Miljardien kestävyysvaje pakottaa miettimää, mitä hyvinvointivaltiosta ylipäänsä on enää pelastettavissa ja mikä on aivan pakko pelastaa.
Hyvinvointivaltio ei ole riippakivi, joka verottaa talouden henkihieveriin. Maailman menestyvimmät valtiot ovat suureen julkiseen talouteen perustuvia hyvinvointiyhteiskuntia. Pohjoismaat, Hollanti, Saksa ja Kanada ovat kärjessä kaikissa valtioiden välisissä kauneuskilpailuissa. Ne ovat myös kilpailukykymittareiden kärjessä huolimatta korkeasta veroasteesta.
Onko hyvinvointiyhteiskunnan tien valitseminen tehnyt kansoista menestyviä vai onko taloudellinen menestys saanut rahaa riittämään myös kaikkeen kivaan?
Monet Latinalaisen Amerikan maat olivat selvästi Eurooppaa vauraampia 1930-luvulla. Ne valitsivat pienten budjettien ja suurten tuloerojen politiikan. Eurooppalaiset hyvinvointivaltiot ovat sen jälkeen menneet selvästi ohi.
Latinalaisen Amerikan maiden pahin virhe oli opetuksen laiminlyönti. Kansakunta saa koko kansan lahjakkuusreservit käyttöönsä, kun kaikilla on mahdollisuus kouluttautua. Jos opintielle olisi ollut Suomessa yhtä vaikea päästä kuin vaikkapa Argentiinassa, moni suomen taloudellista menestystä vauhdittanut huippukyky olisi päätynyt pitämään pizzeriaa kotikylässään.
Yhdysvalloissa, jossa piti olla mahdollista kohota juoksupojasta pääjohtajaksi, sosiaalinen liikkuvuus on viime vuosikymmeninä hidastunut voimakkaasti. Nykyisin koulutuksen taso ja määrä riippuvat siellä vanhempien tulotasosta, mikä merkitsee valtavaa kykyjen haaskausta. Maan pelastus on aivotuonti. Kiinan myydyin tietokirja viime vuonna käsitteli sitä, miten saat lapsesi amerikkalaiseen huippuyliopistoon.
Riittäisikö tasa-arvoinen mahdollisuus koulutukseen, vai tarvitaanko menestykseen muitakin hyvinvointiyhteiskunnan piirteitä? Koulu on hyvinvointiyhteiskunnan tärkein osa, mutta se ei riitä. Suuret tuloerot eivät edistä vaan hidastavat talouskasvua. Köyhyys tuottaa työttömyyttä, koska köyhän energia ja osaaminen keskittyvät marginaalissa elämiseen. köyhyyden kanssa kamppaileva ei opi eikä opeta lapsilleen taitoja, joita tarvitaan työelämässä.
Hyvinvointiyhteiskunnasta ei siis kannata luopua, mutta emme me tätä sanomalla pääse eroon kestävyysvajeesta. Olemmeko Titanicin kannella julistamassa, että laivan uppoaminen on väärin sen sijaan, että hakeutuisimme pelastusveneille?
= = =
Julkisuuteen on vaadittu leikkauslistoja. Jos potilaalla on ylipainoa, lääkäri ei suosita raajan amputoimista, vaikka paino sillä kyllä laskisi. Meidän on tehtävä hyvinvointiyhteiskunnasta kustannustehokkaampi. Se edellyttää yhteiskunnallista insinööritaitoa.
Päihdeäitiongelma on esimerkki yhteiskunnallisen insinööritaidon puutteesta. Päihdeäidit synnyttävät vuosittain satoja äidin alkoholinkäytön peruuttamattomasti vaurioittamaa lasta. Unohtakaamme inhimillinen kärsimys ja ajatelkaamme vain rahaa. Yksi vammautettu lapsi merkitsee yhteiskunnalle varovaisestikin laskien keskimäärin 400 000 euron kustannuksia. Vuodessa yhteiskunnalle syntyy siis satojen miljoonien kustannukset. Olisi erittäin kannattavaa hoitaa päihdeäitejä niin, että lapset syntyvät terveinä, mutta tähän ei rahaa riitä. Päihdeäidit ovat räikeä esimerkki epärationaalisesta päätöksenteosta, mutta ongelma on laajempi.
Ajatelkaamme, että on valittavana kaksi yhtä arvokasta sosiaalista päämäärää, joista toinen on pelkkä meno, mutta toinen maksaa itsensä kohtuuajassa takaisin. Moni sanoo, ettei valintaa voi tehdä tällä perusteella. On pakko voida, sillä eihän jälkimmäinen kohde tosiasiassa maksa mitään. Sosiaalipolitiikassa on opittava ajattelemaan kustannustehokkuutta.
Liittyy päihdeäiteihin muutakin. Yhteiskunta voi käyttää pakkokeinoja, jos äiti pahoinpitelee syntynyttä lasta, mutta syntyvän lapsen suojelemiseksi äitiä ei voi määrätä pakkohoitoon. Syynä on juridinen umpikuja. Mitä tapahtuisi aborttilainsäädännölle, jos sikiön ja äidin ihmisoikeudet rinnastuisivat toisiinsa? Juristit ovat ratkaisseet asian syntyvän lapsen tappioksi. Ei pitäisi olla vaikeata säätää, että lapsi, jonka äiti on päättänyt synnyttää, rinnastuu oikeuksiltaan äitiinsä. Tämä ei tarkoittaisi, ettei ehkäisyä saisi harjoittaa tai pientä sikiötä abortoida, vaikka molemmat merkitsevät menetettyjä elämiä.
Sosiaalipolitiikka on liikaa juridiikkaa ja liian vähän talouspolitiikkaa.
= = =
Voisi myös ottaa mallia Aasian nousevista talouksista, jotka rakentavat yhteiskuntaa puhtaalta pöydältä. Singaporessa osa veroista maksetaan henkilökohtaisille sosiaalitileille. Niistä maksetaan terveydenhoito ja monet sellaiset sosiaalietuudet, joista meillä vastaa valtio tai kunta. Jos tilillä on rahaa työuran lopussa, säästyneet rahat siirtyvät kasvattamaan eläkettä. Sairaalan ovelta ei käännytetä, vaikka tili on tyhjä. Silloin kulut maksaa valtio. Tämä nerokas sosiaalinen innovaatio alentaa hyvinvointiyhteiskunnan kustannuksia merkittävästi. Tulonsiirroista suurin osa on tulonsiirtoja itseltä itselle; yhteiskunnan kassan kautta elinvaiheelta toiselle. Kun raha on omaa, sitä ei ylikäytä tai tuhlaa niin kuin jos raha tulisi valtiolta.
Tähän on helppo vastata luettelemalla, mitä eurooppalaisille arvoille vieraita piirteitä Singaporessa on. Ei ruuvimeisseliäkään kannata vastustaa työkaluna sillä perusteella, että sillä voi rakentaa vaikka kaasukammioita keskitysleirille.
. . . . .
Kirjoitus on julkaistu Näkökulma -artikkelina Suomen Kuvalehdessä
Suomalainen hyvinvointivaltio on nimenomaan riippakivi jonka ensimmäinen olemassaolon oikeutus on verotus.
Suomen koululaitos on yksi maailman epätasa-arvoisimmista äidinkielen osaamista mitattaessa. Äidinkielen osaaminen taas ennustaa hyvin muuta koulussa pärjäämistä. Asiasta vain ei tiedetä tai sitä ei pidetä tärkeänä, koska kärsijät ovat poikia.
OECD:n mukaan miesten ja naisten elämänlaadun ero on suurin juuri Suomessa, Ruotsin ja vähän yllättäen USA:n ohella. On monia trendejä, jotka tulevat kasvattamaan eroa ja luomaan syrjäytyneiden miesten alakulttuureja. Suuri ongelma, joka ei kiinnosta paljon ketään.
Minulle kävi niin, että päätin vihdoin lopettaa Hesarin päivittäisien lukemisen, kun suomalaista koulua kutsuttiin taas kerran poikkeuksellisen tasa-arvoiseksi. Ajattelin, että kannattaako todella käyttää joka päivä aikaa omituisiin, todellisuuden päälaelleen kääntäviin myytteihin perehtyäkseen.
Menestyksemme avain ovat suuremmat tulot tuotantoa uudistamalla. Osmo esitti perusteltuja korjaus- ja säästökohteita ja minä jatkan.
Säästöistä ja velanotosta ei kuitenkaan ole apua eikä niille sitä paitsi tule loppua, jollei korjata tulopuolta. Työntekijöistäkään ei ole pulaa, mutta työvoiman lisääminen purkaisi palkankorotuspaineita kautta koko yhteiskunnan. Näinhän työperäisen maahanmuuton kasvattamisvaatimustaan perustelevat Anders Borg ja Juhana Vartiainen. Kuitenkin palkkojen alentaminen toisi sekin vain lyhytaikaista lohtua, koska silloin liian moni työnantaja jatkaisi ilman uudistuksia. Väliaikaista apua antaa myös sellainen elinkeinotuki, jonka tarkoitus on turvata työpaikkojen säilyminen. Sellaisen avulla sinniteltäisiin ilman kannattavuutta parantavia uudistuksia ja näin yritykset menettäisivät lopunkin kilpailukyvystään.
Ratkaisu ovat uusien innovaatioiden jatkuva käyttöönotto. Kilpailukyvyn perusta on nimen omaa työntekijöiden korvaaminen uusien menetelmien ja raaka-aineiden, uudenlaisten koneiden, tehokkaamman energiankäytön ja energiantuotannon, koulutetumman työvoiman, pitemmälle viedyn automaation, uuden ajattelun ja muiden innovaatioiden avulla.
Perinteinen työllisyyspolitiikka ei voi toimia. Nimittäin teollisuuden elpyminen ei sinänsä parantaisi työllisyyttä, koska kannattavuuden kohentuminen on aina ollut seurausta onnistuneista innovaatioista, joiden ansiosta aikaisempaa enemmän tai parempaa tuotetaan vähemmällä työpanoksella. Enää kadonneiden teollisten työpaikkojen tilalle ei synny uusia edes nousukausina niin paljon, että ne riittäisivät korvaamaan menetetyt.
Puuttuvat työpaikat on saatava palveluista, vaikka myös siellä innovaatiot karsivat työntekijöitä. Palvelut on kustannettava pääosin viennistä saatavilla tuloilla, siis voittoa tuottavia yrityksiä verottamalla. Sitä kautta myös kotimainen ostovoima voi kasvaa terveellä tavalla.
Maamme kilpailukyky ei lamaantunut liiallisista palkankorotuksista eikä ainakaan yritysveroista. Monen yrityksen kohdalla ei rahapula ole rajoittanut investointeja, vaan se että rahat eivät ohjautuneet uudistuksiin. On tarpeeksi näyttöä, että romahdusvuoden 2008 jälkeen, jolloin kilpailukykymme lakkasi kasvamasta, usea yritys on jakanut omistajilleen suuria osinkoja ja muita etuja sekä rahaa häipyi veroparatiisien uumeniin. Uutta on pakko kehittää jatkuvasti tai muuten kilpailijat kasvattavat etumatkaa ja uusia kilpailijoita menee ohi. Jollei pelkkä porkkana houkuttele, on vuorineuvoksillekin tohdittava tarjota keppiä.
Päihdeäidin pakkohoito -esimerkkisi pitäisi paikkansa jos kykenisimme ennakolta tunnistamaan ne lapset, joista tulee päihdevammaisia. Ensiksi ongelmana on se, että iso osa päihdevammoista on jo syntynyt ennen, kuin päihdeäidin raskaus on tunnistettu.
Äidin päihteenkäytön riski on tilastollinen ja määräsidonnainen. Montako päihdeäitiä saa (ja kannattaa) pakkohoitaa yhden päihdevammautumisen estämiseksi ?
Hyvä kirjoitus Osmolta!
Laivan kapteenin on muodostettava/saatava haverin sattuessa oikea tilannekuva, mutta sen jälkeen tai joskus jo sitä ennen, jos tilanne jo niin vaatii, tarvitaan päätös ja välittömät toimenpiteet.
Jos vuoto ei ole liian suuri, saattaa laivan pelastamiseksi riittää, kunhan saadaan kaikki väki ensin ”kannelle” ja sitten riittävän monta ”pumppuihin”. Mahdollisuuksien mukaan voidaan ehkä joskus pumppuja käytettäessä samaan aikaan vuotoja ainakin osin tukkia ja niiden vaikutuksiakin rajata. Muitakin toimenpiteitä saatetaan joskus tarvita.
