Kun nyt aloitin, on ehkä hyvä kertoa, mitä vanhustenhuollolle pitäisi oikeasti tehdä. Tosin olen sanonut tämän pääosin ennenkin.
Miksi muutosta tarvitaan?
Mikä vanhusten hoidossa on rikki, kun sitä pitää korjata?
Kriisiytyy taloudellisesti. Vanhustenhuollon menot tulevat kasvamaan voimakkaasti, mikä on tiedetty pitkään. Kun rahaa on niukasti, kärsijöiksi joutuvat aina sellaiset käyttökohteet, joihin tarvitaan lisää rahaa. Julkisessa taloudessa on vaikeata siirtää rahaa pienenevästä tarpeesta kasvavaan. VM oli suunnitellut asian niin, että kun koulutettavat ikäluokat pienenevät ja vanhusten määrä kasvaa, voidaan siirtää rahaa kouluista vanhustenhuoltoon, mutta tämä kaatui poliitikkojen käsittelyssä. Harvasta asiasta on Suomessa oltu niin yksimielisiä kuin siitä, ettei tämä käy; kaikkien puolueiden opetusalan ihmiset olivat yksimielisiä siitä, ettei opetuksesta voi vähentää, vaikka lapsia onkin vähemmän!
Oikeudenmukaisuus vaarantuu. Ilmarisen eläkeseminaarissa 7.2. 2014 puhunut Finanssialan keskusliiton Piia-Noora Kauppi sanoi ensin, että olisi aivan epistä ja muutenkin tyhmää’, jos tulojen ohella myös omaisuus vaikuttaisi hoitomaksuun kunnallisessa pitkäaikaishoidossa. Sen jälkeen hän ryhtyi markkinoimaan sitä, miten vanhuksen omaisuus vaihdetaan hoitovakuutukseksi, jolla voi ostaa kelvollista hoitoa yksityissektorilta. Tällainen vakuutustuote ei olisi kilpailukykyinen, jos ihmiset voisivat luottaa siihen hoitolupaukseen, jonka hyvinvointiyhteiskunta on heille antanut. Menemme vääjäämättä kohden tilannetta, jossa vanhustenhoito on maksettava omalla omaisuudella ja jossa ne, joilla omaisuutta ei ole, eivät saa kelvollista hoitoa.
Maksupolitiikka on aivan sekaisin. Meillä on jonkinlaiset säännöt siitä, kuinka paljon hoidosta peritään maksuja pitkäaikaishoidossa, eli 85 % hoidettavan nettotuloista, siis käytännössä eläkkeistä ja pääomatuloista. Oma kontribuutioni tähän oli kohtuullistaa maksu 42,5 prosentiksi puolisoiden yhteisistä tuloista, jos hoitoon joutuva on enemmän ansaitseva. (Ongelma kulki nimellä eversti puoliso ja niinpä demarit vastustivat sen korjaamista.) Omaisuutta ei periaatteessa oteta huomioon. Olen kuitenkin kuullut, että jos omaisuutta on, moni kunta ei ota vanhusta kunnalliseen hoitoon vaan ohjaa yksityiseen hoitoon, kunnes omaisuutta ei enää ole. Nyt kuitenkin suositaan avohoitoa eikä avohoidossa ole mitään maksukattoja. Kun vanhainkodin nimi muutenaan palveluasunnoksi, kunta voi periä melkein millaisia maksuja hyvänsä, myös vanhuksen tulot ylittäviä. Omaisuus voidaan tällöin konfiskoida hoidon rahoittamiseen. Jos joku löytää tästä jonkin logiikan, kertokoon minullekin.
Omaisten apu on käytettävä hyväksi ja siitä on palkittava. Kirjoituksessa ”Lapset vastuuseen vanhusten hoidosta?” yritin kuvata, millaista haaskausta meillä aiheutuu siitä, että kansalaisyhteiskunnan voimavarat ja aloitteellisuus on käytännössä suljettu pois vanhusten hoidosta. Tämän voimavaran mobilisoimiseksi sukuja on palkittava siitä, että ne ottavat osan vastuusta itselleen, mutta ei pakotettava tähän, koska elämäntilanteet vaihtelevat. Yksi varautumistavoista, josta kunta ei pysty (toivottavasti) päättämään, on asumisolojen järjestäminen sellaisiksi, että hoito on helposti järjestettävissä. Yhteisölliset kerrostalot ovat yksi tällainen muoto. Maksamme kansantalouden tasolla paljon siitä, ettei tällaista taloudellista insentiiviä ole olemassa.
Hyvin sekava tilanne on omaishoidon tuessa. Suomen Keskustan esitys siirtää omaishoidon tuki valtion vastuulle tekisi tästä vielä sekavamman. Syntyisi taas uusi kaksikanavaisen rahoituksen ongelma: valtio maksaa omaishoidon tuen, mutta jos omainen ei suostu, kunta maksaa hoidon. Vanhuksen päätyminen pitkäaikaishoitoon maksaa kunnalle suunnilleen yhtä paljon kuin opettajan palkkaaminen peruskouluun. Kuvitelkaa omaisiin kohdistuvaa painostusta pienessä kunnassa, kun kunta haluaa ulkoistaa vanhuksen hoidon valtion maksettavaksi, mutta tähän tarvitaan se omainen. Siitä on todellinen vapaaehtoisuus kaukana. Teidän kylältä lopetetaan koulu, ellet sinä…
Kunta on väärä yksikkö vanhustenhuoltoon. Vanhustenhuolto on kunnan palveluista vanhin. Nykyisenä suuren muuttoliikkeen aikana kunta on huono yksikkö kantamaan vastuuta vanhustenhoidosta. On kuntia, joissa mediaani-ikä on 60 vuotta. Taloudellista taakkaa on yritetty tasoittaa valtionosuuksilla, mutta nämä perustuvat ikään eivätkä hoidon tarpeeseen. Se taas sortaa Itä-Suomen kuntia, joissa ikäännytään nopeammin kuin Länsi-Suomessa. Käsittelin tätä Savon Sanomien kolumnissa 2.9.2012 otsikon Rahoitus syrjii Itä-Suomea alla. Asiaa yritetään korjata valtionosuusuudistuksen yhteydessä, mutta Länsi-Suomi tietysti vastustaa. Kotikuntaan sidottu hoito estää vanhusta muuttamasta lähellä lapsiaan. Tämä oli aiemmin suorastaan kielletty, mutta nyt siinä on jokin kömpelö järjestely, jossa taloudellinen vastuu jää alkuperäiseen kuntaan ainakin vähäksi aikaa.
Mitä pitäisi tehdä?
Olen kirjoittanut tästä useasti aiemminkin, seikkaperäisimmin vuonna 2010 Otsikolla ” Hoidokista asiakkaaksi”.
Haluaisin, että taloudellinen vastuu vanhustenhoidosta otetaan kunnilta Kansaneläkelaitokselle. Rahat tähän ovat olemassa, sillä valtio tukee kuntia erittäin runsaskätisesti juuri vanhustenhoidossa. (Olen tähän ylikompensaatioon osittain syyllinen, mutta se on pitkä tarina.) Jokin maksajasta riippumaton taho arvioisi vanhuksen hoidon tarpeen ja Kela maksaisi tämän mukaista hoitoseteliä. Pienestä avun tarpeesta johtuva hoitosetelin perushinta olisi joitakin satasia kuussa ja ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevalle puhuttaisiin tuhansista euroista. Setelin arvoa määrättäessä perushinnasta vähennettäisiin omavastuuosuus, johon vaikuttaisivat vanhuksen omat tulot samaan tapaan kuin laitoshoidossa nytkin. Elämiseen on toki jäätävä selvästi enemmän kuin laitoshoidossa, jossa tarjotaan myös ruoka ja asunto. Tässä yhteydessä tulisi harkita, miltä osin omaisuus otetaan huomioon palvelusetelin arvoa määrättäessä. Jos omaisuus otetaan huomioon, otetaan huomioon toki myös ennakkoperinnöt.
Palveluseteliä voisi käyttää hoidon ostamiseen naapurilta, kunnalta, yksityiseltä hoitolaitokselta, kauppiaalta (kotiinkuljetus) tai omaisilta.
Vanhus muuttuisi hoidokista asiakkaaksi, mikä takaisin hoidon laadun paljon paremmin kuin valtakunnallinen normitus. Jotkut kunnat voisivat erikoistua eläkeikäisten palveluihin kuten jotkin Etelä-Englannin kaupungit. (Hanko?)
Jos suku ja naapuristo osallistuu vanhusten hoitamiseen, omavastuuta jää säästöön. Makuasia on, kutsutaanko tätä vanhuksen vai perillisten rahaksi. Insentiivi kehittää edullisia ja toimivia ratkaisuja säilyisi – joka on vahvuus maissa, joissa vastuu on lapsilla – mutta ketään ei pakotettaisi maksamaan vanhempiensa hoidosta.
Kunnan vastuu palvelujen tarjoamisesta vähenisi sitä mukaa, kun yksityistä tarjontaa syntyy. Kunnan on kuitenkin taattava, että hoitosetelillä ja kohtuullisella omavastuulla saa riittäviä ja riittävän laadukkaita palveluja.
Eikö omaisuuden voisi ottaa huomioon yksinkertaisimmin sosiaalisella luototuksella? Eli valtio, kunta, KELA, tms. lainaa rahaa vanhuksen hoitoon, ja tämä sitten maksetaan kuolinpesästä tai ei makseta jos ei sen varat riitä.
Poliitikkojen täytyisi lopettaa sokea usko rahan ratkaisevaan voimaan. Oppimistulokset eivät ole suoraan riippuvaisia käytetystä rahasta, eikä myöskään vanhustenhuollon taso. Irtopisteitä kerätään vaatimalla hoitajien minimimäärää nostettavaksi ja koulutusvaatimuksia korkeammaksi. Samalla lisätään raportointia, vaikka niukka raportointi ei varmaan ennenkään ole ollut suuri ongelma.
“Eikö omaisuuden voisi ottaa huomioon yksinkertaisimmin sosiaalisella luototuksella?”
