Turhat ja puuttuvat pätevyysvaatimukset

Joskus vuosia sit­ten tele­vi­sion vaa­likeskustelus­sa min­ul­ta kysyt­ti­in, mitä pitäisi tehdä sille, että pienis­sä ja syr­jäi­sis­sä ter­veyskeskuk­sis­sa ei ole varaa pitää rönt­geniä ja matkat ovat pitkät. Sanoin, että aina­han niis­sä voisi olla se laite, kos­ka se ei paljon mak­sa vaan henkilökun­ta mak­saa. Suurin osa kuvauk­sista on niin yksinker­taisia, että se osa­taan tehdä paikan­pääl­lä. Kuva voidaan lähet­tää lankaa pitkin muualle analysoitavaksi. 

Seu­raa­vana aamu­na sähkö­postis­sani oli noin viisikym­men­tä vihaista viestiä rönt­gen­hoita­jil­ta. He halu­si­vat ker­toa että ehdo­tuk­seni on lain­vas­tainen. Mainit­tu työ on lail­la määrät­ty hei­dän yksi­noikeudek­seen. Yhdessäkään viestis­sä ei väitet­ty, että asi­aan liit­ty­isi mitään riskiä poti­las­tur­val­lisu­u­den tai työ­tur­val­lisu­u­den suhteen. 

Ter­vey­den­huol­los­sa on paljon rajoituk­sia sille, mitä mil­läkin koulu­tus­taustal­la saa tehdä. Peri­aat­teessa niitä perustel­laan poti­las­tur­val­lisu­udel­la, mut­ta aika usein tarkoituk­se­na on vain suo­jel­la kunkin joukon oikeut­ta tiet­tyyn työhön. Suosikkimääräyk­seni on Tehyn eräässä keskus­sairaalas­sa aikanaan läpi saa­ma määräys, joka kiel­si perushoita­jia jaka­mas­ta poti­laille lääkkeitä päivisin, mut­ta sal­li sen öisin. Joskus 1980-luvul­la Ylestä tuli aina yksinker­taisi­inkin haas­tat­telui­hin suuri kuvaus­ryh­mä, kos­ka esimerkik­si ääni­tarkkail­i­ja ei saanut mita­ta val­o­tus­ta. Raha­hano­jen tiuken­tu­mi­nen lopet­ti tämän järjettömyyden.

Ei ter­vey­den­huol­los­sakaan ole enää varaa haaskaavi­in ammat­tikun­tara­joi­hin. Tähän viitataan myös hal­li­tuk­sen raken­nepoli­it­tises­sa ohjel­mas­sa. Koulutet­tu­jen tulisi keskit­tyä töi­hin, jois­sa koulu­tus­ta todel­la tarvi­taan, ja jät­tää helpom­mat tehtävät vähem­män koulute­tu­ille. Jos minä saan viedä van­han äiti­ni käve­lylle ilman mitään koulu­tus­ta, ei ammat­ti­aut­ta­jal­takaan pitäisi siihen tehtävään kovin mon­en vuo­den koulu­tus­ta vaa­tia. Jos silmälääkäri­ni voi jatkaa dia­betes­lääkkeit­teni resep­tiä, pitäisi dia­beteshoita­janikin voida.

Määräyk­siämme säätelee liikaa pelko siitä, että joku tekee osaa­mat­to­muut­taan hoitovirheen ja aivan liian vähän pelko, että joku jää kokon­aan hoita­mat­ta, kos­ka niitä, joil­la on oikeus hoitaa, on liian vähän – ja liikaa kuvitel­ma, että muodolli­nen pätevyys estää virheet. Tehtäväko­htaiset pätevyys­vaa­timuk­set pitää per­a­ta ennakkoluulottomasti. 

Toisaal­ta poti­las­tur­val­lisu­u­den osalta tarvit­taisi­in joskus ankarampiakin määräyk­siä. Liiken­ne­len­täjä ei saa lentää van­han koulu­tuk­sen perus­teel­la uusia kone­tyyppe­jä, vaan jokaista kone­tyyp­piä kohden on suoritet­ta­va erilli­nen ajoko­rt­ti. Lääkärin moraa­li­nen velvol­lisu­us on seu­ra­ta lääketi­eteen kehi­tys­tä, mut­ta juridista velvoitet­ta siihen ei ole. Joil­lakin lääketi­eteen aloil­la vaa­di­taan erikois­lääkärin tutk­in­to, mut­ta se taas on por­taana liian suuri. 

Aikanaan perus­palve­lu­min­is­ter­inä yritin edis­tää täl­laista ajoko­rt­ti­vaa­timus­ta myös joi­hinkin uusi­in hoit­o­muo­toi­hin, joista sil­loin esil­lä oli eri­tyis­es­ti opi­aat­tiko­r­vaushoito. Päi­hdelääkärin tutk­in­tokaan ei taan­nut sen osaamista ja toisaal­ta aloitet­tua hoitoa voisi jatkaa yleis­lääkärikin, kun­han hän olisi päivit­tänyt tieton­sa asiasta. 

Lääkärikun­ta on käyn­nistänyt kiitet­tävästi täy­den­nysk­oulu­tuk­seen liit­tyvää itsesääte­lyä. Itsesääte­ly on paljon vara­nomais­sääte­lyä parem­pi vai­h­toe­hto, kos­ka pykä­lik­si kir­joitet­tu sääte­ly tuo aina mukanaan omat jäykkyyten­sä ja liial­lisuuten­sa ja on aina vähän jäl­jel­lä kehi­tyk­ses­tä. Itsesääte­ly ei kuitenkaan toi­mi ilman mitään velvoit­tavu­ut­ta. Joko kol­le­gat vah­ti­vat tai vira­nomaiset vahtivat. 

Julk­isu­us on myös hyvä toimin­nan vahti. Yritin päästä taitoni.fi -­sivus­tolle, mut­ta en päässyt. 

===

(Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Lääkärilehdessä)