Laitan tähän viimeiseksi kirjoitukseni Suomen Kuvalehden Ykkösketju-blogissa. Olennaista on, että kaupunkimainen kunta tarvitsee aivan erilaisia välineitä toimintaansa kuin syrjäinen maalaiskunta. Tämä koskee erityisesti maankäyttöä, joukkoliikennettä ja kaavoitushyötyjen konfiskointia. Maalaiskunnissa näille työvälineille ei ole käyttöä ja siellä ne voisivat väärin käytettyinä merkitä ilmeistä uhkaa omistusoikeudelle. Pahoitttelen, että tämä kirjoitussarja on ilmestynyt näin hitaasti.
= = = =
Kaupunkien kasvava merkitys
Viimeaikoina on eri puolilla maailmaa esitetty ennusteita, joiden mukaan suuret kaupungit ohittavat merkityksessä valtiot. Valtiot menettävät päästövaltaansa toisaalta yrityksille ja ylikansallisille organisaatioille, kuten WTO ja EU ja toisaalta kaupungeille.
Talouden ja teknologian kehitys suosii elinkeinoja, jotka menestyvät parhaiten suurissa kaupungeissa. Siksi suurten kaupunkien asukasluvut kasvavat niin, että voidaan puhua urbanismin uudesta aallosta. Kaupunkien kasvun ohella tälle muutokselle on yhteisenä piirteenä halu asua keskusta-alueilla (downtown) mieluummin kuin lähiöissä tai kaupunkeja ympäröivällä hajanaisella omakotivyöhykkeellä ja se, että aiempaa selvästi useampi nuori jättää ajokortin hankkimatta, koska ei katso tarvitsevansa sitä mihinkään. Aiemmin vitsinä esitetty vanha helsinkiläinen sananlasku kuvaa heidän ajattelutapaansa: ratikalla pääsee kaikkialle; jos jonnekin ei pääse ratikalla, sinne ei kannata mennä.
Halu keskustan kävelyvyöhykkeelle selittyy kulutustapojen muutoksella. Yhä suurempi osa kulutuksesta on palvelujen kulutusta ja yhä suurempi osa matkoista liittyy vapaa-aikaan ja asiointiin. Ei ole niin olennaista, kuinka kaukana työpaikasta asuu vaan kuinka lähellä jokapäiväisiä palveluja asuu. Yleistyy elämänmuoto, jossa asunnot ovat keskustassa ja työpaikat kaupungin ulkopuolelle. Ennustan, että länsimetro tulee johtamaan siihen, että Keilaniemessä työskentelevistä yhä useampi asuu hipsterien Kalliossa. Keilaniemeen voidaan rakentaa asuntoja, mutta hipsterialuetta siitä ei saa.
Muutos on ollut Helsingin seudulla nopea: Vuonna 2004 seudun asukasluvun kasvusta puolet suuntautui kehyskuntiin mutta nyt enää kahdeksasosa. Muutos olisi vielä paljon nopeampi, jos tarjonta pystyisi vastaamaan kysyntään. Helsingin ratikkavyöhykkeellä asuntojen hinnat ovat kohonneet järjettömyyksiin.
Kaupunkien kehitys vaatii yhteiskunnalta suuria investointeja ennen kaikkea liikenteeseen ja muuhun infrastruktuuriin. Siksi kaupungeissa tehtävät päätökset ovat niin tärkeitä. Itse katson tekeväni paljon isompia päätöksiä Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa kuin eduskunnan hallintovaliokunnassa.
Suomessa ei kuitenkaan ole kuin muutama kaupunkikunta, siis kaupunki joka muodostaisi kunnan. Kaupunkikunniksi kutsutut ovat melkein kaikki kaupunginosakuntia.
Kaupunki on monimutkainen kone, jota on suunniteltava kokonaisena. Helsinkiläinen katsoo kateellisena, miten Tukholma pystyy vastaamaan suurin strategisin toimin urbanisaation uuteen aaltoon. Kaupunki varautuu kymmenien tuhansien asukkaiden vuotuiseen väestönkasvuun vahvalla kaupunkirakennetta tiivistävällä kaavoituksella ja panostamalla miljardikaupalla raideliikenteeseen. Moneen kuntaan jakautuneella Helsingillä ei ole mitään mahdollisuutta vastata Tukholman ja Tallinnan haasteeseen.
Asiaa pahentaa vielä se, että yhtenä osapuolena riitaisten kuntien neuvotteluissa istuu valtio.
Kunnalla on kaksi aivan erilaista tehtävää, toisaalta vastata palveluista ja toisaalta infrastruktuurista. Päivähoidosta tai peruskoulusta on järkevää päättää pienissä yksiköissä, mutta infrakunnan pitäisi kattaa koko kaupunki – kuten se kattaa Ruotsissa, jossa tehtävät on annettu Tukholman läänille.
Meidän pitäisi antaa koko infrakunnan tehtävät metropolihallinnolle jakamatta niitä isoihin ja pieniin päätöksiin, koska se jako tuottaisi vain lisää sekasotkua.
Jos kuntien välistä eriarvoisuutta kaupunkiseutujen sisällä aletaan rajoittaa kaavoituksella sijoittamalla rikkaiden ja köyhien asuntoja tasapuolisesti ympäri kaupunkia, tehdään tyhmiä kaavoituspäätöksiä. Omakotialueet sopivat kaupungin reunalle, jonne taas sosiaalisen asuntotuotannon sijoittaminen kunnollisen joukkoliikenteen ulottumattomiin olisi perin väkivaltaista. On parempi kerätä verot metropolihallinnon tasolla ja kaavoittaa järkevästi.
Laitetaan tähän vielä ennakkovastauksena argumenttiin kuntien välisestä kilpailusta:
Kilpailua tapahtuu ja voi tapahtua lähinnä palvelutuotannossa, ja siinäkin perin huonosti kun palvelutaso on lailla säädetty. Ja lisäksi “kilpailu” on varsin teoreettista jos palveluntarjoajan vaihtamiseksi pitäisi muuttaa naapurikuntaan.
Jos palvelutuontantoon halutaan todellista kilpailua, se kannattaa toteuttaa vapaasti toimivien palveluntarjoajien välillä, ei alueellisesti määräten.
Toki segregaation pitäminen kilpailuvalttina saattaisi olla houkuttelevaa varakkaille, mutta sitä ei taida yksikään poliitikko uskaltaa ääneen kannattaa. Lisäksi kaikki pääkaupunkiseudun kunnat Kauniaista lukuunottamatta ovat siihen aivan liian suuria ja alueellisesti heterogeenisiä.
Niin kuin aikaisemmista kirjoituksistakin on näkynyt, olen pitänyt Helsingin keskusta-aluetta turvattomana ja hankalana paikkana lapsiperheille. Nyt kun on kesäkuun alku ja koululaisten kesälomat ovat alkaneet, monet vanhemmat tuskailevat pienempien koululaisten päivähoitomahdollisuudesta ja siitä, minkä ikäisen lapsen uskaltaa jättää yksin kotiin tai leikkimään ulkona kavereiden kanssa ilman valvontaa. Olettaisin, että tässäkin asuinpaikka vaikuttaa sikäli, että on helpompi antaa alle kymmenvuotiaan kulkea yksin ulkona esikaupunkivyöhykkeellä kuin Kalliossa tai Punavuoressa.
“…Tukholma pystyy vastaamaan suurin strategisin toimin urbanisaation uuteen aaltoon…”
Totta kai Suur-Tukholman alue toimii paremmin, koska kuntayksiköt ovat siellä pienempiä kuin Suur-Helsingissä! Tästä on juuri kyse.
