Silmiini osui jostain lehdestä pelko, että öljyn hinnanlasku johtaisi lamaan, koska se alentaa hintatasoa ja deflaatio on tunnetusti paha asia. Ajatus on aivan hölmö.
Deflaatio on paha asia, ja ilmiön jonkinlainen mittari on hintataso. Mutta niin kuin kaikki mittarit, hintaindeksi mittaa vähän eri asiaa kuin ilmiötä nimeltä deflaatio. Samasta syystä hintojen nousu, joka johtuu arvonlisäveron korotuksesta, ei ole inflaatiota siinä mielessä, mitä tarkoitamme inflaatiolla: hintojen ja palkojen nousukierrettä. Jos hyvä viljasato alentaa ruuan hintaa, se ei kuitenkaan ole lamaan johtavaa deflaatiokierrettä.
Toki öljyn hinnan korotus voi tuottaa häiriöitä talouteen, kun öljyntuotannossa mukana olevia yrityksiä menee nurin. Napajäätikön alta öljyn poraaminen ei juuri nyt ole mikään hyvä bisnes. Tämä on kuitenkin eri asia kuin se, mistä deflaation vaaroissa on kyse.
Mitä vikaa siinä deflaatiossa on? Yleinen vastaus on, että jos kuluttajat odottavat hintojen laskevan, he lykkäävät ostoksiaan ja kysyntä hiipuu. Tämä ei voi olla se juttu. Jos olisi, kännyköiden ja kameroiden myynti olisi ollut lamassa vuosia, koska joka pitkään samalla rahalla on saanut parempaa kuin edellisenä vuotena.
Deflaation oloissa ei kannata investoida tuotantoon, koska investoinnin rahamääräinen tuotto pienenee. Oikeastaan kyse on siitä, että deflaation oloissa reaalikorko pyrkii nousemaan, koska nimelliskorot eivät voi laskea alle nollan, mikä heikentää investointien kannattavuutta. Asuntolainan ottaminenkin on vähän huono asia, koska velan reaaliarvo kasvaa ehkä jopa nopeammin kuin velkaa pystyy lyhentämään.
Jos deflaation ongelma on liian korkeassa reaalikorossa, silloin nolla ei ole mikään ratkaiseva raja. Deflaatioon liittyvät ongelmat alkavat jo, kun inflaatio lähestyy nollaa. Kohtuullisessa inflaatiossa on se hyvä puoli, että reaalikorot voivat mennä miinuksella, mikä jouduttaa kummasti investointeja.
EKP:n kahden prosentin inflaatiotavoite on liian matala. Kolme tai neljä prosenttia olisi parempi.