Demokratiassa pelkät luottamuselimet eivät pysty tehtäväänsä hoitamaan valtakunnallisella tasolla eivätkä ainakaan suurissa kaupungeissa. Siksi lähinnä kansanedustajien parista valitaan maahan hallitus, joka johtaa asioiden valmistelua ja esimerkiksi Helsingin kaupungissa on ainakin sata vuotta valittu joukko kaupunginjohtajia käytännössä valtuutettujen joukosta. Näiden poliittisuus on tai on ollut yhtä luontevaa kuin se, että valtiota johtava hallitus valitaan kaikissa parlamentaarisissa demokratioissa poliittisin perustein.
Kaupunginjohtajien valinta poliittisin perustein oli erityisen perusteltua niin kauan, kun kaupunginjohtajilla oli myös äänioikeus kaupunginhallituksessa. Näitä äänioikeutettuja virkamiehiä oli seitsemän ja valtuuston voimasuhteiden mukaan valittuja oli kahdeksan. Nuo seitsemän voittivat aina, jos olivat samaa mieltä keskenään.
Helsingin tärkeimmät poliittiset päätökset tehdään kaupunginjohtajiston kokouksessa, jossa kaupunginjohtajat sopivat, mitä asioita ryhdytään viemään eteenpäin. Jos ei ole edustettuna siinä kokouksessa, on vähän syrjässä.
Se, etteivät luottamusmiehet voi hoitaa tehtäväänsä kunnolla vapaa-aikanaan, on johtanut siihen, että esimerkiksi Oulussa kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on työhuone kaupungintalolla ja hän saa täysiaikaisen työn palkkaa. Tämä on tavallaan askel takaisin siihen aikaan, että palkatuilla virkamiehillä oli äänioikeus kaupunginhallituksessa. Tämä on vähän ongelmallista, koska kaupunginhallituksessa on tällöin kahdenlaisia jäseniä, harrastelijoita ja ammattilaisia.
Jos ei ole poliittisesti valittuja palkattuja toimijoita, vaaleilla valitut edustajat eivät pysty kaupunkia kunnolla johtamaan. Tätäkin pahempaa on, että nämä ohjaavat, vaikka eivät pysty. Ollessani kuntajakoselvittäjänä Päijät-Hämeessä tutustuin tällaiseenkin tapaukseen, eikä se johtanut onnelliseen lopputulokseen.
Aiemmin oli käytäntönä valita myös virastopäälliköt ja jopa osastopäälliköt (erityisesti liikuntatoimessa) poliittisesti. Tätä vihreät eivät hyväksyneet, mutta käytännön seuraus tästä oli vain, että vihreiksi epäiltyjä ei sitten valittu, olivat nämä kuinka päteviä hyvänsä. Jussi Pajunen on yrittänyt lakkauttaa tämän käytännön ja on siinä osittain onnistunutkin. Tosin kokoomus yrittää yhä politisoida virastopäälliköiden valintaa. Vanhojen aikojen perintönä meillä on edelleen viroissa poliittisesti valittuja henkilöitä, joiden pätevyys on kyseenalainen ja joita valinnan tehnyt puolue syvästi katuu. Sellainen tulee kaupungille hyvin kalliiksi.
Kepulandiassa asiat ovat ilmeisesti toisin tai ovat ainakin olleet. Kun Paavo Väyrynen valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon, hän tuli valtuustoryhmien väliseen järjestäytymisneuvotteluun mukanaan lista 32 valtuustokauden aikana täytettäväksi tulevasta virasta ajatellen, että ne jaetaan samassa kun sovitaan lautakuntapaikoista. Me muut olimme sitä mieltä, ettei tuollaista ole Helsingissä ennen nähty, eikä sitä suvaita nytkään.
Tämä Helsingin käytäntö nostaa ansioituneita valtuutettuja kaupunginjohtajiksi ei ole mitenkään ongelmaton. Ensimmäinen ongelma oli, että heidät valittiin eläkevirkaan, jolloin nämä poliittiset virkamiehet eivät ole aina vastanneet lainkaan valtuuston voimasuhteita. Liberaaleilla oli apulaiskaupunginjohtajan paikka (Välikangas) vielä sen jälkeen, kun puolueella ei ollut yhtään valtuutettua.
Vihreät tekivät aloitteen, että kaupunginjohtajisto valitaan määräajaksi. Saimme sen läpi, mutta pettymykseksemme kaudesta tuli seitsemän vuoden mittainen.
Vaikka nämä poliittiset virkamiehet pitäisi valita voimasuhteiden mukaan, tästä ei ole mitään selviä sääntöjä, eikä niitä siksi noudateta. Vihreillä on yksi painoarvoltaan aika vähäinen paikka ja selvästi pienemmällä ryhmällä, demareilla, kaksi selvästi painavampaa postia.
Sen jälkeen on kuntalakia muutettu siihen suuntaan, että kaupunginjohtajat ovat vähemmän poliitikkoja ja enemmän virkamiehiä. Heidän asemansa toisaalta virkamiehenä ja toisaalta poliitikkona on vähintäänkin ongelmallinen.
Kaupunginjohtajien valitseminen valtuutettujen keskuudesta merkitsee jatkuvasti kapenevaa rekrytointipohjaa – kapenevaa, koska politiikan suosion laskiessa heikkenee myös valtuutettujen taso.
Samalla kaupungin hallitseminen tulee yhä vaikeammaksi. Minua on kaksi kertaa kysytty ehdokkaaksi, mutta olen kieltäytynyt, koska en ole pitänyt itseäni päteväksi esillä olevaan tehtävään. Kaksi kertaa olen pyrkinyt kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi, koska siinä olen taas arvioinut pärjääväni, mutta en ole tullut valituksi.
Lainsäädäntö ja ennen kaikkea sen tulkinta on muuttunut niin, että Helsingin käytäntö poliittisin perustein valittavista kaupunginjohtajista on juridisesti vähintään kyseenalainen. Kunnallislaki tarjoaa tilalle poliittisesti valittavia pormestareita ja apulaispormestareita, jotka valitaan vaalikauden ajaksi joko valtuustossa tai suoralla kansanvaalilla. Tehtävät ja vastuut voivat olla täysin samat kuin apulaiskaupunginjohtajilla on nyt, mutta virka on silloin rehellisesti poliittinen.
Vihreät ovat pitkään vaatineet siirtymistä pormestarimalliin myös Helsingissä. Ilmeisesti tämä on toteutumassa, mutta valitettavasti ei suoran kansanvaalin muodossa. Sitä odoteltaessa vihreillä ei ole tarkoitus kieltäytyä omasta osuudestaan kaupunginjohtajistossa muiden ryhmien hyväksi. Se olisi suorastaan äänestäjien pettämistä.
= = = =
Kirjoitin tämän, koska moni oli Ailusta koskevaan kirjoitukseen lähettänyt kommentin, että ovathan vihreätkin tavoitelleet apulaiskaupunginjohtajan tehtäviä Helsingissä. Julkaisin niistä muutaman, mutta kun ne alkoivat toistaa itseään ja näyttivät suorastaan monistetuilta, lopetin niiden julkaisemisen ja päätin vastata kerralla ja siirtää keskustelun tähän ketjuun.