Vanhustenhoito on järjestettävä toisin

Kun nyt aloitin, on ehkä hyvä ker­toa, mitä van­hus­ten­huol­lolle pitäisi oikeasti tehdä. Tosin olen sanonut tämän pääosin ennenkin.

Miksi muutosta tarvitaan?

Mikä van­hus­ten hoi­dos­sa on rik­ki, kun sitä pitää korjata?

Kri­isiy­tyy taloudel­lis­es­ti. Van­hus­ten­huol­lon menot tule­vat kas­va­maan voimakkaasti, mikä on tiedet­ty pitkään. Kun rahaa on niukasti, kär­si­jöik­si joutu­vat aina sel­l­aiset käyt­töko­hteet, joi­hin tarvi­taan lisää rahaa. Julkises­sa taloudessa on vaikea­ta siirtää rahaa pienenevästä tarpeesta kas­vavaan. VM oli suun­nitel­lut asian niin, että kun koulutet­ta­vat ikälu­okat pienenevät ja van­hus­ten määrä kas­vaa, voidaan siirtää rahaa kouluista van­hus­ten­huoltoon, mut­ta tämä kaa­tui poli­itikko­jen käsit­telyssä. Har­vas­ta asi­as­ta on Suomes­sa oltu niin yksimielisiä kuin siitä, ettei tämä käy; kaikkien puoluei­den ope­tusalan ihmiset oli­vat yksimielisiä siitä, ettei opetuk­ses­ta voi vähen­tää, vaik­ka lap­sia onkin vähemmän!

Oikeu­den­mukaisu­us vaaran­tuu. Ilmarisen eläke­sem­i­naaris­sa 7.2. 2014 puhunut Finanssialan keskus­li­iton Piia-Noo­ra Kaup­pi sanoi ensin, että olisi aivan epistä ja muutenkin tyh­mää’, jos tulo­jen ohel­la myös omaisu­us vaikut­taisi hoit­o­mak­su­un kun­nal­lises­sa pitkäaikaishoi­dos­sa. Sen jäl­keen hän ryhtyi markki­noimaan sitä, miten van­huk­sen omaisu­us vai­hde­taan hoito­vaku­u­tuk­sek­si, jol­la voi ostaa kelvol­lista hoitoa yksi­tyis­sek­to­ril­ta. Täl­lainen vaku­u­tus­tuote ei olisi kil­pailukykyi­nen, jos ihmiset voisi­vat luot­taa siihen hoitolu­pauk­seen, jon­ka hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta on heille antanut. Men­emme vääjäämät­tä kohden tilan­net­ta, jos­sa van­hus­ten­hoito on mak­set­ta­va oma­l­la omaisu­udel­la ja jos­sa ne, joil­la omaisu­ut­ta ei ole, eivät saa kelvol­lista hoitoa.

Mak­supoli­ti­ik­ka on aivan sekaisin. Meil­lä on jonkin­laiset sään­nöt siitä, kuin­ka paljon hoi­dos­ta per­itään mak­su­ja pitkäaikaishoi­dos­sa, eli 85 % hoidet­ta­van net­to­tu­loista, siis käytän­nössä eläkkeistä ja pääo­mat­u­loista. Oma kon­tribuu­tioni tähän oli kohtu­ullis­taa mak­su 42,5 pros­en­tik­si puolisoiden yhtei­sistä tuloista, jos hoitoon joutu­va on enem­män ansait­se­va. (Ongel­ma kul­ki nimel­lä ever­sti puoliso ja niin­pä demar­it vas­tus­ti­vat sen kor­jaamista.) Omaisu­ut­ta ei peri­aat­teessa ote­ta huomioon. Olen kuitenkin kuul­lut, että jos omaisu­ut­ta on, moni kun­ta ei ota van­hus­ta kun­nal­liseen hoitoon vaan ohjaa yksi­tyiseen hoitoon, kunnes omaisu­ut­ta ei enää ole. Nyt kuitenkin suosi­taan avo­hoitoa eikä avo­hoi­dos­sa ole mitään mak­sukat­to­ja. Kun van­hainkodin nimi muute­naan palvelu­a­sun­nok­si, kun­ta voi per­iä melkein mil­laisia mak­su­ja hyvän­sä, myös van­huk­sen tulot ylit­täviä. Omaisu­us voidaan täl­löin kon­fiskoi­da hoidon rahoit­tamiseen. Jos joku löytää tästä jonkin logi­ikan, ker­tokoon minullekin.