Titanic’in tapauksessa oli se paha ongelma, että vuodon rajaaminen ei ollut laivan rakenteen ja vahinkojen laajuuden takia mahdollista. Se pysyi kuitenkin pystyssä, jolloin edes osa matkustajista saatiin pelastettua.
Laivaa ei pidä päästää kallistumaan liiaksi, sillä silloin on kulku laivassa ja sen toimintakyvyn säilyttäminen vaikeampaa. Kaiken aikaa kallistuvaan ja vajoavaan laivaan syntyy uusia vuotoja vielä lisää.
Ylilastauksen tai lastinsiirtymän tapauksessa voi joskus olla tarkoituksenomaista pelastaa laiva hylkäämällä, ei laiva, vaan vain se osa (kansi-)lastista, joka suurimman vaaran (liian suuren kallistuman, vuodon ja kaatumisen muodossa) ehkä aiheuttaa. Vastaavasti voidaan myös hyvinvointivaltio ”pelastaa”, kun pidetään huoli pumppujen toiminnasta, siis myös pumppaajista, sekä siitä, että ylimääräistä tai ”valtiolaivaa” liiaksi kallistavaa lastia ei laiva enää kanna. Ylimääräiset vuodot tulee tukkia!
Minkä vuoden tilanteeseen pitäisi ”peruuttaa” (lakisääteisten etujen ja velvoitteiden kustannusten sekä verojen) osalta, jotta maamme (ja sen kuntien) tila saataisiin jälleen oikaistua vakaaksi? Takapakkia ei ehkä pitäisi suositella, mutta jos nykymenoon ei ole varaa, on jostakin pakko tinkiä. Ei heittämällä laidan yli pumput ja pumppaajat, tai vuotojen paikkaajat, vaan ainoastaan sen ylilastauksen tai liiallisen kallistuman aikaansaama osa kuormasta.
Jos joku ”puoliapinan varjokuva” saisi päähänsä ehdottaa laivan kaikesta painolastista luopumista, hän ei taida tietää, että se (jos sitä siellä laivan kaksoispohjassa on) auttaa yleensä pitämään laivaa nimenomaan pystyssä!
ottamatta kantaa toistaiseksi puolesta eikä vastaan sosiaalitileistä. yhdestä asiasta pitää olla tarkasti tiedossa.
perehdyin hiljattain singaporen eläkejärjestelmään jossa henkiökohtaiselle tilille laskennallisesti säästetään ns rahaa joka sitten saadaan eläkepäivinä. ongelma on siinä että ns raha tilillä on singaporen valtion erityisiä velkapapereita joita ei voi edes markkinoilla myydä. vähän niin kuin usa:n social security trust fund. sanoen asian toisin pelkkiä singaporen valtion lupauksia joskus tulevaisuuteen. käytännössä voidaan sanoa että singaporen eläkejärjestelmä toimii suorilla rahansiirroilla nuorilta vanhoille. jossa eläke riippuu näennäisistä sijoituksista.
luultavasti sosiaalitileissä rahat ovat ns sijoitettu samalla tavalla ja ovat näin ollen näennäisiä. jolloin sosiaali tileistä tulee vain laskennallisia tilejä. toimien suorilla rahan siirroilla maksuista tai veroista.
jos sosiaali tilejä otetaan käyttöön pitäisi tehdä selkeä ero näennäisrahalle ja oikeille sijoituksille. kansalaisia pitäisi informoida minkälaista rahaa siellä on.
näennäisraha järjestelmälle on omat perustelunsa mutta jos on henkilökohtaisia tilejä ihmiset olettaa enimmäkseen niissä olevan oikeita sijoituksia.
suomen valtion velkalupaukset ei minun mielestä ole sijoituksia.
Päihdeäidin omasta suusta kuultua: raskaaksi tuleminen parantaa rajusti päihdeongelmaisen naisen elämänlaatua. Pidetään kuin piispaa pappilassa ”lapsen edun” takia. Raskaana juoppo nainen on yhteiskunnan silmissä kuningatar, jonka eteen tehdään kaikki kyselemättä. Muuten systeemi on tavattoman tyly.
Kysyin asiaa alalla työskentelevältä kaveriltani, ja pitää kuulemma tasan paikkansa, ja kaikki asianomaiset molemmin puolin tietävät sen tarkkaan.
Järjestelmä yrittää tarjota ehkäisyä ja naiset tietävät itsekin vastuuttomuutensa, mutta houkutus on usein liian suuri.
Erityiskoululaisen kasvatukseen tuskin tuo 400 000 riittää alkuunkaan. Ammattilaiset kertomukset kuluista ylittävät aina veikkaukseni. Erityisesti epäsuoria kuluja on valtavasti. Tuottavaa kansalaista oppilaista tulee tuskin yhdestäkään oppilaasta. Hyvä jos saadaan jostakusta estettyä tulemasta taparikollista tai päihdeäitiä.
Ongelma on, että sitä saa mistä maksaa. Yhteiskunta kannustaa kaikkein eniten vanhemmiksi siihen kaikkein soveltumattomimpia.
Tässä on sellainen filosofis-laskennallinen ristiriita, että sosiaalipolitiikassa olisi yleensä tehokkainta maksaa kaikki mukisematta ja kyykyttämisestä on haittaa kaikille osapuolille, mutta toisaalta kontrafaktuaalisessa maailmassa on vaikea arvioida, millaisia kannusteita luodaan.
Hyvä kirjoitus. Meidän ensi sijainen kansallinen ongelma on kuitenkin euro ja oman rahapolitiikan sekä hintakilpailukyvyn menetys. Rationaalisessa maailmassa luovuttaisiin eurosta, otettaisiin alkuisku vastaan, ja jatkettaisiin matkaa. Sen sijaan meillä höpötellään sotesta, maahanmuutosta, eläkejärjestelmästä jne. Talo on ilmiliekeissä, mutta perheen pää desinfioi vessanpönttöä. Voi meitä.
Voisi myös ottaa mallia Aasian nousevista talouksista, jotka rakentavat yhteiskuntaa puhtaalta pöydältä. Singaporessa osa veroista maksetaan henkilökohtaisille sosiaalitileille. Niistä maksetaan terveydenhoito ja monet sellaiset sosiaalietuudet, joista meillä vastaa valtio tai kunta. Jos tilillä on rahaa työuran lopussa, säästyneet rahat siirtyvät kasvattamaan eläkettä. Sairaalan ovelta ei käännytetä, vaikka tili on tyhjä. Silloin kulut maksaa valtio. Tämä nerokas sosiaalinen innovaatio alentaa hyvinvointiyhteiskunnan kustannuksia merkittävästi. Tulonsiirroista suurin osa on tulonsiirtoja itseltä itselle; yhteiskunnan kassan kautta elinvaiheelta toiselle. Kun raha on omaa, sitä ei ylikäytä tai tuhlaa niin kuin jos raha tulisi valtiolta.
Ehtisiköhän joku puolue tai kansanedustajaehdokas julistautua ajamaan tätä. Vielä olisi täältä vähän aikaa yksi ääni jaossa.
Onko ’sosiaalitilien’ eli siis yhteiskunnan ylläpitämien henkilökohtaisten terveydenhuollon menotilien hyödyllisyydestä tehty todellisia tutkimuksia? Oikeistolaisen ideologian valossa niiden oikeutus on itsestään selvää: Jokainen on yksin vastuussa omasta elämästään ja on siis kohtuullista, että jokainen maksaa omat laskunsa. Ne ovat myös kannustavaia, koska itsestään huolehtiva saa myöhemmin itse käyttää säästyneet menot. Miten ihmiset oppisivat teoistaan, elleivät itse saa nauttia niiden hedelmistä – makeista tai katkerista?
Todellisessa elämässä henkilkohtaisten terveystilien vaikutukset eivät kuitenkaan ole aina kohtuullisia. Ihmiset eivät aloita elämäänsä samalta lähtölinjalta: Jokaisella on erilaiset geenit ja erilainen kasvuympäristö. Jos sairaudet tai terveysongelmat ovat selvästikin perua tekijöistä, joihin yksilön omat valinnat eivät ole voineet vaikuttaa, onko henkilökohtaisen tetveystilin tyhjentäminen kohtuullista? Eikö se pikemminkin ole jo lyödyn lyömistä?
Henkilökohtaisten terveystilien ensimmäinen ongelma siis on, että ne eivät ole oikeudenmukaisia tai kannustavia niiden sairauksien tai terveysongelmien kohdalla, jotka eivät ole seurausta henkilökohtaisista valinnoista. Kuinka suuri prosentti terveydenhuollon menoista johtuu ihmisten henkilökohtaisista valinnoista? Keuhkosyöpä on hyvä esimerkki sairaudesta, joka olisi useimmiten vältettävissä kunhan ei tupakoi. Toisaalta jopa tässä tapauksessa on niitä onnettomia, jotka eivät ole koskaan tupakoineet, mutta ovat silti sairastuneet keuhkosyöpään. Henkilökohtainen terveystili tyhjenisi tässäkin tapauksessa – koska häntä ’kannustetaan ottamaan vastuuta omasta elämästään’?
Henkilökohtaisten terveystilien on tarkoitus vähentää terveydenhuollon menoja ja se toimii ainakin lyhyellä tähtäimellä, jos terveydenhuollon palveluja käytetään vähemmän. Positiivinen selitys sille olisi, että ihmiset pitävät paremmin itsestään huolta kun ovat taloudellisessa vastuussa terveydenhuoltomenoistaan. Negatiivinen selitys olisi, että ihmiset ovat keskimäärin yhtä terveitä tai sairaita, mutta eivät käy lääkärillä yhtä usein, koska joutuvat ’maksamaan’ siitä. ’Turhat’ käynnit vähenevät – ja ’turhuuden’ tuomareina toimivat asiakkaat itse, jotka siis eivät ole lääkäreitä. Tällä voisi olla myös negatiivia vaikutuksia, jos vaiva olisi ollut sellainen, että sen olisi voinut hoitaa paremmin ja edullisemmin aikaisemmin kuin myöhemmin.
Mitä pitää sisällään ’terveelliset elämäntavat’? Tämä on tärkeä kysymys, koska ottaessaan enemmän vastuuta omasta elämästään yksilön tulee tehdä terveellisiä valintoja ja välttää epäterveellisiä.
Ensimmäinen ehto henkilökohtaiselle vastuullisuudelle on, että yksilö tietää, mikä on terveellistä ja mikä epäterveellistä. Loppujen lopuksi aika harva valinta on yksiselitteisesti hyvä tai huono. Tupakointi ja ylensyönti ovat huonoja nykytietämyksen mukaan. Alkoholi on huonoksi mikäli sitä käyttää liikaa. Liikunta on hyväksi kunhan se on kohtuullista eikä loukkaantumisen riski ole suuri. (Henkilökohtaisesti uskon myös, että liikunnan ja terveyden korrelaation takana on ainakin yhtälailla se, että sairaat eivät liiku kuin se, että liikkuvat eivät sairastu.) Hampaiden säännöllinen harjaaminen taitaa olla kaikkein selvimmin myönteisiä valintoja. Mutta tämän jälkeen onkin jo vaikea sanoa varmuudella, mitä yksilön tulisi valita tai välttää. Tulisiko välttää rasvaa, vai kenties sokeria? Juomalla maitoa välttää osteoporoosia – vai välttääkö? Onko kala terveellistä, vaikka siinä olisi myrkkyjäkin? Lopullinen vastaus riippuu voidaan usein antaa vasta jälkeenpäin kun tiedetään mihin yksilö sairastui – ja siinä vaiheessa on liian myöhäistä edellyttää vastuunottamista sairastumisesta.
Harjaa hampaat ja liiku säännöllisesti kohtuudella. Siinä taitaa olla paras positiivinen ohjenuora henkilökohtaisen terveystilin pitämiseksi täytenä. Saako terveystilin saldo ja toiveet sen käyttämisestä vuosikymmenien päästä sitten ihmiset liikkumaan vähintään pari kertaa viikossa? Itse epäilen harvan ihmisen olevan sellainen homo economicus, että kaukana häämöttävä rahapalkinto toimisi kannustimena. Paremmin raha motivoisi, jos sen saisi välittömästi liikuntasuorituksen yhteydessä. Liikkumaan voidaan muutenkin kannustaa tehokkaammin muilla keinoin, esimerkiksi kaupunkisuunnittelulla, koululiikunnalla sekä integroimalla seisomista ja kävelyä työpäiviin.
