Hyvinvointivaltion solakoittaminen

Mil­jar­di­en kestävyys­va­je pakot­taa miet­timää, mitä hyv­in­voin­ti­val­tios­ta ylipään­sä on enää pelastet­tavis­sa ja mikä on aivan pakko pelastaa.

Hyv­in­voin­ti­val­tio ei ole riip­pakivi, joka verot­taa talouden henki­hiev­eri­in. Maail­man men­estyvim­mät val­tiot ovat suureen julkiseen talouteen perus­tu­via hyv­in­voin­tiy­hteiskun­tia. Pohjo­is­maat, Hol­lan­ti, Sak­sa ja Kana­da ovat kär­jessä kaikissa val­tioiden väli­sis­sä kauneuskil­pailuis­sa. Ne ovat myös kil­pailukykymittarei­den kär­jessä huoli­mat­ta korkeas­ta veroasteesta.

Onko hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan tien val­it­sem­i­nen tehnyt kan­soista men­estyviä vai onko taloudelli­nen men­estys saanut rahaa riit­tämään myös kaik­keen kivaan?

Mon­et Lati­nalaisen Amerikan maat oli­vat selvästi Euroop­paa vau­raampia 1930-luvul­la. Ne val­it­si­vat pien­ten bud­jet­tien ja suurten tulo­ero­jen poli­ti­ikan. Euroop­palaiset hyv­in­voin­ti­val­tiot ovat sen jäl­keen men­neet selvästi ohi.

Lati­nalaisen Amerikan maid­en pahin virhe oli opetuk­sen laimin­lyön­ti. Kansakun­ta saa koko kansan lah­jakku­us­re­servit käyt­töön­sä, kun kaikil­la on mah­dol­lisu­us koulut­tau­tua. Jos opin­tielle olisi ollut Suomes­sa yhtä vaikea päästä kuin vaikka­pa Argen­ti­inas­sa, moni suomen taloudel­lista men­estys­tä vauhdit­tanut huip­pukyky olisi pää­tynyt pitämään pizze­ri­aa kotikylässään.

Yhdys­val­lois­sa, jos­sa piti olla mah­dol­lista koho­ta juok­supo­jas­ta pääjo­hta­jak­si, sosi­aa­li­nen liikku­vu­us on viime vuosikym­meninä hidas­tunut voimakkaasti. Nyky­isin koulu­tuk­sen taso ja määrä riip­pu­vat siel­lä van­hempi­en tulota­sos­ta, mikä merk­it­see val­tavaa kyky­jen haaskaus­ta. Maan pelas­tus on aiv­o­tuon­ti. Kiinan myy­dyin tietokir­ja viime vuon­na käsit­teli sitä, miten saat laps­esi amerikkalaiseen huippuyliopistoon.

Riit­täisikö tasa-arvoinen mah­dol­lisu­us koulu­tuk­seen, vai tarvi­taanko men­estyk­seen muitakin hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan piirteitä? Koulu on hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan tärkein osa, mut­ta se ei riitä. Suuret tulo­erot eivät edis­tä vaan hidas­ta­vat talouskasvua. Köy­hyys tuot­taa työt­tömyyt­tä, kos­ka köy­hän ener­gia ja osaami­nen keskit­tyvät mar­gin­aalis­sa elämiseen. köy­hyy­den kanssa kamp­pail­e­va ei opi eikä ope­ta lap­silleen taito­ja, joi­ta tarvi­taan työelämässä.

Hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nas­ta ei siis kan­na­ta luop­ua, mut­ta emme me tätä sanom­al­la pääse eroon kestävyys­va­jeesta. Olem­meko Titanicin kan­nel­la julis­ta­mas­sa, että laivan uppoami­nen on väärin sen sijaan, että hakeu­tu­isimme pelastusveneille?

= = =

Julk­isu­u­teen on vaa­dit­tu leikkaus­lis­to­ja. Jos poti­laal­la on yli­pain­oa, lääkäri ei suosi­ta raa­jan amputoimista, vaik­ka paino sil­lä kyl­lä lask­isi. Mei­dän on tehtävä hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nas­ta kus­tan­nuste­hokkaampi. Se edel­lyt­tää yhteiskun­nal­lista insinööritaitoa.

