Terveyskeskuslääkäreistä ammatinharjoittajia?

Jok­seenkin kaikissa teol­lisu­us­mais­sa ter­vey­den­huol­lon etulin­jan hoita­vat yleis­lääkärit, (gen­er­al prak­ti­tion­er. GP) jot­ka yleen­sä toimi­vat myös port­in­var­ti­joina erikois­sairaan­hoitoon. Monis­sa mais­sa nämä ovat yksi­ty­isiä ammat­in­har­joit­ta­jia ja hei­dän asi­akkaik­seen rek­isteröidään yleen­sä koko per­he. Siitä on paljon etua, että koko per­he on saman lääkärin potilaina.

Enää per­helääkärin vas­taan­ot­to ei ole lääkärin kodin yhtey­dessä eikä lääkärille enää riitä työvä­lineik­si ste­toskoop­pi ja veren­paine­mit­tari. Yksi­ty­is­lääkärit ovat alka­neet hakeu­tua use­am­man lääkärin lääkäri­asemille, fyy­sis­es­ti aika saman­laisi­in kuin ovat mei­dän terveyskeskuksemme. 

Suomes­sa on kokeil­tu oma­lääkäri­jär­jestelmää ter­veyskeskuk­sis­sa. Per­helääkäre­itä oma­lääkäreistä ei tule, jos isän ja äidin lääkäreinä toimi­vat molem­pi­en työter­veyslääkärit. Se, että isä, äiti ja lapset hoide­taan eri jär­jestelmis­sä, on oikeas­t­aan aika pöhköä. Moni on väit­tänyt ter­veyskeskuk­semme ole­van peräisin DDR:stä. Se, että ter­vey­den­hoito tulee työ­paikan kaut­ta, vas­taa Neu­vos­toli­iton käytän­töä. Oma­lääkäri­jär­jestelmän toimin­nas­sa on ollut toivom­isen varaa ja siitä on monin paikoin luovuttu.

Lääkärili­it­to on esit­tänyt, että ter­veyskeskus­lääkärit voisi­vat siir­tyä ammat­in­har­joit­ta­jik­si muiden maid­en käytän­töä nou­dat­taen. Oma­lääkäri­jär­jestelmä, jos­sa mak­se­taan palkkaa väestö­vas­tu­un suu­u­u­den mukaan, ei paljon tästä poikkea. Var­maankin ammat­in­har­joit­ta­ji­na toimi­vat lääkäritkin voivat sijais­taan toisi­aan, mut­ta yhdelle lääkärille muo­dos­tuneen jonon purkamiseen on tois­t­en yksinker­taisem­paa osal­lis­tua, jos he ovat kun­nan palkkalis­toil­la eivätkä ammatinharjoittajia.

Ruotsin kokeilu on taas mie­lenki­in­toinen. Siel­lä jokainen voi kir­joit­tau­tua minkä lääkäri­ase­man asi­akkaak­si halu­aa, joko kun­nal­liseen tai yksi­tyiseen. Poti­laalle mak­su on sama, ja yhtä paljon yhteiskun­ta mak­saa kun­nal­lisen lääkärin hoidoista kuin yksi­tyisen. Jos uskoo, että yksi­tyi­nen tulee kalli­im­mak­si, kos­ka sinne veroparati­isi­in pitää riit­tää rahaa siir­ret­täväk­si, on var­maankin myös sitä mieltä, että kaikkien kan­nat­taa kir­jau­tua kun­nal­lisen ter­veyskeskuk­sen asi­akkaik­si, kos­ka kiin­teästä mak­sus­ta menee enem­män itse hoitoon.

Ruot­sis­sa jokainen land­stinget on kehit­tänyt oman mak­su­ta­van lääkäri­asemille. Mak­su on sekoi­tus kap­i­taa­tio­ta ja käyn­tik­er­roista mak­samista. (Kap­i­taa­tio: päälu­vun, siis kyseisen yksikön poti­laak­si kir­jau­tunei­den lukumäärään perus­tu­va lasku­tus) Pain­opiste on kap­i­taa­tion puolel­la. Noi­ta koke­muk­sia kan­nat­taa seu­ra­ta, kos­ka sitä saa, mis­tä mak­saa. Tukhol­mas­sa 40 pros­ent­tia menee käyn­tik­er­to­jen mukaan, mut­ta käyn­tik­er­roik­si las­ke­taan vain käyn­nit lääkärin vas­taan­otol­la. Niin­pä Tukhol­mas­sa lääkärit hoita­vat myös muual­la hoita­jille kuu­lu­vat työt. Ei siis ainakaan näin.

Päälukuko­htaises­sa mak­sus­sa on otet­ta­va huomioon se, että toiset ovat sairaampia kuin toiset. Puh­taan kap­i­taa­tion sijas­ta tarvi­taan siis pain­otet­tua kap­i­taa­tio­ta, ja tässä on Ruotsin jär­jestelmän heikko koh­ta. Koulute­tun väestö­na­suinalueil­la lääkäri saa rahansa paljon vähem­mäl­lä vaival­la kuin köy­hem­män väen alueil­la. Olisi var­maankin ratio­naal­ista säi­lyt­tää nykyi­nen ter­veyskeskusjär­jestelmä, mut­ta elin­ta­son noustes­sa valin­nan­va­pau­den arvos­tus kas­vaa. Ruotsin koke­muk­sia kan­nat­taa seu­ra­ta tarkoin.

Sinän­sä yleis­lääkärikeskeinen jär­jestelmä on kas­vavis­sa vaikeuk­sis­sa, kos­ka lääketi­eteelli­nen tieto kas­vaa koko ajan kiihtyväl­lä nopeudel­la. Kukaan ei voi hal­li­ta sitä kokon­aan. Sik­si ter­veyskeskuk­sis­sa ja lääkäri­asemil­la on syytä olla myös jonkin ver­ran erikoislääkäreitä.