Kun omaisuutta käytetään hoitoon, täytyisi tarjolla samalla olla helppo tapa tehdä itsemurha. On moninkertainen tappio, kun vanhus elää elämänsä huonoimpia vuosia, tahtoisi kuolla, mutta pysyttelee kuitenkin hengissä sosiaalisesta velvollisuudesta ja samalla tuhlaa rahaa, joka on jälkeen jääviltä pois.
Nykyinen lääketiede ja korkea elintaso on johtanut huonoa mutta kallista vanhuutta elävien määrän räjähdykseen. Jostain syystä vanhusten hengissä pitäminen on muodostunut itsetarkoitukseksi. Olen kuullut, että syöpähoitojakin annetaan vielä viimeisiä vuosiaan eläville.
En tarkoita, että ihmisiä ruvettaisiin tappamaan, mutta halukkaille, jotka eivät tahdo tuhlata omaisuuttaan eivätkä elää huonoa elämää, täytyisi tarjota helppo tapa tehdä itsemurha.
Kun puhutaan laitoshoitoon joutuvan ihmisen hoidon rahoittamisesta asunnolla, miten meneteltäisiin sellaisessa tapauksessa, jossa toinen puoliso vielä tulee omin nokkinensa toimeen pariskunnan yhteisessä asunnossa? Entä jos asunto on laitoshoitoon joutuvan nimissä? Omistajapuoliso ei käsittääkseni voi myydä vakiasuntoa ilman toisenkin puolison suostumusta. Voisiko kunta kuitenkin asunnon konfiskointia varten häätää asunnosta sen puolison, joka siihen jäisi laitoshoitoon joutuvan jälkeen asumaan, mutta jonka nimissä asunto ei ole?
Hei,
Tässäpä tuore juttu Raahesta, joka tukee Soininvaaran käsityksiä. Vanhukset itse olisivat muutokseen valmiita, mutta omaisten asenteet jarruna.
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/geriatrian_ylil%C3%A4%C3%A4k%C3%A4ri_usko_laitoksiin_el%C3%A4%C3%A4_suomessa_vahvana_6806491.html
“Nykyinen lääketiede ja korkea elintaso on johtanut huonoa mutta kallista vanhuutta elävien määrän räjähdykseen. Jostain syystä vanhusten hengissä pitäminen on muodostunut itsetarkoitukseksi. Olen kuullut, että syöpähoitojakin annetaan vielä viimeisiä vuosiaan eläville.”
Hallelujaa millaisia puheenvuoroja täällä esitetään! Taas ollaan päästy tähän vanhukset ovat ongelmajätettä ‑ajatteluun. Minkäikäisiltä kansalaisilta olette ajatelleet takavarikoida itse hankitun omaisuuden? Olisiko 60 vuotta sopiva? Nämä ovat kuin suoraan Aatu-vainaan agendalta. Ja miltä muilta ihmisryhmiltä ajattelitte sosialisoida omaisuutta? Punatukkaisilta tai vasenkätisiltä?
Tässä sitä kauhistellaan vanhusten jäämistä eloon hyvän hoidon ansiosta. Onko Suomessa todella siirrytty valikoivaan sosiaaliturvaan, jossa vain tietynikäisille (lue: nuorille) saa tarjota julkisia terveydenhuollon palveluja? Jotkut muut jäävät näköjään vahingossa liian pitkään henkiin.
Suuret ikäluokat esitetään joka käänteessä suurena ongelmana, vaikka nykyinen eläkeyhtiöiden varallisuus, asuntovarallisuus ja koko sosiaaliturvan taso on rakennettu suurelta osin heidän työllään. Ja silloin kun heidän pitäisi päästä siitä myös hyötymään, niin halutaan keksiä kokonaan uudet pelisäännöt.
Ei Suomessa ikäännytä sen nopeammin kuin missään muuallakaan. Minun laskuoppini mukaan jokainen ikääntyy joka päivä yhden päivän verran. Suurten ikäluokkien kasaantuminen johtuu tietysti sotien vaikutuksesta, mutta samasta syystä johtuu myös kansallisvarallisuuden kertyminen.
Suuret ikäluokat ovat sitä paitsi eläneet terveemmin kuin vanhempansa, joten heillä on todennäköisesti edessään enemmän terveitä eläkevuosia ja vähemmän sairaana kitumista. Ja tämähän tässä näköjään rassaa, kun eivät mokomat ymmärrä heittää veiviään juuri eläkkeelle päästessään, vaan ovat pitkään hassaamassa “yhteisiä” mutta suureksi osaksi itse keräämiään varoja. Pitäisikö siirtyä antiikin Kreikan malliin, jossa 70 vuotta täyttäneet työnnettiin kalliolta mereen?
Tällaista keskustelua olisi ollut mahdoton kuvitella tapahtuvaksi 20 — 30 vuotta sitten, vaikka elettiin silloinkin vanhaksi ja monet joutuivat pitkäaikaispotilaiksi. Nyt ajat ja asenteet ovat koventuneet. Nykyään vanhusten omaisuus muuttuu kuolinpesäksi, kun vainaja on vielä hengissä.
Mielenkiintoista on sekin, että tämän aiheen keskustelunavaukset tulevat yksi toisensa perään vihreiltä, joiden kannattajien joukossa taitaa olla sangen paljon tulonsiirtojen saajia ja vähemmän nettomaksajia. Vaikea olisi kuvitella, että kokoomus ehdottaisi vanhusten omaisuuden sosialisointia iän perusteella. Jokainen kumartaa omalle kannattajajoukolleen mutta pyllistää samalla kaikille muille.
Asiakkuuden ongelma on tällä hetkellä mm se, että iäkäs, keskimääräistä eläkettä nauttiva ihminen ei pysty sukkuloimaan palveluntuottajien hetteikössä. Asumispalveluja tuottavan senioriasumiseen identifioituneen firman vuokralaistensa kohtelu on luokattoman huonoa, vääriä rahastuksia (mm isoja ylimääräisiä vesilaskuja) ei korjata ennen kuin omainen on juossut asian kanssa useassa paikassa. Hoivapalvelun tarjoajan yhteystiedot ovat vanhentuneet eikä tiedotus toimi. Kukaan keskiikokoisessa suomalaisessa kaupungissa ei hahmota palvelujen kokonaisuutta. On vaikea ajatella tätä asiakkuutena. Huutolaisaikaista nöyryyttävää, epäasiallista kohtelua. Ei riitä, että on vähän rahaa ja järkeäkin vielä. Lisäksi täytyy olla liuta omaisia selvittämässä sotkuja, jotka eivät suinkaan ole asiakkaan (vuokralaisen ja hoivapalvelun ostajan) aiheuttamia vaan johtuvat heikosta organisoinnista, puutteellisesta tiedottamisesta, välinpitämättömästä asenteesta ja alimitoitetuista resursseista.
Talouselämä:Voiko vanhustenhuollossa säästää ja parantaa palvelua? Voi, kirjoittaa professori Erkki Vauramo
Dementian laitoshoitoon kuluu 2.7 miljardia (44% kaikista hoitoontulon syistä). Vain Suomessa muistisairaat pistetään vuodepotilaiksi ja kustannukset ovat valtavia.
Jos otettaisiin Ruotsista ja Göteborista esimerkkiä, voitaisiin palveluasuntoja purkaa vanhusten määrän kasvaessa, siirtää rahoja kuntoutussairaaloihin ja säästää valtavasti rahaa.
Ennakkoperinnöillä ja verosuunnittelulla saa vanhuksen kuin vanhuksen varattomaksi. Enemmin panostaisin järjestelmiin, jotka ksnnustavat mahdollisimman pieneen verosuunniteluun.
Tässä mielessä suvun (tai tuttavien) palkitseminen hoitoon osallistumiseta on ainoa toimiva vaihtoehto rahoituspohjan leventämiseksi ja kustannusten karsimesiksi.
“**Tässä sitä kauhistellaan vanhusten jäämistä eloon hyvän hoidon ansiosta.**”
Vallitettavasti monet tapaukset ovat sellaisia, ettei vanhus jää eloon vaan ainoastaan hänen kroppansa jää. Näiden ihmisten hoitamisessa ei ole kysymys ihmisen hoitamisesta vaan elimistön hoitamisesta. Tällaisen ihmisen elämän jatkaminen lääketieteen keinoin on irvokasta.
Tässä tilassa ollut ihminen kuului omaankin lähipiiriini. Oli kammottavaa katsoa, kuinka älyllinen ja vireä ihminen kuihtui pelkäksi kuoreksi, joka ei moneen vuoteen ymmärtänyt ympäröivästä maailmasta mitään, mutta jonka elimistöä hoidettiin, jotta se olisi pitänyt koneiston käynnissä.
Toistan vielä uudestaan, että tällaisen ihmisen hoitamisessa kysymys ei ole ihmisen hoitamisesta, koska koko ihmistä ei enää ole. Kun aivot tarpeeksi sairauden saattelemana vaurioituvat, ihminen menettää persoonallisuutensa ja kokemuksen läsnäolosta. Ymmärtääkseni kaikkein äärimmäisimmät tapaukset eivät enää reagoi edes kipuun (esimerkiksi nipistykseen), koska heidän hermostonsa ei enää toimi.
Ei ole sattumaa, että monet vanhustyötä tekevät sairaanhoitajat vannovat mieluummin tappavansa itsensä kuin joutuvansa hoitolaitokseen. He puhuvat näin kokemuksesta. He ovat nähneet, mitä tarkoittaa länsimainen lääketiede yhdistettynä kuoren, elimistön, palvontaan.
Tietenkään ihmistä ei tule koskaan tappaa vastoin hänen omaa tahtoaan, mutta omasta puolestani toivon pääseväni pois tästä maailmasta, kun aivoni eivät enää toimi. Toivottavasti siihen mennessä ihmiselämään on opittu suhtautumaan luontevasti sen rajat ymmärtäen. Toivottavasti silloin lihan palvonta on lopetettu ja huomio on keskitetty ihmiseen itseensä, hänen persoonaansa ja olemuksellisuuteensa.
Kiitos, tämä parantaa ymmärrystä.
Yksikamarinen malli rahoitukseen olisi asiaa.
Miksi muuten pitää rangaista kuntia, joissa vanhusten ikääntymisen ongelmia ennaltaehkäistään edes hieman?
