Viimeaikoina on näyt­tänyt toiselta, kun Aasian maat, Kiina etunenässä, ovat kehit­tyneet olen­nais­es­ti Euroop­paa rivakammin.

Kiina ei ole voit­tanut vielä. Maa kopio teknolo­giaa ja siirtää asukkai­ta maal­ta kaupunkei­hin. Jos­sain vai­heessa Kiinankin pitäisi siir­tyä kopi­oi­jas­ta kehit­täjäk­si. Sil­loin vapaan tiedonväl­i­tyk­sen puut­teet voivat tul­la ongelmaksi.

Vaik­ka Kiinal­la on ihail­ta­va kysy saa­da nopeasti aikaan päätök­siä, joi­ta meil­lä jahkail­laan vuosia, Kiinas­sakaan ei kaik­ki toi­mi. Kiina panos­taa suurehko­ja sum­mia ympäristön­suo­jelu­un, mut­ta huonon hallinnon takia tehot­tomasti. Maan kaupun­git ovat saas­tu­misen takia surke­as­sa kun­nos­sa, mikä on hirveä virhe. Suuri virhe on ollut antaa kaupunkili­iken­teen ruuhkau­tua, vaik­ka maan ihaile­mas­ta Sin­ga­pores­ta olisi voin­ut kopi­oi­da mallin päästää katu­verkkoon vain niin paljon auto­ja kuin sinne mah­tuu. Dik­ta­toris­es­ti johde­tut maat ovat usein pop­ulis­tis­ten painei­den vankeja.

Jotkut pankit halu­aisi­vat siir­tyä Sin­ga­pores­ta Shang­hai­hin, mut­ta eivät voi, kos­ka eivät voi toimia ympäristössä, jos­sa viesti markki­na­op­er­aa­tios­ta tulee per­ille seu­raa­vana päivänä, jos silloinkaan.

Joka tapauk­ses­sa Aasian haaste on todel­li­nen, ja siihen on vas­tat­ta­va ­­– ei muut­tumal­la aasialaisik­si, kuten Unkaris­sa on vähän ajatel­tu, vaan kor­jaa­mal­la heikkouksiamme.

Vetokra­tia

Fran­cis Fukuya­ma, joka ehti jo kir­jas­saan His­to­ri­an lop­pu julk­istaa län­si­maisen lib­er­aalin demokra­t­ian voit­ta­jak­si, on sit­tem­min kehit­tänyt län­si­maid­en pysähtyneisyyt­tä selit­tävän käsit­teen vetokra­tia kuvaa­maan tilan­net­ta, jos­sa yhteiskun­nas­sa liian monel­la tahol­la on tosi­asialli­nen veto-oikeus.

Ter­mi vetokra­tia kuvaa hyvin, mitä tapah­tui hal­li­tustyösken­telyssä tuhoisin seu­rauksin viime vaa­likaudel­la, mut­ta kuvaa se myös koko suo­ma­laisen yhteiskun­nan tilannetta.

Kun hyv­in­voin­ti­val­tio­ta raken­net­ti­in ja laa­jen­net­ti­in, tun­tui oikeal­ta taa­ta kaikille osa­puo­lille jonkin siivu olo­jen parane­mis­es­ta. Kuin lisää jaet­tavaa ei ole, kon­sen­suk­sel­la ei pystytä päät­tämään enää oikein mistään.

Ongel­maan liit­tyy palkka­jakau­man polar­isoi­tu­mi­nen ja keskilu­okan ase­man heikken­e­m­i­nen. Palkka­jakau­man keskeltä katosi vuosi­na 1995 – 2008 noin 300 000 työ­paikkaa, jot­ka ovat kor­vau­tuneet toisaal­ta korkea­palkkaisil­la ja toisaal­ta mata­la­palkkaisil­la töil­lä. Muu­tos on yleis­maail­malli­nen. Se iskee eri­tyis­es­ti sosialidemokraat­tien kan­nat­ta­jakun­taan kaikkial­la län­tisessä Euroopas­sa. Nyt niiden sekä kan­na­tus­ta että toim­intakykyä naker­ta­vat pop­ulis­tiset puolueet, joi­hin ase­mansa pet­tynyt duu­nar­i­taus­tainen keskilu­ok­ka tukeutuu.