Tukholman alueella on kymmenen kuntaa, joista vain Tukholma on suuri. Se on kooltaan niin suuri, että sen tehokkuuden voi kyseenalaistaa. Muuta yhdeksän Tukholman läänin kuntaa ovat kooltaan 20 000 — 60 000 asukasta.
http://sv.wikipedia.org/wiki/Stockholms_län#mediaviewer/Fil:Metropolitan_Stockholm_overview.png
Tukholman lääni hoitaa alueella kuntarajat ylittävän tiominnan kuten joukkoliikenteen, ei suinkaan Tukholman kaupunki.
Pariisissa hyvin itsenäisten kaupunginosien väkiluku on vajaasta 10 000:sta karvan verran yli 40 000:nen. Tässä se idea juuri piilee hyvin toimivissa yksiköissä. Kaupunki hoitaa kaupungin asioita (koulut, perusterveydenhuolto) ja valtion aluehallinto hoitaa sille kuuluvia asioita (motari- ja raidelinjaukset).
Tihenevä asutus tekee tarpeen siirtyä kaupunkimaiseen tapaan järjestää elintarpeiden vaatimat asiat. Nämä ovat riittävä ravinto ja hygienialtaan riittävä ympäristö. Ilman saastuminen on se lopullinen syy, joka tuhoaa liian tiheään rakennetun kaupungin. Mikä on kaupunkikeskittymän kyky sietää väkiluvun lisäystä? Siihen ei ole vakioisia sääntöjä, koska poliittiset ratkaisut vaikuttavat asiaan ja niiden arvioiminen vaatii hyvän tuntemuksen tekniikan ja talouden alalta. Pelkästään riittävien vesilähteiden järjestäminen jatkuvana luotettavana palveluna vaatii järjestäytyneeltä yhteiskunnalta poliittisia ratkaisuja, joissa maaseutu voi joutua kärsimään, kun kaupungien väkiluku kasvaa yli vesilähteiden riittävyyden.
En kannata yli miljoonan asukkaan väestötihentymiä, koska ne romahtavat 2000-luvun aikana.
Kunta on eri asia kuin kaupunki tai maalaiskunta. Alunperin sana on rajoittunut siihen läheiseen ympäristöön, jonka voi itse nähdä. Kunnan käsitteestä kilpailee kaikki ne ainekset, jotka on ajan kuluessa liitetty kuntakäsitteen kauttu ihmisyhteisöjen hallintaan. Jos ennustaa pitäisi, arvioni on muutoksen jatkuvuus kuntien osalta. Näkemystä tukee nykyisyys, joka suosii erilaistumista tavoissa hallita.
Tukholmassa uusien joukkoliikenneyhteyksien rakentaminen tuntuu tosiaan etenevän selvästi Helsinkiä nopeammin. Tähän saattaa vaikuttaa muitakin tekijöitä, mutta seudullista suunnittelua ohjaava RUFS on kyllä jotain sellaista, mikä täältä puuttuu.
Tukholman osalta kannattaa kuitenkin huomioida myös työpaikkojen sijoittuminen. Tukholmassa selvästi Helsinkiä suurempi osa koko kaupunkialueen työpaikoista sijaitsee kantakaupungissa ja 2000-luvullakin ydinkeskustan työpaikkamäärä on kasvanut siellä selvästi. Jos siis halutaan kopioida Tukholmasta, niin kantakaupungin työpaikkamäärän tulisi myös kasvaa.
En oikein osaa päättää, miten Helsinkiä pitäisi minun mielestäni kehittää, mutta en ole ihan vakuuttunut tästä ajatuksesta, että kantakaupungin muuttuminen nykyistä asumispainotteisemmaksi olisi koko kaupunkiseudun näkökulmasta erityisen hyvä juttu. Se on toki sitten eri kysymys, että missä määrin tätä voisi tai kannattaisi yrittää ohjata suunnittelun keinoin.
Halu Helsingissä selittyy kyllä ennemmin Vihreällä kunnallispolitiikalla ja relevanttien virastojen läänittyessä omalla kannattajakunalla.
Helsingissä nähdään täysin päinvastainen Osmon avaukseen. Elävä keskusta autioituu sitä mukaan kuin palvelut katoavat kehien automarketteihin. Autoton keskusta on muuttunut autioon keskustaan, jossa liikennettä on saman verran kuin aiemmin, mutta elinvoimasta kaupunkielämää enää murto-osa aiemmasta, sekin vähän pian täysin S- / K‑duopolin käsissä.
Pikku huomautus: myös suurtukholma on jakaantunut useisiin kuntiin ihan kuten helsingin seutukin. Alla on suur-tukholman kunnat lueteltu. Suurtukholmassa on 2.2 milj asukasta ja tukholmassa 900 000.
Stockholm 901 698
Huddinge 103 010
Nacka 94 744
Södertälje 91 549
Botkyrka 87 996
Haninge 81 204
Solna 72 924
Järfälla 69 398
Sollentuna 68 484
Täby 66 505
Norrtälje 56 986
Lidingö 45 223
Tyresö 44 474
Sigtuna 43 479
Upplands Väsby 41 579
ÖSsteråker 40 613
Sundbyberg 42 970
Värmdö 39 866
Danderyd 32 211
Vallentuna 31 719
Nynäshamn 26 808
Ekerö 26 392
Upplands-Bro 24 863
Salem 16 019
Vaxholm 11 216
Nykvarn 9 529
ps. on pikkuisen yllättävää että södertälje, norrtälje ja sigtuna ovat mukana suurtukholmassa koska ne ovat erillään yhteinäisestä kaupungista. Muut kunnat ovat sen sijaan yhtä kaupunkia
O.S. kirjoitti (7.6.2014, tämän ketjun alussa):
“Olennaista on, että kaupunkimainen kunta tarvitsee aivan erilaisia välineitä toimintaansa kuin syrjäinen maalaiskunta. Tämä koskee erityisesti maankäyttöä, joukkoliikennettä ja kaavoitushyötyjen konfiskointia.”
Termillä ‘kaavoitushyöty’ tarkoittanet edelleen samaa, mistä kirjoitit esim. jo 8 vuotta sitten (lähteessä: “http://www.soininvaara.fi/Kolumnit_Suomen_kuvalehti/kolumnit_SK_5_2006.html”)?
Otavan Uusi sivistyssanakirjan 19. painos vuodelta 2000 määrittelee termin ‘konfiskaatio’ seuraavasti: “takavarikointi, varojen tai arvoesineiden julistaminen menetetyiksi valtiolle jonkin rikoksen perusteella.”
‘Toimintaan tarvittaviin välineisiin’ nyt viitatessasi minua ja ehkä muitakin kiinnostaisi viimemainitun johdosta tietää, tarkoititko ‘konfiskoinnilla’ mahdollisesti a) yksilön/yhtiön (omistajan) vai b) yhteiskunnan (kaupungin/kunnan/valtion) tekemän rikoksen perusteella tapahtuvaa takavarikointia?
Voisitko avata ajatuksiasi vähän enemmän?
Eikö laiton haltuunotto ole rikos? Et kai vain vihjaa, että kaupunkimaisen kunnan pitäisi voida tehdä esim. omaisuus- tai ympäristörikoksia?
Jos työvälineitä kaupungin toimintaa varten kaipaat, kysyn, oletko mahdollisesti tietoinen MIT:n professori Lawrence Susskindin yleisöluennosta 9.6.2014, eli jo tulevana maanantaiaamuna klo 9:00–11:30 Kauppakorkeakoulussa, aiheenaan: “Is there a better way to solve complex environmental and land-use conflicts? Lessons from thirty years of international experience” (ks. “http://biz.aalto.fi/en/current/events/professori_lawrence_susskindin-mit-yleisoluento/”). Vaikuttaa kiinnostavalta …
Näkökulma on hyvin kapea ja perustuu äärimmäisen lyhyeen aikaperspektiiviin. Vähintään yhtä tärkeä kilpailuvaltti on kaavoitus ja sen tuoma infrastruktuuri.
