Minä ja Nato

Kun Vladimir Putin on aloit­tanut näyt­tävän kam­pan­jan Suomen Nato-jäsenyy­den puoles­ta, moni on kysel­lyt kan­taani asi­aan. Yritän vas­ta­ta, vaik­ka en ole asi­aan paneu­tunut enää vuosi­in. Jot­ta tätä ei siteer­at­taisi vihrei­den puheen­vuorona, totean, että vihrei­den viralli­nen kan­ta on suun­nilleen, että ei jäseniksi, kump­panu­us on ok, mut­ta tule­vaisu­us voi olla toisen­lainenkin, toiv­ot­tavasti ei kuitenkaan ole.

Euroop­palaista yhteistyötä har­joit­tanei­den vihrei­den kesku­udessa on ollut Nato-jäsenyy­delle ymmär­rystä, kos­ka Euroopan vihreät eivät suh­taudu Natoon mitenkään kiel­teis­es­ti – pikem­minkin Nato-vas­taisu­us samais­tuu de Gaullen nationalismiin.

Min­ul­la ei ole asi­as­ta lop­ullista kan­taa, mut­ta olen pitkään pitänyt asi­as­ta käytävää keskustelua epä-älyl­lisenä ja paljolti vääri­in tietoi­hin perustuvana.

Tapasin eloku­us­sa 2002 päämin­is­teri Lip­posen keskustel­lak­seni hänen kanssaan vihrei­den ja demarien suh­teesta sen jäl­keen, kun olimme läht­e­neen pois Lip­posen hal­li­tuk­ses­ta. Tässä Natoa koske­va pätkä muistiinpanoistani:

PL tote­si ulkopoli­it­tisia muu­tok­sia ole­van edessä ja minä vas­tasin kehu­mal­la tur­val­lisu­us­poli­it­tisen sem­i­naarimme korkeata­soisu­ut­ta ja ana­lyyt­tisyyt­tä. Sanoin, ettei ole kovin suur­ta hinkua Natoon, varsinkin jos se merk­it­see puo­lus­tus­meno­jen kasvua. Meil­lä kun olisi sille rahalle muu­takin käyt­töä. PL sanoi, ettei Nato-jäsenyys näyt­täisi tuo­van lisää puo­lus­tus­meno­ja. Asemäärära­hat kun Suomes­sa ovat aivan kärk­i­ta­soa asukas­ta kohden. Nato on huolestuneem­pi esimerkik­si tiedustelun tasos­ta. En ker­tonut, että yleinen käsi­tys on, ettei Natos­ta nyt kuitenkaan tehdä hallituskysymystä.

Min­ut oli äänestet­ty pois vihrei­den puheen­jo­hta­jan paikalta kevääl­lä 2005. Kun saa­toin taas kir­joit­taa ajat­telemat­ta edus­ta­vani puoluet­ta, suun­nit­telin, että pres­i­dentin­vaalien jäl­keen 2006 avaisin omis­sa nimis­säni Nato-kysymys­tä kir­joituk­sel­la, joka vähän kar­sisi aiheet­to­mia ennakkolu­u­lo­ja asi­as­ta ja yrit­täisi palaut­taa asian nor­maalin harkin­nan piiri­in, otta­mat­ta asi­aan selkeää kan­taa, kos­ka min­ul­la ei sel­l­aista ollut sil­loinkaan. Olisi yksi poli­it­tisen umpiku­jan aihe vähem­män. Olin miet­tinyt sen sisältöä pitkään, mut­ta valitet­tavasti en enää löy­dä luon­nok­sia koneeltani.

Tele­vi­sioidus­sa pres­i­dentin­vaa­likeskusteluis­sa Paa­vo Lip­po­nen hyökkäsi voimakkaasti Sauli Niin­istöä ja kokoomus­ta vas­taan Nato-kor­tilla. Päätin, että antaa olla. Jos Lip­po­nen, niin minä myös. En ole vaivan­nut asial­la päätäni sen jäl­keen. Jät­täy­dyin vuo­den 2007 vaaleis­sa pois eduskun­nas­ta, enkä kokenut ole­vani asi­as­ta mitenkään vas­tu­us­sa, eikä kysymys ole tämän eduskun­nan aikana ollut ajanko­htainen, ennen tätä Putinin aloit­ta­maa Nato-kampanjaa.