Vanhuksille on monenlaisia palveluasuntoja ym, mutta hoitopaikkoihin kasaantuu pykälää huonokuntoisempia ihmisiä kuin sinne alunperin tarkoitettu. Kun naapuri ei pysty tolkullisesti kommunikoimaan, niin ei kaksi samanlaista paljoa toistaan arjessa tue.
Omaisuusjärjestelyihin syntynee uusi palveluntarjoajien joukko, joka joko auttaa siirtämään varallisuuden lapsille riittävän ajoissa tai hupuloimaan rahat ennenkuin myöhäistä tyyliin koko suku charterlennolla Pattaijalle viettämään synttäreitä.
Ihmisiä korventaa suunnattomasti, jos toinen saa ilmaiseksi jotain mitä itse ei saa. Edes taksilla ei voi kulkea omalla rahalla, jos naapuri on saanut taksikortin. Aiemmin taksikortteja on myönnetty melko kepeästi ja on yllätys jos pelkkä ikääntyminen tai pankkitili estää taksikortin saannin. Muistisairaat ovat väliinputoajia, koska periaatteessa jalat pelaa, mutta käytännössä tällainen vaippasankari on “haastava” julkisten liikennevälineiden käyttäjä, vaikka olisi saattaja mukana.
Oman kokemukseni perusteella tälläkin hetkellä (ainakin Helsingissä) voi joutua myymään omaisuuttaan hoitokulujen kattamiseksi. Syynä on että eri omaisuuseriä ja tuloja käsitellään eri tavalla. Metsää ei tarvitse omistaa kovinkaan paljoa jotta putoaa pois halvemmista palveluasunnoista. Metsän myös lasketaan tuottavan säännöllistä tuloa jonka määrä arvioidaan hehtaarien perusteella todellisista tuloista riippumatta. On siis mahdollista että pientä eläkettä saava ja (Helsinkiläisittäin) suhteellisen vähävarainen maksaa käytännössä täyttä hintaa hoidosta. Toisaalta omaa kotia ei huomioida mitenkään vaikka kyseessä olisi parin millin töölöläislukaali. Uskoisin että useimmille maalaisille vanha sukutila on enemmän ‘koti’ kuin keskimääräisen kaupunkilaisen kerrostaloasunto.
Toinen ongelma on enemmän periaatteellinen joka saattaa haitata hyvätuloisten veromaksuintoa (omaani ainakin). Mikäli olet hyvätuloinen maksat progressiivista veroa. Mikäli olet ollut ahkera ja säästäväinen niin että tulot ovat hyvät vielä vanhuksena niin maksat itse myös hoitosi. Periaatteellisesti parempi olisi yksinkertainen progressio, niin että tuloja veroitettaisiin suoraan enemmän jotta kaikille voitaisiin tarjota samat palvelut samoilla ehdoilla ilman tulo yms rajoja.
Ei kai tässä tarvita sen kummempaa, kuin että
KELA/valtio vastaa hoidosta ja omaiset saavat veroprosentistaan selkeän hyvityksen jos hoitavat itse.
Sama juttu pitäisi soveltaa lasten hoitoon.
Ja tietenkin työurien pidentämiseen. Selvä lasku tuloveroprosenttiin ikävuosien myötä, jolloin pienemmällä työpanokslla (ja hyvin pienillä työnantajamaksuilla, vain sotu ja vakuutukset, kutn elämaksuja ei enää tarvita) selvitään riittävään tulotasoon, pysytään työelämässä, vireinä, siirrettän hiljaista tietoa nuoremmille ja rasitetaan yhteiskunnan palveluja vähemmän.
Osmo: ” Kun vanhainkodin nimi muutenaan palveluasunnoksi, kunta voi periä melkein millaisia maksuja hyvänsä, myös vanhuksen tulot ylittäviä. Omaisuus voidaan tällöin konfiskoida hoidon rahoittamiseen. Jos joku löytää tästä jonkin logiikan, kertokoon minullekin.”
Vanhainkotia ei voi muuttaa palveluasunnoksi, sillä vanhainkotityyppistä hoitoa tarvitaan lopulta — ja vanhainkotien potilasaines muuttuu jatkuvasti vaikeahoitoisemmaksi — ei välttämättä nykyistä kalliimmaksi.
Konfiskaatio = takavarikko — siitä ei ole kysymys. Miksi yhteiskunnan pitäisi kustantaa varakkaan hoito? Se vasta konfiskaatiota olisi.
Suuri määrä vganhainkoteja on muutettu “palveluasunnoiksi”. Näin saadaan Kela maksamaan asumistukea, ja voidaan nostaa maksuja.
Takavarikoida? Sosialisoida? Aatu-vainaan agenda?
Eipä mikään näistä sovi tähän asiaan. Kenenkään ei ole pakko hakeutua hoitoon, ei vanhuksen eikä nuoremman — eikä yhteiskunnan tarvitse tarjota hoitoa ilmaiseksi tai vain muodollista korvausta vastaan.
Se on selvää, että köyhää autetaan rahallisesti, mutta miksi rikasta pitäisi auttaa samalla tavalla? Ai niin, tietysti perikunnan etu ennen kaikkea — vaikka yhteiskunnan rahat eivät riittäisikään!
Erityisen suurta määrää ei toistaiseksi ole muutettu, perustettu on paljon — ja suuntaushan on muutoinkin pois laitoksista, mutta kokonaan laitoksista ei (ehkä) voi luopua.
Varakkaat voivat olla perimävarakkaita, jolloin he kuuluvat sukuihin, jotka eivät ole hukanneet pääomia vaan huolehtineet niistä. Pääsääntöisesti he eivät yhteiskunnan kuluja lisää, vaan vähetävät niitä ja maksavat veroja. Tämä joukko ei edes tarvitse yhteiskunnan hoivaa iäkkäänäkään.
Muuten vain suurituloisista suurin osa on saavuttanut sen ankaralla ja pitkäjänteisellä työllä ja he ovat maksaneet siitä erittäin paljon veroja. Joten ainakin heidän osaltaan ehkä siksi,että he ovat jo koko elämänsä maksaneet veroja paljon, rahoittaneet yhteiskunnan palveluista merkittävän osan ja lisäksi aina joutuneet maksamaan omistakin palveluistaan muita enemmän. Jos he olisivat ajatelleet vain itseään, he olisivat vähentäneet työntekoa ja verojaan ja käyttäneet yhteiskunnan palveluita, mutta motiivi työhön on ollut jokin muu. Usein he kuuuluvat yrittäjiin. Lisäksi he ovat maksaneet eläkkeensä itse, työllistäneet toisia, eivätkä ole olleet oikeutettuja likikään kaikkiin yhteiskunnan palveluihin. Miksi he eivät edes vanhuudessa saisi tälle mitään vastiketta?
Miten arvotettaisiin omaisuus hoitosetelin arvoa määriteltäessä? Kuten yllä mainittiin, jo metsää ja töölöläisasuntoa käsitellään eri tavalla. Entäpä pörssin ulkopuolisen firman vähemmistöomistus, tai äänettömän yhtiömiehen asema kommandiittiyhtiössä? Nuo eivät välttämättä ole realisoitavissa millään hinnalla, eivätkä välttämättä (pääomistajan mielen mukaan) tuota osinkoa, mutta verottaja kyllä keksii niille “arvon”.
Terveet vanhukset eivät ole se ongelma. Terve vanhus ei tarvitse laitoshoitoa. Siinähän hän elelee (helpommin tietysti kaupunkialueella) omassa kodissaan eläkkeellään vaatien vain vähän apua. Jos väitteesi vähemmistä kituvuosista pitäisi paikkansa, ilmeisesti mitään ongelmaa vanhustenhuollon rahoittamisessa ei pitäisi ollakaan.
Aikaisempaa kirjottajaa tukien, omalta osaltani tulevien hoitokustannusten (ihan riippumatta siitä miten ne haluttaisiin jakaa lasteni ja yhteiskunnan välillä) oletusarvoa voisi vähentää reippaasti ihan lainsäädännöllisin keinoin.
Säädetään laki, jonka mukaan voin allekirjoittaa tiukan pätevän paperin, jonka mukaan tiettyjen ehtojen täyttyessä, minulle ei tarvitse tarjota muuta kuin ruiske morfiina, ja vakuutan, että kenenkään ei minulle tarvitsisi kustantaa sen enempää KELAn, kaupungin kuin perillisteni tulevista varoista monivuotista hoitoa alzheimerin taudista tai vakavasta aivohalvauksesta kärsivänä terminaalipotilaana.
En minä sinua pakottaisi samaan, mutta pakkohoidon voisi lopettaa heiltä, jotka siitä itse haluavat irtisanoutua.
Lasten hoidon osalta varsinkin vuorohoito ja joskus myös tavallinen päivähoito voi olla kokonaisvaltaisesti tappiollista — hoidon järjestäminen maksaa enemmän kuin vanhemman työ tuottaa. Aika vaikea tilannetta on kuitenkaan korjata, jos ei mennä brittiläiseen malliin, että päivähoidosta maksetaan markkinahinta. Aika moni voisi jäädä työelämästä pois, mikä sekään ei ole kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Toisaalta palveluista pitäisi maksaa oikea hinta, koska muuten niitä väärinkäytetään. Negatiiviselle tuloverolle olisi tarvetta.
Periaatteessa eläkeläisten pitäisi saada valita, haluavatko kerryttää lisää eläkettä työtuloillaan vai ei. Mutta tasavertaisuuden nimissä silloin pitäisi työssäkäyvienkin saada päättää, haluavatko kerryttää eläkettä vai ei — ja sehän ei käy päinsä…
Ei vanhusten hoitoa voi suurelta osin verrata lastenhoitoon. Monet vähän huonokuntoisemmatkin vanhukset voivat varsin hyvin elellä yksikseen, jos heitä avustaa arkiaskareissa yms. Päiväkoti-ikäisten lasten taas pitää väkisinkin olla jossain hoidossa. Noh, ehkä jos vanhemmat ovat eri aikaan töissä tai lapset ovat esim. isovanhempien luona hoidossa tämä voisi toimia. Veikkaisin kuitenkin, että työurien kannalta päiväkoti on aika hyvä juttu. Samoin en usko, että on kokonaisuuden kannalta hyvä jos ihmiset jättäytyivät pois töistä hoitamaan vanhuksia. Ja mitä tuo veroprosentin huojennus edes siinä tapauksessa hyödyttäisi.