Kyllä jotkut poliitikot pitävät ihan syyystä segregaatiota kilpailuvalttina. Maailmalla on paljonkin erittäin hyvin toimivia esimerkkejä. En tiedä, miksi siitä Suomessa on tullut negatiivinen ilmiö?
Jos Osmo Soininvaara asuisi esim. Espoossa, hänen kuntarakenneajattelunsa saattaisi olla hieman toisenlainen. Kuntapoliitikko katselee maailmaa oman kuntansa talouskiikareilla. Näin se menee.
Se tekee jolla on edellytykset! Jos haetaan analogioita Helsinkiin, siis miten täällä pitäisi tehdä asioita, niin tuossa on ainakin pari keskeistä mainittu.
Helsingissä raskaan joukkoliikenteen rakentamisessa ovat kunnat keskeisessä asemassa. Järjestely tuottaa Länsimetron ja raitiovaunusillan tapaisia käsittämättömän kalliita ja hyödyttömiä ratkaisuja.
Tavallaan ymmärrän Helsingin halun saada espoolaiset maksamaan hukkainvestointia, mutta en ymmärrä miksi espoolaiset menivät halpaan. Kun poliitikot vielä päättivät tehdä ratkaisun, jossa tunnelit tullaan louhimaan kahteen kertaan, niin minun mielikuvitukseni vain ei riitä.
Kukaan ei voi enää sanoa, että ohjaus nykymallissa toimisi. Raskaan julkisen liikenteen ohjaus ei kuulu kunnille, eikä siinä tarvita eduskuntaa tarkempaa poliittista ohjausta.
Tuossa on juuri se oleellinen punainen lanka, joka puuttuu Helsingistä. 1) Kantakaupunkia pitää kasvattaa ja Herttoniemen, Haagan sekä Munkkivuoren tapaisia alueita on kaavitettava kokonaan uudestaan (ruutukaavaan umpikortteleiksi). 2) Kantakaupungin autioitumista pelkäksi asuinalueeksi ei saa tukea. Ruutukaava-alueella tulee olla tasapainoisesti asuntoja, timistoja, liiketiloja ja toimitilaa.
Samalla kun kantakaupunkia kasvatetaan, pitää löytää ratkaisu miten lähiöt puretaan. Ruotsin tapa rahoittaa lähiörakentaminen säätiöinä on nyt paljon ketterämpi kuin suomalainen yksityisomistus. Kokonaisia lähiöitä voidaan purkaa ilman ongelmia. Säätiön pääoma vain nollaantuu. Toki säätiöpohjaisuus on vuosien varrella aiheuttanut lukuisia väärinkäytöksiä, jotka ovat pudotelleet ruotsalaisten poliitikkojen päitä vadille tiuhaan tahtiin. Ratkaisu lähiöongelmaan ei ole jukisen rahan syytäminen elinkaarensa päässä oleviin rakennuksiin.
Tosin palvelut Helsingin kantakaupungissa ovat lisääntyneet 2000-luvulla. Se, että uusia palvelukeskittymiä syntyy kehäteiden varsille, kauas keskustasta, johtuu siitä, että kaupunkiseudun kasvua on ohjattu lähiöihin, kauas keskustasta.
Ainakin osa maapohjasta on käsittääkseni vain vuokrattu. Näiltä voidaan vain vuokrasopimus jättää uusimatta ja ostaa taloyhtiön kaikki osakkeet. Jälkimmäinen on toki periaatteessa aivan vapaaehtoista, mutta sen tekemättä jättäminen aiheuttaa ongelmia.
Ei elämäntapa joka perustuu jatkuvaan lutikkamyrkytykseen voi olla kestävä eikä inhimillinen. Kaupunkirakenne palaa yksittäistaloihin joissa loisia on helpompi hallita.
Puhutaankin nykyisestä Helsingin niemestä, jossa sattumoisin koko tilastoidun ajan (+25 vuotta) liikenne on pysynyt samana tai hieman vähentynyt.
Toisaalta kyllä, kaupuni on kasvanaut. Olet ihan oikeassa. Kehien varteen on luotu autokaupunki. Samalla kuitenkin keskusta on näivettynyt tunnistamattomaksi.
25 tai jopa vielä 10 vuotta sitten Helsingin niemi oli täynnä pieniä yksityisiä liikkeitä, joissa saattoi hankkia tarpeitaan elämän koko laajalta kirjolta. Nyt jäljellä on kourallinen venäläisillä turisteilla eläviä luksusliikkeitä, ja loput lähinnä S-/K‑duopolipalveluja.
Täytyy ihan jatkaa tästä paradoksista. Kun Osmo ja muut autosaatanaa vastaan taistelevat nuoret aktivoituivat 60-luvun lopulla, Helsinki oli autokaupunki. Helsingin keskustassa saattoi täysin estelemättä ajella tai kävellä ihan mihin tahansa osaan niemeä, ja palveluja riitti kautta koko alueen.
Nyt kaupungin keskusta on saatu rakennettua uudellen ihmisille, Enemmistölle. Jotain meni kuiteniin pieleen, koska monimuotoinen Helsingin niemi kuoli ja uusi uljaampi Helsingin metropoli tuli tilalle. Uudessa metropolissa tarvitset omaa autoa tai omaa palveluskuntaa. Mulla tavoin ei perheellinen tai työtä tekevä, Helsingin keskustan ulkopuolella asuva enää pärjää.
Kyllä keskustan palveluihin tullaa paljon sen ulkopuolelta. Normaali ihminen liikkuu metrolla, ratikalla, junalla tai bussilla.
Osmon viimeisen kommentin perusteella olen epänormaali!
Näin voi kirjoittaa vain joku, joka on itse kasvanut lähiössä. Kallion kasvatti on hyvin eri mieltä omasta lapsuudestaan 90-luvun Hakiksessa, keskellä lama-aikaa.
Itse taas ihmettelen, miten omakotitaloalueella lapset ikinä tapaavat toisiaan kun jokaista tapaamista varten täytyy järjestää autokyyti.
Tämä on väärä paikka, mutta en tiedä mihin olisin huolestani kirjoitellut:
Perjantaina 6.6.2014 Fingrid Oyj piti yhtiökokouksen, jossa päätettiin erinnäisistä asioista. Noin 6,7 miljoonan euron osingonjako oli aivan ymmärrettävää, mutta 75 miljoonan euron lisäosingista tehty esitys on pöyristyttävä. Fingridistä omistaa valtio noin 55 % ja työeläkeyhtiöt ilmeisesti loput.Sähkönsiirto on voimakkaasti viranomaisten sääntelemä ala ja Fingridin omistus hyvin harvojen vallassa. Mistä Fingrid aikoo ottaa 75 miljoonan euron jakovaran omistajilleen? Ei kai vain lainaa ja myös muista varoista ottaminen olisi epäeettistä, koska kysymys pääosin valtion hallinnoimasta monopolista. Tähän pyytäisin hieman huomiota, kun valtionomistus puolueenne piirissä- toki asiaan voi olla jokin looginenkin selitys, eli onko omistajan vaihdoksessa (pois Fortum ja PVO) työeläkeyhtiöille luvattu jotain vai KUKA on ajanut lisäosinkoa????
Suur-Tukholmassa on kaikilla kunnilla sama kunallisveroprosentti, tai kunallisveroa ei oikeastaan ole vaan on vain “lääninvero”, ja lääni jakaa rahaa kunnille.