Terveydestään huolehtivan tulisi välttää tupakointia, likaa alkoholia ja ylensyöntiä. Tietämättömyyteen ei kukaan voi vedota näiden kohdalla, miksi sitten ihmiset eivät vältä näitä jo nykyään? Luulisi terveyden itsessään olevan sellainen palkinto, että näitä kannattaa välttää. Toisiko vuosikymmenien päästä mahdollisesti nautittava rahapalkinto sellaisen ylimääräisen kannustimen, että sätkä jäisi sytyttämättä, pullo korkkaamatta ja makkarat kaupan lihaosastolle? Kun tekee jotakin toistuvasti, vaikka tietää – ainakin suurimman osan ajasta – ettei se ole itselle hyväksi, sitä nimitetään addiktioksi. En usko, että addiktioiden hoidossa on saavutettu minkäänlaista menestystä kaukaisilla rahapalkinnoilla – siitä syystä en usko myöskään, että henkilökohtaiset terveystilit toimisivat kannustimina. Tupakan ja alkoholin saatavuus tässä ja nyt ovat merkittävämpiä tekijöitä tulevien tupakoitsijoiden ja alkoholistien synnylle. (Toivon myös, että addiktioihin liittyviä aivokemiallisia muutoksia opitaan hoitamaan nykyistä paremmin lääkkeillä.)
Sosiaalitilien tuomaa todellista säästöä voisi arvioida ynnäämällä yhteen kaikkien sellaisten sairauksien ja loukkaantumisten osuus nykyisistä terveydenhuollon menoista, joiden voisi olettaa vähentyvän sosiaalitilin tuoman kannustinvaikutuksen johdosta. Luulisin, että todellinen säästö olisi huomattavasti vähäisempi kuin oikeistolaisen ideologian valossa voisi kuvitella.
Jos sairauksia voisi välttää tehokkaasti terveellisillä elämäntavoilla, ei niitä olisi nytkään siinä määrin kuin niitä on. Millä vältät reumatismin, psoriaksen, MS-taudin, ALS:n? Millä A-tyypin diabeteksen, Crohnin, Parkinsonin tai Alzheimerin taudin?
Vastuullisuuden painottamisella voidaan myös luoda turhaa syyllisyyttä. Ystäväni toivuttuaan jossakin määrin skitsofreniasta etsi syitä sairastumiselleen omasta toiminnastaan ja luonteestaan. Ikään kuin se olisi olisi seuraus joistakin vääristä valinnoista – ja maailmassa aina saa sitä mitä tilaa. Onneksi sentään ei ollut tyhjä sosiaalitili odottamassa todellisuuteen palaavaa ystävääni.
Niinpä.
Tosin ei liene montakaan esimerkkiä valtioista, joissa ei olisi verotusta.
Suomen öljyvarat ovat valitettavan niukat.
Oikeastaan kaikki eläkejärjestelmät perustuvat siihen että passiiviväestö saa osuuden tuotantoon osallistuvien tuotoksen arvosta. Tuo osuus voi perustua tulonsiirtoihin tai omaisuustuloihin.
Kansantalouden tilinpidossa molemmat ovat D-taloustoimia eli tuotannon arvoa/arvonlisäystä uudelleen jakavia taloustoimia.
Jos haluat tuotantoon perustuvan eläkkeen niin talleta varastoon säästöillä ostamiasi säilykepurkkeja!
Jostain syystä omaisuustuloihin vs tulonsiirtoihin liityy ihmisten yhteisössä joku normatiivinen elementti! 🙂
Uruguay rakensi maailman ensimmäisen hyvinvointivaltion, jonka taloudellinen perusta oli maatalous. Toisen maailmansodan jälkeen sen toiminta alkoi murentua ja romahdus tapahtui 1960-luvulla.
Hyvinvointivaltiota ja sen byrokratiaa on pidetty syynä tähän, joskin markkinoiden sulkeutuminen maataloustuotteille on varmasti pienentynyt tulopohjaa.
Ongelmana on varmaan se, että kun maassa on 5 miljoonaa ihmistä ja näistä vain osaa kiinnostaa politiikka ja niistäkin joita kiinnostaa vain osalla on mahdollisuus perhetyä siihen – ja taas näistäkin joilla on mahdollisuus perhetyä, vain osa ymmärtää ongelman riittävän hyvin pystyäkseen näkemään mistä on oikeasti kyse, jäljelle jää aika pieni joukko ihmisiä joilla on käsitys siitä mitä pitäisi tehdä.
Ja sitten kun tästä pienestä porukasta syntyy jotain, niin korkeintaan joku lehtiartikkeli tai juttu, joka tylysti lytätään sen suuren massan toimesta joka ei asiasta ensinkään ole kiinnostunut.
Esim. itselläni ei todellakaan ole aikaa perehtyä tuohon Singaporen malliin, mutta kyllä minulla silti siitä mielipide silti voi olla. Rehellisesti sanottuna ei pitäisi olla, niin kauan kuin olen kunnolla perehtynyt siihen.
Ja vaikka olisin kuinka hyvin perehtynyt, ei sekään tarkoita että ymmärtäisin yhtään sen kansantaloudellisia seurauksia. Soininvaara ehkä ymmärtää, mutta minä en.
Tämän vuoksi evoluutio on varmaan tehokas algoritmi – se vain tappaa pois ne jotka eivät ole elinkelpoisia ja säästää ne jotka tekevät oikeita ratkaisuja. Suomi näyttää nyt olevan sillä karsiutujien listalla. Vielä muutama vuosi sitten, kun Nokia oli maailman ykkönen näytti toiselta, mutta pitää muistaa että me olemme vain about Detroitin kaupungin kokoinen valtio – kaupungin, joka hakeutui konkurssiin teollisuuden rakennemuutoksen ja velkaantumisen seurauksena.
Latinalaisen Amerikan pahin virhe on normaalin oikeusvaltion periaatteiden laiminlyöminen. Mikään valtio ei koskaan voi kehittyä, jollei perustus ole kunnossa. Aina pitää olla virallinen tie, jolle valittaa. Joka huolehtii oikeuksista ja jolla on toimeenpanovalta.
Sama ilmiö on nähtävissä parasta aikaa monessa kehittyvässä maassa. Esimerkkinä vaikka vaurastuva Kenia. Vaikka laki on muutettu sen suhteen, että johtajat eivät lain mukaan voi jotain kaunista nähdessään lahjoittaa sitä kolmannelle osapuolelle tai ottaa sitä haltuunsa ei tälläiseen uskota. Ja miksi uskottaisiin, kun sille ei ole perusteita.
Vaurautta ei voi tällöin rakentaa paikoilleen, vaan se on pidettävä sellaisena, jonka voi pakata mukaan. On aika normaalia, että hyväpalkkaisella duunarilla on Keniassa auto, jollainen maksaa suomessa sellaiset 200 000. Niitä voi olla useampikin. Talo on halvempi kuin auto. Ja kun lähdet jonnekin on taloon saatava asukkaita, kun sitä ei voi tyhjilleen jättää. Ja asukkaiden on oltava sellaisia, että heidän suku ei painosta ilmiselvän tilaisuuden tullen anastamaan kaikkea sitä omaisuutta. Eli asukkaiden on oltava omaa sukua sillä hyvätkään miehet eivät mahda mitään suvulleen, vaan joutuvat vain itse suuriin ongelmiin painostuksen alla. Vahtikoira maksaa enemmän mitä vartia, koska sillä ei ole sukurasitetta.
Tälläiset yhteiskunnat kyllä keksivät keinot sille, miten kansalaiset koulitaan. Esimerkiksi yhdelle nuorelle akateemiselle läntätiin kouraan paksu nippu suomalaista kehitysyhteistyörahaa bileiden maksamista varten. Rahaa kuoressa oli noin 25% vähemmän, mitä siinä sanottiin olevan. Rahan antajan mielestä tälläiseen ei kannata puuttua, sillä se voi jatkossa johtaa yhteistyön kuivumiseen. Tämä noin 25% summasta ei ole asiassa edes se merkittävä juttu. Sillä ainoastaan saatiin yksi nuori akateeminen ongelmiin. Suurempi ongelma on siinä, että kun kysyt bändiltä ja tanssiryhmältä mitä heidän palkkaaminen maksaa niin summa on pieni murto-osa siitä, mitä laskussa lukee. Sama raha kiertää useamman kerran saman henkilön käsien kautta ja jokainen ketjussa maksaa osansa. Suomi saisi ottaa mallia Kanadasta tälläisissäkin hommissa, eikä ainoastaan maahanmuuttopolitiikassa. Jenkeistä ei voida ottaa mallia, kun ei ole varaa eikä rohkeutta. Suomalainen ei voi kävellä noitarovion vierelle ja kertoa mielipidettä asiasta.
Eli oikeusvaltio on se lähtökohta. Jos maapohja on ilman lainhuutoa, mittausta ja kaavaa, niin vakauden ja vaurauden tavoitteluun otetaan käyttöön huonoja keinoja. Pitää hattua nostaa lainvartioille, jotka lähtevät 300- 400 metrin kantaman 7,62x39mm ruoskilla hakemaan rikollisia, joilla on Land Roverin katolla pimeänäkölaitteet ja puoleentoista kilometriin tehokkaasti kantavat AI:n 8,6x70mm tarkkuuskiväärit. Veikkaan, että on aika sinisilmäistä kuvitella, että molempien osapuolten rahoitus ei henkilöidy samoihin ihmisiin.
Kun perusasiat ovat huonosti toimii koko yhteiskunta kuten huumekauppa suomessa. Kaikki kietoutuu samoihin ihmisiin. Poliisia ja roistoa ei erota toisistaan. Hyvä ja paha on symbioosissa. Rahan kaataminen kontrolliin vähentää kilpailua ja lisää katetta. Ja lisää kontrollipuolen tuloja.
Suomessa voit tehdä yhdessä päivässä pitävän ja pätevän sopimuksen talotoimituksesta tontillesi. Voit tehdä sopimuksen jo ennen tontin hankintaa, jos tiedät, millaista haluat. Voit laittaa sopimukseen ehdot tontin löytymisestä ja vaikka edellisen myynnistä. Kaikki toimii. Noin 300 000 eurolla saat noin 160 asuinneliön talon avaimet käteen. Talotoimittajat toimivat sen verran kilpailluilla markkinoilla, että huonon ostaminen on aika hankalaa. Jos hölmöilet, niin myyjäkin varottaa, että ei ehkä kannata tehdä näin. Missä latinalaisen Amerikan maassa voit tehdä näin? Tai kuinka monessa maassa ylipäätään tälläisten sopimusten tekeminen on mahdollista?
Ammattityön hyödyntäminen tekee menestyneet yhteiskunnat. Ammattityö ei ole useinkaan tietoa eikä taitoa, vaan rutiinia. Yllä oleva on esimerkki oikeasta ammattityön hyödyntämisestä. Ikävä asia siinä on se, että tuosta 300 000 on veroja erittäin suuri osa. Suomen talous sakkaa, kun työtä ei tehdä vaan työ verotetaan hengiltä. Kun Sanna sairaanhoitaja tekee talon itse saa hän vuoden työstä noin 50 000 euron palkan. Siis enemmän, mitä sairaanhoitajana. Afrikassa ihminen tekee talonsa, koska ulkopuolisten kanssa asioiden sopiminen ei onnistu. Suomessa, koska omasta työstä ei tarvitse maksaa veroja. Politikko ei näe, että ammattityötä pitää hyödyntää paremmin. Politikko näkee, että oma työ pitää kieltää ja siitä pitää rangaista. Keinot vain puuttuvat.
Otetaan helpompia esimerkkejä jostain hyvin yksinkertaisesta ja helposta asiasta. Auton alapallonivelet ovat kulutustavaraa, jota joutuu aika ajoin uusimaan. Maksaa vaihdettuna noin 150 euroa. Itse vaihtaen noin 15 euroa. Renkaassa on 5 pulttia, pallonivelessä neljä. Renkaan irrottaminen on suurempi työ mitä kaikki muu, kun ei ole sitä ammattilaisen nosturia, vaan joutuu tunkkaamaan. Ammattilainen tekee työtä kymmenen minuuttia, sairaanhoitaja tekee ensimmäisellä kerralla 10 tuntia ja saa siitä vielä kovemman tuntipalkan, mitä shp maksaa verojen jälkeen. Seuraavalla kerralla tekee tunnissa, jolloin saa 135 euron tuntipalkan suoraan käteen.
