Elektiivistä hoitoa voi ulkoistaa

Hel­poin­ta julkises­ta ter­vey­den­hoi­dos­ta on ulkois­taa jotkin elek­ti­ivisen hoidon mas­sat­uot­teet, esimerkik­si vaik­ka lonkkaleikkauk­set tai sydän­vero­suon­ten pal­lo­laa­jen­nuk­set. Selkeä toimen­pide, joka tois­tuu suun­nilleen saman­laise­na. Ruot­sis­sa tässä on onnis­tut­tu hyvin. Olen­naista on, että mak­se­taan oikeista asioista. Lonkkaleikkauk­selle on annet­ta­va takuu. Jos leikkaus joudu­taan uusi­maan, tumpeloin­ut sairaala mak­saa erään­laista sakkoa. Niin käy myös, kun poti­las joudu­taan kiikut­ta­maan keskus­sairaalaan kom­p­likaa­tioiden vuoksi.

Ruot­sis­sa kil­pailu on tuot­tanut laadukkai­ta ja tehokkai­ta ratkaisu­ja. Toim­inta on selkeästi paran­tunut. Julkises­sa ter­vey­den­huol­los­sa toim­i­taan usein erit­täin hyvin ja tehokkaasti, mut­ta jos ei toimi­ta, ei ole mitään kor­jaavaa mekanismia.

Ulkois­t­a­mi­nen voidaan tehdä joko niin, että julki­nen ter­vey­den­huoltoyk­sikkö kil­pailut­taa tietyn määrän lonkkaleikkauk­sia tai niin kuin Ruot­sis­sa on tehty, julki­nen val­ta hyväksyy laadun täyt­tävät yksiköt, joi­hin poti­laat saa­vat hakeu­tua oman päätök­sen­sä mukaises­ti. Ruot­sis­sa hoito­tu­lok­set myös julk­iste­taan, joten pahasti töpeksinyt sairaala menet­tää sekä rahaa, että potilaansa.

Käytän lonkkaleikkauk­sia esimerkkinä siitä, mitä tämä voisi merkitä.

Kil­pailu pait­si siivit­tää paran­ta­maan toim­intaa, antaa vas­tauk­sen ikuisu­uskysymyk­seen, keskit­tää vai hajaut­taa. Jos isot yksiköt toimi­vat parem­min, ne val­taa­vat markkinat.

Kun olin run­sas kymme­nen vuot­ta sit­ten perus­palve­lu­min­is­teri, tekonivelkirur­giaa tehti­in 50 yksikössä eri puo­lil­la Suomea. Hyvin yleinen käsi­tys oli, että tämä on aivan liikaa. Pelkästään toimin­nan laadun vuok­si tulisi siir­tyä olen­nais­es­ti suurem­paan yksikkökokoon. Viulisti oppii vaikean kap­paleen tois­ta­mal­la sitä sato­ja ker­to­ja. Sama pätee kirurgei­hin. Nyt noi­ta yksiköitä on 60. Julki­nen ter­vey­den­huolto ei pysty ratio­naaliseen työn­jakoon, kos­ka lääkärit aja­vat omaa etu­aan ja luot­ta­mus­miehet vain luot­ta­vat. Olen aika var­ma, että tekonivelkirur­gian avaami­nen kil­pailulle johtaisi varsin nopeasti isoi­hin ja laadukkaisi­in yksiköi­hin, joi­ta olisi lukumääräis­es­ti mur­to-osa nykyisestä.

Nyt päätet­ti­in han­k­in­ta­lain ja direk­ti­ivin pakot­ta­mana, että viisi sote-piir­iä osta­vat kaiken kun­nal­lisil­ta yksiköiltä ja kun­tay­htymiltä ja nämä voivat käyt­tää yksi­ty­isiä ali­hankki­joina. (Kukaan ei ole vieläkään ker­tonut min­ulle, mihin niitä viit­tä sotepi­ir­iä tarvi­taan) Ovat voineet käyt­tää nytkin, mut­ta mik­si ne omas­ta toimin­nas­taan luopuisi­vat. Kymme­nen vuo­den kulut­tua tekonivelkirur­giaa on var­maankin 70 yksikössä. Olisi ollut parem­pi, että sotepi­ir­it oli­si­vat voineet ostaa myös yksi­ty­isiltä, mut­ta tämä taas olisi edel­lyt­tänyt, että ne oli­si­vat saa­neet käyt­tää näis­sä päätök­sis­sä järkeä ja ottaa huomioon sekä kansan­talouden että poti­laiden edun. Han­k­in­ta­la­ki on tärkein este ulkoistamiselle.

Ruotsin ratkaisu antaa poti­laan vali­ta on sikäli nerokas, että sil­lä kier­retään koko han­k­in­ta­lain nor­sumaisu­us. Poti­laan valin­noista ei voi valit­taa markki­natuomiois­tu­imeen. Siitäkään ei voi valit­taa, jos poti­laan val­in­ta perus­tuu siihen, mak­saako sairaala verot Suomeen vai onko se mak­sav­inaan ne Cay­man-saar­ille. Hyvin toteutetut tar­jouskil­pailut kuitenkin saat­taisi­vat johtaa parem­pi­in tulok­si­in. Toimi­ak­seen Ruotsin malli edel­lyt­täisi oikeas­t­aan, että julki­nen val­ta mak­saisi kiin­teän euromääräisen sum­man toimen­piteestä ja poti­las mak­saisi ero­tuk­sen, jos sairaaloil­la on eri hin­to­ja. Muuten­han ei mitään hin­tak­il­pailua syn­ty­isi, vaan jokaisel­la toimen­piteel­lä olisi hallinnolli­nen hin­tansa. (Köy­häl­lä olisi varaa vain sairaalaan, joka on joutunut alen­ta­maan hin­to­jaan tapet­tuaan kymme­nen edel­listä potilasta. 🙁 )

Tietysti tämä johtaisi ker­mankuor­in­taan niin, että yksi­tyiset hoita­vat helpot tapauk­set ja julkiset sairaalat vaikeat. Mitä vikaa siinä on? Helpo tapauk­set onkin hoidet­ta­va ruti­inil­la ja korkeampi osaami­nen keskit­tää mon­imutkaisem­pi­in. (Miten tuomiois­tuimet saisi ymmärtämään tämän?) Hel­pos­ta tapauk­sista pitää tietysti mak­saa olen­nais­es­ti vähem­män kuin vaikeista.

Mut­ta edelleenkin pätee se, mitä edel­lisessä postauk­ses­sa kir­joitin. Julk­isil­la sairaaloil­la on lak­isääteisiä velvoit­tei­ta, joista niille pitää mak­saa erik­seen ja että näi­den velvoit­tei­den täyt­tämi­nen tuot­taa mon­elle ehkä kil­pail­lulle alalle syn­er­giae­tu­ja, jot­ka anta­vat näille sairaaloille etua kil­pailus­sa. Tärkein­tä ei ole reilu kil­pailu, vaan voimavaro­jen järkevä käyttö.