Vetokratia

(Kir­joi­tus on julka­istu Suomen Kuvale­hdessä Näkökulma-artikkelina)

Yhdys­val­ta­lainen poli­ti­ikan­tutk­i­ja Fran­cis Fukuya­ma – mies, joka tun­netaan kir­jas­taan His­to­ri­an lop­pu, ajal­ta, jol­loin hän vielä kuvit­teli län­si­maisen lib­er­al­is­min ole­van yhteiskun­nal­lisen evoluu­tion huipen­tu­ma – on kehit­tänyt ter­min vetokra­tia, kuvaa­maan län­si­mais­ten demokra­tioiden hal­vaan­tunut­ta tilaa. Päätök­siä ei syn­ny, kun liian monel­la tahol­la on niihin veto-oikeus. Alun perin hän kuvasi sil­lä Yhdys­val­tain poli­ti­ikan tilaa, jos­sa senaat­ti, edus­ta­jain­huone ja pres­i­dent­ti voivat kumo­ta tois­t­en­sa päätök­siä, mut­ta havait­si, että sama ongel­ma pätee län­si­mai­hin ylipäänsä.

Suo­mi menet­ti kykyn­sä tehdä päätök­siä joskus kymme­nen vuot­ta sit­ten. Ahon ja Lip­posen hal­li­tuk­set oli­vat sitä ennen pan­neet tuule­maan. Moni muis­telee Lip­posen aikaa pahal­la, kos­ka tehti­in paljon hei­dän mielestään huono­ja päätök­siä. Moni­ar­voises­sa maas­sa kenenkään kannal­ta eivät kaik­ki päätök­set voi olla hyviä. Jos oli­si­vat, tuo joku olisikin yksinvaltias.

Min­u­akin moni Lip­posen hal­li­tuk­sen päätös har­mit­ti, mut­ta niiden jäl­keen maa oli eri­no­maises­sa kun­nos­sa sijoittuen kärk­i­joukkoon melkein kaikissa maid­en­väli­sis­sä kauneuskil­pailuis­sa. Hyvä maa tämä on vieläkin, mut­ta sija sijal­ta on rankingeis­sa pudot­tu ja val­tion taloudelli­nen tilanne on kauhistuttava.

Sateen sattues­sa voidaan kiis­tel­lä, onko sade­tak­ki parem­pi kuin sateen­var­jo, mut­ta tyh­mintä on jäädä riitelemään sateeseen ja kastua.

Puoluei­den sisäisen yht­enäisyy­den säi­lyt­tämisek­si jokainen puolue kai­h­taa päätök­siä, jot­ka voisi­vat repiä niitä sisältä päin. Juuri tämän takia sosialidemokraatit kaa­toi­vat kun­tau­ud­is­tuk­sen. Johta­ju­us oli puoluei­den sisäl­lä arvos­saan 1990-luvun talouskri­isin vauhdit­ta­mana, mut­ta tämä kri­isi on kehit­tynyt niin hitaasti, että siihen on totut­tu niin kuin sam­makko tot­tuu kat­ti­lan hitaasti lämpiävään veteen ymmärtämät­tä hypätä pois.

Hal­li­tuk­ses­sa pitäisi tehdä enem­män äänestyspäätök­siä ja päämin­is­terin pitäisi tarvit­taes­sa tur­vau­tua oppo­si­tion apu­un. On san­ot­tu, että vähem­mistöhal­li­tuk­set voisi­vat toimia monipuolue­hal­li­tuk­sia parem­min, kos­ka sisäis­es­ti yht­enäi­nen hal­li­tus toimii johdon­mukaisem­min. Neu­vot­te­lut oppo­si­tion kanssa oli­si­vat tietysti työläitä. Eduskun­nan val­ta kas­vaisi. Tässä on vedot­tu Ruotsin esimerkki­in, joka juuri täl­lä het­kel­lä ei näytä parhai­ta puoliaan.