Säästetty euro on aina enemmän kuin tienattu euro, koska siitä ei mene tuloveroa. Jakopään hihnan vaihto maksaa 800 euroa, josta osat satasen. Kun palkkatyöstä käteen jää verojen jälkeen kymppi tunnissa, niin saat 70 tuntia askarrella tuollaisen parissa ja jäät edelleen palkoille. Puolitoista työviikkoa hommasta, jonka harrastelija tekee päivässä ja ammattilainen puolessa. Sama pätee kaikkeen suomessa. Ekonomille jää enemmän käteen, kun hän muuraa itselleen kuin että hän tekisi työtä ulkopuoliselle. Häviäjä on yhteiskunta. Kaksi samapalkkaista ammattilaista ovat tilanteessa, jossa heillä ei ole varaa palkata toisiaan.Tähän Suomi on kuollut. Suomesta on tullut osa Afrikkaa.
Olin kunnallispolitiikassa SDP:n edustajana 1997-2000. Tämän jälkeen katse kääntyi kokoomukseen ja sieltä vihreisiin. Kaikki ovat enemmän toistensa kaltaisia yhteisine ongelmineen. Jokainen haluaa enemmän yhteiskunnan resursseja valvonnan, kontrollin, kiristyksen, kurjuuttamisen ja ankeuttamisen alle. Kukaan ei salli mitään. Ainut valonpilkku suomessa on rahojen loppuminen. On pakko antaa ihmiselle valtaa elämästään, sillä Suomessa ei ole varaa ulkoistaa elämistä yhteiskunnalle yhtään enempää.
Tänään on äänestyspäivä. Vaalien tulokseen en voi vaikuttaa enkä yhteiskunnan kulkuun muutenkaan. Ajattelin jo, että en äänestä, mutta menen äänestämään silti. Enkä anna edes protestiääntä, sillä sellaista ei voi suomessa antaa. Meillä ei ole liberaalidemokraatteja, jotka ajaisivat kansalaisyhteiskunnan asiaa. Hyvinvointivaltio kokeilu ei onnistunut suomessa ja sen rippeissä roikkuminen aiheuttaa inhimillistä kärsimystä. Yhteiskunnan ei ole tarkoitus tunkeutua alueille, jotka eivät sille kuulu. Se, että siihen ei ole varaa ei tarkoita sitä, että silti pitäisi yrittää.
Olemme Titanicin kannella katsomassa, kun Helsingin keskustan alle halutaan rakentaa miljardin euron junaratoja tai kaivella tunneleita Tallinnaan. Samaan aikaan säästöjä raavitaan jostain muutaman miljoonan euron palveluista.
Hyvinvointivaltion elementit kehitti ja sovelsi käytäntöön Otto von Bismarck 1800-luvulla ja tavoitteena oli nimenomaan yhteiskuntarauhan säilyttäminen.
Voi olla, että ajatus on vanhentunut, mutta aika näyttää…
Laivanrakentajana tiedän, että haverissa matkustajalaivan kallistumisen saavuttaessa 12 astetta, on tultu paniikkirajalle.
Sen jälkeen ihmiset alkavat ryntäillä aivan päättömästi minne sattuu…
Kysymys: Onko Suomen talous jo lähellä paniikkirajaa? Onko ketään pumpuissa? Onko kukaan tukkimassa vuotoja?
Kokemukseni mukaan ongelmiin kannattaa aina käydä kiinni kun ne ovat pieniä. Jos ongelmiin ei tartuta tai niitä ei haluta ymmärtää, vaan ne kielletään (total denial), silloin ne pääsevät kasvamaan ja kumuloitumaan.
Ovatko Suomen talousongelmat paljonkin suurempia kuin julkisuudessa on uskallettu esittää?
Kertovatko vuoden päästä saatavat tilastot, että Suomi oli jo keväällä 2015 kontrolloimattomassa syöksyssä?
Kokevatko aloitekykyiset ihmiset / yhtiöt Suomen sellaiseksi vero- ja pykälähelvetiksi, että tämä maa pitää hylätä kiireesti, vielä kun ehtii?
Esim. modernin ja yrittäjäystävällisen Viron 20%n vero-etu näyttää houkuttelevan monia…
Vaikka oma yhtiöni onkin tänä vuonna jo saanut muutaman hyvän kaupan, olen grass-rootissa, on-linessa toimivilta Pk-kollegoiltani kuullut melkeinpä vain huonoja uutisia.
Nyt pitää lopettaa kaikenlainen omaan pussiin pelaaminen ja maailmanparannus-touhu!
On käytävä ongelmiimme kiinni rukkasotteella ja otettava käyttöön suomalaisten luontaiset ylivoimatekijät.
40-vuotisen kansainvälisen insinööri / kaupparatsu -kokemukseni perusteella ne ovat seuraavat:
– Kyky moderniin, tehokkaaseen ja vastuuta ottavaan tiimityöskentelyyn
– Erinomainen koulutustaso
– Taito luoda uusia käytännön sovelluksia käyttäen hyväksi viimeisimpiä tutkimustuloksia
– Kansainvälisesti harvinainen luotettavuus ja rehellisyys
On satsattava vahvasti Pk-sektoriin, joka vastaa 55% taloudestamme ja luo 14 uutta työpaikka jokaista suuryhtiöiden palkkaamaan työntekijää kohden!
Seppo Korppoo
Suomalainen Pk-yrittäjä
”Liikkumaan voidaan muutenkin kannustaa tehokkaammin muilla keinoin”
Suomalainen liikuntabuumi on illuusio, jolle ei ole pohjaa. Vaikka tänä päivänä jokaisesta tuutista tulee fitnesiä on todellisuus päinvastainen. Meillä ollaan siinä suhteessa erikoisessa asemassa, että tutkittua tietoa on jokaisesta ikäryhmästä ja laajalti. 1900-2000 luvun taitteessa parikymppisten kunto romahti ja se on ollut laskussa koko 2000 luvun. Korjausliikettä ei ole ollut eikä sitä ole näkyvissä. Varusmiesten kunto on laskenut joka ikinen vuosi.
Suomalaisten kunnon rapistuminen on puhdasta suomalaista holhouspaskaa. Vuonna 2000 syntynyt lapseni sai juosta eskarimatkat, kun siellä oli töissä täti, joka uskalsi rikkoa lakia. Seuraavana vuonna tämä ei ollut enää mahdollista. Lapset on vietävä ja haettava. Se on laki.
Muutama vuosi sitten liikuntatunneilta kiellettiin suunnistaminen, koska valvontaa ei voida järjestää. Pulkkamäki on kielletty. Rullaluistimet ja rullalaudat on kielletty. Lumipallojen heittäminen on kielletty. Viime vuonna lapset vietiin ensimmäistä kertaa bussilla uimahalliin. Liikuntatunnin alussa kokoonnutaan pihalle, tarkistetaan läsnäolijat, mennään bussiin, ajetaan hallille, mennään aulaan, tarkistetaan läsnäolijat, mennään pukkariin ja suihkuun, mennään hallin puolelle, tarkastetaan läsnäolijat, mennään valvottavissa pienryhmissä altaaseen, ollaan altaassa alle 10 minuuttia /hlö ja lähdetään yhdessä pukuhuoneeseen ja tullaan aulaan, tarkistetaan läsnäolijat, mennään bussiin, ajetaan koululle. Jos bussi olisi ollut 10 minuuttia myöhässä olisi lapsille tullut enemmän liikuntaa vapaasta häröilystä, mitä ohjatusta liikuntatunnista. Vielä muutama vuosi sitten lapset olivat altaassa tunnin alkaessa ja menivät hallille itsenäisesti kävellen. Halliin on koululta matkaa 800 metriä ja ympäristö on lapsille tuttu. Vähän aiemmin kiellettiin se, että lapset eivät saaneet jäädä hallille koulupäivän päätteeksi. Lapset eivät saa enää hiihtää samaa lenkkiä, mitä on aina kierretty, koska siinä on mäki ja tien ylitys. Jokavuotinen koulun kevätretki on lopetettu, koska lapsia ei saa laittaa pyöräilemään tien reunaan eikä ole pyörätietä.
Silloin, kun minä olin lapsi ja nuori oli kaikki yhteiskunnan omistama tila sallittua tilaa, jonka sai käyttöön tarvittaessa. Esim. koulun avaimet sai itselleen juhlallista vakuutusta vastaan. Eli ei hölmöilyä ja jäljet siivotaan. Nykyisin kukaan ei saa missään olosuhteissa koulun avaimia. Esim. vierailevat seurat majoittuvat hotellissa, koulumajoitus on kiellettyä. Käytännössä siis turnauskulttuuria ei enää ole, sillä majoitus ei järjesty.
Kuntosalille pääsi, yleisurheilu välineet sai ottaa varastosta kentälle kunhan siirsi ne käytön jälkeen suojaan. Suurin osa oli ainakin kokeillut suunnilleen kaikkea liikuntaa. Nyt meillä ei ole kunnassa junioreilla enää mahdollisuutta harrastaa painonnostoa, sillä politikot ovat kieltäneet painonnoston junioreilta. Yritä siinä sitten päästä kansalliseen kärkeen, kun ei saa edes poikkeusluvalla mennä harjoittelemaan. Jokaiselle kuntosalille on ikäraja ja niille ei pääse mitenkään. Lähes kaikki muut harrastetilat on annettu seurojen käyttöön ja ne ovat nykyisin pääasiassa tyhjiltään. Edes rahalla ei saa mennä harjoittelemaan, sillä toiminnan on oltava ohjattua.
Koulumaailman holhousmeiningistä ei pääse eroon millään keinolla. Lasten on vain alistuttava eivätkä ne tiedä paremmasta. Me aikuiset tiedetään. Silti sama holhousmeininki leviää myös meille. Meillä on nyt esim. kaupungintalon ovet lukossa ja ainoastaan ala-aulaan pääsee. Hissiin ei pääse ilman saattajaa. Sovittuun tapaamiseen ei pääse ilman saattajaa. Ollaan aivan kuin Kinshasassa tai jossain muussa väkivaltaisessa kehitysmaakaupungissa. Perustelu on, että kaupungin päättäjien turvallisuudesta on huolehdittava. Kaupunkilainen veikkaa, että kyseessä on vain se, että ei päästä turhaan häiritsemään virkamiehiä heidän työpaikalla tapahtuvan vapaa-ajan vieton suhteen. Ovet on lukossa ja tuskin ne enää avutuvat. Useita ovia on kuntalaisilta lukittu viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
STM on ongelma. Se ei kykene hallitsemaan rahankäyttöään. Uutisten mukaan ainoa ministeriö, jolta ei tullut tällä kierroksella minkäänlaista säästölistaa!
STM kuitenkin ohjaa 70% yhteiskunnan menoista, joten leikkaukset on tehtävä juuri heidän osuuteensa. Kolmas merkittävä osuus on koulutus. Kaikki muut säästöt ovat nappikauppaa ja ilman mitään todellista merkitystä.
Ensiksi kannattaa purkaa rakennelma ja eriyttää sosiaaliasiat terveysasioista. Ministeriöistä tulee helpommin hallittavia. Sen jälkeen kylmän rauhallisesti 30% rahoituksesta molemmilta pois, jolloin huomaamme, ettei meillä ole mitään kestävyysvajetta.
Asiasta nousee hirveä poru, mutta seä sosiaali- että terveyssektori tervehtyy pakosta ja puskuria syntyy niin paljon, että niitä voidaan hiljalleen rakentaa taas uudestaa. Alojen ohjauksessa on tällä hetkellä jotain pahasti pielessä, kun THL vähentää tartuntatautiosaamistaan, mutta ylläpitää hyödyttömiä köyhyystutkijoita.
Tosin fiksumpaa on siirtää rahaa infraan ja turvallisuuteen, luoda työpaikkoja ja samalla vähentää tarvetta sosiaalisektorilla.
Johtunee siitä, että yleensä ymmärretään yksityisten pääomien tuottavan kaikkien hyvinvoinnin. Eli yksityistä pääomaa ei ole järkevää rokottaa. Ruotsalainen sosialidemokratia on toiminut juuri noin! On aina huolehdittu ennen kaikkea ruotsalaisen pääoman edusta ja jaettu vasta tuottoja.
