Historian huonoin hallitus?

(Kir­joi­tus on julka­istu Savon Sanomissa)

Joskus van­hal­ta sotarat­sul­takin ote her­paan­tuu haas­tat­telus­sa ja tulee sanoneek­si, mitä ajat­telee, vaik­ka pitäisi ajatel­la, mitä sanoo. Helsin­gin Sanomat julka­isi näyt­tävästi, että pidän nyky­istä hal­li­tus­ta his­to­ri­an huonoim­pana. Raimo Sailas on kuulem­ma oikonut väitet­täni sanoen, että vas­ta toisek­si huonoin heti Mart­ti Miet­tusen hätäti­la­hal­li­tuk­sen jälkeen.

Mikä tässä nyt on niin huonoa?

Hal­li­tus, jota kukaan ei halun­nut. Vaaleis­sa perus­suo­ma­laiset sai­vat jät­tivoiton ja kaik­ki muut puolueet hävi­sivät. Perus­suo­ma­laisia yritet­ti­in taivut­taa hal­li­tuk­seen kaikin tavoin – min­ua suo­ras­taan ihme­tyt­ti, mil­laisia eri­oikeuk­sien heille olisi hal­li­tuk­ses­sa tar­jot­tu – mut­ta pääasi­as­sa ensik­er­ta­lai­sista kansane­dus­ta­jista koos­t­u­va puolue kat­soi vii­saim­mak­si har­joitel­la oppo­si­tios­sa. Puolueen omaa etua ajatellen rin­ta­makarku­ru­us oli ehkä viisas­ta, mut­ta rin­ta­makarku­ru­ut­ta se silti oli.

Hävin­neistä piti muo­dostaa hal­li­tus poh­jalle, jota kukaan ei halun­nut. Mitään yhteistä valmis­telua ei ymmärtääk­seni ollut tehty, vaan hal­li­tu­so­hjel­ma joudut­ti­in impro­vi­soimaan sovit­taen yhteen ris­tiri­itaisia näke­myk­siä siitä, mitä oikein pitäisi tehdä. Ohjel­mas­ta tuli juuri sen näköi­nen kuin näis­sä olo­suhteis­sa voi kuvitel­la tulevan.

Pihtisyn­ny­tys tuot­ti hal­li­tuk­sen, jon­ka osa­puo­let eivät koke­neet toisi­aan liit­to­laisik­seen. Vas­tus­ta­jat löy­tyivät toi­sista hal­li­tus­puolueista, kun niiden olisi pitänyt löy­tyä oppo­si­tios­ta. Tämä oli jo lähtöko­htana huono ja huonom­mak­si se vain kävi. Asen­noi­tu­mi­nen hal­li­tuk­sen työsken­te­lyyn on ollut hal­li­tus­puolueis­sa puo­lus­tuk­selli­nen. On keski­tyt­ty vah­ti­maan sitä, ettei mitään ikävää päätet­täisi. Hal­li­tuk­ses­sa pitäisi ajaa innol­la ja näke­myk­sel­lä asioi­ta eteen­päin eikä keskit­tyä jarruttamiseen.

Liian laa­ja poh­ja? Jos se tästä on johtunut, vika oli kris­til­li­sis­sä, sil­lä muut viisi puoluet­ta toimi­vat hyvin yhteen Lip­posen hal­li­tuk­sis­sa. Vika taisi olla siinä, ettei Lip­po­nen johtanut tätä hal­li­tus­ta – eikä demare­i­ta – eikä Suvi-Anne Siimes johtanut vasem­mis­toli­it­toa. Monipuolue­hal­li­tuk­sen joht­a­mi­nen on vaa­ti­va tehtävä, mut­ta ei mahdoton.

Demarei­den neu­vot­to­muus. Hal­li­tuk­sen toimin­nan puurout­tamiseen ei ole tarvit­tu pieniä puoluei­ta. Asi­at ovat men­neet junt­turaan useim­miten kokoomuk­sen ja demarien välil­lä. Demar­it panikoi­vat eivätkä kykene päätök­si­in. Syynä lie­nee perus­suo­ma­lais­ten pelko, mut­ta on kyse myös aidos­ta neu­vot­to­muud­es­ta. Työelämän raken­nemuu­tos ja teknolo­gian kehi­tys ovat pois­ta­neet run­saas­sa vuosikymme­nessä Suomes­ta 300 000 demarien unel­ma-ammat­tia. Demarei­den taivaas­sa kaik­ki ovat paper­i­työläisiä, ja tämä unel­ma on rik­ki. Puolueen kat­seet ovat kään­tyneet taak­sepäin: Neu­vos­toli­it­to takaisin ja sel­l­un keit­to euka­lyp­tuk­ses­ta kiellettävä!