Nyt ja aina ovat varakkaat hankkineet itselleen hoitoa omalla rahallaan. Yhteiskunta on sitten joutunut ne muut hoitamaan.
Sotelaithan määrittävät hoitamiseen minimitason. Ne, joilla varaa on, hankkivat lisäksi muita hoitoja ja kuntoutuksia.
Jonkinlaista oma-aloitteisuutta olisi suotavaa kannustaa. Voitaisiin säilyttää jonkinmoinen oikeudenmukaisuus. Eihän se ole keneltäkään pois, että varakas ei mene terveyskeskukseen jonoa lisäämään, vaan käyttää muita palveluja.
Alkaa olla rikollinen olo, kun seuraa uusia verokaavailuja: kiinteistövero tappiin, metsäveroa,ym.
Suorastaan kannustetaan hankkiutumaan eroon kaikesta omaisuudesta, ennekuin verottaja iskee.
Suomessa on melkoisen vähän niitä todella rikkaita ja kyseiset vanhukset pääasiassa jo nyt yksityisissä hoitolaitoksissa.
Mainitsemasi “rikas” on esimerkiksi Olli opettaja tai Sanni sairaanhoitaja, joka on työuransa aikana säästänyt itselleen asunnon, ehkä suvulla on vielä kesämökki. Vastaavasti Saara sairaanhoitaja ja Ossi opettaja eivät ole työuransa aikana säästäneet ja maksaneet pankille lainoja, vaan laittaneet kaiken menemään.
Nyt Ossin ja Saaran pitäisi saada kaikkien yhdessä maksamista veroista ilmainen vanhustenhoito, he kun ovat “köyhiä”. Olli sen sijaan on maksanut samat verot kuin Osmo, mutta hänen säästämänsä asunto otettaisiin lisäksi pois valtiolle maksujen kattamiseksi.
Tämäkö olisi se Osmonkin kannattama “kannustava” yhteiskunta?!
Koita nyt käsittää, että se ihan sama vanhus, joka vuosia makaa petissään saaden piinallisen säännöllisesti i.v. antibiootteja keuhkokuumeisiinsa ja pyelonefriitteihinsä, ja jolla on henkilökuntaa käytössään 24/7, ja jolla on kestokatetri ja ehkä letkuruokintakin, asuu todellakin muka “kotona palveluasunnossa”. Näitä ihan selviä sairaalaosastoja ja vanhainkoteja _on_ muutettu satamäärin “palveluasunnoiksi” vain vaihtamalla kyltti ovessa ja kirjoittamalla ziljoonia reseptejä ja lausuntoja kulujen saamiseksi Kelan harteille. Jos väität muuta, niin ole hyvä ja esitä perusteet.
Vanhukset ja ikääntyneet kuuluvat eri ryhmiin. Ensimmäiset makaavat sairaalan sängyssä, toiset makaavat Välimeren rannalla drinkkilasi kädessä. Toinen ryhmä tuhlaa ne resurssit, jotka tarvittaisiin ensimmäisen ryhmän elämän pitämiseksi siedettävänä.
Olen päätynyt siihen epämiellyttävään tosiasiaan, ettei meillä ole varaa nykyisen suuruisiin työeläkkeisiin. Työeläkkeiden ostovoima on niin suuri, että se tuhoaa Suomen talouden.
Kuukausien matkat Välimerelle, palveluiden ostaminen siellä, eläkerahojen virta pois Suomesta, se kaikki aiheuttaa nuorten työttömyyttä.
Kahviloiden, kauppojen, pienten palveluyritysten asiakkaat karkaavat tuhlaamaan samat rahat ulkomaille. Kaupat ovat jälleen ilmoittaneet massiivisista tuhansien työntekijöiden irtisanomisista. Nuorisotyöttömyys on kasvanut joissakin ikäluokissa jo lähelle 50 %.
Siksi eläkeläisten kulutuskykyä on leikattava leikkaamalla työeläkkeitä välitömästi 10 — 50 %. Leikkaaminen kasvattaa kulutusta Suomessa ja rajaa massiiviset rahavirrat ulkomaille.
Samalla kun kotimaisen palvelun volymit kasvavat, myös valtion kuin myös kuntien verotulot kasvavat. Siitä seuraa julkisen sektorin resurssien kasvu, jota voi suunnata vaikka vanhusten hoivaan. Tai maksaa myös kasvavaa velkaa pois.
Juuri näin. Kun elämä on ohi, se on ohi. Etenkin ajatus siitä, että läheiseni hukkaisi vuosia elämästään omaishoitajanani on vastenmielinen.
Kuten totesin, vanhainkotityyppistä hoitoa tarvitaan lopulta — jokseenkin kaikki tarvitsevat.
Eikä Kelakaan ihan mitä vaan hyväksy.
Ja mitä sinun mielestäsi pitäisi siis Ossille ja Saaralle tehdä? Kipata suoraan kaatopaikalle?
Ja taas pääongelmana näyttää olevan, että joku ei saakaan perintöä, vaikka luuli saavansa!
Kela urputti kovasti menettelyn alkaessa joskus ‑90-luvulla, mutta eivät urputa enään. Ovat hyväksyneet.
Onko sinulla joku parempi lähde? Minä nimittäin olen itse niitä reseptejä ja lausuntoja tuhatmäärin tehnyt.
“Ja taas pääongelmana näyttää olevan, että joku ei saakaan perintöä, vaikka luuli saavansa!”
Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta perusongelma tässä on se, miksi juuri vanhusten täytyisi luopua omaisuudestaan hoitokuluja vastaan. Eikö samaa voitaisi edellyttää syöpähoidoissa, kalliissa leikkauksissa, onnettomuuksien jälkeisissä kuntoutuksissa ja niin edelleen?
Miksi kaikkia ei koskisi se, että ensin pitäisi käyttää hoitokuluihin omaisuus, minkä jälkeen yhteiskunta rupeaisi auttamaan? Kyllä, kämpänkin voisi myydä. Sen jälkeen voisi asua vuokralla esimerkiksi jonkinlaisessa halvassa kommuunissa.
“Toisaalta omaa kotia ei huomioida mitenkään vaikka kyseessä olisi parin millin töölöläislukaali. Uskoisin että useimmille maalaisille vanha sukutila on enemmän ‘koti’ kuin keskimääräisen kaupunkilaisen kerrostaloasunto.”
Kukahan näitä legendoja Töölöstä oikein rustaa ja levittää tällaista mielialaa? Nämä samat ajatukset on tälläkin tontilla nähty jo moneen kertaan.
Olen pyörinyt koko ikäni Töölön eri nurkilla, enkä muista tähän mennessä nähneeni vielä yhtäkään miljoonan euron arvoista/hintaista töölöläisasuntoa, kahdesta millistä nyt puhumattakaan. Meidänkin “ökyrikkaan” etutöölöläisrapun asunnoista 60 % on alle 30-neliöisiä yksiöitä. Yksi niistä myytiin juuri hintaan 140 000 euroa. Sillä rahalla saa ostettua noin kaksi vuotta yksityisestä palvelutalosta.
“Siksi eläkeläisten kulutuskykyä on leikattava leikkaamalla työeläkkeitä välitömästi 10 – 50 %. Leikkaaminen kasvattaa kulutusta Suomessa ja rajaa massiiviset rahavirrat ulkomaille.”
“Se on selvää, että köyhää autetaan rahallisesti, mutta miksi rikasta pitäisi auttaa samalla tavalla?”
Melkoisia äänenpainoja. Tässä ollaan nyt perimmäisten kyysmysten äärellä eli tehokkaasti rajaamassa “hyvinvointivaltion” sosiaaliturvaa vain tiettyjen ikäluokkien oikeudeksi. Ilmeisesti Suomessa halutaan työntää sosiaaliturvan ulkopuolelle kaikki ikääntyvät ja varsinkin sairastuvat vanhukset. Aiheuttavat mokomat vain kuluja. Viis siitä, millaisen panoksen he ovat tuoneet yhteiseen kansallisvarallisuuteen. Siihen, jota tässä nyt yritetään panna uusjakoon.
Tällainenko on “oikeusvaltion” tulevaisuuden näköala? Osalle väestöä tarjotaan vaivaisilla terveyskeskusmaksuilla ja sairaalan vuorokausimaksuilla jos jonkinlaista hoitoa ja leikkausta. Ja jos näitä muutaman kympin maksuja yritetään nostaa edes eurolla, seurauksena on hillitön huuto.
Mutta sairastuva vanhus yritetään pudottaa systeemin ulkopuolelle, mieluiten sillä verukkeella, ettei hän itse enää pysty puolustautumaan. Kun on maksanut veroja pyöreästi 60 vuotta, vastalahjaksi saa sairaanhoidon “omavastuuosuuden”, joka on suuruudeltaan sama kuin vanhuksen elämänsä aikana keräämä koko omaisuus. Sillä rahalla saa sitten petipaikan ja purkillisen mielialalääkkeitä mutta ei useinkaan minkäänlaista hoitoa tai kuntousta. Siistiä?
Jos eläkeikäisille ei haluta tarjota mitään yhteiskunnan kustantamaa hoitoa, niin lopetetaan heiltä myös verojen kerääminen. Kaikki eläketulot verottomiksi, niin sillä rahalla voi turvata itse oman vanhuutensa haluamallaan tavalla.
Ei ihme, että eläkeläiset haluavat muuttaa pois tästä “onnelasta”, jossa pääsee maksamaan kaiken kahteen tai kolmeen kertaan. Ja jotkut taas eivät osallistu näihin talkoisiin muuta kuin käsi ojossa.
Minuako kritisoit? Jos nyt kritisoit minun kirjoitustani, et sitten viitsinyt lukea juttua loppuun. Lue se ja kirjoita kritikkisi uudelleen.
Erotin tekstissäni vanhukset ja ikääntyneet eri ryhmiksi.