Vaik­ka vähem­mistöhal­li­tuk­si­in ei men­täisi, pitäisi tehdä mah­dol­lisek­si hal­li­tuk­sen muo­dost­a­mi­nen kapeam­mal­la poh­jal­la. Ruot­sis­sa ja Sak­sas­sa hal­li­tus voi hal­li­ta yhden äänen enem­mistöl­lä. Jot­ta tämä olisi mah­dol­lista myös Suomes­sa, pitäisi joko tehdä her­ras­mies­sopimuk­sia oppo­si­tion kanssa, jot­ta tilapäiset pois­saolot eivät voisi ratkaista – tai pitäisi siir­tyä nykyaikaan niin, että virka­matkalla tai sairaus­lo­ma­l­la ole­vat voisi­vat äänestää kän­nykäl­lään. On kai vuon­na 2015 on muitakin tapo­ja selvit­tää päämin­is­terin kan­ta hal­li­tuk­sen­sa naut­ti­maan luot­ta­muk­seen kuin lennät­tää hänet kesken tärkeän EU-kok­ouk­sen eduskun­taan paina­maan nappia.

Olisi hyvä saa­da läpi edes ne uud­is­tuk­set, joi­ta eduskun­nan enem­mistö tosi­asi­as­sa tukee. Vielä parem­paan tulok­seen päästäisi­in palaa­mal­la van­haan hyvään lehmänkaup­po­jen aikaan. Enem­mistöpäätök­sis­sä on se vika, ettei kokon­aisu­us aina ole hyvä minkään ryh­män kannal­ta, kos­ka ei mita­ta kan­natuk­sen ja vas­tus­tuk­sen voimakkuutta.

Olet­takaamme, että päät­täjinä on kolme yhtä suur­ta tahoa ja ratkaista­vana kolme uud­is­tus­ta, joista kutakin kan­nat­taa yksi taho vuorol­laan muiden vas­tus­taes­sa. Se yksi asia on aina tätä kan­nat­tavalle taholle elin­tärkeä ja niille kahdelle muul­la asian vas­tus­t­a­mi­nen jok­seenkin saman­tekevää. Enem­mistöpäätök­sel­lä yhtään uud­is­tus­ta ei hyväksytä, mut­ta jos on mah­dol­lista neu­votel­la, kaik­ki kolme hyväksytään. Lop­putu­los on kaikkien kannal­ta parem­pi kuin eril­lisi­in enem­mistöpäätök­si­in perus­tu­va. Aivan eri asioiden niput­ta­mi­nen yhteen tuot­taa parem­pia päätök­siä kuin suo­ravi­ivainen äänestäminen.

Lip­posen hal­li­tuk­ses­sa mukana olleet puolueet pidet­ti­in tyy­tyväis­inä sil­lä, että jokainen sai läpi joitain itselleen tärkeitä asioi­ta. Kataisen hal­li­tuk­ses­sa sil­lä, että kaikil­la oli veto-oikeus läh­es kaik­keen. Ero näkyi tuloksissa.

= = = =

Suomen hyv­in­voin­ti­val­tio raken­net­ti­in pitkälti kolmikan­tais­es­ti, mut­ta nyt työ­markki­na­jär­jestöistä on tul­lut jar­ru­miehiä. Kon­sen­suk­sel­la pääsee eteen­päin, kun kaikkea tulee lisää. Kun lisää jaet­tavaa ei olekaan, muu­tosten tekem­i­nen yhteisym­mär­ryk­sessä on vaikeaa, sil­lä joltakin pitäisi ottaa, jot­ta toiselle voitaisi­in antaa. En tiedä, onko real­is­tista toivoa, että kolmikan­nas­sa pystyt­täisi­in jatkos­sa parem­paan. Ellei pystytä, eduskun­nan on otet­ta­va itselleen takaisin val­ta, jon­ka se on kolmikan­nalle luovuttanut.

Vaikea­ta päätösten teko on ollut myös Euroopalle. Jokaisel­la Euroopan maal­la on oma sisäi­nen vetokra­tiansa, joiden päälle tulee jäsen­maid­en väli­nen veto-oikeuk­sien sokke­lo. En ole var­ma, onko Suo­mi paran­tanut omaa ase­maansa aja­mal­la Mal­talle ja Kyprokselle veto-oikeut­ta EU:n päätök­si­in saadak­seen sen myös itselleen.

Euroop­pa on hukan­nut koh­ta vuosikymme­nen talouskri­i­sis­sä, kos­ka perus­sopimus on täyn­nä tapo­ja han­kaloit­taa päätösten tekoa. Voidaan liioit­telemat­ta sanoa, että kyvyt­tömyys päätök­si­in on mak­sanut Euroopalle sen johta­van ase­man maail­mas­sa. Aasian maat ryn­nivät ohi ja Yhdys­val­lat vetää kaulaa.