Omais­ten apu on käytet­tävä hyväk­si ja siitä on palkit­ta­va. Kir­joituk­ses­sa ”Lapset vas­tu­useen van­hus­ten hoi­dos­ta?” yritin kuva­ta, mil­laista haaskaus­ta meil­lä aiheutuu siitä, että kansalaisy­hteiskun­nan voimavarat ja aloit­teel­lisu­us on käytän­nössä sul­jet­tu pois van­hus­ten hoi­dos­ta. Tämän voimavaran mobil­isoimisek­si suku­ja on palkit­ta­va siitä, että ne otta­vat osan vas­tu­us­ta itselleen, mut­ta ei pakotet­ta­va tähän, kos­ka elämän­ti­lanteet vai­htel­e­vat. Yksi varautu­mis­tavoista, jos­ta kun­ta ei pysty (toiv­ot­tavasti) päät­tämään, on asum­isolo­jen jär­jestämi­nen sel­l­aisik­si, että hoito on hel­posti jär­jestet­tävis­sä. Yhteisöl­liset ker­rostalot ovat yksi täl­lainen muo­to. Mak­samme kansan­talouden tasol­la paljon siitä, ettei täl­laista taloudel­lista insen­ti­iviä ole olemassa.

Hyvin seka­va tilanne on omaishoidon tues­sa. Suomen Keskus­tan esi­tys siirtää omaishoidon tuki val­tion vas­tu­ulle tek­isi tästä vielä sekavam­man. Syn­ty­isi taas uusi kak­sikanavaisen rahoituk­sen ongel­ma: val­tio mak­saa omaishoidon tuen, mut­ta jos omainen ei suos­tu, kun­ta mak­saa hoidon. Van­huk­sen pää­tymi­nen pitkäaikaishoitoon mak­saa kun­nalle suun­nilleen yhtä paljon kuin opet­ta­jan palkkaami­nen perusk­oulu­un. Kuvitelkaa omaisi­in kohdis­tu­vaa pain­os­tus­ta pienessä kun­nas­sa, kun kun­ta halu­aa ulkois­taa van­huk­sen hoidon val­tion mak­set­tavak­si, mut­ta tähän tarvi­taan se omainen. Siitä on todel­li­nen vapaae­htoisu­us kaukana. Tei­dän kylältä lopete­taan koulu, ellet sinä…

Kun­ta on väärä yksikkö van­hus­ten­huoltoon. Van­hus­ten­huolto on kun­nan palveluista van­hin. Nykyisenä suuren muut­toli­ik­keen aikana kun­ta on huono yksikkö kan­ta­maan vas­tu­u­ta van­hus­ten­hoi­dos­ta. On kun­tia, jois­sa medi­aani-ikä on 60 vuot­ta. Taloudel­lista taakkaa on yritet­ty tasoit­taa val­tiono­suuk­sil­la, mut­ta nämä perus­tu­vat ikään eivätkä hoidon tarpeeseen. Se taas sor­taa Itä-Suomen kun­tia, jois­sa ikään­nytään nopeam­min kuin Län­si-Suomes­sa. Käsit­telin tätä Savon Sanomien kolum­nis­sa 2.9.2012 otsikon Rahoi­tus syr­jii Itä-Suomea alla. Asi­aa yritetään kor­ja­ta val­tiono­su­usu­ud­is­tuk­sen yhtey­dessä, mut­ta Län­si-Suo­mi tietysti vas­tus­taa. Kotikun­taan sidot­tu hoito estää van­hus­ta muut­ta­mas­ta lähel­lä lap­si­aan. Tämä oli aiem­min suo­ras­taan kiel­let­ty, mut­ta nyt siinä on jokin köm­pelö jär­jeste­ly, jos­sa taloudelli­nen vas­tuu jää alku­peräiseen kun­taan ainakin vähäk­si aikaa.