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on menossa kiville juuri samasta syystä. Ei ole huolehdittu suomalaisesta pääomasta ja on saman aikaisesti jaettu rahaa, jota ei ole olemassa. Yhtälö on kestämätön. 🙁
Kommentoin ensin päihdeäitejä. Kyse ei ole kuten Soininvaara esittää, etteikö olisi varaa ja hoitokoneistoa heitä varten. Kuten jo edellä kommentoitiin, tilanne on päinvastainen:
”Ongelma on, että sitä saa mistä maksaa. Yhteiskunta kannustaa kaikkein eniten vanhemmiksi siihen kaikkein soveltumattomimpia.”
En ole kuulut, etteikö raskaana oleva nainen olisi katkolle päässyt. Mutta eri asia on, haluaako. Lapsella myös ”tienaa” kunnalta isomman asunnon, paremman toimeentulotuen, lapsilisät jne. Ainoa keino on pakkohoito ja synnytyksen jälkeen lapsi huostaan, olkoon kuinka monimutkainen filosofinen tahi lakitekninen kysymys.
Samaan hyvinvointivaltiota rapauttavaan tematiikkaan liittyvät mahdollisuuksien tasa-arvo ja tuloerot. Maksuton koulutus ja kannustimiset opiskeluun tuottivat tulosta tilanteessa, jossa väestön elintaso oli alhainen ja tuloerot suuret. Se antoi sekä mahdollisuuden että kipinän oman elintason nostoon.
Nyt olemme tilanteessa, jossa toimeentulo ei edellytä opiskelua tai työntekoa. Ja on puolueita kuten vasemmistoliitto ja vihreät, jotka puoltavat joutenoloa muiden rahoilla. Se rapauttaa moraalin. Tuloeroja tarvitaan, ne ovat terveempi kannustin kuin tulonsiirrot.
Ne ”muutaman miljoona” sosiaalipalvelut ovat yhdessä paljon enmmän kuin tuo yksi hassu tunneli. Vaikka Viroon kaivettaisiin parikin tunnelia, se ei hetkauta Suomen taloutta, mutta jos emme saa sosiaali- ja terveysmenoja kuriin, päädymme konkurssiin.
Sen jälkeen Suomessa ei ole minkäänlaista valtion hoitamaa sosiaaliturvaa. Kirkko hoitaa sen mitä kirkolle perinteisesti kuuluu ja yhteiskunta pyrkii hoitamaan turvallisuuden ja ehkä jotain infrajuttuja. Haluammeko oikeasti tätä, vai olisiko aika pistää STM kuriin?
”Monet Latinalaisen Amerikan maat olivat selvästi Eurooppaa vauraampia 1930-luvulla. Ne valitsivat pienten budjettien ja suurten tuloerojen politiikan. Eurooppalaiset hyvinvointivaltiot ovat sen jälkeen menneet selvästi ohi.”
Osaatko Ode tai joku muu kertoa: a) mistä maista tarkalleenottaen on kyse ja millaista politiikkaa niissä harjoitettiin?
Erityisesti Argentiina ja Chile.
Oliko tuo valinta vai seuraus tehdyistä valinnoista? Paremminkin jälkimmäistä. Yritettiin puolustaa saavutettua hyvinvointia, eikä kyetty muuntautumaan. Protektionismi johti tilanteeseen, jossa hyvinvointi mureni. Suomi on samalla tiellä.
Osmo,
peronismi?
Kalle, onko omaisuustuloja saava portfoliosijoittaja aktiivinen pääomia taloudessa allokoiva yrittäjä vai kuponginleikkaaja? 🙂
Chilen talous on kai suht ok ”Chicagon poikain” jäljiltä. Argentiinassa kehitys on ollut välillä parempaa ja sitten taas ei.
Syyt ovat moninaiset eikä niitä voi redusoida johonkin peruskoulu puuttumisen tapaiseen asiaan varsinkaan, kun molemmissa maissa toki on oppivelvollisuus ja julkiset koulut.
OECD:n mukaan sukupuolten elämänlaatu toki toteutuu tasa-arvoisemmin kuin Suomessa. Ehkä machoilu estä pahimmat feministiset ylilyönnit. 🙂
Singaporessa tietääkseni firmat joutuu maksaan tuntuvan sakon valtiolle irtisanoessaan ikääntyneitä työntekijöitä.
T. Irtisanottu tutkija DI, 53 v.
”Singaporessa osa veroista maksetaan henkilökohtaisille sosiaalitileille. ”
Käytännössä ne eivät ole henkilökohtaisia. Ne ovat kollektiivisia perheen sisällä eli jos isän tili loppuu niin rahoitus otetaan äidin tililtä ja kun se loppuu niin sitten jatketaan lasten tileille.
Ja seuraavaksi lastenlasten tileille.
Tuo henilökohtainen tili on siis persoonakohtainen vain orvolla
Koulutus on varmasti tärkeää, kun puhutaan perus- ja vielä lukiotasoisesta koulutuksesta. Sen jälkeen asia ei ole enää lainkaan selvä. Myös Krugman on kirjoittanut asiasta viime aikoina useamman kerran, esim:
http://www.nytimes.com/2015/02/23/opinion/paul-krugman-knowledge-isnt-power.html
Myös Uruguay kuului 1800- ja 1900-luvun vaihteessa Etelä-Amerikan hyvinvointivaltioihin.
Maahan muutti suuri määrä siirtolaisia Euroopasta vuoteen 1930 asti. Vuoden 1900 jälkeen Uruguayssa tehtiin suuri joukko poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia.
Säädettiin minimipalkka, ensimmäisinä maailmassa säädettiin kahdeksan tunnin työaikalait, ilmaista koulutusta tarjottiin kaikille, sukupuolten tasa-arvoa edistettiin ja kirkko irrotettiin valtiosta.
Työttömyysturva ja eläkkeet tulivat lakisääteiseksi.
Urugyaun hyvinvointivaltion tie katkesi 30-luvun lamaan
1900-luvun alkupuolella Uruguayn yhteiskunnalliset uudistukset, tuottava vienti ja rauhalliset olot vakauttivat maan talouden ja poliittisen ilmapiirin. Uruguayn kehittynyt yhteiskuntajärjestelmä ja vakaa demokratia toivat sille tunnetun lempinimen ”Amerikan Sveitsi”. Onpa 1920- ja 1930-lukujen Uruguayta kutsuttu jopa maailman ensimmäiseksi hyvinvointivaltioksi.[14]
Kuuntelin netissä, kun Vartiainen täsmensi puheitaan työperäisestä maahanmuutosta: Väisälä tarvitsee kiinalaisen fyysikon, Nokia tarvitsee intialaisen insinöörin koodaamaan ja sairaanhoitopiiri tarvitsee espanjalaisia sairaanhoitajia. Tästä puheesta seuraa se, että työperäisestä maahanmuutosta ei jää kansantalouden mittakaavassa mitään käteen.
Euroopassa ja Suomessa työpaikat vähenevät ja eriytyvät. Kohtalonkysymys on, miten sosiaaliturva yhdistetään työtekoon, yrittämiseen. Ajatus on yksinkertainen: euron tulosta saa aina enemmän kuin 50 snt. Kumma kyllä ay -liike on esteenä ratkaisun löytymiseen. Kun ay -liike ja SDP nyt ajetaan puolustusasemiin, niin ennustan tilanteen huononevan edelleen.
Päihdeäitikeskustelu juuttuu samaan kehään kuin kysely siitä, että pitääkö lihavan ihmisen maksaan enemmän diabeteksen hoidosta. 70- ja 80-luvulla poliisi kiersi keskustassa ja keräsi juopot ja hörhöt
putkaan ja päästi pois aamulla sakkolapun kanssa. Nyt edellytetään uhkaavaa käytöstä, ja poliisi tulee, jos tulee, tunnin sisällä. Yhteiskunnan, meidän, pitäisi myös voida vaatia.
Aina kun ollaan leikkaamassa tai sutjakoittamassa jotain alkaa ininä, että meiltä ei voi vähentää. No, meiltä voi.
Itse työskentelen erityistyöntekijänä kuntoutuksessa. Meiltä saa leikata alkuun vaikka miljardin ja sen jälkeen saatte antaa meille erityistyöntekijöille kenkää. Kiitos. Eikä tämä ollut edes vitsi. Keski-Euroopassa vuodeosastot lakkautettiin 70-luvulla. Kuva liittyy: http://is11.snstatic.fi/img/468/1428638129880.jpg
Lempilapseni on kuitenkin koulutus, kouluttaminen ja opettaminen ja oppiminen. Siellä on vähintään yhtä paljon löysää rahaa tajolla. Ja sielläkin pienemmällä panoksella on mahdollista saada parempaa tulosta. Lopetetaan vain se opettaminen ja keskitytään oppimiseen ja arvioimiseen.
Miksiköhän USA:n yrityket eivät pakene USA:sta. Verolait käsittävät n 75000 sivua.
http://finance.townhall.com/columnists/politicalcalculations/2014/04/13/2014-how-many-pages-in-the-us-tax-code-n1823832
Suomen verolaitmahtuvat 600 sivuun ja mukana on jo tärkeät oikeustapaukset
http://www.talentumshop.fi/verolait-1-2014.html
Kansalaisen sote-tili on periaatteessa kannatettava ajatus. Se ei kuitenkaan välttämättä ole kovin kattava ratkaisu. Jopa Liberan ehdotuksessa perustilistä sanotaan nimenomaan, että perustili on vain niitä varten, jotka voivat omalla työskentelyllään vaikuttaa toimeentuloonsa. Tämä on sikäli loogista, että kannustavuus häviää, jos kohde ei voi tehdä asialle mitään.
Tämä rajaus tarkoittaa lopulta sitä, että kohteena ovat kohtuullisen terveet työikäiset kansalaiset. Se on tietysti sikäli reilua, että juuri tuo porukka kuitenkin maksaa koko bileet. (Tosin Liberan mallissa vanhus ilmeisesti maksaa itse hoidostaan, jos tilillä on jotain. Sillä on merkitystä isoihin rahoihin, mutta siihen liittyy myös kysymyksiä.)
Olisi mukava nähdä sellainen kotimainen tutkimus, jossa tutkittaisiin yksilöiden välisiä ja elinkaaren sisäisiä tulonsiirtoja. Siitä olisi syytä siivota eläkkeet pois, koska ne on joka tapauksessa hoidettu eri tavalla. Eläkkeiden mukaanotto toki lisää tulonsiirtojen määrää huomattavasti, ja ne ovat lähtökohtaisesti ajassa siirrettyä rahaa.
Intuitio sanoo, että nimenomaan terveyden osalta tuurierot yksilöiden välillä ovat suuria. Intuitiolla ei kuitenkaan kannata korvata tutkimustietoa, jos sitä on tuotettavissa.
En pidä yksilön sote-tiliin siirtymistä huonona ajatuksena, mutta en myöskään usko, että sillä olisi terveydenhuollon kokonaiskuluihin mullistavaa vähentävää vaikutusta. (Singaporessa menee vähän rahaa, mutta väestörakenne, perheen osallistuminen kuluihin ja halpa sairaanhoitoväki ovat vaikeasti kopioitavissa.)
On helppo olla samaa mieltä siitä, että puuttuvat työpaikat on saatava palveluista.
En kuitenkaan ole ihan välttämättä samaa mieltä siitä, että niitä palveluita luodaan verotusta kiristämällä. Tuntuu huomattavasti paremmin markkinataloudelle sopivalta tieltä antaa ihmisille itselleen vaikutusvaltaa ja motivaatiota palveluiden hankkimiseen.
Meidän pitää siis luoda tavalla tai toisella sellainen ympäristö, jossa palveluiden ostaminen on sekä taloudellisesti realistista kummankin osapuolen kannalta että sosiaalisesti hyväksyttävää.
Nykyään ongelmia on monessa suunnassa. Osittain työllistämiskiila tekee työnantajan omasta työstään käteenjäävän ja työntekijän käteenjäävän väliin aivan kohtuuttoman kertoimen. Osittain on kyse ihmisten ”ei terve ihminen apua tarvitse” -asenteesta, ts. on paljon tyylikkäämpää ostaa useammin uusi auto tai käydä Aasiassa rannalla kuin käyttää kotitalouspalveluita. Toiselta puolelta työntekijällä on parempi status tehdä toimistosiivousta kuin kotitaloussiivousta, koska ”sehän on piian hommaa”.
Kotitalouksissa on vaikka kuinka paljon tekemätöntä työtä. Nyt meillä on työttömänä vaikka kuinka paljon porukkaa, joka kykenisi moniin töihin. Taitaisi olla aika raivata niitä esteitä pois kaikista suunnista.
