Maailma muuttuu muuttuuko kunta (5/5) Kaupunkien kasvava merkitys

Lai­tan tähän viimeisek­si kir­joituk­seni Suomen Kuvale­hden Ykkös­ketju-blo­gis­sa. Olen­naista on, että kaupunki­mainen kun­ta tarvit­see aivan eri­laisia välineitä toim­intaansa kuin syr­jäi­nen maalaiskun­ta. Tämä kos­kee eri­tyis­es­ti maankäyt­töä, joukkoli­iken­net­tä ja kaavoitushyö­ty­jen kon­fiskoin­tia. Maalaiskun­nis­sa näille työvä­lineille ei ole käyt­töä ja siel­lä ne voisi­vat väärin käytet­ty­inä merk­itä ilmeistä uhkaa omis­tu­soikeudelle. Pahoitt­te­len, että tämä kir­joi­tus­sar­ja on ilmestynyt näin hitaasti.

= = = =

Kaupunkien kasvava merkitys

Viimeaikoina on eri puo­lil­la maail­maa esitet­ty ennustei­ta, joiden mukaan suuret kaupun­git ohit­ta­vat merk­i­tyk­sessä val­tiot. Val­tiot menet­tävät päästö­val­taansa toisaal­ta yri­tyk­sille ja ylikansal­lisille organ­isaa­tioille, kuten WTO ja EU ja toisaal­ta kaupungeille.

Talouden ja teknolo­gian kehi­tys suosii elinkeino­ja, jot­ka men­estyvät parhait­en suuris­sa kaupungeis­sa. Sik­si suurten kaupunkien asukaslu­vut kas­va­vat niin, että voidaan puhua urban­is­min uud­es­ta aal­losta. Kaupunkien kasvun ohel­la tälle muu­tok­selle on yhteisenä piir­teenä halu asua keskus­ta-alueil­la (down­town) mielu­um­min kuin lähiöis­sä tai kaupunke­ja ympäröiväl­lä hajanaisel­la omako­tivyöhyk­keel­lä ja se, että aiem­paa selvästi use­ampi nuori jät­tää ajoko­rtin han­kki­mat­ta, kos­ka ei kat­so tarvit­se­vansa sitä mihinkään. Aiem­min vitsinä esitet­ty van­ha helsinkiläi­nen sanan­lasku kuvaa hei­dän ajat­te­lu­ta­paansa: ratikalla pääsee kaikkialle; jos jon­nekin ei pääse ratikalla, sinne ei kan­na­ta mennä.

Halu keskus­tan käve­lyvyöhyk­keelle selit­tyy kulu­tustapo­jen muu­tok­sel­la. Yhä suurem­pi osa kulu­tuk­ses­ta on palvelu­jen kulu­tus­ta ja yhä suurem­pi osa matkoista liit­tyy vapaa-aikaan ja asioin­ti­in. Ei ole niin olen­naista, kuin­ka kaukana työ­paikas­ta asuu vaan kuin­ka lähel­lä jokapäiväisiä palvelu­ja asuu. Yleistyy elämän­muo­to, jos­sa asun­not ovat keskus­tas­sa ja työ­paikat kaupun­gin ulkop­uolelle. Ennus­tan, että län­simetro tulee johta­maan siihen, että Keilaniemessä työsken­tele­vistä yhä use­ampi asuu hip­ste­rien Kallios­sa. Keilaniemeen voidaan rak­en­taa asun­to­ja, mut­ta hip­ste­ri­aluet­ta siitä ei saa.

Muu­tos on ollut Helsin­gin seudul­la nopea: Vuon­na 2004 seudun asukaslu­vun kasvus­ta puo­let suun­tau­tui kehyskun­ti­in mut­ta nyt enää kahdek­sasosa. Muu­tos olisi vielä paljon nopeampi, jos tar­jon­ta pysty­isi vas­taa­maan kysyn­tään. Helsin­gin ratikkavyöhyk­keel­lä asun­to­jen hin­nat ovat kohon­neet järjettömyyksiin.

Kaupunkien kehi­tys vaatii yhteiskunnal­ta suuria investoin­te­ja ennen kaikkea liiken­teeseen ja muuhun infra­struk­tu­uri­in. Sik­si kaupungeis­sa tehtävät päätök­set ovat niin tärkeitä. Itse kat­son tekeväni paljon isom­pia päätök­siä Helsin­gin kaupunkisu­un­nit­telu­lau­takun­nas­sa kuin eduskun­nan hallintovaliokunnassa.

Suomes­sa ei kuitenkaan ole kuin muu­ta­ma kaupunkikun­ta, siis kaupun­ki joka muo­dostaisi kun­nan. Kaupunkikun­niksi kut­su­tut ovat melkein kaik­ki kaupunginosakuntia.

Kaupun­ki on mon­imutkainen kone, jota on suun­nitelta­va kokon­aise­na. Helsinkiläi­nen kat­soo kateel­lise­na, miten Tukhol­ma pystyy vas­taa­maan suurin strate­gisin toimin urban­isaa­tion uuteen aal­toon. Kaupun­ki varautuu kym­me­nien tuhan­sien asukkaiden vuo­tuiseen väestönkasvu­un vah­val­la kaupunki­raken­net­ta tiivistäväl­lä kaavoituk­sel­la ja panos­ta­mal­la mil­jardikau­pal­la raideli­iken­teeseen. Mon­een kun­taan jakau­tuneel­la Helsingillä ei ole mitään mah­dol­lisu­ut­ta vas­ta­ta Tukhol­man ja Tallinnan haasteeseen.

Asi­aa pahen­taa vielä se, että yht­enä osa­puole­na riitais­ten kun­tien neu­vot­teluis­sa istuu valtio.

Kun­nal­la on kak­si aivan eri­laista tehtävää, toisaal­ta vas­ta­ta palveluista ja toisaal­ta infra­struk­tu­urista. Päivähoi­dos­ta tai perusk­oulus­ta on järkevää päät­tää pienis­sä yksiköis­sä, mut­ta infrakun­nan pitäisi kat­taa koko kaupun­ki – kuten se kat­taa Ruot­sis­sa, jos­sa tehtävät on annet­tu Tukhol­man läänille.

Mei­dän pitäisi antaa koko infrakun­nan tehtävät metropoli­hallinnolle jaka­mat­ta niitä isoi­hin ja pieni­in päätök­si­in, kos­ka se jako tuot­taisi vain lisää sekasotkua.

Jos kun­tien välistä eri­ar­voisu­ut­ta kaupunkiseu­tu­jen sisäl­lä ale­taan rajoit­taa kaavoituk­sel­la sijoit­ta­mal­la rikkaiden ja köy­hien asun­to­ja tas­a­puolis­es­ti ympäri kaupunkia, tehdään tyh­miä kaavoitus­päätök­siä. Omako­tialueet sopi­vat kaupun­gin reunalle, jonne taas sosi­aalisen asun­to­tuotan­non sijoit­ta­mi­nen kun­nol­lisen joukkoli­iken­teen ulot­tumat­tomi­in olisi perin väki­val­taista. On parem­pi kerätä verot metropoli­hallinnon tasol­la ja kaavoit­taa järkevästi.