Uuden­lainen eri­ar­voisu­us työ­markki­noil­la vaikeut­taa kon­sen­suk­seen perus­tu­vaa päätök­sen­tekoa, kos­ka ase­maansa menet­tävät ryh­mät ymmär­ret­tävästi eivät ole eri­tyisen kon­sen­sushenkisiä. Päätök­siä on kuitenkin tehtävä.

Teesi 1. On palat­ta­va kon­sen­suk­ses­ta enemmistöpäätöksiin 

Uuden­lainen eri­ar­voisu­us työ­markki­noil­la haas­taa myös tapamme tavoitel­la tasa-arvoista yhteiskun­taa. Se tuot­taa nyt rak­en­teel­lista työt­tömyyt­tä. On järkeväm­pää hyväksyä palkkaero­jen kasvu ja tukea pieni­palkkaisia mata­la­palkkat­uen tai pienen perus­tu­lon kaut­ta kuin antaa rak­en­teel­lisen työt­tömyy­den nousta.

Teesi 2. Pieni­palkkaisten ase­maa on parannettava

Kus­tan­nuste­hokkaan hyv­in­voin­tipoli­ti­ikan tavoit­telus­sa voi muutekin vähän vilkuil­la Sin­ga­poren suun­taan. Tiedän, ettei Sin­ga­porea voi pitää demokra­tiana, mut­ta se ei tarkoi­ta, etteikö hei­dän sosi­aalipoli­it­tisia inno­vaa­tioitaan voisi silti kopi­oi­da. Koko Sin­ga­poren mallia ei voi kopi­oi­da, kos­ka maan men­estys perus­tuu siihen, että se on keskel­lä köy­hiä mai­ta, joiden lain­säädän­tö on niin kehit­tymätön­tä, etteivät kan­sain­väliset yri­tyk­set uskalla pan­na toim­into­jaan niihin. Me emme voi puris­taa veroast­et­tamme yhtä alas, kos­ka meil­lä ei ole ter­vey­den­huol­los­sa käytet­tävis­sä hal­paa male­sialaista työvoimaa.

Juris­te­ria

Val­ti­oti­eteil­i­jän silmin päätök­si­imme on täl­lä vuo­sisadal­la alka­nut yhä enem­män vaikut­taa juris­te­ria, lain­opilli­nen saivartelu. Ilmaisu var­maankin loukkaa joitakui­ta, mut­ta sanon sen silti.

Ennen yhteiskun­nal­li­sis­sa ratkaisu­is­sa pohdit­ti­in lähin­nä niiden toimivu­ut­ta ja oikeu­den­mukaisu­ut­ta, nyt sitä, mikä menisi läpi perus­tus­laki­valiokun­nas­ta. Tämä on ikävää.

Juris­ter­ian merk­i­tys on kas­vanut kaikkial­la, myös yri­tys­ten väli­sis­sä suhteis­sa. Tämä on osa sitä toimin­nan kankeut­ta, jota aasialaiset eivät halua meiltä kopi­oi­da. Olemme kauhis­telleet amerikkalaista juris­tiy­hteiskun­taa ja sen tehot­to­muut­ta, mut­ta olemme luisumas­sa pitkin kalte­vaa pin­taa samaan tilanteeseen. Tämä tapah­tuu pienin, sinän­sä ymmär­ret­tävin päätök­sen, mut­ta lop­putu­los on huono. Kehi­tys on pysäytettävä.

Teesi 3. Kehi­tys kohti amerikkalaistyyp­pistä juris­tiy­hteiskun­taa on pysäytettävä.

Puu­tun lisäk­si juris­ter­ian kah­teen han­kalaan ilmiöön.

Jok­seenkin jokaiseen muu­tok­seen liit­tyy hyvien puolien ohel­la myös huono­ja. Se hyvä, joka muu­tok­ses­sa menetetään, on huo­mat­tavasti vahvem­min suo­jat­tu kuin se hyvä, joka muu­tok­sel­la tavoitel­laan. Olemme vuoron perään voit­taval­la ja häviäväl­lä puolel­la. Pitkässä juok­sus­sa olemme kaik­ki häviäjiä, kos­ka niin paljon tavoitel­tua hyvää jää saa­mat­ta, jos pieni uhanalainen hyvä syr­jäyt­tää suurem­man tavoitel­lun hyvän.