Se on aivan selvää, että tulontasauksia tarvitaan nyt, ja todennäköisesti niitä tarvitaan tulevaisuudessa enemmän kuin nyt. Maksajistakaan ei ole isompaa epäselvyyttä. Mutta mitä enemmän rahaa levitetään vapaaehtoisesti ja koettua vastiketta vastaan, sitä vähemmän kenenkään tarvitsee puhua almuista.
Sivuvahinkona tuossa käy vielä niin, että kun koko kansantaloudessa tehdyt työtunnit lisääntyvät (työttömyysturva vaihtuu palkkatyöhön osalla työttömistä), kyse ei välttämättä enää olekaan nollasummapelistä. Vaikka työpaikat syntyvätkin kotimaisiin palveluihin, voi vahingossa käydä niin, että kokonaisuuskin hyötyy erilaisten dynaamisten ilmiöiden kautta.
Kaksi ensimmäistä ovat saatavuusharkinnan ulkopuolella (korkeakoulutettuja yli 3000 € ansaitsevia), espanjalaiset taas ovat EU-kansalaisia ja saavat vapaasti tehdä työtä Suomessa.
Vartiaisen saatavuusharkinnanpoistovaatimukset johtuvat vain siitä, että matalapalkkaisten alojen työnantajat haluavat harjoittaa muuttoarbitraasia kehitysmaiden ja hyvinvointivaltioiden välillä. Ts. tässä halutaan veronmaksajien pussille ja vähän rikkoa työelämän sääntöjä ja lakejakin. Korkean tuottavuuden alojen verokuorma vain lisääntyisi.
Sekin on hyvin mahdollista, että Vartiaisella ei ole vielä selvyyttä, minkä kansan edustajaksi hänet juuri valittiin.
Kaikki Suomen taloutta pitkällä aikavälillä hyödyttävät muuttajat pääsevät jo vapaasti Suomeen. Ja vielä moni muukin…
Ne eivät vain tule Suomeen (ne hyvät), koska niille ei haluta maksaa kansainvälisen tason palkkaa. Plus kylmän periferian lisää.
Tuo on totta, mutta kotitaloustyötä rajoittaa luottamuksen puute, on aika suuri kynnys päästää ketään tuntematonta puuhastelemaan kotiinsa ja kaikki siivous yms. olisi kuitenkin kaikkein tehokkainta hoitaa virka-aikoina silloin, kun asujat ovat itse töissä.
Tuossa edellä kirjoitin mm: ”Kokevatko aloitekykyiset ihmiset / yhtiöt Suomen sellaiseksi vero- ja pykälähelvetiksi, että tämä maa pitää hylätä kiireesti, vielä kun ehtii?”
Tähän ”Liian vanha vastasi: ”Miksiköhän USA:n yrityket eivät pakene USA:sta. Verolait käsittävät n 75000 sivua.”
Tähän pari vastakommenttia:
1) Kyllä USAlaiset yritykset suurin joukoin pakenevat maasta, varsinkin veroparatiiseihin. Sellainen on jopa USAn sisällä, Delawaren osavaltiossa…
2) En ole juristi, mutta sen verran tiedän, että Euroopan laki perustuu nk. Roomalaiseen oikeuteen, kun taas USAn lait nk. Common law-malliin.
Nämä eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, joten niiden vertaaminen toisiinsa vie helposti liian vanhoille kevät-jäille…
3) Suomen riski-yrittäjien alta on jää pettänyt jo useita vuosia sitten, mutta rannalla juhlijoilta pääsee parku vasta nyt, kun boolimaljaa ollaan viemässä pois!
Seppo Korppoo
Yrittäjä, joka voi otta ginitonikit vasta sitten, kun riski-kaupasta on saatu miekkailtua rahat taskuun
Vastauksena otsikkoon: ennustan, että solakoittaminen tehdään ns. juustohöylällä. Tai jos vasemmisto pääsee valtaan, niin sitten vaan lisää velkaa.
Yritysveroon semmoinen pointti, että siihen voitaisiin tehdä jonkinlainen porrastus tai alaraja, esim.jonnekin 25 – 50ke kohdalle, mikä käytännössä poistaisi tarpeen tehdä veroilmoituksia tai maksaa jotain muutaman sadan euron ennakkoveroja tai tehdä verosuunnittelua tahi pelätä ennakkoveroja.
Kuitenkin se inspiroisi etenkin pk-yrittäjiä tekemään sen ylimmääräisen työpanoksen mikä tarvitaan yrityksen kasvattamiseen. Työntekijän palkkaaminen on huomattavasti turvallisempaa kun kassassa on se 50ke ylimääräistä. Sen voi kerätä sinne vuodessa tai kolmessa, ihan sama.
Ei ole kauhean suosittu idea, mutta toisaalta jos alarajaa laskettaisiin voitaisiin tällöin yritysveroa itsessään nostaa takaisin korkeammalle tasolle – tämän vaikutusta voitaisiin kuitenkin vielä kompensoida sillä että isompi yritys voisi tehdä seuraavalle tilikaudelle investointivarauksen, jolloin mikäli yrityksellä on voittoa joka on hankittu sitä varten että seuraavana vuonna se investoidaan johonkin, se voitaisiin varata seuraavan vuoden investoinniksi – tämä on mahdollista tällä hetkellä esim. henkilöyhtiöillä.
Toisin sanoen: pankkien satojen miljoonien voittoa voitaisiin verottaa edelleen ”kovalla kädellä”, eli palata korkeampaa yritysveroon, (saksassahan se kai on lähes 30%) mutta pienyritysten tai investointihakuisten yritysten mahdollisuutta investoida parannettaisiin kuitenkin luopumatta siitä ajatuksesta, että yritys ei ole tarkoitettu miksikään rahojen ikuuiseksi säilytyspaikaksi.
Muutos olisi siis valtiolle kustannusneutraali mutta lisäisi pk-yritysten toimintaedellytyksiä ja vähentäisi byrokratiaa ja turhia yhteydenottoja verotoimistoon. Start-up yritysten toimintaan sillä ei olisi mitään vaikutusta, koska ne ovat muutenkin yleensä tappiollisia ensimmäisten elinvuosiensa aikana.
Maahanmuuttoon semmoinen ”pointti”, että miksi ihmeessä Suomen virallinen kieli ei voisi olla englanti?
Sitä kuitenkin täällä osataan ja opetataan, helpotettaisiin työperäistä maahanmuuttoa, kun voitaisiin vaatia englannin osaamista – ketä ulkomailta tänne muuttavaa kiinnostaa opiskella ruotsia tai suomea? Ja kuitenkin kaikkien ulkomaalaisten kanssa puhutaan englantia työelämässä, vai osaako joku puhua intiaa tai kiinaa niin hyvin että se riittää ammattitasolla? Tai japania, portugalia, espanjaa… list goes on…
”Suomen kansalaisuuden saamisen yhtenä edellytyksenä on, että sinulla on tyydyttävä suullinen ja kirjallinen suomen tai ruotsin kielen taito tai näiden sijasta tyydyttävä suomalaisen tai suomenruotsalaisen viittomakielen taito.”
http://www.migri.fi/suomen_kansalaisuus/kansalaisuuden_hakeminen/edellytykset/kielitaito
Ensimmäinen kämppikseni oli yliopisto-opiskelija, joka oli kotoisin Nairobista, hän puhui sujuvampaa englantia kuin minä, koska Kenian toinen virallinen kieli on englanti.
Osmo: ”Miljardien kestävyysvaje pakottaa miettimään, mitä hyvinvointivaltiosta ylipäänsä on enää pelastettavissa ja mikä on aivan pakko pelastaa. Hyvinvointivaltio ei ole riippakivi, joka verottaa talouden henkihieveriin.”
Olen eri mieltä. Ainakin suomalainen hyvinvointivaltio on henkihieveriin verottava. Annan esimerkin. Ilpo Insinööri on päässyt työelämässä eteenpäin ja perustaa oman yhden miehen suunnittelufirman. Ilpon vaimo on hyvätuloinen ja pystyy vastaamaan talouden menoista. Ajatuksena on, että Ilpo työllään tienaa perheen tavoitteleman uuden kolmion Helsingistä hinnaltaan 400.000 euroa ja vaimo hoitaa muut menot. Ilpo ottaa työnsä hedelmät palkkana firmastaan vaikka 10 vuoden aikana.
Ilpo Oy:n myynti (sis. ALV) 930.000 euroa.
– ALV 180.000 euroa
– sosiaalivakuutukset 150.000 euroa
Jää bruttopalkaksi 600.000 euroa
– tuloverot 200.000 euroa
Jää asunnon ostoon 400.000 euroa
VTT:n tekemän tutkimuksen mukaan uuden (ja myös vanhan) asunnon hintaan sisältyy veroja ja veronluonteisia maksuja 40-45 %. Tapauksessamme siis esim. 180.000 euroa
Ilpo saa siis verottomalta arvoltaan 220.000 euron asunnon hankittua, mutta tulee samalla maksaneeksi veroja ym. maksuja 710.000 euroa!!! Eli Ilpon ahkeruudellaan tienaamasta myynnistä julkinen sektori ottaa 76%.
Olemmeko todella halunneet rakentaa maamme julkisen sektorin tällaiseksi? Oliko tämä tosiaan tarkoitus vai onko kaikki tapahtunut pikku hiljaa vahingossa?
Valitettavasti tämä esimerkki soveltuu melkein kaikkeen yritystoimintaan, työn tekemiseen ja kuluttamiseen. Elämme verohelvetissä eikä rajojemme sisältä löydy pakopaikkaa. Monien puolueiden onneksi tavalliset kansalaiset eivät tunne todellisuutta ja äänestävät vastoin omaa etuaan.
Esimerkki kertoo myös siitä, miksi teollisuus ja kaikki muukin yritystoiminta pakenee maastamme, miksi työpaikkojen synnyttäminen on niin mahdotonta ja miksi vain huonosti palkattuja palvelualan töitä on tarjolla. Tehdäksemme suomalaisen työn paremmin kilpailukykyiseksi meidän ei tarvitse leikata palkkoja, vaan pienentää paisuneen julkisen sektorin menoja ja siten mahdollistaa työn myyntiin (ALV) ja teettämiseen liittyvien sivukulujen leikkaus.
Risto Järvistä lainaten kaiken yritystoimintamme ensisijainen tarkoitus näyttää olevan verotulojen kerääminen valtiolle, koska sinne rahavirroista pääosa kertyy. Suosittelen kaikille kansanedustajille pakolliseksi lukemiseksi Risto ja Sami Järvisen kirjaa Verotuksen synkkä anatomia.
Ennakkoverot eivät ole mikään ongelma, jos on varaa palkata kirjanpitäjä. Ja kaiken järjen mukaan jos joutuu maksamaan ennakkoveroja, on saanut jonkinlaista tulostakin aikaiseksi.
Ongelma koskee varmaan lähinnä sivutoimisia yrittäjiä, joiden bisnes on niin pienimuotoista, ettei siitä irtoa tarpeeksi rahaa siihen, että saisi kunnollisen kirjanpitäjän.
Toki kirjanpidon hintakin suhteessa bisnekseen vaihtelee tositteiden määrän mukaan, varmaan jollain pikkuhilpettä myyvällä firmalla voi olla suhteesasa kovat kirjanpitokulut ja taas asiantuntijafirmalla hyvin, hyvin pienet kun ostoja ja myyntejä on todella vähän suhteessa bisneksen volyymiin.
Mutta ne paljon puhutut ennakkoverot saa nolliin ja jo maksetutkin takaisin, kunhan vain rustaa verottajalle hakemuksen jossa kerrotaan että tämä tilikausi menee täysin päin mäntyä, eikä tule verotettavaa tuloa.
Olen yrittäjien puheista ymmärtänyt, että vaikka p.o. ryhmät ovat saatavuusharkinnan ulkopuolella, heidän tarvitsemaansa oleskelulupaan vaaditaan kuitenkin ELY-keskuksen myönteinen päätös, joka kestää kuukausia, jopa yli 6 kk. PK-yrityksen kannalta tämä on harmittavan paljon.
Miksi ihmeessä aina ja joka kerta palveluista puhuttaessa löytyy joku insinööri, joka ajattelee kotiapua tai siivousta?
Työn voi usein laskuttaa joko palveluna tai tuotteena. Usein kannattaa ostaa palveluna, jos tietää mitä haluaa ostaa. Ja tuotteena, jos ei osaa. Palveluyhteiskunnassa ammattilainen myy toiselle osaamistaan ja tuottavuus kasvaa. Palveluyhteiskunnassa se tekee, joka osaa. Meillä kaikki tekee kaikkea ja se näkyy.