Itse Tukholman asema on todella dominoiva, 800.000–900.00 asukasta eli on vain hieman pienempi kuin jos Helsingin seudun 4 keskeisintä kaupunkia yhdistettäisiin yhdeksi kunnaksi.
Espoo joka vastustaa kovimmin metropolihallintoa tai Suur-Helsingin synnyttämistä pelkää menettävänsä valtaa Helsingille.
Todellisuudessa kävisi päinvastoin, jos pk-seudun kaupungit yhdistettäisiin, häviölle jäisivät köyhemmät alueet kuten Itä-Helsinki ja Itä-Vantaa, kun Espoon ja Helsingin kantakaupungin kellokkaat valtaisivat suurimman osan valtuustopaikoista, ja kokoomus (yhdessä RKP:n kanssa) saattaisi saada jopa enemmistön paikoista.
Vaikka Tukholmaa kehutaan, on sielläkin ongelmia, nimittäin asuntopula ja vielä korkeammat asuntojen hinnat kuin Helsingissä.
Missähän tällainen omakotialue on?
Kyllä voi yhtyä Oden käsityksiin ja ehdotuksiin kaupunkialueiden kasvavasta merkityksestä ja ehdotuksista, miten näitä alueita suunnitellaan ja rakennetaan.
Meillä on Helsingin seudulla ollut ainakin 1960-luvulta alkaen jonkinlainen “pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta” tms. elin, jonka pitäisi kehittää koko seutua. Ainoa konkreettinen tulos taitaa olla bussi- ja junaliikenteen yhtenäiset maksut. Ei laajoja asioita saada kuntien välisillä sopimisilla kuntoon. Tarvitaan metropolihallinto, joka huolehtii esim. maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelusta ja toteutuksesta. Verot on myös kerättävä samalla tasolla. Sote-asiat kuuluisivat ilman muuta samalle organisaatiolle, mutta siinä on tulossa vielä suurempi yksikkö.
Hyvä kaupunki on tiiviisti rakennettu. Emme kai ihan turhaan käy Euroopassa ihastelemassa tiiviisti rakennettuja “vanhoja kaupunkeja”. Tämä hyvä rakentamisperiaate ehti välillä unohtua, kun keksittiin auto, jolla pääsee liikkumaan pitkiäkin matkoja. Mutta muistakaa, että kaikesta energiasta, mikä tarvitaan yksityisautoiluun, menee 80–90% sen liikennevälineen liikuttamiseen.
Alueiden sisällä talot on rakennettu samoihin aikoihin, niissä on siis samanikäisiä perheitä. Lähin kaveri löytyy yleensä naapurista, joskus toki joutuu menemään jopa kotikadun ylitse vastapuoleiseen taloon saakka 😉
Nimenomaan autokaupungeissahan palvelut karkaavat peltomarketteihin ja keskusta slummiutuu. Kukapa haluaisi mennä autolla keskustaan, kun on paljon helpompi hankkia kaikki tarvittava pellolta. Tällaisessa autokaupungissa asuvalle Helsingin keskusta näyttäytyy tavattoman vilkkaana ja helposti tavoitettavana.
Mitä kauheaa etelähelsinkiläisissä kaupunginosissa on, mitä ei ole lähiösektorilla?
Tulee mieleen kaksi kategoriaa: liikenne ja sosiaaliset tekijät.
Keskustassa ajetaan 30 km/h, kun lähiöissä on kaikenlaista pääväylää jossa sallittu on 40 tai 50 km/h.
Lähiöissä on omat pultsarinsa ja muut lasten vanhempia huolettavat ilmiönsä siinä muissä keskustassakin, mutta tiiviissä kaupungissa on enemmän sosiaalista kontrollia.
Ruutuasemakaavaan kuuluvat myös sisäpihat. Osa niistä on pelkkiä parkkipaikkoja, mutta osa pienten lasten kannalta sellaisia, jollaisiksi kepulainen kuvaa maaseudun yhteisöllisyyden.
Missä tämä näivettynyt keskusta on, kun en ole sitä vielä löytänyt? Minkä alan liikkeet ovat kadonneet? Ehkä esimerkiksi dvd-vuokraamot ovat kadonneet, koska ihmiset eivät tarvitse dvd-elokuvia, koska on netti.
Minä olen asunut lähiössä (Olari) ja Helsingin keskustassa, molemmissa sen verran pitkään että perspektiiviä on. Keskusta ja sitä ympäröivät kaupunginosat ovat minusta viihtyisämpiä ja elävämpiä kuin koskaan. Olari oli tietysti aina nukkumalähiö, mutta jotenkin se onnistuu näyttämään vielä näivettyneemmältä nyt, kun osa kaupoista ja esimerkiksi kirjasto on lähtenyt Isoon Omenaan.
Lähiöiden keskustat näivettyvät pääkaupunkiseudulla, kuten kirkonkylien keskustat maaseudulla. Helsingin keskustassa ei ole merkkejä näivettymisestä.
Kaupunkimaisen asutusrakenteen ylläpito tulee paljon kalliimmaksi kuin pikkukylämaisen omakotiasutuksen. Käytännössä kaikki mahdollinen rakentaminen ja kunnostus sekä ylläpito kaupungeissa on kalliimpaa kuin omakotiympäristössä.
Lumien poisto/auraus, katujen aukaisu ja putkistojen korjaus, kaapelien korjaus, liikennesuunnittelu ja rakentaminen, ei löydy käytännössä mitään seikkaa jonka toteuttaminen olisi kaupungeissa edullisempaa kuin isojen tonttien omakotiasutusalueilla. Roskien kierratyskin toimii huonommin kuin täällä maalla, ja ei voi polttaa turhia pahvi- ja paperirojua.
Meillä on täällä maalaiskylässä oma komposti jolla kaikki orgaaninen hajoaa oman pihan mullaksi, katujen auraus on hetken homma, kun aura pyyhkäisee tien puhtaaksi, ei ole liikennevaloja joissa autot seisovat minuuttikaupalla eikä ruuhkia. Katuja revitään auki erittäin harvoin ja korjaukset on nopeasti tehty koska ei ole niin paljoa päällekkäistä infraa joka aiheuttaa ongelmia, rakentaminen on halvempaa ja tilaa on rakentaa. Talojen lämmityksessä auttaa varaava takka tai mitä itse haluaakaan käyttää, ja omakotitalossa saa itse päättää mitä remontoidaan ja millä rahalla. Marjat ja omenat saa ja osa mausteista tulee omasta pihasta. Netti toimii nopeasti ja junakin kulkee inkeroisten asemalta vielä. On oma sauna ja autotalli jossa remontit sujuvat ja auto pysyy lämpimänä tarpeen vaatiessa.
Pyykkien tuulettaminen ja pölyttäminen on sujuvaa omalla pihalla.
On huonoa yhteiskunta ja ympäristöpolitiikkaa ryhtyä tukemaan suurkaupunkimaista rakentamista, joka tuottaa paljon enemmän jätettä kuin omakotiasuminen. Kerrostaloissa asuvalla ei ole juurikaan mahdollisuuksia ekologiseen asumiseen tai ylipäänsä laatuasumiseen.
Veroprosentti tosin nousisi Espoossa.
Jos alueelle muuttaa uusi perhe, kavereita ei välttämättä löydy ensinkään — etenkään silloin, jos ensimmäisten perheiden lapset ovat jo ehtineet kasvaa aikuisiksi.
