Entä kun robotit tekevät työt?

Pidin Googlen puuhastelua robot­ti­au­toil­la äkkirikas­tunei­den pojan­vi­ikarei­den kalli­ina har­ras­tuk­se­na, mut­ta se näyt­tääkin mullis­ta­van maantieli­iken­teen ja sen mukana koko kul­je­tusalan. Robot­ti onkin ihmistä parem­pi kul­jet­ta­ja. Googlen tes­ti­au­to mak­soi hirvit­tävästi, mut­ta sar­jatuotan­nos­sa keksin­nön monist­a­mi­nen on hal­paa. Use­at auton­va­lmis­ta­jat ovat ilmoit­ta­neet tuo­vansa markki­noille itse ohjau­tu­van auton, nopeim­mat jo täl­lä vuosikymmenel­lä. Taskupysäköin­nin tekevä auto on jo sarjatuotannossa.

Haja-asu­tusaluei­den van­hus­ten maail­ma ei koh­ta enää rom­ah­da ajoko­rtin mene­tyk­seen. Tavaroi­ta ei tarvitse kul­jet­taa kivi­jalka­kaup­poi­hin suuril­la kuor­ma-autoil­la kul­jet­ta­jan työa­jan säästämisek­si, vaan kul­je­tuk­set voi hoitaa hajaute­tusti monil­la pie­nil­lä kuljetuksilla.

Robot­ti­au­to on vain yksi esimerk­ki robot­titekni­ikan mah­dol­lisuuk­sista. Tekni­ik­ka on muut­tunut nopeasti parem­mak­si ja ennen kaikkea nau­ret­ta­van hal­vak­si. On san­ot­tu, että automaa­tio uhkaa jopa puol­ta työpaikoista.

On täl­laista tapah­tunut ennenkin, vaik­ka ei ehkä yhtä nopeasti. Pääosa suo­ma­lai­sista oli 1920-luvul­la maanvil­jeli­jöitä, nyt vain muu­ta­ma pros­ent­ti. 1950-luvul­la liki 300 000 miestä rämpi met­sätöis­sä, nyt puunko­r­ju­useen riit­tää muu­ta­ma tuhat met­suria. Maal­ta­pako otti koville, mut­ta hyvin väki lop­ul­ta solahti teol­lisi­in ja kaupunki­maisi­in ammatteihin.

Voi kuu­lostaa irvokkaal­ta, mut­ta teol­li­sista duu­nar­i­työ­paikko­jen katoami­nen ei ole enää suuri asia, sil­lä suurin osa tehdas­salien työ­paikoista on jo men­nyt. Kiinan sen sijaan kan­nat­taisi huolestua teol­lisu­usautomaa­tios­ta. Kiinas­ta robot­it voivat viedä sato­ja miljoo­nia työ­paikko­ja ja siirtää lop­ul­ta koko tuotan­non takaisin teol­lisu­us­mai­hin. Hal­val­la työvoimal­la on aika vähän merk­i­tys­tä, jos tuotan­to ei työl­listä juuri ketään. Kiinalais­ten on opit­ta­va kulut­ta­maan itse ne tavarat, joi­ta teol­lisu­us­mai­hin ei enää osteta.

Enem­män automaa­tio vie työ­paikko­ja palveluista. Pankeista kas­s­apalve­lut ovat jo melkein kadon­neet, kun laskut mak­se­taan kotona tietokoneel­la. Kaup­po­jen kas­sat kor­vau­tu­vat pian itsepa­lvelukas­soil­la, kun kas­sakone oppii luke­maan hin­nat suo­raan ostosko­rista. Katoavien työ­paikko­jen lista on loputon.

Tuleeko aina tilalle uusia työ­paikko­ja, kun van­ho­ja pois­tuu? Peri­aat­teessa tehtävää työtä on lop­ut­tomasti. Lähi­t­ule­vaisu­udessa on kuitenkin näkyvis­sä han­kalia vinou­tu­mia, kun tar­jol­la ole­va työvoima ja työ­paikat eivät vas­taa omi­naisuuk­sil­taan toisiaan.

Työt muut­tuvat mie­lenki­in­toisem­mik­si ja vivahteikkaam­mik­si, mut­ta samal­la vaa­ti­vam­mik­si. Tavaroiden valmis­tus työl­listää yhä vähem­män suorit­ta­van työn tek­i­jöitä, mut­ta sitä enem­män väkeä tuot­tei­den suun­nit­telus­sa. Äly­puhe­lin on tästä hyvä esimerk­ki. Valmis­tus on niin automa­ti­soitua, että se mak­saa vain muu­ta­man euron. Pääosa kus­tan­nuk­sista koos­t­uu uusien mallien suunnittelusta.

