NAIRU, katala juoni?

En ymmär­rä keskustelus­sa esi­in­tyvää vain­o­harhaiselta vaikut­tavaa asen­net­ta ns. NAIRU-teo­ri­aan. Kyse ei oikeas­t­aan ole edes teo­ri­as­ta vaan raken­netyöt­tömyy­den määritelmästä.

Kohta­laisen yksimielisiä ollaan siitä, että osa työt­tömyy­destä on suh­dan­nelu­on­toista ja osa rak­en­teel­lista. Raken­netyöt­tömyy­del­lä tarkoite­taan sitä työt­tömyy­den tasoa, jota nopeakaan talouskasvu ei kykene sulat­ta­maan. Raken­netyöt­tömyys kan­nat­taa ehkä jakaa vielä kitkatyöt­tömyy­dek­si ja varsi­naisek­si rak­en­teel­lisek­si työt­tömyy­dek­si sen selit­tämisek­si, mik­si huip­pusuh­dan­teenkin aikana ihan kuka tahansa voi joutua työt­tömäk­si kun varsi­nainen rak­en­teelli­nen työt­tömyys kohdis­tuu niihin, joil­la ei ole avoimia työ­paikko­ja vas­taavia omainain­suuk­sia tai jot­ka asu­vat vääräl­lä paikkakunnalla. 

NAIRU (Non-Accer­ere­it­ing Infla­tion Rate of Unem­ploy­ment) määrit­telee pien­im­män ajateltavis­sa ole­van työt­tömyysas­teen, jon­ka alle työt­tömyys ei voi painua kuin tilapäis­es­ti. Jos työt­tömyys las­kee tämän alle, työ­nan­ta­jat alka­vat kil­pail­la saatavil­la olev­as­ta työvoimas­ta nou­sevin tar­jouksin, mikä kiihdyt­tää inflaa­tio­ta ja heiken­tää maan kil­pailukykyä. Kus­tan­nus­ta­son nousu leikkaa vien­tiä ja tämä iskee takaisin palaut­ta­mal­la työt­tömyy­den NAIRU-tasoon tai pahim­mil­laan huo­mat­tavasti sen päälle.

Wikipedi­as­sa näköjään joku on kir­joit­tanut, että NAIRU-teo­ria on saanut hal­li­tuk­set luop­umaan  täystyöl­lisyy­den tavoit­telus­ta. Voi sitä toki tavoitel­la ja tavoitel­laankin, mut­ta se ei tule onnis­tu­maan kuin hyvin vähäk­si aikaa.  Sen, ettei työt­tömyys voi laskea nol­laan pitäisi olla selvää ainakin jokaisel­la marx­i­laiselle, sil­lä Marx kir­joit­ti työt­tömyy­den vält­tämät­tömyy­destä jo Pääo­mas­sa (Työt­tömien vara-armei­ja). Jokainen ymmärtää, että toim­i­til­a­markki­noil­la on mah­do­ton ja epä­toiv­ot­ta­va tilanne, jos­sa toimis­toti­laa ei ole lainkaan tyhjänä. Samas­ta syys­tä kitkatyöt­tömyyt­tä on ja tulee aina olemaan.

Sitä ei ole kukaan väit­tänyt, että tuo NAIRU-taso olisi jokin kiin­teä, olo­suhteista riip­puma­ton luku.  Se riip­puu siitä, kuin­ka suuri on kitkatyöt­tömyys ja kuin­ka suuri on varsi­nainen rak­en­teelli­nen työt­tömyys. Molem­mat riip­pu­vat olosuhteista.

Viime aiko­jen teknologi­nen ja alueelli­nen kehi­tys on lisän­nyt rak­en­teel­lista työt­tömyyt­tä kaikissa teol­lisu­us­mais­sa. Elinkeino­rakenne ja työssä vaa­dit­ta­vat taidot muut­tuvat nopeasti, minkä seu­rauk­se­na työvoimas­ta aiem­paa suurem­pi osa on väärän­laista tai asuu vääräl­lä paikkakun­nal­la. Suomen NAIRU-työt­tömyy­dek­si arvioiti­in 1980-luvul­la 2,5 % ja nyt esti­maatit liikku­vat jos­sain kuu­den pros­entin tietämissä.

Yksi rak­en­teel­lisen työt­tömyy­den omi­naisu­us on niin san­ot­tu skill-bias. Työ­paik­ka olisi run­saasti hyvin koulute­tu­ille, mut­ta työt­tömis­sä on suh­teel­lis­es­ti paljon enem­män huonos­ti koulutettuja.

Rak­en­teel­lista työt­tömyyt­tä pahentaa

• Nopea talouselämän raken­nemuu­tos, jos­sa van­ho­ja ammat­te­ja katoaa ja uusia syntyy.
• Hajal­laan asum­i­nen. Pienet työ­markki­nat toimi­vat huonosti.
• Suh­dan­netyöt­tömyys. Aina kun työt­tömyys suh­dan­nelu­on­tois­es­ti nousee, osa työt­tömik­si joutuneista jää pysyvästi työttömiksi
• Heikot mah­dol­lisu­udet työn ja sosi­aal­i­tur­van yhdis­tämiseen. Eri­tyis­es­ti siel­lä, mis­sä asum­i­nen on kallista, yhteiskun­ta tukee kohta­laisen suurin sum­min työt­tömiä, mut­ta ei lainkaan pieni­palkkaisia, jol­loin huono­tuot­toisen työn tekem­i­nen ja/tai teet­tämi­nen muut­tuu kan­nat­ta­mat­tomak­si ja huono-osainen osa työvoimas­ta syr­jäy­tyy pysyvästi työttömiksi.
• Omis­tusasum­i­nen. Työn perässä ei voi­da muut­taa, kos­ka asun­non vai­h­t­a­mi­nen on kohtu­ut­toman kallista.

Rak­en­teel­lista työt­tömyyt­tä vähennetään

• Koulut­ta­mal­la  työvoimaa niin, että se taidoil­taan vas­taisi tar­jol­la ole­via työpaikkoja.
• Madal­ta­mal­la ammatil­lisia raja-aito­ja. Meil­lä on run­saat 200 eri­laista toisen asteen koulu­tuk­sen alaa. Jos näi8llä kaikil­la on omat sul­je­tut työ­markki­nansa niin, että jokaiseen työ­paikkaan kel­paa vain yhdel­lä noista koulu­tushaaroista, on selvää, että yhteen­sopivu­u­songelmia syn­tyy paljon
• Muut­ta­mal­la suuri­in kaupunkei­hin. Mitä erikois­tuneem­paa on työvoima, sitä suurem­pia etu­ja se saa suurista työmarkkina-alueista.
• Edis­tämäl­lä palkko­jen sopeu­tu­mista. Jos eri­no­mais­es­ta työn­tek­i­jästä mak­se­taan yhtä paljon kuin selvästi huonom­mas­ta, selvästi huonom­man on vaikea päästä töi­hin. Suomes­sa pelkän perusk­oulun käynei­den keskimääräi­nen palkkata­so on sama kuin ammat­tik­oulun käynei­den, mut­ta työl­lisyysaste olen­nais­es­ti alempi.