Kirjallisuutemme taso on hyvä

(Vas­tauk­seni HS-raadin kysymykseen)

Ver­tail­taes­sa tämän vuo­den satoa men­neisi­in vuosikym­meni­in muo­dos­tuu harha ver­ra­ta yhtä vuosik­er­taa kokon­aisen vuosikymme­nen tai vielä pidem­män ajan kir­jal­lisu­u­den parhaim­mis­toon. Kir­jal­lisu­u­den taso on maan kokoon näh­den hyvä. 

Juuri nyt on tul­lut lukuisia yhdek­sikön arvoisia romaane­ja, vaik­ka ehkä se täysi kymp­pi puut­tuukin. Yöpöy­däl­läni on nyt Hotakaisen uusin, ja sen tun­tuu todel­la hyvin kir­joite­tul­ta.  Ajan saatossa parhaim­mis­to joka tapauk­ses­sa seuloutuu ja näitäkin vuosia tul­laan pitämään parem­pana kuin vuo­den satoa vuon­na 2033.  Kun jokin kir­ja nousee suureen arvos­tuk­seen, se myös alkaa tun­tua parem­mal­ta vähän niin kuin laatu­vi­i­ni mais­tuu entistä parem­mal­ta, kun se voit­taa palkintoja. 

On tietysti myös niin, että jos halu­aa lukea var­muudel­la hyvän romaanin, kan­nat­taa lukea kään­nöskir­jal­lisu­ut­ta. Meitä on vain viisi miljoonaa. 

Kir­jal­lisu­us on keskilu­okkaistunut niin kuin luk­i­jatkin. Yhteiskun­nal­liset ongel­mat eivät ole pois­tuneet – ne ehkä jopa syvenevät – mut­ta  syr­jäy­tynei­den kesku­ud­es­ta ei nouse kir­jail­i­joi­ta niin kuin nousi työväen­lu­okan parista. Kun yhteiskun­nal­lisia kysymyk­siä eivät oikein osaa käsitel­lä tutk­i­jat eivätkä poli­itikot, miten kir­jail­i­jat siihen pystyisivät.

Kir­jan painamisen kus­tan­nuk­set ovat tekni­ikan myötä laske­neet huo­mat­tavasti, mut­ta hyvä kus­tan­nus­toimit­ta­ja on yhtä kallis kuin ennenkin. Sik­si meil­lä julka­istaan myös kovin huonoa kirjallisuutta.