Niin san­ot­tua luo­vaa työtä on tar­jol­la enem­män kuin on tek­i­jöitä, mut­ta suorit­tavaa työtä teke­vistä tulee ole­maan yli­tar­jon­taa. Tässä ongel­mana on ennen kaikkea muu­tok­sen nopeus. Paper­i­työläis­es­tä ei tule huip­puinsinööriä, vaik­ka hänen lap­sis­taan tulisikin.

Van­hus­ten hoi­dos­sa tarvit­taisi­in paljon enem­män tek­i­jöitä. Niin tarvit­taisi­in monil­la muil­lakin julkisen palvelun aloil­la, esimerkik­si opet­ta­jia. Verovaroin mak­set­tavia ilmais­palvelu­ja ei kuitenkaan voi laa­jen­taa lop­ut­tomasti, kos­ka jostain ne verotkin pitäisi kerätä.

Monis­sa kauhuku­vis­sa tule­vaisu­udessa 20 pros­ent­tia ihmi­sistä työsken­telee huip­pusaamista vaa­tivil­la aloil­la ja lop­ut 80 pros­ent­tia on hyödyt­tömiä. Ihan näin ei käy, mut­ta vaka­va epä­tas­apaino työ­markki­noil­la on edessä, kun huip­pukyvy­istä on pulaa ja suorit­ta­van työn tek­i­jöitä on tar­jol­la liiaksikin.

Ratkaisu on peri­aat­teessa palveluis­sa. Työt­tömästä vai­hetyön­tek­i­jästä ei tule aivokirur­gia, mut­ta aivokirurginkin työtä voidaan jakaa sil­lä, että hän keskit­tyy työhön­sä ja joku toinen pesee hänen pai­tansa. Teol­lisu­usy­hteiskun­nat ovat nyky­isin palve­lu­talouk­sia, mut­ta juuri yksi­ty­is­ten palvelu­jen osalta Suo­mi on kehi­tys­maa teol­lisu­us­maid­en joukos­sa. Vero­tuk­semme on trim­mat­tu suosi­maan teol­lisu­ut­ta ja sik­si se estää palvelu­alo­jen kehitystä.

Jos halu­aa var­man duu­nar­i­ammatin, kan­nat­taa koulut­tau­tua rakennusalalle.

Kiinas­ta vielä. Maa on kyl­lä oival­tanut, että osaamiseen kan­nat­taa panos­taa, mut­ta uut­ta luovil­la aloil­la ei voi men­estyä sal­li­mat­ta vapaa­ta tiedonkulkua.

Mate­ri­aa­li­nen, kilo­is­sa ja kilo­wat­ti­tun­neis­sa mitat­ta­va kulu­tus taitaa teol­lisu­us­mais­sa olla jo hui­pus­saan. Lyhyessä ajas­sa kuitenkin pari mil­jar­dia ihmistä lähin­nä Aasi­as­sa nousee keskilu­okan kulu­tuk­sen tasolle. Se lisää raa­ka-ainei­den ja ener­gian kulu­tus­ta tavat­tomasti. Luon­non­va­ro­jen merk­i­tys kas­vaa huikeasti.

Suomel­la ei ole mui­ta merkit­täviä luon­non­va­ro­ja kuin met­sät. Kovin paperikeskeistä niiden hyö­dyn­tämi­nen on ollut. Puus­sa on kaikkea sitä mitä on öljyssä, joten puus­ta voi peri­aat­teessa tehdä mitä hyvän­sä – esimerkik­si kankai­ta. Puuvil­lapel­lot pitäisi ohja­ta ruuan tuotan­toon ja met­sät vaate­te­ol­lisu­u­den raaka-aineiksi.

On oikeas­t­aan ihmeel­listä, että osaamme tehdä ongel­man siitäkin, että työtä pitää tehdä vähem­män. Hirvit­tävä olisi maail­ma, jos­sa puo­let kansas­ta on työt­tömiä, mut­ta mitä vikaa olisi maail­mas­sa, jos­sa kaik­ki tek­i­sivät 20-tun­tista työvi­ikkoa? Parati­i­sista karkot­tamis­ta­han tässä on vuosi­tuhan­sia sur­tu. Val­tio­varain­min­is­ter­iön virkamiehet sanovat tähän, että ei ole rahoitet­tavis­sa, kos­ka opet­ta­jien ja sairaan­hoita­jien työ­tun­te­ja kuitenkin tarvi­taan yhtä paljon.

Parati­isi on siis yhden vero­tus­ta koske­van inno­vaa­tion päässä.

 

(Kir­joi­tus on julka­istu Savon Sanomis­sa 23.2.2014)