Mitä pitäisi tehdä?

Olen kir­joit­tanut tästä use­asti aiem­minkin, seikkaperäisim­min vuon­na 2010 Otsikol­la ” Hoidok­ista asi­akkaak­si”.

Halu­aisin, että taloudelli­nen vas­tuu van­hus­ten­hoi­dos­ta ote­taan kun­nil­ta Kansaneläke­laitok­selle. Rahat tähän ovat ole­mas­sa, sil­lä val­tio tukee kun­tia erit­täin run­saskä­tis­es­ti juuri van­hus­ten­hoi­dos­sa. (Olen tähän ylikom­pen­saa­tioon osit­tain syylli­nen, mut­ta se on pitkä tari­na.) Jokin mak­sa­jas­ta riip­puma­ton taho arvioisi van­huk­sen hoidon tarpeen ja Kela mak­saisi tämän mukaista hoitoseteliä. Pien­estä avun tarpeesta johtu­va hoitosetelin perush­in­ta olisi joitakin sata­sia kuus­sa ja ympärivuorokautista hoitoa tarvit­se­valle puhut­taisi­in tuhan­sista euroista. Setelin arvoa määrät­täessä perushin­nas­ta vähen­net­täisi­in omavas­tu­u­o­su­us, johon vaikut­taisi­vat van­huk­sen omat tulot samaan tapaan kuin laitoshoi­dos­sa nytkin. Elämiseen on toki jäätävä selvästi enem­män kuin laitoshoi­dos­sa, jos­sa tar­jo­taan myös ruo­ka ja asun­to. Tässä yhtey­dessä tulisi harki­ta, miltä osin omaisu­us ote­taan huomioon palvelusetelin arvoa määrät­täessä. Jos omaisu­us ote­taan huomioon, ote­taan huomioon toki myös ennakkoperinnöt.

Palveluseteliä voisi käyt­tää hoidon ostamiseen naa­puril­ta, kunnal­ta, yksi­tyiseltä hoito­laitok­selta, kaup­pi­aal­ta (koti­inkul­je­tus) tai omaisilta.

Van­hus muut­tuisi hoidok­ista asi­akkaak­si, mikä takaisin hoidon laadun paljon parem­min kuin val­takun­nalli­nen nor­mi­tus. Jotkut kun­nat voisi­vat erikois­tua eläkeikäis­ten palvelui­hin kuten jotkin Etelä-Englan­nin kaupun­git. (Han­ko?)

Jos suku ja naa­puris­to osal­lis­tuu van­hus­ten hoita­miseen, omavas­tu­u­ta jää säästöön. Makua­sia on, kut­su­taanko tätä van­huk­sen vai per­il­lis­ten rahak­si. Insen­ti­ivi kehit­tää edullisia ja toimivia ratkaisu­ja säi­ly­isi – joka on vahvu­us mais­sa, jois­sa vas­tuu on lap­sil­la – mut­ta ketään ei pakotet­taisi mak­samaan van­hempi­en­sa hoidosta.

Kun­nan vas­tuu palvelu­jen tar­joamis­es­ta vähenisi sitä mukaa, kun yksi­ty­istä tar­jon­taa syn­tyy. Kun­nan on kuitenkin  taat­ta­va, että hoitosetelil­lä ja kohtu­ullisel­la omavas­tu­ul­la saa riit­täviä ja riit­tävän laadukkai­ta palveluja.