Keskusta ei ole tässä välissä kasvanut paljoakaan, joten sinne suuntautuva liikennekään ei varmasti ole merkittävissä määrin kasvanut. Rohkenen kuitenkin epäillä väitettäsi, koska vaikka keskustaan suuntautuvan autoliikenteen määrä on pysynyt jokseenkin vakiona viimeiset ~40 vuotta, täytyisi joukkoliikenteellä keskustaan saapuvien määrän olla vähentynyt, mikä tuntuisi oudolta, kun ottaa huomioon seudun väestönkasvun ja parantuneet raideyhteydet (itämetro, kaupunkiradat ja raitioteiden jatkot Ruoholahteen, Pikkikseen, Arabianrantaan yms. Olisiko jotain lähdettä heittää?
Tuosta 25 vuoden takaisesta tilanteesta on paha mennä äkkiseltään sanomaan. Niemelle on joka tapauksessa valmistunut viimeisen 30 vuoden aikana mm. kauppakeskus Forum, Kluuvin kauppakeskus ja Kampin keskus, joissa on yhteensä jo yli 70 000 m² liiketeilaa. Eli aika paljon liiketilaa on kadunvarsilta täytynyt kadota, jotta se vastaisi tätä lisäystä. Näiden kauppakeskusten bygaaminen on kyllä ollut omiaan vahvistamaan S:n ja K:n hegemoniaa sekä tappamaan kivijalkaliikkeitä. Mutta jos kauppakeskusrakentamisesta pitää syyttävällä sormella jotain osoittaa, niin se on autopuolue.
En ole nyt ihan varma, mistä puhut. Joka tapauksessa kantakaupungin asumisväljyys on kasvanut kymmeniä prosentteja 60-luvun lukemista. Joten jos tuntuu, että meno on päässyt hiljentymään, kannattaa etsiä syitä esimerkiksi siitä. Autolla 60-luvulla tosiaan kelpasi kulkea, kun muita autoilijoita ei ollut ruuhkaksi asti. Ehkä ruuhkamaksuilla saataisiin aika entinen palaamaan edes kantakaupunkiin?
Voidaan näköjään olla eri mieltä paitsi syistä ja seuraksista, niin myös itse havainnoista..
Väitteeni siis oli, että elinvoimainen keskusta (jolla tarkoitin koko niemeä) on supistunut ja yksipuoleistunut. Perspektiivini on sekä 40 vuotta asumista että useamman vuoden kivijalkayrittäjänä.
Huomioni siis oli, että samaan aikaan agressivinen kaupunginsuunnittelu on muokannut Helsingin niemen rakennetta ja liikennettä. Liittyvätkö nämä asiat toisiinsa, sitä en osaa todistaa, mutta esitin arvauksen. Muita mahdollisia syitä voisivat olla esim. kaupan keskittyminen, väestön ikääntyminen ja erityisesti lähiöiden kulutuskäyttäytyminen — viekö lähiön megahyperprisma syyn asioida keskustassa?
Ehdotukseni taas on sellainen, että kaupunginsuunnittelussa etsitään oikeita keinoja monimuotoiseen keskustaan Kamppia ja Rautatietientoria laajemmalti. Evidenssien valossa kävelykatu ei ole se taikasauva, vaan lähinnä päin vastoin.
Jos puhutaan esimerkiksi alakouluikäisistä joiden oletetaan liikennöivän itsenäisesti päivittäin kouluun muutaman kilometrinkin niin todella harvassa lienevät ne pientaloalueet jotka olisivat noin “pysähtyneitä”. Alakoululaisen itsenäiselle liikkuma-alueella mahtuu helposti satoja, jopa muutamia tuhansia, perheitä myös pientaloalueella.
Kyllä nuo pientalojen asukkaat valittavat, että kaikki vapaa-aika kuluu lasten kuskaamiseen harrastuksiin. Kaupungissa harrastukset ovat yleensä kävelymatkan tai vaivattoman ratikkamatkan takana.
Itseisarvoja voi olla vaikea löytää kummastakaan (urban/rural). Ekologinen kaupunkilainen on ympäristöystävällisempi kuin ekologiaa väheksyvä maalainen. Mielenkiintoista olisi kuitenkin tutkia tuottaako asuintapa- tai ympäristö itsessään sisäsyntyistä tai ulkoisesta paineesta tarvetta “paeta” sitä samaa ympäristöä tilapäisesti. Esimerkiksi onko lentomatkailulla ja kaupungistumisella sellaista korrelaatiota joka johtuu kaupungistumisesta itsessään. Tämä ilmeisesti onnistuisi vain haastattelututkimuksin. Kaupungistuminen on maailman tuhoutumisen jatkamista toisin keinoin?
No paljnko se nousisi, ei sillä taida olla merkitystä kuin symbolisesti vaan.
Sensijaan jos Espooseen liitettäisiin Kirkkonummi ja Vihti (mitä Espoon pättäjät haluaisivat) niin niistä tulisi varsinainen rahareikä kun niiden kunnallistekniikka ja innfrastruktuuri pitäisi rakentaa vastaamaan Espoon nykyistä, että veroprosentti nousisi vähintään kahdella.
Muutenhan olisi varmaan kätevää ja “ekologista” asua maalla, mutta miten järjestyy työssäkäynti?
No autolla tietenkin, mutta miten paljon maalla asuva työssäkäyvän joutuu ajamaan vuodessa autoa kaupunkilaiseen verrattuna?
Oma arvioni 4 kertaa enemmän. Meidän 3‑henkinen perheemme ajaa ainoalla autollamme 10.000 km vuodessa koska työpaikka on “vain” 15 km päässä ja sinne pääsee julkisilal tai jopa polkupyörällä. Jos asuisimme n 50 km päässä työpaikaltani meillä pitäisi olla 2 autoa ja niiden matkamittareihin kertyisi yhteensä n 30.000 km vuodessa. Kuvittele jos Helsinki hävitettäisiin ja asukkaat siirrettäisiin asumaan maalle, paljonko se lisäisi autolal ajamista koko yhteiskunnassa.
Sitten toinen juttu, se viihteellä käyminen. Minne maalainen jolla menojalka vipattaa pääsee jos ei aina halua olla kuskina ja selvin päin?
Ei mihinkään.
En minä vaan ole koskaan kuskannut lapsia harrastuksiin, vaikka omakotitalossa asummekin. Ihan kävellen ovat menneet ala-ja yläkouluun kuten lukioonkin ja harrastuksiinsa eli soittotunneille ja tennisharkkoihin. Uimarantakin on kolmensadan metrin päässä. Ei pientaloalue tarkoita jotain kaukana kaikesta olevaa reservaattia — ainakin täällä ovat kaikki palvelut kävelyetäisyydellä.
Naapureiden lapset ovat aina olleet tervetulleita meille. Autotallista tehtiin treenikämppä ja siellä onkin soitettu vuosien saatossa niin klassista kuin rockiakin.
Tällainen musiikkiperhe, jossa soitetaan pianoa, jousia, kitaraa, puhaltimia ja rumpujakin, olisi kyllä naapureiden kauhu, jos asuisimme kerrostalossa.
Kyllä minulle tuo symbolinen merkitys riittää, jos se estää Kokoomuksen enemmistön.
Isoin kaupunkien ympäristökuormitus tulee siitä, että kaupungit ovat talouden kannalta helvetisti parempia paikkoja kuin maaseutu. Eli kaupunkilaisilla on yksinkertaisesti enemmän varaa ja mahdollisuuksia kuluttaa kuin maaseudulla. Toisaalta samat kaupunkien ominaisuudet mitkä aiheuttavat talouden toimeliaisuutta tuottavat myös maaseutua paremmat logistiset mahdollisuudet ympäristökuormituksen pienentämiseen.