Minä olen nyt opetellut vanhusten hoitoa, kun omat vanhemmat lähestyvät finaalia.
He selvisivät lähes terveinä yli 80-vuotiaiksi, mutta nyt on sitten lähtenyt lopullinen rapistuminen. Isä katkaisi viikko sitten jalan ja on nyt sairaalassa ja kuntoutuksessa,mutta selviää käveleväksi.
Palveluita ei tyrkytetä eivätkä vanhempani edes osaa vaatia.
Parin viime vuoden aikana olen järjestänyt ruuan tuonnin , mutta se maksaa sen verran, että luulen sen kattavan tuotantokulut.
Siivooja käy pari kertaa kuukaudessa mutta sekin on maksullista , tosin siitä saa kotitalousvähennyksen.
Äitini lonkka on huono mutta hän ei saa taksikorttia koska se ei ole kuulemma tarpeeksi huono, niinpä he ajelevat omaan piikkiin
Täytyy ihmtellä mitä se vanhusten huolto sitten oikein on ?
Kaupungilla on kyllä suuri organisaatio, mutta sen vastaukset ovat : En tiedä, ei kuulu minulle, ettet ole oikeutettu mihinkään.
Tuntuu siltä, että ainoa mihin rahat kuluvat, on hillitön palvelunesto organisaatio.
Tässä on tullut seurattua lääkäreidenkin työskentelyä ja ajasta suuri osa kuluu erilaisten sosiaaliongelmien ratkaisemiseen ja todistusten kirjoitteluun, sillä jokainen palvelurisaus vaatii
oman lääkärinlausunnon.
Olisi helpompaa, jos halukkaat vanhukset koottaisiin senioritaloihin , aluksi normaaleiksi vuokralaisiksi ja palveluita saisi liää sitä mukaa kuin tarve kasvaa. Nyt vanhus jää lopulta totaalisen yksin , kun puoliso kuolee ja kotona piipahtaa salamasanteri kolme kertaa päivässä katsomassa ‚hengittääkö vanhus.
Ei se kotihoitokaan viimeiseen asti aina inhimillinen ole
Erittäin hyvä ajatus sieltä takaa!
Mielestäni meidän tulee ehdottomasti mennä tuohon suuntaan. Käytännössä siihen ei mennä ennenkuin rahat loppuvat ja vanhustenhoidossa ne loppuvat ensimmäiseksi.
Eli first things first, jostainhan se on aloitettava.
Osa ongelmaa tuntuisi olevan, että samanaikaisesti kun peruspalveluihin ei tunnu riittävän rahaa, on tahoja, joilla on intressejä tehdä asialla bisnestä, ja tällainen yhdistelmä, jossa on periaatteessa avoin piikki — yhteiskunnan on pakko turvata jokin perustaso JA kaikki vanhenevat joskus — yhdistettynä harkitsemattomaan kilpailutukseen, avaa ovia, ei tehostamiselle, vaan loputtomille nieluille, joissa on paljonkin halukkaita jättimäistä kakkua jakamassa.
Kaikki, jotka vanhoiksi elävät, ovat potentiaalista asiakaskuntaa, eli huikea mahdollisuus tehdä rahaa — koko elämän aikaiset säästötöt — tai toisesta perspektiivistä katsottuna samat ihmiset ovat painajaismainen kuluerä
Jotenkin nuo pitäisi järjellisesti sovittaa yhteen. Syytä toivoa, ettei ei käy niin, ettei pääsyä painajaismaisista kuluista JA jotkut tahot rikastuvat kohtuuttomasti samalla hankkeella. Huomatkaa — kohtuuttomasti ja kuppaamalla välikäsien kautta verotuloja sekä asiakkaittensa varallisuutta. Ei niin etteikö tuottavaa ja tehostavaa liiketoimintaa tällekin alalle toivottaisi.
Kyllä tämä on vaihe, jossa rosvouksen pitää viimeistään loppua.
Todella törkeitä tekstejä.
Joillekin näyttää vielä suurempi ongelma olevan, että jotkut saavat.
Minua kiusaa tässä vanhustenhoitokeskustelussa se, että siinä ikään kuin pidetään selviönä sitä, että jokainen meistä on elämänsä viimeiset vuodet sairaalasänkyyn sidottuna letkuruokinnassa.
Meistä joillain on tuo yllämainittu kohtalo, mutta ei suinkaan kaikilla. Omista isovanhemmistani kaikki kuolivat nopeasti äkilliseen sairauskohtaukseen tai sairastumiseen. Sairaalassa he ehtivät viettää vain muutaman päivän. He kaikki myös elivät lähes 90-vuotiaiksi.
Toinen mummoni dementoitui jonkin verran ennen kuolemaansa ja olisi varmaankin tarvinnut laitoshoitoa, mutta omaisten avulla hän selvisi käytännössä lähes ilman yhteiskunnan apua.
Juuri mummoni tapauksessa Soininvaaran kirjoitus korostuu. Hän selvisi melko vähäisellä yhteiskunnan panostuksella, mutta jos omaiset eivät olisi suostuneet minkäänlaiseen järkevään toimintaan (esimerkiksi pankkiasiat, talon asiat, ruuan hakeminen kaupasta samalla kun itsellekin haetaan jne.) niin, johonkin laitokseenhan mummo olisi joutunut.
Ja missähän pääsisi maksamatta? Jos sellainen maa on jossain, niin sinne vaan kaikki!
Toki esim. Espanja (tai vaikka Thaimaa) on ihan OK — jos on vielä joltisessakin kunnossa, mutta entä sitten?
Kommentoitko itseäsi?
Minä kommentoin: missä maassa pääsee ilmaiseksi?
Miten niin jokainen? Ja viimeiset vuodet?
Toki varsin moni, ainakin viimeiset päivät, ehkä viikot.
Mutta varsin moni tänne kijoittava vetää yhtäläisyysmerkit vuosien ja sairaalasängyn välille — ja onhan sellaisia tapauksia — mutta niin kauan kuin toimintakykyä vielä on, sinne ei haluta eikä sinne jouduta.
Minusta tällaista sosialismin ja kapitalismin välimuotoa ei voi toteuttaa. On joko tingittävä siitä, että kaikille tarjotaan samaa hoitoa ihan riippumatta siitä, miten hyvin he ovat sen kustannuksiin varautuneet ja miten paljon heidän omaisensa ovat valmiita kantamaan vastuuta, tai sitten tarjotaan kaikille samaa hoitoa ja tämä kaikki maksetaan yhteisestä kassasta.
Tuota sinun ehdottamaasi vaihtoehtoa ei nimittäin ole olemassa kuin teoriassa. Käytännössä jos tuollainen systeemi pantaisiin pystyyn, niin vanhukset hyvin nopeasti jakaisivat omaisuutensa ennakkoperintönä siinä vaiheessa, kun hoitoon lähteminen alkaisi uhata.
Periaatteessa maksajiksi joutuisivat vain ne huono-onniset perijät, joiden äiti tai isä olisi mennyt holhouskuntoon niin nopeasti, ettei olisi ehtinyt päästä omaisuudestaan eroon ennen hoitoon joutumista. Tällaisissa arpajaisissa on minusta vielä vähemmän järkeä kuin jommassa kummassa yllä mainitsemassani vaihtoehdossa.
OS ehdotti ennakkoperintöjen huomiointia, mutta tämäkään ei minusta ole täysin ongelmatonta. Tässä voidaan sitten joutua jopa sellaiseen tilanteeseen, että kiltisti työtä tehnyt ja verojaan maksanut vanhus, joka on hyvää hyvyyttään jaellut omaisuutensa pois jo kauan ennen kuolemaa, ja hänen omaisensa ovat panneet ne rahat palamaan (tai yleensä siis ostaneet asunnon), ei sitten saa samanlaista hoitoa kuin naapurin vanhus, joka on itse pannut kaiken omaisuutensa menemään. Joku voisi kertoa minulle, miksi omaisuuden jakaminen perillisille olisi jotenkin enemmän rangaistavaa verrattuna siihen, että itse kuluttaa sen. Minusta ihmisiä tulisi ennemminkin kannustaa omaisuuksien kartuttamiseen niiden tuhoamisen sijaan.
Minusta palveluseteli on hyvä idea. Mutta omaisuuksia on tähän minusta turha ottaa mukaan, koska siinä kannustetaan toisaalta kikkailuun toisaalta siihen, että omaisuudet kannattaa polttaa pois.
Ei vaan pääongelmana on se, että luodaan systeemiä, jossa ihmisiä rangaistaan siitä, että ovat eläneet säästäväisesti ja palkitaan siitä, että ovat panneet kaiken rahan menemään sitä mukaa, kun sitä on tullut. Toimeentulotuki on jo nyt juuri tällainen. Jos pankkitilille on onnistunut säästämään pahan päivän varalle, niin sitten ei tukea saa. Jos on pannut kaiken menemään ilman huolta huomisesta, niin sitten yhteiskunta tulee tueksi.
Miksi vanhushuolto pitäisi organisoida samalla tavoin, eli kannustaa ihmisiä olemaan kantamatta mitään vastuuta itsestään, lapsistaan tai vanhemmistaan?
Jos yhteiskunta ei enää toimisi ihmisten sairausvakuuttajana niin varmaan sitten alkaisi ilmaantua yksityisiä palveluntarjojia paikkamaan tarvetta keskiluokalle (en osaa päätellä haluaisitko yhteiskunnan säätelevän sitä vai ei).
Edut ovat vähemmän ilmeisiä. Maksaa se hoito silloinkin. En tiedä onko suomalainen järjestelmä erityisen hyvä, mutta ei se loppuen lopuksi ainakaan kovin kallis ole.
Joku totesi aiemmin (ehkä jossain O.S.:n aiemmassa blogikirjoitusketjussa), että syy koviin kustannuksiin vanhustenhoidossa on 24/7‑henkilöstön tarve, joka merkitsee palkanmaksua viidelle yhden sijaan. Vaan miksi pitäisi olla näin?
Entä jos tarjottaisiinkin laitoksissa (jos niitä ylipäätään enää on?) hyvää perushoitoa ja mukavat, viihtyisät olot esim. yli 90-vuotialle (ikäraja sovitettavissa) vain aamulla, keskipäivällä ja illalla, ja laskettaisiin sitten aina aamuisin, mikä on edellisyön lukumääräinen ‘saldo’ ns. ‘puupalttoiden’ osalta?