Kokoomus. Suomes­sa kokoomus on yhä sekoi­tus vaalior­gan­isaa­tio­ta ja medi­a­toimis­toa. Kokoomuk­sen pahin puoli ei ole puolueen oikeis­to­laisu­us vaan yhteiskun­nal­lisen strate­gian puute. Kateel­lise­na kat­soo, miten johdon­mukainen ja tulok­sekas ohjel­ma on Ruotsin por­var­i­hal­li­tuk­sel­la. Sitä työstet­ti­inkin pitkään ennen vaale­ja. Jos kokoomuk­sel­la on johdon­mukainen tule­vaisu­usstrate­gia Suomelle, ei se ole sitä ainakaan muille kertonut.

Lob­bar­it ovat päässeet suo­raan val­lan ytimeen. Val­tio­varain­valiokun­ta moit­ti min­is­terei­den avuk­si tulleen avus­ta­ja- ja val­tiosi­h­tee­ri­armei­jan paisum­ista. Määrän lisäk­si ongel­mana on laatu. Ihmeen vähän on keskustel­tu avus­ta­jakun­nan jääviy­destä. Huo­mat­taval­la osal­la vak­i­tu­inen työ­paik­ka on jos­sain etu­jär­jestössä tai lob­bau­sor­gan­isaa­tios­sa. Lob­barin asenne on aivan väärä, kos­ka hän on oppin­ut kat­so­maan asi­aa vain yhdeltä kannal­ta. Tehtävä­jako avus­ta­jien ja virkamieskun­nan välil­lä on epä­selvä eikä iso­jakaan päätök­siä valmis­tel­la kun­nol­la. Ohuin tiedoin liik­keel­lä ole­vat avus­ta­jat ohit­ta­vat virkamies­valmis­telun. Yön neu­vot­teluis­sa on päädyt­ty mitä ihmeel­lisimpi­in ratkaisui­hin, joi­ta on sit­ten myöhem­min joudut­tu peru­maan. Eri­tyis­es­ti vero­tus­ta koske­vat päätök­set ovat olleet välil­lä yksipuolis­es­ti valmis­tel­tua eikä niiden vaiku­tuk­sia ole arvioitu. Osinkover­ou­usi­tus oli alku­peräisessä muo­dos­saan aivan kohtu­u­ton ja niin­pä sitä joudut­ti­in kor­jaa­maan. Kokoomuk­sen aloit­teesta ammut­ti­in rik­ki yhteisöveron poh­ja, vaik­ka kaik­ki asiantun­ti­jat sanoi­vat, että olisi järkeväm­pää alen­taa verokan­taa kuin antaa alen­nus­ta mil­loin mis­täkin. Se ehti laik­si asti, mut­ta perut­ti­in pikaisesti.

On avus­ta­jien määräl­läkin merk­i­tys­tä. Mitä isom­mat armei­jat tais­tel­e­vat keskenään, sitä toden­näköisem­min tais­te­lut juut­tuvat juoksuhautoihin.

Päät­tämät­tömyys. Pahin­ta eivät ole huonot päätök­set vaan se, ettei ole päätet­ty lainkaan. Siitä me kaik­ki kär­simme. Maa on läh­es taloudel­lises­sa hätäti­las­sa eikä osa­ta tehdä mitään muu­ta kuin pakon edessä leika­ta meno­ja. Sitä pait­si mil­jardis­äästöt kun­tien tehtävistä ovat vielä yksilöimät­tä. Kat­sokaa, kuin­ka hyvin Ruot­sil­la menee ja kuin­ka huonos­ti meil­lä menee! Poli­ti­ikalla on väliä.

Yhden huonon hal­li­tuk­sen maa vielä kestäisi, mut­ta niitä on ollut peräkkäin kolme. Kor­jausvelkaa on kasaan­tunut. Paras-han­ke epäon­nis­tui uud­is­ta­maan sote-palvelu­ja ja Sata-komitea epäon­nis­tui tuo­maan sosi­aal­i­tur­van 2000-luvulle, vaik­ka han­kkeeseen panos­tet­ti­in val­tavasti. Kolmes­sa viimeisessä hal­li­tuk­ses­sa on kokeil­tu kaikkia hal­li­tus­po­hjia – rin­ta­makarkure­i­ta luku­un otta­mat­ta – joten mikään puolue ei voi syyt­tää muita.

Oikea kysymys ei tai­da olla, mik­si tämä hal­li­tus on niin huono, vaan mitä on tapah­tunut kyvylle tehdä päätök­siä Suomessa.