Ja Ilpo Insinööri on 45 vuotiaana talon maksettuaan saanut 33 vuotta tulonsiirtoja ja maksanut 12 vuotta veroja. Verosumman vituttaessa saa avh:n ja elää loppuelämän onnellisena asunnossaan, jonka yhteiskunta remontoi sopivaksi, järjestää 4 * vrk ksh:n ja 104 terapiakertaa vuodessa.
Tuo viimeksimainittu häviää kyllä ajan myötä kaikilta, kun globaali kilpailu maailman hupenevista työpaikoista kiihtyy. Työvoimapulasta kärsivät alat ovat sen sijaan toisenlainen ongelma-alue.
Mihin sitten pitäisi vetää raja työperäiselle maahanmuutolle? Jos työnantajalla on kriteerejä uudelle työntekijälle vaikkapa viisi, ja pisteytys tapahtuu skaalalla 0-10 niistä kussakin, pitäisikö yrityksen voida valita suomalaisen sijaan tuo ulkomaalainen osaaja, jos edellämainittujen kokonaispisteet olisivat suhteessa 45-46, tuon ulkomaalaisen osaajan eduksi?
Mitkä ovat maallemme koituvat kustannusvaikutukset yhdestä työttömästä kotimaisesta osaajasta, jonka osaamisesta puuttui se kriittinen, kokonaispistemäärän 2,2-4.4%, tai yhdessä lajissa saavuttamatta jäänyt arvosana 10 silti kiitettävän yhdeksikön sijaan? Riittäisikö tuohon korotukseen muuten joskus sen potentiaalisen työnantajan antama koulutus? Onko asianomaisella muita työllistymismahdollisuuksia ja pitäisikö sen vaikuttaa asiaan?
Pelisäännöt pitäisi ainakin olla. Pelin pitäisi olla sen lisäksi objektiivista ja reilua, tasapuolista sekä läpinäkyvää. Ainakin ennen kuin asiaa koskevia päätöksiä lähdetään vakavammin harkitsemaan …
Tottakai, mutta tyypillisesti verottaja vaatii välitilinpäätöksen tai vähintäänkin jonkinlaisen kirjeen, kuten sanoitkin – onhan siinä työtä tietenkin ja välintilinpäätöskin maksaa jonkin verran kirjanpitäjältä.
Mutta isompi ongelma on se, että kun yrittäjä aloittaa niin ei aluksi ymmärrä että systeemi toimii noin nurinkurisesti – normaalisti kun ihminen säästää itselleen rahaa siitä ei makseta veroa, mutta yrityksen toimintaa käsitellään ihan arkijärjen vastaisesti: säästämisestä rangaistaan ja tuhlaamisesta palkitaan, mm. siten että ALV vähennyksillä saa ostettua kaikenlaista rojua, vaikka tietokoneita, puhelimia tai muita laitteita paljon halvemmalla firmalle.
Eli siis jos yrittäjä tuhlaa, ajaa autolla pitkiä matkoja (verovapaa kilometrit) hän saa veronkevennyksen, jos säästää, niin tulee veronkorotus – työllistämisen kannalta olisi järkevämpää että systeemi ei ohjaisi tähän suuntaan vaan antaisi mahdollisuuden säästää työllistämistä varten. Nyt systeemi vain ohjaa tuhlaamaan rahat ja siitä tulee ongelmia.
Siksi tuo 25-50ke alaraja olisi järkevä – ei ihan Viron malli, kustannusvaikutuksiltaan valtiolle pieni, mutta edesauttaisi tehokkaasti etenkin pieniä yrityksiä jotka haluavat työllistää ihmisiä. Muutoin yritysveroa voisi ihan hyvin vaikka nostaa takaisin siihen 28% tai ylikin omasta puolestani, mutta investointeihin, etenkin työllistämistä varten pitäisi olla mahdollisuus säästää.
http://www.migri.fi/tyoskentely_suomessa/tyontekijat_ja_tyonteko:
Oleskelulupa tiettyjä työtehtäviä varten
Jos olet tulossa Suomeen työskentelemään alla olevissa tehtävissä, et tarvitse työntekijän oleskelulupaa. Tarvitset kuitenkin oleskeluluvan, joka myönnetään erikseen kuhunkin alla mainittuun tapaukseen. Hakemuksen ratkaisee Maahanmuuttovirasto ilman työ- ja elinkeinotoimiston osapäätöstä.
– erityisasiantuntija
—–
Erityisasiantuntija
Jos aiot työskennellä Suomessa erityisasiantuntijana, hae oleskelulupaa sillä perusteella.
Sinua voidaan pitää erityisasiantuntijana, kun työtehtäväsi ovat vaativat ja edellyttävät korkeakoulutusta. Työtehtäviesi vaativuutta osoittaa myös se, että sinulle maksetaan yleensä keskimääräistä korkeampaa palkkaa (bruttona vähintään noin 3000 euroa kuukaudessa). Sinun täytyy selvittää hakemuksessa, että nämä kriteerit täyttyvät. Näiden kriteereiden perusteella arvioidaan, pidetäänkö sinua erityisasiantuntijana.
Erityisasiantuntijoita ovat esimerkiksi IT-alan erityisosaajat, korkeakoulututkinnon suorittaneet jonkin erityisalan osaajat tai muut korkeakoulututkinnon suorittaneet henkilöt, jotka tulevat erityistä ammattitaitoa vaativaan tehtävään.
Jos et täytä näitä kriteerejä, sinua ei pidetä erityisasiantuntijana. Silloin sinun pitää hakea työntekijän oleskelulupaa.
Ts. olet saanut väärän käsityksen, kuten varmaan kuulemasti yrittäjätkin. Asia voi johtua siitä, etä EVA, EK ja erinäiset (matalapalkkatyönantajien taskussa olevat?) ekonomistit sotkevat keskustelua väittämällä, että saatavuusharkinta koskisi koulutettuja asiantuntijoita.
Jos käsittelyä halutaan nopeuttaa, ei saatavuusharkinnan poisto kaikissa tuloluokissa ole oikea toimenpide, koska sillä olisi potentiaalisesti rajattomat negatiiviset sivuvaikutukset. Ilmeinen ratkaisu ongelmaan olisi palkata maahanmuuttovirastoon lisää väkeä lyömään hyväksymisleimoja asiantuntijoiden papereihin.
Ehkä turvapaikkapäätöksiin voitaisiin ottaa tiukempi linja, jolloin tuurihakijat vähenisivät ja henkilökuntaa voitaisiin siirtää työlupa-asioita käsittelemään? ”Toissijaisen suojelun” lakkautus” kokonaan?
Tämä taitaa kyllä olla hieman turhan rohkea oletus. Ennakkoveroja joutuu maksamaan, jos joku niin määrää. Ne on maksettava, vaikka perusteita olisi, ja rahat saa takaisin sitten jos valitus hyväksytään. Mutta jos ei maksa väärin perustein määrättyä veroa, niin häkki heiluu ja firma loppuu.
Eihän se tietenkään ota, asunnon arvo on edelleen se 400.000 ja Ilpo on tuohon ikään mennessä hyödyntänyt julkisia palveluita luultavasti tuon puuttuvan rahasumman verran, eli noin 300.000 eur edestä, esim. koulutus, terveydenhuolto, päivähoito etc.
Ja jos Ilpo joutuisi työttömäksi, sairastuisi ja joutuisi leikkaukseen tai jos hän joskus saa eläkettä hän saa noista rahoista osan takaisin, eli siinä on ennakoitu myös sitä riskiä mikä kuuluu osaksi yhteiskuntaa.
Mutta, jos Ilpo jatkaa tuommoista 30 vuotta niin on mahdollista, että Ilpo todellakin on nettomaksaja, mutta jotta yhteiskunta voisi toimia niin jonkun on oltava myös nettomaksaja, eivät kaikki voi olla hyötyjiä.
Tottakai asunnon ALV ja muut verot menee valtiolle ja valtio ne samantien käyttää menoihinsa. Ilpo saa ne takaisin, ei valtiolta vaan vain jos löytää jonkun ostajan asunnolle vähintään samalla hinnalla. Eli valtio ottaa ja käyttää omansa, lopullisesti.
Toki Ilpo saa vastinetta veroeuroilleen, mutta 40 vuoden työuran ja asuntohankintojen aikana tulee maksaneeksi kyllä monen muunkin osuuden julkisista menoista, varsinkin jos pitää kunnostaan huolta ja itsensä terveenä.
Esimerkin tarkoituksena oli kuvata sitä, että paisunut julkinen sektori loputtomalla rahan tarpeellaan on halvaannuttanut taloudellisen toimeliaisuuden kansantaloudestamme. Olemme onnistuneet ampumaan itseämme vähintään jalkaan.
Olisipa hyvä kun jokainen meistä saisi vuosittain valtiolta laskelman omista julkiselle taloudelle tuomista tuloistaan ja aiheuttamastaan kustannusrasitteesta. Eli sinne listattaisiin maksetut ALV:t, palkka- ym. verot, ja vastaavasti sotemenot, koulutuskustannukset, kirjastolainat ja jyvitetty osuus jakamiskelvottomista kustannuksista. Ja sitten tietysti seurattaisiin kumulatiivista kehitystä koko elinajan.
Tarkastusviraston tarkastajat sitten ottaisivat erityisen poikkeavat tapaukset vuosittain käsittelyyn. Paljon nettotuloja julkiselle sektorille tuovat saisivat kakkukahvit ja kultaisen ansioristin. Holtittomasti kustannuksia aiheuttavat pantaisiin puhutteluun ja vaadittaisiin elämäntapojen uudistamista, ehkä rangaistuksen uhalla.
Vai onko itse asiassa Linnanjuhlat tarkoitettukin ensin mainitulle porukalle? Mutta kukaan ei pidä puhuttelua sille vajaalle 20% väestöstä, joka synnyttää 80 % julkisista menoista. Päätä silitetään, että kyllä me ymmärretään.
On. Pääomat pyörittävät taloutta ja siten yhteiskuntaa. Tuollaiset sijoittajat ja yrittäjät maksavat meidän muiden viulut. Tuon ovat aina ruotsalaiset demaritkin ymmärtäneet.
En tiedä minkälaista oli touhu ennen, mutta kyllä ainakin omien kokemusten mukaan verottaja ja verojärjestelmä itsessään toimii hyvin ja sutjakasti. Aina ollaan veivattu veroja ylös ja alas sen mukaisesti, mikä on arviomme tuloksesta.
Ja takaisinkin niitä ollaan saatu, kun on ollut tarvetta hakea.
Paljon suurempi veronmaksuun liittyvä ongelma ovat maksuvaikeuksiin ajautuvat asiakkaat. Tämmöinen voi tapahtua aika yllättävästikin. Niistä myynnneistä joutuu tilittämään alvit, vaikka kassaan ei ole tullut pennin jeniä asiakkaan hoippuessa maksukkyvyttömyyden rajalla. Ja jos on myyntiä, niin niitä alveja ei puhu pois millään, ne saa takaisin vasta kun on otettu vahvistettuja luottotappioita ja siihen taas menee aina kuukausitolkulla aikaa (siis pahimmassa tapauksessa, eli kun asiakas ei kykene ollenkaan maksamaan ja menee nurin).
Kiitoksia oikaisusta.
Tämä olisi äärimmäisen yksinkertainen toimenpide ja maksaisi itsensä moninkertaisesti.
Pääomat sinänsä eivät pyöritä yhtään mitään. Pörssin ja reaalitalouden välillä ei näytä olevan mitään yhteyttä.
Pörssissä pyörivät rahat eivät kanavoidu tutkimukseen, tuotekehitykseen eivätkä investointeihin – ehkä joissakin poikkeustapauksissa.
Ensimmäisen kappaleen kysymykseesi en osaa antaa yleistä vastausta. Yksittäistapauksessa voisin todeta ansainneeni leipääni myymällä tavaraa, myymällä tuntityötä, myymällä paketoitoja palveluita – ja kaikkea siltä väliltä b2b-sektorilla. Lisäksi olen ollut työni puolesta hankkimassa edellämainittuja b2b-mielessä ja yksityishenkilönä ostopuolella niin b2c kuin peräti c2c-tapauksessa (siis työllistänyt toista yksityishenkilöä).