Eikö tämä olisi lähempänä aiempaa aikaa, ennen yhteiskuntamme kehitystä nykyiselle, ilmeisesti kestämättömälle, ylihuolehtivaisuuden tasolle?
Siitä olen samaa mieltä, ettei nykymenoa voida jatkaa. En kuitenkaan usko, että asian sirto kunnilta Kelalle auttaisi mitenkään. Entistä isompi byrokratia, joka pystyy hukkaamaan entistä enemmän rahaa.
Ainoa tie on saada kustannuksia alas. Siis jostain on tingittävä. Onko tingittävä hoidon tasosta, hoidon määrästä vai henkilökunnan palkoista? Ainakin noista joudutaan tinkimään. Meillä ei yksinkertaisesti ole rahaa nykyisenkaltaiseen sosiaalihuoltoon ja näen mielummin että sopeuttaminen tehdään harkitusti kiun että se tehdään romahduksen kautta.
Se huonompi vaihtoehto on pakon edessä ja nopeasti ilman suunnitemaa à la Uusi Seelanti. En halua päätyä tilanteeseen, jossa sosiaaliapua tarjoaa vain kirkko. Toki kirkon osuus varmaan tulevaisuudessa palaa merkittävämmäksi kuin nyt.
Kerronpa esimerkin tosielämästä tuon vanhuksen omaisuuden arvotuksen (hoitoseteleiden arvon määrittämiseksi) tai myymisen (hoidon rahoittamiseksi) kannalta.
Isäni ja äitini omistavat yhteensä noin 50% holding-yhtiöstä, josta lapsiperheelliset lapset omistavat loput. Holding-yhtiö omistaa kolmea listaamatonta yritystä: yhtä vanhempaa ja kahta start-uppia. Mikään näistä osakeomistuksista ei ole likvidi, tai edes myytävissä (ei ostajia tai hintaa).
Voihan verottaja keksiä noille laskennallisen arvon, joka ilmoitetaan ulosmitattavaksi, mutta millä se maksettaisiin? Arvottomilla start-up ‑osakkeilla (kumpikaan ei tällä hetkellä kasva eikä voitollinen, “huonoja arpoja”). Vai tulisiko kunta/valtio tuon holding-yhtiön omistajaksi ja laittaisi asiamiehensä sen hallitukseen? Voitte kuvitella, ettei tuostakaan helppoa tulisi.
Omaishoidon tapaan voisi ehkä soveltaa vanhusta hoitavalle työttömän suvun nuorelle työttömälle korotettua tukea vanhuksen hoidosta. Kurssille ensin ja sitten töihin. Korvauksen suuruus riippuisi vanhuksen hoitoisuudesta. Vaikeimmat vaiheet tietenkin ammattilaisille niinkuin kuuluu nykyäänkin tehdä.
Ihan henkilökohtaisesti olen ollut kuulemassa sitä, että palveluasunnossa asuvalle muissa maailmoissa olevalle luvattiin hoito sänkyyn loppuun asti. Hoidon taso on sellainen, että ylivoimaisesti suurin osa potilaista voi asua “kotonaan” loppuun asti.
Jotta sellaista palveluasumista. Kyse on uudesta kunnallisesta asumispalveluyksiköstä. Tämä taitaa olla ihan arkipäivää eikä mikään yksittäistapaus.
Tämä taitaa olla aika tavalla ainoa tämän kommenttiketjun järkevä kommentti tähän mennessä. Saattoi jossain olla tarjoiltu hieman samankaltaista näkemystä, ihan varma en ole.
Hyvä Samuli!
Tässä tuleekin se problematiikka, kun kyseessä ovat elämän melkoiset arpajaiset.
Jos aivoverenkiertotapahtuma tappaa mummon, omaisuus säilyy. Jos se tappaa vain mummon tietoisuuden, omaisuus katoaa hoitomaksuihin. Dementiasta tulee oikea jumalan ruoska. Onko kukaan ollut dementikon omainen? Se ei ole ihan kevyttä ja hauskaa kaiket päivät.
Omavastuiden korottaminen on jollain tavalla väistämättä edessä, koska rahat eivät muuten riitä. Kysymys on vain siinä, että miten omavastuu rajataan. Asian rajaamineen pelkkään vanhustenhuoltoon (missä iässä menee esimerkiksi Alzheimer-potilaan kohdalla raja?) on hyvin hankalaa ja ongelmallista.
Asiaa pitää tarkastella koko terveydenhuollon kannalta. Omavastuita voi olla monessa paikassa, eikä nykyinen tarjottu terveydenhuolto ole mikään ehdoton minimisetti, joka pitäisi aina ja kaikille tarjota. Takalaitana vastaan tulee kuitenkin yksityisiin vakuutuksiin perustuva järjestely, joka ei ainakaan heikoimpia lämmitä.
Yksi mahdollisuus liittyy vanhusten asuntoihin. Voitaisiin määrätä, että yhteiskunta vuokraa pysyvästi laitokseen joutuneen vanhuksen asunnon eteenpäin ja järjestää tavaroille varastoinnin. Yhteiskunta saa rahaa ja asuntojen määrä lisääntyy. Iloisesti se raha tulee nimenomaan tehokkuuden kasvamisesta.
Omaiset tai ikäihminen voivat luonnollisesti itse vuokrata kämpän takaisin itselleen markkinahintaan, jos siitä ei halua luopua.
Tässäkin on melkoinen kiertämisriski, koska ovela vanhus hommaa kämpän kiertoon jo hyvissä ajoin ennen loppusuoraa. En usko ennakkoperintöjen tai muiden systeemin vuotokohtien tukkimisen onnistuvan kovinkaan hyvin. Koko ennakkoperinnön käsite on juridisesti ongelmallinen, eikä se tässä muutu yhtään yksinkertaisemmaksi. Asiaa kannattaisi kysäistä niistä maista, joissa tällainen järjestely on käytössä.
Jos lainsäädäntö kannustaa olemaan köyhä, se onnistuu yleensä aika helposti.
Kilpailutus on juuri niin hyvää kuin miten se tehdään. Maakunnissa kaupungit ovat säästäneet ihan kohtuullisesti rahaa sillä, että palveluita ostetaan syrjäseuduilta. Hoitolaitoksen perustaminen syrjäiseen kirkonkylään on edullista, koska sekä kiinteistö- että henkilöstökulut ovat alempia.
Jos sitten taas ison kaupungin iso yksikkö tulee halvemmaksi yksityisesti toteutettuna, etu tulee jostain ihan muusta kuin kilpailutuksesta. Esimerkiksi siitä, että ei-kunnallinen työnantaja voi pelata toisilla säännöillä kuin kunnallinen.
Laadusta tinkiminen on tietysti riskinä, mutta jos kuntaa vähänkään kiinnostaa, vanhustenhoidon laatu ei ole maailman vaikeinta seurattavaa. Siihen riittää pitkälti muutama pari silmiä. Päivän istuskelu hoitolaitoksessa kertoo jo erittäin paljon.
Jos hinnat karkaavat kilpailutuksessa, mikään ei estä kaupunkia ottamasta hommia itselleen.
Tässä on kuitenkin syytä huomata, että tuon markkinahinnan pitäisi olla ansiotulovähennyksen piirissä. Muuten verotus tekee yhteiskunnalle kannattavan toiminnan yksilölle kannattamattomaksi. Tällöin lastenhoidon kustannukset vastaisivat noin 1000 €/kk vähennystä bruttotuloista per nassikka.
Melkein kaikkien yhden lapsen vanhempien kannattaisi edelleen käydä töissä, ja suurimman osan kahden lapsen vanhemmistakin.
Harvinaisen jarkevia ajatuksia. Nyky-Suomessa vain mahdottomia julkistaa laajemmin, saatika toteuttaa.
t. Mikko
t. MIkko
Aivan. Tosin terminaalivaiheessa olevia onkin melko turha kannustaa.
Ja kerropa sitten, miten se pitäisi organisoida — ja mistä rahat?
Yleensä toimintakyvyttömän ja petiin sidotun laitospotilaan normaalisti korjaisi se väistämätön keuhkokuume, se jota aikoinaan sanottiin vanhuksen parhaaksi ystäväksi. Nyt niitä hoidetaan laajakirjoisilla i.v. antibiooteilla kohtuullisen menestyksekkäästikin, kerta toisensa jälkeen, ja monasti ihan tarkoituksettomasti.
Jos tätä käytäntöä muutetaan, ratkeaa tai lievittyy monta ongelmaa, mun sen on oltava selkeän poliittinen päätös.
Esimerkki on hyvin laadittu.
Laatijakin kuitenkin varmaan huomasi, että sama “logiikka” pätee muuallakin. Ahkera ja säästäväinen maksaa verot, se joka lyö läskiksi saa elannon valtiolta. Kun lapsilisä loppuu, toimeentulotuki alkaa. Tonni käteen, känni toteen.
Jaottelu vanhuksiin ja ikääntyneisiin on itse keksimäsi.
Näin sanoo asiasta Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista:
“Tässä laissa tarkoitetaan ikääntyneellä väestöllä vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä.”
Suomessa vanhuuseläkkeelle voi lain mukaan jäädä
63-vuotiaana. Siis kaikki 63 vuotta täyttäneet ovat tämän perusteella sekä vanhuksia että ikääntyneitä. YK:n tilastoissa vanhusten ikärajaksi on usein vedetty 75 vuotta.
Koska kukaan, joka itse voi vaikuttaa nimittelyyn, ei halua nykyään olla “vanhus”, yleistyvät kaiken maailman kiertoilmaukset, kuten seniorit, veteraanit, ikinuoret ja harmaat pantterit. Vaan eihän se muuta tätä asiaa miksikään. Mutta ymmärrettävää se on, kun kuuntelee tässäkin keskustelusssa “vanhuksille” tarjottua kohtelua.