Päi­hdeäi­tion­gel­ma on esimerk­ki yhteiskun­nal­lisen insinööri­taidon puut­teesta. Päi­hdeäid­it syn­nyt­tävät vuosit­tain sato­ja äidin alko­holinkäytön peru­ut­ta­mat­tomasti vau­ri­oit­ta­maa las­ta. Uno­htakaamme inhimilli­nen kär­simys ja ajatelka­amme vain rahaa. Yksi vam­mautet­tu lap­si merk­it­see yhteiskun­nalle varovais­es­tikin lask­ien keskimäärin 400 000 euron kus­tan­nuk­sia. Vuodessa yhteiskun­nalle syn­tyy siis sato­jen miljoonien kus­tan­nuk­set. Olisi erit­täin kan­nat­tavaa hoitaa päi­hdeäite­jä niin, että lapset syn­tyvät ter­veinä, mut­ta tähän ei rahaa riitä. Päi­hdeäid­it ovat räikeä esimerk­ki epära­tionaalis­es­ta päätök­sen­teosta, mut­ta ongel­ma on laajempi.

Ajatelka­amme, että on valit­ta­vana kak­si yhtä arvokas­ta sosi­aal­ista päämäärää, joista toinen on pelkkä meno, mut­ta toinen mak­saa itsen­sä kohtu­ua­jas­sa takaisin. Moni sanoo, ettei val­in­taa voi tehdä täl­lä perus­teel­la. On pakko voi­da, sil­lä eihän jälkim­mäi­nen kohde tosi­asi­as­sa mak­sa mitään. Sosi­aalipoli­ti­ikas­sa on opit­ta­va ajat­tele­maan kustannustehokkuutta.

Liit­tyy päi­hdeäitei­hin muu­takin. Yhteiskun­ta voi käyt­tää pakkokeino­ja, jos äiti pahoin­pitelee syn­tynyt­tä las­ta, mut­ta syn­tyvän lapsen suo­jelemisek­si äitiä ei voi määrätä pakko­hoitoon. Syynä on juridi­nen umpiku­ja. Mitä tapah­tu­isi abort­ti­lain­säädän­nölle, jos sik­iön ja äidin ihmisoikeudet rin­nas­tu­isi­vat toisi­in­sa? Juris­tit ovat ratkaisseet asian syn­tyvän lapsen tap­piok­si. Ei pitäisi olla vaikea­ta säätää, että lap­si, jon­ka äiti on päät­tänyt syn­nyt­tää, rin­nas­tuu oikeuk­sil­taan äiti­in­sä. Tämä ei tarkoit­taisi, ettei ehkäisyä saisi har­joit­taa tai pien­tä sik­iötä abor­toi­da, vaik­ka molem­mat merk­it­sevät menetet­tyjä elämiä.

Sosi­aalipoli­ti­ik­ka on liikaa juridi­ikkaa ja liian vähän talouspolitiikkaa.

= = =

Voisi myös ottaa mallia Aasian nou­se­vista talouk­sista, jot­ka rak­en­ta­vat yhteiskun­taa puh­taal­ta pöy­dältä. Sin­ga­pores­sa osa veroista mak­se­taan henkilöko­htaisille sosi­aal­i­tileille. Niistä mak­se­taan ter­vey­den­hoito ja mon­et sel­l­aiset sosi­aalietu­udet, joista meil­lä vas­taa val­tio tai kun­ta. Jos tilil­lä on rahaa työu­ran lopus­sa, säästyneet rahat siir­tyvät kas­vat­ta­maan eläket­tä. Sairaalan ovelta ei kään­nytetä, vaik­ka tili on tyhjä. Sil­loin kulut mak­saa val­tio. Tämä nerokas sosi­aa­li­nen inno­vaa­tio alen­taa hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan kus­tan­nuk­sia merkit­tävästi. Tulon­si­ir­roista suurin osa on tulon­si­ir­to­ja itseltä itselle; yhteiskun­nan kas­san kaut­ta elin­vai­heelta toiselle. Kun raha on omaa, sitä ei ylikäytä tai tuh­laa niin kuin jos raha tulisi valtiolta.

Tähän on help­po vas­ta­ta luet­tele­mal­la, mitä euroop­palaisille arvoille vierai­ta piirteitä Sin­ga­pores­sa on. Ei ruu­vimeis­seliäkään kan­na­ta vas­tus­taa työkalu­na sil­lä perus­teel­la, että sil­lä voi rak­en­taa vaik­ka kaa­sukam­mioi­ta keskitysleirille.

.… .

Kir­joi­tus on julka­istu Näkökul­ma ‑artikke­li­na Suomen Kuvalehdessä