En ajanut takaa täsmälleen/pelkästään tuota. Mutta on toki vaikea erottaa mahdollisuutta, arvoja ja haluja. Kaikki kietoutuvat toisiinsa. Olihan taannoin tutkimus, että pääkaupunkiseutulaisilla on pisimmät mökkimatkat. Se voi kertoa mainitsemastasi mahdollisuuksista/ostovoimasta . Se voi kertoa arvoista ja se voi kertoa (pakonomaisesta?) halusta. Pitkällä mökkimatkalla ei lähtökohtaisesti ole arvoa(?). Tavoittelin ehkä eniten tuota “halua”. Vaihtuuko asiointipendelöinti kaupungistumisen myötä viihdependelöintiin? Ja maailma ei silloinkaan pelastuisi.
Tein äärimmäisen perinpohjaisen tutkielman. Ostovoimaa edustakoon ostovoimakorjattu bkt per kansalainen. Saksa ja Britannia ovat yhtä vauraita. Ostovoima/mahdollisuudet.…checked! Britannian urbanisaatioaste on merkittävästi suurempi kuin Saksan…checked! Halua viihdependelöintiin edustakoon Pariisin turismi…checked! Pariisin turismin koostuu briteistä, amerikkalaisista, saksalaisista,… tässä suuruusjärjestyksessä. Otetaan vielä huomioon, että brittejä on vähemmän kuin saksalaisia. (Tutkielma ei ota kantaa mahdollisiin kulkuväline-eroihin lähtömaiden välillä). Johtopäätöksenä kasvava kaupungistumisen aste aikaansaa ERITYISTÄ halua matkustamiseen/viihdependelöintiin. Tarttes tehdä jotain?
Britanniasta kun lähdetään, päädytään Pariisiin. Siis junalla. Saksasta pääsee junalla moneen suuntaan.
Lisäisin listalle vielä jalkaisin liikkumisen, pyöräilyn sekä henkilöautolla liikkumisen (jos viimemainittu on käytettävissä). Taksin käyttökin voi tietyissä tapauksissa olla perusteltua. Fiksu ihminen tekee valinnan eri mahdollisuuksien välillä kulloisenkin tarpeen (käytettävissä oleva aika, kulkunopeus, kuljetettava tavaramäärä, jne.) ja ehkä muutaman muunkin tekijän (mm. hinta) perusteella.
Ympäristöystävällisyys voi olla yksi kriteeri liikennemuodon valinnassa, mutta en nyt silti lähtisi esim. uutta (isoa ja painavaa) mikroaaltouunia tai tulostinta fillarilla (huom! Tavarafillaria minulla ei ole) ostamaan, jos sää- ja sade-ennusteet lupaavat paluumatkan ajaksi kovaa vastatuulta ja vettä kaatamalla! (Miten muuten autoton henkilö saa toimitettua rikkoutuneen, kookkaan ja (“pirun”) painavan kodinkoneensa kierrätysasemalle ilman yli-inhimillisiä ponnistuksia? Taksiko pitää tilata?)
Vastaavasti autolla ei kannata lähteä pahimpaan ruuhkaan, jos on kiire, eikä aikaa pysäköintipaikan etsimiseen ole. (Viimemainittuun aikaan on muuten vaikuttanut melko paljon moni eri tekijä, joista nykyinen (vihreä?) politiikka, paikkojen vähentämiseksi ei liene vähäisin (niin hyvässä kuin pahassa.) Kannattaisi muuten aina ottaa päätöksenteossa ne haitatkin eri kohderyhmille huomioon, eikä vain pyrkiä edistämään sinänsä ehkä tärkeiksi koettuja omia päämääriä. Toisen osapuolen (aito) kuuntelu on tärkeää, ks. esim. MIT-yliopiston kaupunki- ja ympäristösuunnittelun professori L. Susskindin haastattelu (HS/11.6.2014/s. B7).)
Jos bussia ei pysäkille jostain syystä tule (vuoro jäänyt välistä?), voi olla kannattavaa kävellä seuraavalle sellaiselle pysäkille, minkä kautta ajaa useampi kuin yksi bussilinja ja matkanteko pääsee sujumaan joutuisammin. Aina ei sekään auta, jos liikenne on jumissa.
Vaihtoehtoja matkantekoon pitäisi aina olla, sillä yhden ainoan liikennemuodon linjan mennessä tukkoon, on seurauksena muutoin ongelma. Metro ja raitiolinjat ovat tässä suhteessa ehkä hankalimmat tapaukset. Miten metrolinjan liikenne hoidetaan, jos linjalla on tukos? Tarvitaanko tätä varten isokin bussireservi?
Jos yksi liikennemuoto tekee muiden käytön sietämättömäksi, on vain se yksi liikennemuoto. Auto on niin epäkäytännöllinen tilaa vievä, että se soveltuu lähinnä maaseudulle.
No tuokin on tietenkin arvovalintakysymys. Kyllä harrastuksia läheltäkin löytyy, mutta jos haluaa harrastaa joitakin aivan tiettyjä asioita, niin tietenkin pientaloalueelta joutuu sitten usein lähtemään jonnekin. Ja jos haluaa harrastaa jotain kilpalajia tai tavoitteellisesti, niin sitten sitä kyyditystä tulee tietenkin ja paljon.
Kookkaita ja pirun painavia kodinkoneita myyvillä vähittäiskauppiailla on tyypillisesti tarjolla palvelu, johon kuuluu uuden kookkaan ja pirun painavan kodinkoneen kotiinkuljetus ja asentaminen ja vanhan vieminen pois.
Kookkaiden ja pirun painavien kodinkoneiden kuljettaminen on huonoin mahdollinen peruste omistaa iso auto.
Satunnaisiin tarpeisiin auton voi myös vuokrata.
Viimeisin tilasto, jonka helposti löysin, oli vuodelta 2010. Silloin Helsingissä oli 270.000 autoa, joka oli 3,5% enemmän kuin edellisenä vuotena.
Helsingissä rekisterissä oleva automäärä on kasvanut joka vuosi vuodesta 1994. Vuonna 2010 autoja oli 50% enemmän kuin v.1994.
jos tutkitaan tilastoa liikennekäytössä olevista autoista, niiden määrä ei ole juuri noussut. Enemmistöllä kantakaupungissa asuvista ruokakunnista ei ole autoa. Lähiöissä auto toimii paremmin.
Et vastannut kysymykseen. Mikä keskustasta tai niemeltä on kadonnut? Ultra Bran sanoin koko kaupunki muistutti Neuvostoliittoa vielä 1980-luvulla. Olutta oli vain ruokailijoille, kapakoissa oli poket.
Kävelykadut ovat yksi viihtyisyyttä hyvällä säällä luova tekijä. Huonolla säällä maanalaiset ja ‑päälliset säältä suojatut kävelyreitit, jotka yhdistävät kauppakeskuksia, asemia ja pysäköintiluolia.
Lähiön megahyperprisma näivettää lähiön lähikaupat, mutta missä tahansa ruutuasemakaavan alueella on kahden minuutin kävelymatkan päässä lähikauppa.
Meillä on todella niin erilaiset havainnot, että sinun pitäisi hieman tarkentaa väitettäsi ja esittää sen tueksi jotain tilastoa.
Kerrostalossa kantakaupungissa asuvalla ei ole juurikaan mahdollisuuksia sellaiseen epäekologisuuteen kuin pientaloissa asuvilla. Kantakaupungissa asuva tekee ensinnäkin trade-offin asunnon pinta-alan ja keskeisen sijainnin välillä. Kaupungin kerrostalossa asutaan vähän ahtaammin kuin saman tulotason perhe muualla, mutta usein ilman autoa. Lämmitys vie paljon vähemmän energiaa kuin tilavassa pientalossa.
Laatu on sitten makukysymys. Toisille tärkeää on tila, toisille muut asiat. On se tietysti totta, että uusrenessanssitalossa puiston vieressä meren lähellä asuva ei voi ihan samaan laatutasoon päästä kuin nurmijärveläinen omassa isossa asumiskonelaatikossaan keskellä ei-mitään.