Tässä teille vielä geriatrin professori Raimo Sulkavan ajatuksia aiheesta:
“Olet vanhus kun tottelet etunimeä ja muut päättävät asioistasi. Muiden objektina vanhusta ei enää kuunnella, vaan häntä koskevia asioita kysytään lapsilta. Sinuttelu alkaa. Rouva Kaisa Virtanen muuttuu pelkäksi Kaisaksi.
Ehdotan, että iäkkäät ja sairaatkin ihmiset otettaisiin taas yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi myös sosiaali- ja terveystoimessa. Alzheimerin tautikaan ei hävitä ihmisyyttä ja tarvetta suhtautua kunnioittavasti kanssaihmiseen. Ollaan ihmisiksi!”
Ei missään saa maksamatta mitään. Kysehän on siitä, saako sille rahalle jotain vastinetta. Ne “varakkaat”, joita täällä ahkerasti mollataan, ovat todennäköisesti kustantaneet koko elämänsä palvelunsa itse sangen vähäisellä tai olemattomalla julkisella tuella. Ja sitten pitäisi vanhana vielä maksaa siitäkin hoidosta koko omaisuudellaan. Mutta tämä on tietysti linjassa tämän puhtaaseen kateuteen perustuvan uusjakopolitiikan kanssa. Mulle kaikki tulonsiirrot vastikkeetta heti ja aina, sulle kaikki verot ja maksut hamaan hautaan asti.
Terminaalivaiheessakin on mahdollista kannustaa lähiomaisia toisaalta ottamaan itse vastuuta hoidosta, toisaalta panostamaan siihen, että se terminaalivaiheessa oleva saa hyvää hoitoa.
Nyt ehdotetussa systeemissä, jossa kaikki saavat samaa hoitoa ja ne, jotka panostavat vähän enemmän, sitten myös maksavat enemmän.
Mutta ennen kaikkea tarkoitus olisi siis kannustaa ihmisiä toimimaan jo ennen terminaalivaihetta. Jos riippumatta siitä, onko pannut rahat palamaan vai säästänyt pahan päivän varalle, saa täsmälleen saman hoidon, eikä kummassakaan tapauksessa jää perillisille mitään, niin eipä tämä juuri kannusta panemaan rikkaa ristiin sen oman vanhuudenhoidon hyväksi.
Juuri tähän se palveluseteli on hyvä. Toisaalta sillä voi itselleen hankkia välttävää hoitoa. Toisaalta jos haluaa, niin voi itse säästää tai hankkia vakuutuksen, jolla sitten saa parempaa hoitoa.
Kuten kirjoitin, emme voi samaan aikaan kuvitella elävämme sosialismissa, jossa jokainen saa saman riippumatta panostuksestaan, ja kapitalismissa, jossa oman tilanteen parantuminen toimii ihmisillä kannustimena tehdä työtä ja säästää sen tuloksia pahan päivän varalle. Jomman kumman näistä pitää joustaa.
Törkeimmissä esimerkkeissä samassa terveyskeskuksen vuodeosaston huoneessa on ollut aikaisemmin useita liikuntakyvyttömiä vanhuksia, jolloin heillä on ollut seuraa toisistaan. Nyt palveluasunnon 34 neliön yksiössä on vain yksi yksinäinen liikuntakyvytön vanhus korotetussa sairaalasängyssään.
Osaoptimointi on viety äärimmäisyyteen. Nyt on puhuttu vain rahasta, mutta asialla on muitakin puolia. Epäinhimillistä siirtää vanhus vain rahan vuoksi neljänhengen huoneesta yksinään.
Sosiaalilainsäädäntö on ollut niin huonosti valmisteltua viimeiset vuosikymmenet, että jokin radikaali muutos tarvitaan. Sitä radikaalia muutosta ei kyetä tekemään STM:n nykyvoimin.
Nyt olen perimmäisten kysymysten äärellä. Suomen ainoa ongelma on pääomaköyhyys. Joku syrjaytyminen tms. on täysin merkityksetön asia yhteiskunnallisesti. Pienetkin yksityiset pääomat ovat tärkeitä. 😉 Kaikki ne toimenpiteet, joilla estetään yksityisten pääomien valuminen valtiolle ovat kotiin päin.
Suurien pääomien omistajat pystyvät EU:ssa siirtämään rahansa laillisesti suomalaisen verottajan ulottumattomiin. Kyse on pienyrittäjien ja virkamiesten pienistä pääomista, jotka ovat yhteiskunnalle paljon hyödyllisempiä seuraavan sukupolven kukkarossa kuin valtion sosiaalibudjetissa.
Kalle, oletko varma, että tuo siirtäminen on laillista?
Onko sitten niin, että vanhuksen pitää tehdä rikos, josta pääsee vankilaan. Siellähän palvelu sitten pelaa, kun on oikeusministerinkin mielestä ihmisoikeudet. Eikä tarvitse maksaa mitään.
Minä en kyllä halua mitään poliittista päätöstä, kun se aika tulee, kyllä hoidosta ja hoitamattomuudesta (kun hoito on turhaa) päättää lääkäri.
Kun lääkärien asiantuntemusta on tässäkin niin kovasti korostettu, miksi nyt yht’äkkiä kaivataan poliitikkoja?
Siis ei pelkästään lapset, vaan myös muut omaiset panostamaan. Sillä tavalla!
Ei kai vankilaan muuten pääse? Ja ensikertalainen selviää ehdollisella, joten rikollinen ura täytyy aloittaa ajoissa.
Pidän kyllä Espanjaa tai Thaimaata parempana vaihtoehtona, siis jos toimintakykyä on. Jos ei ole, eipä ole vankilassa riittävää varustusta (väritelkkari ei riitä) eikä henkilökuntaakaan.
Vitsi mikä vitsi!
Mitä pääomia nyt valtiolle valuu?
Vastustat ilmeisesti kaikkea valtionverotusta?
Onneksi EU on pelastanut edes joidenkin rahat suomalaiselta verottajalta — vai pitääkö sanoa rehellisesti suomalaisilta poliitikoilta. Valitettavast se ei auta minua, kuten se ei auta muitakaan virkamiehiä, pienyrittäjiä tai duunareita. Järjestelyyn täytyy olla aika paljon järjesteltävää.
Osmo, kaiketi muistat vaalirahoituslaittomuudet muutaman vuoden takaa, joihin syylistyivät niin kepulaiset kuin demaritkin. Samalla lehdistö tonki muidenkin puolueiden rahoitusta. Kokoomuksen kaksi suurinta laillista rahoittajaa olivat luxenburgilaisia yhden HS:n artikkelin mukaan! Isot pääomat voi ja pitääkin siirtää pois Suomesta.
Ei ole isänmaallista maksaa veroja Suomeen. On isänmaallista kartuttaa suomalaista pääomaa. Pääoman koolla ei ole väliä. Niin suuret kuin pienetkin pääomat ovat tärkeitä. Tämä on yksi keskeinen asia, joka kannattaa oppia Ruotsista, joka hoitaa aina ensin ruotsalaisen pääoman edun, oli hallitusvastuussa kuka tahansa. Nyt Suomessa on suojattu vain suuret pääomat, mutta ei meitä pikku rahoista säästäviä.
Pointtini oli se, että vangeille on taattu tietyt perusoikeudet, esimerkiksi terveydenhuolto ja ulkoilu, eikä heiltä veloiteta mitään.
Miksi vanhusten pitää sitten maksaa hoivastaan, jos vankien ei tarvitse? Eikö samalla logiikalla myös vankeja voisi velvoittaa maksamaan palveluistaan, ensin omaisuudellaan ja jos se ei riitä, niin sitten omaiset maksavat?
Entäs sitten itse aiheutetut vaivat, esimerkiksi ylipainosta johtuvat sairaudet tai päihdeongelmat? Eikö näidenkin hoitamisesta pitäisi maksaa itse ja jos ei ole rahaa, niin omaiset maksavat?
Siinä ollaan nopeasti raastuvassa, kun tehoava hoito sinänsä ehkä olisi olemassa, ja vieläpä helppo ja yksinkertainen, mutta jonka mielekkyys olisi kyseenalainen.
Tämä on sitäpaitsi hyvin slippery slope. Terveitäkin vanhuksia dissataan jo nyt aika törkeästi, kun petissä makaavan sairaan ihmisen oletetaan automaattisesti olevan perustaltaan inaktiivisen ja muistisairaankin, noin yhden vilkaisun perusteella, vaikka olisi edellispäivänä itse käynyt autolla tansseissa.
Tehoava hoito, jonka mielekkyys on kyseenalainen? Tähän sopii termi ‘oxymoron’.
Raastuvassa voi olla — tai siis käydä, oikeudenkäynnit ovat periaatteessa julkisia, mutta tehoavasta hoidosta rikoksesta syytettynä raastuvassa — ei ole mahdollista. Ergo: lääkäri ei ymmärrä hallintoa.
“Pointtini oli se, että vangeille on taattu tietyt perusoikeudet, esimerkiksi terveydenhuolto ja ulkoilu, eikä heiltä veloiteta mitään.
Miksi vanhusten pitää sitten maksaa hoivastaan, jos vankien ei tarvitse? Eikö samalla logiikalla myös vankeja voisi velvoittaa maksamaan palveluistaan, ensin omaisuudellaan ja jos se ei riitä, niin sitten omaiset maksavat?”
Kerrassaan nerokas oivallus ja sopiva vertailukohde! Vankila olisi sitä paitsi tosi mainio paikka dementiapotilaiden hoitamiseen. Heitähän pidetään jo nyt suljetuilla osastoilla mutta paljon huonommilla ehdoilla. Vankilasta ei pääse kauheasti karkaamaan, mutta pihalle pääsisi ulkoilemaan, ja tarjolla olisi muutakin virikettä plus pätevää hoitoa. Kaikin puolin kannatettava idea.
Aika vaikea on valtion virkamiehenä vastustaa verotusta, koska omakin hyvinvointi on siitä kiinni. 😀 😀 😀 Vastustan vain typerää, ainoastaan kateuteen perustuvaa pääomaverotusta, hölmöä yritysverotusta ja äärimmäisen haitallista energia- sekä liikenneverotusta. Kaikkea pitää verottaa, mutta tasot pitää olla tolkullisia, jotta hyödyt ovat haittoja suurempia.