Tur­val­lisu­us­poli­ti­ik­ka kiin­nos­taa min­ua varsin vähän ja soti­laal­liset kysymyk­sen vielä vähem­män. Silti koko keskustelu Suomen puo­lus­tamis­es­ta vaikut­taa epä-älyl­liseltä. Minus­ta neljää tavoitet­ta ei voi saavut­taa yhtä aikaa, vaan vähin­tään yhdestä on luovuttava:

1)    Suomel­la on uskot­ta­va puolustus.
2)    Suomen puo­lus­tus perus­tuu alueel­liseen maan­puo­lus­tuk­seen, mikä edel­lyt­tää pin­ta-alaan, ei väk­iluku­un suh­teutet­tua armeijaa.
3)    Ei luote­ta vier­aan apuun.
4)    Rahaa riit­tää puo­lus­tuk­sen ohel­la myös hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan tarpeisiin.

Aivan kum­malli­nen on käsi­tys, että yhdessä puo­lus­tau­tu­mi­nen tulisi kalli­im­mak­si kuin että jokainen maa varautuu kaik­keen erik­seen. Aivan var­masti yhtä uskot­ta­va puo­lus­tus saadaan Naton jäse­nenä halvemmalla.

Olen ymmärtänyt, että monel­la eri­tyis­es­ti keskusta­laisel­la kansane­dus­ta­jal­la Nato-kysymyk­sessä painaa pelko, että Nato ryhty­isi nykyaikaista­maan maan­puo­lus­tus­tamme, panisi mei­dät luop­umaan kalli­ista alueel­lis­es­ta maan­puo­lus­tuk­ses­ta, järkevöit­täisi reservin kokoa, koulut­taisi pienem­män määrä asevelvol­lisia. Oman maakun­nan varuskun­nat ovat vaaras­sa. Min­un kannal­tani vas­taavasti paras asia Nato-jäsenyy­dessä olisikin juuri San­ta­ham­i­nan vapau­tu­mi­nen sivi­ilikäyt­töön, mut­ta se ei riitä päätök­sen perustaksi.

Nato-jäsenyyt­tä vas­taan puhuu pelko ydi­na­sei­den sijoit­tamis­es­ta Suomen maaperälle. Ilmeis­es­ti tämä ei kuitenkaan seu­raa jäsenyy­destä väistämät­tä. Korvi­i­ni on myös kan­tau­tunut, että Suomen armei­ja saisi osavas­tu­un Balt­ian puo­lus­tamis­es­ta, ja sitä me taas emme halua. Balt­ian maathan luot­ta­vat vier­aan apu­un ja vain siihen.

On myös pelät­ty, että tiukan paikan tullen sopimuk­sia ei nou­date­ta. His­to­ria ker­too, että Suo­mi on arvokkaampi Venäjälle kuin Län­si-Euroopalle, jol­loin reali­teet­tien puhues­sa Suo­mi uhrataan taas ker­ran. Tämä argu­ment­ti kos­kee vähin­tään yhtä lail­la puo­lus­tusy­hteistyötä Ruotsin kanssa. Olisiko­han Ruot­sil­la edes kykyä aut­taa Suomen puo­lus­tuk­ses­sa siinäkään tapauk­ses­sa, että halu­ja olisi. Mut­ta ei Nato-jäsenyys tietenkään tarkoi­ta, ettei omaa armei­jaa lainkaan olisi.

On väitet­ty, että Nato-jäsenyys pakot­taisi Suomen lähtemään mukaan, kun Yhdys­val­tain pres­i­dent­ti tukee vaa­likam­pan­jaansa aloit­ta­mal­la sodan taas jos­sain päin maail­maa. Ei pako­ta. Nato-mail­la ei ollut velvol­lisu­ut­ta osal­lis­tua Irakin sotaan, eivätkä mon­et niistä myöskään osallistuneet.

Sen sijaan Nato-jäsenyy­del­lä on suo­jaavaa vaiku­tus­ta, kun Venäjän hal­li­tus käy omaa kam­pan­jaa venäläis­ten sieluista ja arpoo, minne täl­lä ker­taa menee muskeleitaan näyttämään.