Ydinkeskustassa (Vironniemellä) asuen (ilman kummoisia muita liikkumistarpeita) tai pakettiauton kokoluokkaa olevien kuljetustarpeiden osalta toki näin on.
Entä sitten ydinkeskustan ulkopuolella:
— Vaihtoihin kuluva (odotus)aika?
— Kaupassakäynnit (1–3 kertaa viikossa)?
— Mökkireissut (viikonloput ja loma-ajat)?
— Käynnit sukulaisten luona?
— Käynnit tuttujen luona?
— jne.
Ilman autoakin pärjää aika hyvin, varsinkin ydinkeskustassa. Bussilla, raitiovaunulla, junalla ja jopa metrolla on, tilanteesta riippuen, yleensä ihan hyvä ja mukava kulkea (kirjoittaa eräs riittävästi kokemusta omaava).
Elämäntilanteesta ja liikkumis-/kuljetustarpeista (mm. henkilö- ja tavaramäärä) riippuen se auto nähtävästi antaa kuitenkin monille myös sellaisia etuja, joiden takia autoa käytetään. Ajansäästö on niistä vain yksi, vaikkakin tärkeä. Jos sama matka julkisilla kestää 3–5 kertaa pitempään kuin autolla, alkanee moni kiireinen ihminen miettiä, voisiko matka-aikansa käyttää toisin?
Vanhan kolmosen ratikkareitin ‘varrella’ asuessani en autoa aikoinaan juuri kokenut tarvitsevani, mutta nykyään Vironniemen ulkopuolella asuessa ja perheen myötä ymmärrän myös, että jos autosta ei olisi mitään hyötyä, ei niitä varmaankaan käytettäisi siinä määrin kuin käytetään. Erilaiset kokemukset avartavat ajattelua!
Länsiväylän ruuhkissa joka aamu autoissaan matelevien espoolaisten motiiveja en kyllä vieläkään kovin hyvin ymmärrä. Ehkä pitäisi asua itsekin Espoossa, jotta ymmärtäisi paremmin …
Pitää osata asettua toisenkin asemaan!
Ihan mielenkiinnosta, kun muualla asuvana on vaikea hahmottaa mielekkäitä etäisyyksiä, pystyykö joku kuvailemaan tyypillistä asiointialuetta kantakaupungin alueella kävellen tai polkupyörällä esim. keski-ikäiselle naiselle? Mistä mihin about päivittäin työ- tai kauppakassin kanssa kävellen tai pyörällä kohtuukuntoisena ihmisenä? Sehän on varmaan se noin 5 km suuntaansa pyörällä ja helppo kartalle laittaa mutta olisi kiva kuulla joku konkretia joka ottaa huomioon myös de facto käyttökelpoiset reitit.
Kaupungissa käytetään matkoihin ratikkaa.
Tavaststjernankatu 15, Taka-Töölö — Viikintie 47:
auto 15 min
joukkoliikenne 43 min
Isonvillasaarentie 1, Vuosaari — Viikintie 47:
auto 14 min
joukkoliikenne 39 min, 2 vaihtoa
Väentuvanpolku 1, Malminkartano — Viikintie 47:
auto 15 min
joukkoliikenne 43 min
Ja sitten täällä kiistellään siitä onko auto tarpeellinen vai ei, ja mistä syystä autolla ajetaan. 😀
Asuinpaikka kannattaa valita sen perusteella miten helposti pääsee töihin ja muijhin paikkoihin joissa säännöllisesti käy, julkisilla.
Esim rautatien tai metron varrelta. Mulla työmatka Espoon keskus-Pitäjänmäki julkisilla 35 min, autolla lähes yhtä kauan, polkupyörälläkin pääsee 45 minuutissa eikä ole paha koska samalla tulee harrastettua liikuntaa.
Säästöä vuodessa tulee joka tapauksessa reilu tonni vuodessa (jos km-kustannus on 0.3 €/km) kun ei käytä autoa säännöllisiin työmatkoihinsa.
On tietenkin muita matkoja joihin auto sopii paremmin tai on melkein välttämätön. Päivittäisiin ostoksiin muuten se ei ole välttämätön koska perheen yhden päivän ruuat mahtuu ostoskassiin jonka kyllä voi ottaa mukaan junaan tai bussiin tai kuljetattaa pyörällä.
Teillähän on hyvin. Meillä on 800 metriä lähimpään ruokakauppaan, ja siihen isompaan, jossa yleensä käydään, on 2,3 kilometriä (suorinta kävelyreittiä, tarkistin reittioppaasta). Molempiin mennään käytännössä aina autolla.
Löytyikin hieno palvelu Reittiopas.
Siinä tosin pyöräilylle annetaan vakioetenemisnopeus 17 km/h. Kova vauhti kurviin kuin kurviin.
Osmo:
“Auto on niin epäkäytännöllinen tilaa vievä, että se soveltuu lähinnä maaseudulle.”
Onko polkupyöräkin jollakin tiiviydellä jota Osmo pidät kuitenkin hyvänä, jopa tavoiteltavana, kaupunkirakenteena?
Jalankulku on aina tällaisen tarkastelun ulkopuolella se on selvä.
5 km suuntaansa kattaa koko niemen Ruskeasuolle, Pasilaan ja Arabianrantaan asti.
Käyttökelpoiset reitit onkin sitten eri asia. Käytännössä jokaista katua voi kävellä, mutta niin voi toisaalta autokin ajaa ja harmittavan moni juuri niin tekee. Autojen ehdoilla mennään täälläkin — niitä joutuu väistämään tai niiden vuoksi odottamaan jokaisessa kadunylityksessä.
Riippuu täysin vaihdosta. Toisaalta alle 5 minuuttia saattaa jo olla riskivaihto. Liikennevälineet kulkevat pitemmän matkan kuin keskustassa, joten matka-ajatkin elävät enemmän ja niitä kulkee harvemmin.
Kävellen, pyörällä tai jos jalat eivät kestä, julkisilla. Päivittäistavarakaupat eivät juurikaan menesty paikoissa, joihin ei pääse helposti kulkemaan. Toki monet halveksuttavat henkilöt käyttävät autoa alle kilometrin matkoihin. Kun on lelu, sillä pitää leikkiä.
Auton voi vuokrata koko kesäksi, tms. Viikonloppumökkeily nyt on tietysti pelkkää autokulttuuria. Jos sinne joka viikonloppu pitää päästä, ongelma ei suinkaan ole autottomuudessa.
Julkiset, taksi, kävely, pyöräily, …
Jaa. Minä ajan kotipihastani Turun keskustaan reilussa kymmenessä minuutissa kahden lapsen ja rattaiden kanssa (ynnä ostokset paluumatkalla) ja pysäköin ilmaiselle kiekkopaikalle. Sitten vertaan sitä kerran tunnissa kulkevaan bussiin, jonka matka-aika on puoli tuntia suuntaansa ja lähin pysäkki on vajaan kilometrin päässä n. 15 metriä korkean mäen juurella, niin jostain syystä yleensä tapaan valita “epäkäytännöllisen” auton. Tiedä häntä miksi, varmaan koska olen vähän maalainen, asunhan kehäkolmosen ulkopuolella.
Kuinka ahdasmielinen voi olla? No eivät ole.
Mutta mitenpä totalitäärisen maailmankuvan omaava näkisi muita valintoja kuin omansa.
Nyt ajattelet liikaa nykytilannetta etkä hahmoita mitä tämän epäkohdan korjaamiseksi pystytään tekemään.
Kun autoja hidastetaan tarpeeksi, ja niillä matkaan menee kaksi tuntia, tuo 40 minuuttia alkaa näyttämään jo huomattavasti paremmalta.