Pääoma verotus voidaan tehdä kahdella terveellä tavalla. Joko siten, että pääomatuloja verotetaan melko korkealla tasolla koko ajan, mutta itse pääoma ja sukupolven vaihdokset ovat verottomia. Tämä on pääsääntö Euroopassa.
Asia voidaan tehdä myös toisin, niin että yritys- ja pääomatuloverotus on lähellä nollaa, mutta sukupolvenvaihdoksia verotetaan raskaasti. Silloin jokainen sukupolvi saa rakentaa itse rikkautensa. Tätä voi yksinkertaistaen kutsua USA:n malliksi.
Molemmat mallit takaavat riittävän yksityisen pääoman pyörittämään yhteiskuntaa. Ruotsi on malliesimerkki vauraasta ja hyvin toimivasta ensimmäisen mallin yhteiskunnasta. USA taas toisesta. Suomessa yritetään kupata sekä tulot että perinnöt — ja ihmetellään miksei yhteiskunta toimi. Ei kai toimi, kun ei ole pääomia luomaan työpaikkoja.
Verotuksessa pitää olla jokin muukin kantava idea kuin äärimmäisyyteen viety kateus! 😉
Minä en yksinkertaisesti ymmärrä ajatuksenjuoksua, jonka mukaan Suomen verotuksen kriittisiä ongelmakohtia ovat muutaman hassun prosentin perintövero ja se, että polttoaine maksaa yli puolitoista euroa litra, mutta se, että keskituloinen joutuu työskentelemään yli puoli päivää ostaakseen tunnin toisen keskituloisen työtä, ei ole edes mainitsmisen arvoinen ongelma.
Suomessa ei ole mitään pulaa pääomista — ja lisää saadaan ulkoa, jos tarvitaan.
Investointejakin suomalaiset firmat tekevät, mutta ikävä kyllä ulkomaille.
Eikä investointeja veroteta. Osinkoja verotetaan, mutta mieluummin maksetaan osinkoja kuin investoidaan Suomeen.
Tämä ei käsittääkseni pidä paikkaansa. Suomalaiset jättifirmat kuten vaikka metalli- tai paperifirmat kyllä saavat rahaa invesointeihinsa. Kyse on ainoastaan rahan hinnasta.
Sen sijaan olen käsittänyt, että uusille ja pienille kasvaville yrityksille rahoitus on kallista ja tiukassa. Toisin sanoen, rahoitusta on teknisesti ottaen saataville mutta rahoittajat hinnoittelelvat riskit liian korkealle.
Rahan hinta lienee jonkin verran noussut, mutta matala se edelleen on. Pulaa on ideoista, ei rahasta.
Mistähän syystä sitten pieniä ja keskisuuria kasvuyrityksiä sekä suuria vakiintuneita yrityksiä jatkuvasti siirtyy ulkomaiseen omistukseen? Ilmiö näkyy Talouselämän Yrityskaupat ‑sivuilta
Olet tavallaan oikeassa. Olemme verottamassa itsemme hengiltä. Kun taloutemme oli suljettu, tämä vielä toimi jotenkin, mutta nyt EU-sisämarkkinoilla joita puristaa globaali kilpailu, tämä ei enää toimi.
Liian kova ja ennen kaikkea liian progressiivinen palkkaverotus on ongelma, kuten sanot. Se ei kuitenkaan poista sitä, että yhteiskunnallisesti vielä suurempi ongelma on itse aiheutettu pääomaköyhyys.
Mielenkiintoista nähdä, miten suma puretaan. Itse näkisin mielummin hallitus sosiaali- ja terveysmenojen purkamisen, mikä mahdollistaa veroasteen laskun. Huonompi vaihtoehto on sitten tehdä Uudet Seelannit.
Tuo ei pidä paikkansa, kun Suomea verrataan on meillä järisyttävän iso ero PKT-sektorin keskisuuressa teollisuudessa esimerkiksi Saksaan. Se on kuitenkin juuri sitä työllistävää osuutta. Kateus ajaa ohi oman työpaikan! Ei ihan terveellä pohjalla olevaa ajattelua.
Tuo pitää paikkansa. Nokiakin takoi suurimman osan voitoistaan amerikkalaisille eläkeläisille, ei suomalaisille. Tässä on se iso ero ruotsalaiseen sosiaalidemokratiaan. Ruotsissa huolehditaan aina niin suuren kuin piennekin ruotsalaisen pääoman edusta. Suomessa ainoa kantava voima on suunnaton kateus.
Koska se on edullisempaa. Kannattaisi vähän katsoa peiliin, miksi näin on. Toki kyse on osittain markkinoista, mutta kyllä suuressa osassa on huonosti hoidettu veropolitiikka.
Vertaapa virolaiseen käytäntöön! PKT-sektorin kannattaa siirtää tuotantoaan Viroon jo pelkästään järkevämmän yritysverotuksen takia. Ei Suomeen nykyisellä verotuksella kannata investoida.
Suomessa on iso pula riskirahasta.
Itsenäisen Suomen aikana on tehty yksi hyvä pääomituskierros, jonka vaikutuksia näkee yhä tänä päivänä PKT-sektorilla ja suuryritysten tuotemerkeissä. Sitä sanottiin kieltolaiksi. Toinen mahdollisuus, Nokian optiot, tyrittiin verotuksella.
Kuinka iso? 100 euroa, 1.000 euroa, 1.000.000 euroa…
Jos yritykset jakavat rahaa ulos, se ei ole merkki rahan puutteesta.
Viron malli voisi sinänsä olla ihan OK myös Suomessa, mutta ei se ole mihinkään muuttoaaltoon pois Suomesta johtanut.
Jopa OP:n Karhinen täällä vielä sählää, vaikka uhkasikin Viroon siirtyä 😉
Minusta tuntuu, että joidenkin mielestä raha tulee pankista. Samat henkilöt lienevät niitä, joiden mielestä sähkö tulee töpselistä? 😀
Voisi ajatella vanhusten unohtuneen tässä keskustelussa kokonaan, mutta valitettavasti kyse on rahasta. Nykykäytäntöön meillä ei ole varaa. Silti olisi kiva, jos puhuttaisiin myös siitä, mitä vanhukset tarvitsevat ja ennen kaikkea siitä, mitä he eivät tarvitse!
Tässä nyt käydään kahta keskustelua. Vakiintuneiden yritysten osingonjako on eri asia kuin alkavien ja/tai kasvavien yritysten rahoitus.
Vakiintuneiden yritysten antelias osingonjako saattaa olla merkki ideoiden puutteesta osinkoja jakavissa yrityksissä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä alkavien yritysten ideoiden tai rahan puuteiden kanssa.
Kansainväliseen kasvuun tähtäävä yritys tarvitsee riskirahaa satoja tuhansia, jopa miljoonia euroja. Vain harvalla suomalaisella on halua ja siis varaa tällaisiin sijoituksiin.
Meillä on siis pääomapuutetta. Suomalaiset pikkuvarakkaat voisivat toki sijoittaa tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia euroja, mutta sopivia “keskinäisiä” sijoitusyhtiöitä ei ole tarjolla.
No, Oulussa tällaista yritetään synnyttää.
En oikein ymmärrä, mitä ajat takaa. Vanhuksen tärkein apu on yleensä puoliso, eivät lapset. Samoin sisarukset usein auttavat toisiaan. Systeemit, jotka eivät kannusta hyödyntämään näitä voimavaroja, ovat minusta huonoja.
Ei sitä rahaa kasvuyritys saa pankista, ellei yrittäjällä itsellään ole laittaa vakuuksia. Arvaa kuinka monella uran alkutaipaleella olevalla yrittäjä löytää miljoonien edestä vakuuksia? Joku 200 000 euroa, joka ehkä olisi jotenkin raapusteltavissa omasta asunnosta kokoon, ei riitä yritystoiminnassa yhtään mihinkään.
No sitä on moneksi vanhustenhoidossakin, on esim. olemassa sellaisia vanhuksia, joiden elinaikaa pyritään kaikin tavoin lyhentämään ja minä satun olemaan noista yksi, enkä varmasti ole ainoa.
En yhtään ihmettele että elinikää pyritään lyhentämään vaikeuttamalla kaikin mahdollisin tavoin vanhuksen jokapäiväistä elämää. Sillä mikään ei tule niin halvaksi kun kuolema.
Ja mielestäni eliniänlyhentämiseen tähdätään silläkin, kun työläiset uuvutetaan alimitoitetuissa töissään ja tuon lisäksi nostetaan eläkeikään niin paljon, ettei työläisen ole enää mahdollista elää eläkeikään saakka. Maassamme ei missään ole näkyvillä vanhusmyönteisyyttä. Puistoissa ei ole penkkejä vanhuksia varten, jotka osaltaan auttaisivat vanhuksia jaksamaan ulkoilla itsenäisesti. Tavarataloissa, marketeissa ym. liikkeissä ei myöskään ole istuimia, jotka osaltaan auttaisivat vanhuksia asioimasta itsenäisesti. Lääkärikeskuksissa, sairaaloissa ym. julkisissa tiloissa ei ole inva WC,ssä vanhusten asiointia helpottamassa WC-istuimen korotuksia. Ja jos olette huomioineet kaupoissa esillä olevat hinta tiedotteet, kaikki ovat sen verran pienellä tekstillä, että useamman iäkkäämmän kansalaisen on niistä mahdoton saada hintatiedot selville.
Ja ajatellaan TV-ohjelmia kun suurin osa vanhuksistamme on Suomenkielisiä, TV,ssä Suomenkielisiä ohjelmatarjonta on hyvin vähäistä, miksi? Tämä TV-ohjelma-asia on jotain täysin käsittämätöntä, kun tiedetään olevan paljon sellaisia vanhuksia laitoshoidossa ja varmasti myös kotioloissaan, joille TV on ainoa ajanvieteväline mitä on olemassa, kukaan muu kansalainen ei tarvitse TV,tä kun hän, joka on sidottu vuoteeseensa, tai sisätiloissa elämään, että sitä ei voi millään ymmärtää, kun TV, ei palvele sitä kansalaisosaa, joille TV ohjelmat voisivat olla tarpeellinen ajankulu ja viihdyttäjä?