En osaa oikein tehdä eroa termien ”tuote” ja ”palvelu” välillä. Tavara on tavaraa ja palvelu palvelua, mutta asiakkalle myydään tuote, jossa on yhtä tai toista tai kumpaakin. Mielellään vielä vuosisopimuksella. Kaunein esimerkki suomalaisessa liike-elämässä tästä lienee Kone Oyj.
Yrityspuolella oikeasti harva haluaa ostaa tavaraa, jolloin lopputuloksen myyminen palveluna on usein fiksumpaa, kunhan asiakkaan saa uskomaan toimittajaan ja toimintamalliin. Yksityishenkilöiden kohdalla tavaralla on usein statusarvo, ja muutenkin markkinat ovat irrationaalisempia.
Minulla on kuitenkin syyni ottaa kotitalouksille myytävät palvelut esille.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että talous pyörii erikoistumisella. Se on parantanut tehokkuutta viimeiset vuosituhannet. Meillä on kuitenkin kansantaloudessa sellainen ongelma, että työttömänä on erittäin paljon sellaista työvoimaa, joka ei ole erikoistunut oikein mihinkään, tai jonka erikoistumisala ei työllistä. Jos projektiot yhteiskunnan teknologistumisesta pitävät paikkansa, tämän väen osuus työvoimasta tulee kasvamaan edelleen.
Tässä kohdassa kyse ei ole erikoistumisesta, vaan siitä, mitä työtä ylipäätään on olemassa. Kotitalouksissa on paljon sellaista työtä tarjolla, johon normaali työkykyinen ihminen kykenee ilman erityistä koulutusta.
Lisäksi työn määrä sinänsä joustaa pitkälle. Kyse voi olla ikkunanpesusta kerran vuodessa tai vakinaisesta työvoimasta. Ihmiset käyttävät paljon työtunteja kotitöihin ja usein vielä kokevat, että niihin pitäisi käyttää vielä enemmän.
Ja varmasti on niin, että jos matalan tuottavuuden töiden työllistämiskustannukset laskevat, niitä töitä ilmestyy moneen suuntaan. Myös yritykset työllistävät silloin enemmän. Yhteistä kuitenkin on se, että pääosa näistä töistä tulee yksityishenkilöille suunnatuille palvelualoille.
(On tässäkin teknologiaan liittyvät riskinsä. Harva oikeasti haluaa siivoojaa, todellinen tarve on siisti koti. Jos jokin kone hoitaa kodin siistiksi, se on parempi ratkaisu. Toistaiseksi tällaista ei ole näkyvissä, mutta puutarhatöihin robotit ovat jo päässeet. Pölynimurirobotti on toistaiseksi jäänyt aika yksin.)
Tuokin on yksi asenteisiin liittyvä kysymys.
Voin itse olla vähän naiivi ja sinisilmäinen, mutta kotitalouspalveluita itse käyttäessäni en ole halunnut olla paikalla. Kokemusta on ollut aikojen saatossa monenlaisista ja monenmaalaisista työntekijöitä, eikä turvallisuusongelmia ole ollut. En ole kuullut muillakaan ongelmia olleen.
Tähän kuitenkin liittyy ihan aitona ongelmana se, että koska ala ei ole työntekijöiden suosiossa, vaihtuvuus voi olla suurta. Se ei johda varsinaisiin turvallisuusongelmiin, mutta perehdytys pitää kuitenkin tehdä työntekijäkohtaisesti. Tiedän, että alan yrittäjät tunnistavat ongelman, mutta ihan helppoa sitä ei ole korjata.
= = =
Jossain vaiheessa puolivakavissani mietin, voisiko huonosti hoidetun näköisestä bisniksestä tehdä hyvinhoidettua ja sitä kautta rahakasta. Päädyin kuitenkin siihen tulokseen, että kotitalouspalveluiden käyttömäärät eivät ole kiinni siitä, miten alan yritysten liiketoimintaa pyöritetään.
Alan yrityksen tyypillinen elinkaari on sellainen, että ensin on yhden hengen firma, joka saa paljon asiakkaita. Tässä vaiheessa kaikki on hyvin kaikkien kannalta, ja ahkera yrittäjä saa kohtuulliset tulot. Sen jälkeen se yksi henki hankkii apulaisen tai alihankkii lisää työvoimaa. Sitten asiakastyytyväisyys alkaa heikentyä vaihtuvuuden vuoksi ja yrittäjä alkaa väsyä lisääntyneeseen byrokratiaan.
Luonnollinen vastaus tähän on se, että yrittäjät alkavat muodostaa verkostoja tai osuuskuntia. Näinkin on käynyt, mutta tässä ei oikein löydy selvää tehokkuuden parannusta. Keskikokoisella toimijalla voivat myös byrokratiakustannukset kasvaa, kun töitä ei enää tehdäkään yrittäjähengessä.
Markkinoilla saattaisi olla tilaa isolle toimijalle, joka hoitaisi HR:n erityisen hyvin, ja sitä kautta saisi hyvän pysyvyyden henkilökunnalle. Voi kuitenkin olla, että yhtälön saaminen toimimaan järkevällä hinnalla menee vaikeaksi.
Kyse on oikeasti niin matalan jalostusarvon asiasta, että siinä on aika vaikea tehdä kovin ihmeellisiä liiketoimintainnovaatioita. Niinpä alan volyymi riippuu hyvinkin paljon yhteiskunnasta yleensä.
Osa alan problematiikkaa on urakoiden ja laadun määrittelyn vaikeus. Laskutusperuste on aika, mikä ei luo kannustimia tai palkintoja laadun tai tehokkuuden kehittämisen kannalta.
Raha pyörittää taloutta ja yhteiskuntaa. Pörssiyhtiöitä kvartaaleittain 1/4v ja perheyrityksiä kvartaaleittain, mutta kvartaali on 25v. Yritysten, erityisesti perheyritysten verottaminen ei ole kovin fiksua meidän muiden kannalta. Kateus ei saa olla veropolitiikan ainoa driveri.
Lähtökohtaisesti työtä on olemassa niin paljon kun sitä haluaa tehdä. Työlle on myös maksajia olemassa, jokainen meistä palkkaa itselleen työntekijöitä kunhan työntekijä tuottaa enemmän kuin ottaa.
Työtä rajoitetaan yhteiskunnan toimesta erittäin voimakkaasti ja pääsääntöisesti tällä on yhteiskunnassa positiivisia vaikutuksia. Suurimmat rajoitteet ovat verot ja palkkojen sopiminen. Lähtökohtaisesti yhteiskunnan mittarina voisi pitää sitä, mitä korkeammalla minipalkalla työtä on tarjolla. Esim. Tanskan mäkkäri maksaa 20 euroa tunti, Aldi & Lidl maksaa UK:ssa 54 000/ vuosi aloituspalkkana. Sveitsissä minimipalkka on jotain 3300 /kk ja Sveitsi äänesti vähän aikaa sitten siitä, että johtajan kuukausipalkka saa olla korkeintaan yrityksen huonoiten palkatun ihmisen vuosipalkan verran. Menikö läpi?
Janan toisessa päässä on valtiot, joissa palkan kustannus ja siten työntekijän tuottavuus on todella pieni. Työntekijän palkkaaminen on erittäin helppoa ja sujuvaa. Olen itsekin päätynyt työnantajaksi siten, että työtä hakemaan tullut työntekijä neuvotteli itselleen 0,1786 euron tuntipalkan.
Meillä on liian pienet palkat ja liian suuret palkkakustannukset. Heitän hatusta, että suomessa työntekijän saa noin 40 euroa tunti ja tällöin työntekijälle jää noin 10 euroa tunti. Summat on varmasti jonkinverran pielessä ja ne vaihtelevat myös alakohtaisesti. Jotta kaiken sen vaivan viitsii tehdä on uuden työntekijän saatava tulosta jotain 50 – 60 euroa tunti. Työntekijän saaman hyödyn ja todellisen hinnan välissä on liikaa kuluja. Lähtökohtaisesti on erittäin hyvä, että heikosti tuottavaa työtä ei paljon tehtäisi. Se on sitä tehokkuutta. Jos työntekijän saisi 10 euroa tunti, niin työntekijän voisi palkata todella huonosti tuottaviin töihin.
Itse olen palkannut suomessa siivoojan siivousrinkiin. Työtön työnhakija kaikilla mahdollisilla tuilla 4 tuntia viikossa. Ei maksanut juuri mitään, mutta ei tuottanut yhtään mitään. Piikoja ei tarvita tämän päivän suomessa. 50 vuotta sitten oli kätevää, kun joku teki ruoan, pesi pyykit ja siivosi. Tänä päivänä ruokaa saa valmiina, pyykki pestään ja kuivataan koneellisesti, tekstiilit eivät pölise ja sisäilma suodatetaan. Piha-alueet on katettu ja kuraa ei kantaudu. Jos työssä likaantuu, niin työnantaja huolehtii työvaatteet. Arvokkaammat tekstiilit viedään pesulaan. Sitä kotitaloudessa tehtävää työtä ei ole enää olemassa. Jos ihminen ei saa arkea pyörimään, niin tuskin se on työelämässä eikä siten ole palkkaamassa ketään. Tässä vaiheessa tarvittavat kotiavut järjestää shp.
Ja hyvinvointivaltion sulakoittamisesta. Monessa paikassa mietitään, mitä tehdään kun veteraanit loppuu? No, Haglund teki veteraaneja yhdessä yössä 50 000 lisää! Ne ei lopu. Kaikki rauhanturvaajat saavat veteraanitunnuksen. Veteraanijärjestöt kiittävät yhteiskunnan tuesta!
Vahvan talouden mailla on ollut varaa luoda hyvinvointivaltiot, minkä jälkeen niiden talouskasvu on yleensä hiipunut ja työllisyys noussut vapaampiin maihin verrattuna. Pohjoismaat ovat kuitenkin niin kapitalistisia, että niiden talous selviää silti. Etelä-Euroopassa irtisanomissuojakin on hirvittävä, Tanskassa olematon.
Etelä-Amerikan hyvinvointivaltiot jähmettivät ja kuormittivat taloutta niin paljon, että ne romahtivat huonompien aikojen tullen. Uruguayssakin panostukset tasaiseen koulutukseen kaikille olivat valtavia, ja hyvinvointivaltion muistoksi jäivät ”maailman parhaiten koulutetut taksikuskit”. http://bibliotecadigital.fgv.br/ojs/index.php/rbe/article/viewFile/28/6081
Minä olen jo useamman vuoden miettinytkin, miten ja kenelle koplataan veteraanijärjestöjen omaisuus veteraanien loppuessa ja mikseivät järjestöt voi myydä omaisuuttaan toimintansa rahoittamiseksi siten, että oltaisiin nollassa viimeisen kuollessa.
Ei ilmeisesti enää tarvitse noitakaan asioita ihmetellä. En silti erityisemmin pidä ratkaisusta.
Osin toki siksi, että sen perusteella jotenkin vaikuttaisi olevan enemmänkin aikeita viedä suomalaisia Naton ja USA:n kriiseihin ”rauhaa turvaamaan”.
Eläkeläiset ovat aloittaneet kampanjan ”Työeläkeindeksin palauttaminen palkkatasoindeksiksi”. Kampnjaa ei voi käsitellä yksittäisenä, vaan osana suurempaa ongelmaa nimeltä hyvinvointivaltio.
Hyvinvointivaltio soittaa samaa levyä: tylsät töihin innovoimaan. Tylsien rahoilla rahoitetaan muiden elämä. Eläkeläiset vaativat ylisuuria eläkkeitä, kriisimaat tukipaketteja tylsien maiden rahoista. Julkisen sektorin tekijät vaativat veroista yhtä suurta palkkaa kuin tylsien yksityisen sektorin tekijöiden palkka. Suomessa meillä on vielä asevelvollisuus: tylsät intissä, palkka nolla. Tylsien pitäisi vielä elättää väestöräjähdyksen ihmiset. Kaikkia yhdistää sama tekijä: tylsät töissä, muut jakamassa rahoja.
Hyvinvointivaltio on kotiinsa tuupertunut potilas, joka on eloton. Käytävällä kulkevat henkilöt haistavat jo prosessin, mutta sorkkaraudalla ei ole uskallettu avata vielä huoneiston ovea. Hyvinvointivaltio on umpikujassa.
Hyvinvointivaltion umpikuja ei ole kuitenkaan naurun asia. Edessämme on tuottavuuden kasvun aiheuttama työttömyysongelma. Hyvinvointivaltio voi olla tiensä päässä, mutta oli siinä hyviäkin puolia ja empaattisuutta. Nyt kävi näin.