Ja onhan selvästi kyse siitä, että autot ovat siellä tekemässä joukkoliikenteiden elämän kestämättömäksi.
Onko projektio tuttu käsite?
Minusta tässä keskustelussa ainoat, joiden näyttää olevan mahdotonta hyväksyä sitä, että joku jossain eläisi toisin kuin he, ovat siellä autopuolueessa. Kaupunkia ei saa olla, siellä ei saa asua eikä kukaan edes voi haluta asua siellä, koska automiehen itse olisi mahdotonta asua siellä, eikä hän näe, miten kukaan mitenkään voisi ajatella toisin muuta kuin silkkaa pahuuttaan — sinäkin pidät liberaalia Soininvaaraa totalitaarisena, kas kun et hauku vanhaksi stalinistiksi.
Unohdit että yksi tärkeimmistä kilpailutekijöistä kuntien välillä ovat kaavoitetut omakotitalotontit.
Raitiovaunua ei voi käyttää kuin alueella jossa asuu noin 200 000 asukasta, ja tällöinkin siitä hyötyy vain jos määränpää sijaitsee samalla alueella. Joukkoliikenne Helsingin seudulla on surkeaa lukuunottamatta ratikkavyöhykettä ja matkoja keskustaan juna- tai metroaseman läheltä.
Toivoisin että asialle tehtäisiin jotakin kauhistelun ja ratikan hokemisen sijaan, esimerkiksi raitioteitä laajennettaisiin lähiöihin. Se parantaisi joukkoliikenteen houkutteluvuutta oleellisesti, sen toteaminen että ratikkavyöhykkeellä joukkoliikenne kyllä toimii ei. Kantakaupungin ulkopuolella mutta Helsingin seudulla asuu joka tapauksessa miljoona asukasta joukkoliikenteen tasosta riippumatta, koska kantakaupunkiin ei mahdu sen enempää ihmisiä.
Keskustelu alkoi siitä, pärjääkö ratikkavyöhykkeellä ilman autoa. Tähän on aika väärä argumentti sanoa, etteivät kaikki asu ratikkavyöhykkeellä.
Ratikkavyöhykkeellä pärjää ilman autoa, jos työpaikka, harrastukset ja usein käydyt kohteet ovat myös ratikkavyöhykkeellä. Voi olla että jopa enemmistöllä on (onko asiasta tutkimustietoa?), mutta ainakin merkittävällä osalla näin ei ole johtuen ratikkavyöhykkeen ulkopuolisen alueen laajuudesta.
No vaihda ylläolevasta kaupunki (omakoti)lähiöiksi ja automies ratikkahipsteriksi, niin lause pätee edelleen täysin. Tosin sillä erotuksella, että jälkimmäiset yrittävät politiikan keinoin verottaa Ympäristöjumalan nimissä muut ihmiset hengiltä ja siinä sivussa pakottaa kaikki omaan elämäntyyliinsä.
Niin, no. Todellisuudessa yhteiskunnan asettamat säännökset rajoittavat ennen kaikkea kaupunkilaista elämäntapaa. Asemakaava-alueen ulkopuolella saa touhuta melko vapaasti ja levittäytyä omakotitalomattona.
Osa ihmisistä voi ratikkavyöhykkeellä pärjätä ilman autoa kiitettävän hyvin, osa hyvin, osa tyydyttävästi, osa välttävästi, osa heikosti ja osa ei ollenkaan. En tiedä miten suuria nuo eri ryhmät ovat, mutta arvioisin, että joka ryhmään riittää jäseniä.
… , eikä yhtäkään heistä pitäisi sortaa.
Yksityisautoiluakin voimakkaammin hyvä julkinen liikenne ja eritoten ratikka vyöhykkeellään korvaa pyöräilyä? (JOTU 9/2007 liikkujaryhmät suomalaisissa kaupungeissa). Korvaa se toki autoiluakin. Ennustuksia kuinka tilanne kehittyy kaupungin tiivistyessä ja ruuhkautuessa erilaisista moottorikulkupeleistä. Pyöräily ottaa entistä enemmän hittiä ja loputkin lankeavat ryhmäpaineessa, koska eivät halua näyttää alikehittyneiden maiden ruuhkapyöräilijöiltä. Kaikki keskiarvoistuu siihen ratikkaan? Pihtiputaan mummo pyörällään ei tietty istu enää viherajatteluun, mutta se on ihan eri asia.
Voin ajatella nyt jotenkin oudosti, mutta…
Eikö olisi kaikkiaan tehokkainta, että ratikkavyöhykekellä asuisi niitä ihmisiä, jotka pystyvät asumaan ratikkavyöhykkeellä ilman autoa? Muualla se auto kuitenkin on melkein pakkoväline, joten niiden määrään on vähän vaikea vaikuttaa.
Tämän pitäisi itse asiassa helpottaa kaikkien elämää. Autoilijoilla on vähemmän keskinäistä kilpailua, ja osa porukasta pääsee autostaan eroon.
Niinpä on aika vähän syitä, miksi auton omistamista ratikkavyöhykkeellä pitäisi erikseen tukea. Parempi, että ratikkavyöhykkeen autoilijat korjaavat autonsa autovyöhykkeelle, ja tilalle muuttaa autotta pärjääviä autovyöhykkeeltä.
Käytännön elämä ei tietenkään ole ihan näin mustavalkoista, mutta en nyt ihan äkkiä keksi, miksi auton omistamisen pitäisi olla erityisen edullista tai helppoa ratikkavyöhykkeellä. Haittojen vähentämisen kannalta toki kannattaa mieluummin vaikuttaa hintaan kuin esimerkiksi tukaloittaa liikennettä tai parkkeeraamista.
Markkinahintainen asukaspysäköinti olisi yksi askel oikeaan suuntaan. Parkkipaikkanormien purkaminen toinen.
Joo ja lisäksi vielä liikenne on ainakin minusta paljon ruuhkaisempaa. Pohjois-etelä ‑liikenne ainakin autolla on tosi hankalaa. Keskustaan on viikolla yleensä ihan turha yrittääkään autolla jos on mitään aikatauluja mistä pitää kiinni. Samoin parkki voi olla tosi vaikeaa. Jopa liityntäpysäköinti voi olla aamu 9 jälkeen täynnä eikä autoa saa mihinkään.
Liekö näistä syistä että aikovat laajentaa ruuhkamaksuja moottoriteille.
Asuntopula on Ruotsissa krooninen luultavasti maahanmuutosta johtuen. Kaupungin vuokra-asuntoihin voi olla 3–4 vuoden jonot jopa keskisuurissa kaupungeissa. Ihan toivotonta
Täytyy vielä mainostaa että parkkeerauksessa Ruotsi on kyllä suomea edellä. Täällä on jokseenkin mahdotonta pysäköidä kadunvarteen koko talveksi oli sitten asukas tai ei.
Maksutonta parkkeerausta on tarjolla minimaalisesti jopa asuinalueilla ja vuoropysäköinti hoitaa loput. Kaupungeissa on vain ja ainoastaan maksullisia paikkoja. Asukkaille on toki vuokrattavia pysäköintipaikkoja mutta ne eivät ole kadun varrella ja he ovat henkilökohtaisia. Yleensä uusi asukas saa (tai jonottaa) itselleen henk koht pysäköintipaikan muuttaessaan. Vuokratuille paikoille saa pydäköida vain paikan vuokraaja.
Eikä Tukholman vuokrasäännöstely auta asiaa.
Tänään opin, että autokaupunki ei ole poliittinen valinta jota on tehty suurella rahalla ja pakkokeinoja kaihtamatta, vaan on syntynyt itsestään, ehkä peräti neitseellisesti.