Kaavoituskysymyk­sis­sä pitäisi luo­da menet­te­ly, jos­sa se, joka muu­tok­ses­ta hyö­tyy, kor­vaisi kohtu­ulliset mene­tyk­set niille, jot­ka muu­tok­ses­ta kärsivät.

Teesi 4. Uhat­tuna ole­vaa hyvää ja voitet­tavis­sa ole­vaa hyvää on mitat­ta­va samal­la vaa’alla

Olen erään suo­ma­laisen clean­tech ‑yri­tyk­sen hal­li­tuk­ses­sa. Voitimme urakan Ruot­sis­sa, mut­ta kil­pail­i­ja valit­ti markki­natuomiois­tu­imeen. Markki­natuomiois­tu­imen on annet­ta­va päätök­sen­sä kuukau­den sisäl­lä. Mik­si näin ei voisi olla myös Suomes­sa? Val­i­tuk­sista aiheutu­va hait­ta pienenisi huo­mat­tavasti, jos ratkaisut tuli­si­vat nopeasti. Oikeustur­van kannal­ta tämä on parem­pi tie kuin val­i­tu­soikeu­den karsiminen.

Teesi 5. Tuomiois­tu­in­ten työ­ta­vat on mod­ernisoita­va ja ratkaisu­jen tulee yksinker­tai­sis­sa tapauk­ses­sa tul­la nopeasti. 

 

EU:n päätök­sen­tekokyky

Paul Krug­man on pitänyt euroop­palaisia talous­poli­itikko­ja type­r­yksinä, jot­ka ovat aja­neet maanosan lamaan. Tähän on vas­tat­tu, ettei Krug­man tunne euroop­palaisen päätök­sen­teko­jär­jestelmän rajoituk­sia. Niin­pä niin. Päätök­sen­teko­jär­jestelmän puut­teet tule­vat kalli­ik­si koko maanos­alle ja juuri nyt erit­täin kalli­ik­si Suomelle. Vuo­den 2008 jäl­keen Suo­mi on menet­tänyt varovais­es­tikin arvioiden yli sata mil­jar­dia euroa menetet­tynä kansan­tu­lona. Kiis­tel­lä voidaan siitä, mikä osa tästä on kotiku­toista ja mikä seu­raus­ta EU:n huonos­ta päätök­sen­tekokyvys­tä, mut­ta Krug­manin osoit­ta­ma ongel­ma on joka tapauk­ses­sa mak­sanut kym­meniä mil­jarde­ja. Tämän rin­nal­la Kreikalle annetut tuet ovat ropoja.

Juck­erin sano­ja pahoin­pidellen: Tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mut­ta emme tiedä, miten saisimme sen läpi Sak­san perustuslakituomioistuimesta.

Teesi 6. EU:n talous­poli­ti­ikkaa koske­va ylikansalli­nen päätök­sen­teko on saata­va toimimaan.

 

Kaupun­git

Kan­sain­välisessä lehdis­tössä tois­tuu väite, että val­tiot ovat menet­tämässä val­taansa toisaal­ta ylikansal­lisille elimille ja toisaal­ta kaupungeille. Min­ul­la on Helsin­gin kaupunkisu­un­nit­telu­lau­takun­nan vara­puheen­jo­hta­jana huo­mat­tavasti enem­män val­taa kuin oli kansane­dus­ta­jana. Kaupungis­tu­mi­nen on aikamme suuri pro­jek­ti. Kaupunkien rak­en­t­a­mi­nen vas­taa läh­es puoles­ta Suomes­sa tehtävistä investoin­neista. Kaupunkien kun­ta­jako ja kaupunkikun­tien hallintorak­en­teet eivät ole siinä kun­nos­sa, että kehi­tys­tä kyet­täisi­in ohjaa­maan optimaalisestii.

Teesi 7. Kaupungis­tu­misen hallinta on otet­ta­va poli­ti­ikan keskiöön