Tulonjaon polarisoituminen

(Kir­joi­tus on julka­istu Suomen Kuvale­hden net­tiver­sios­sa Ykkös­ketju ‑kolumn­i­na)

Suo­mi nousi paris­sa sukupolves­sa luokkav­i­han vaivaa­mas­ta ja laa­jan köy­hyy­den riivaa­mas­ta yhteiskun­nas­ta sopuisak­si kansankodik­si. Voidaan kiis­tel­lä, joh­tuiko tämä poli­it­ti­sista päätök­sistä, ammat­tili­it­to­jen joukkovoimas­ta vai markki­namekanis­min imus­ta. Uskoisin, että tarvit­ti­in niitä kaikkia.

Demokraat­tisin päätöksin on raken­net­tu voimakas­ta sosi­aalipoli­ti­ikkaa. Oikeu­den­mukaisu­udel­la oli kansan selvän enem­mistön tuki. Sitä joudut­ti vielä kom­mu­nis­min pelko, joka sai myös henkises­ti toista mieltä ole­vat myöntymään.

Voidaan keskustel­la siitä, onko ammat­ti­jär­jestö­jen palkkakartel­li hyvä vai huono asia nyky­olois­sa, mut­ta teol­lisu­u­den nousun aikana se näyt­tää olleen vält­tämätön. Ilman ay-liiket­tä olisi juu­tut­tu ei ostovoimaa – ei kasvua ‑ansaan, joka pitää monia mai­ta köy­hyy­dessä.

Kumpikaan näistä ei olisi riit­tänyt, ellei markki­na­t­alous olisi toimin­ut nou­se­van työväen­lu­okan hyväk­si. Nopeasti kas­va­va teol­lisu­us tarvit­si työvoimaa niin kipeästi, että hyvä ammat­tidu­u­nari olisi men­estynyt läh­es yhtä hyvin ilman ammat­tiy­hdis­tys­li­iket­tä neu­vot­teluis­sa työ­nan­ta­jien kanssa. Joukkovoimal­lakaan ei voi­da palkko­ja pitää roimasti yli markkinahinnan.

Niin­pä 1980-luvun lop­ulle tul­taes­sa Suo­mi oli teol­lisu­us­maa, jos­sa oli voimakas keskilu­ok­ka ja jos­sa duu­nar­i­am­mateis­sakin saati­in hyvää lik­saa ja jos­sa yhteiskun­nal­liset jän­nit­teet oli­vat lieviä men­neisi­in vuosikym­meni­in ver­rat­tuina. Vihan­pidon laan­tu­mi­nen oli yksi men­estyk­sen edel­ly­tys, kos­ka sosi­aaliset vas­takkainaset­te­lut hal­vaan­nut­ta­vat kehitystä.

Sen jäl­keen palkkake­hi­tys on polar­isoitunut nopeasti.  Run­saas­sa vuosikymme­nessä palk­ka-asteikon keskiosas­ta on kadon­nut yli 200 000 työ­paikkaa, pääasi­as­sa miespuolisil­ta SAK:laisilta aloilta.

Hyvä­palkkaisten duu­nar­i­ammat­tien katoami­nen on ollut yhtä nopeaa kuin oli pienvil­jeli­jä­talouden alasajo 1960-luvul­la. Sil­loin se aiheut­ti poli­ti­ikan ken­täl­lä mas­sa siir­tymisen keskustapuolueesta ven­namo­laisi­in, nyt demareista perussuomalaisiin.

Osa noista työ­paikoista on vai­h­tunut työt­tömyy­dek­si, osit­tain ne ovat kor­vau­tuneet korkea­palkkaisil­la aka­teemisil­la työ­paikoil­la, osit­tain mata­la­palkkaisil­la työ­paikoil­la. Paper­i­työläi­nen ei ole siir­tynyt aka­teemisi­in hom­mi­in, mut­ta hänen lapsen­sa on saat­tanut niin tehdä.

Kak­si­huip­puisek­si muun­tu­van palk­ka-asteikon tasoit­ta­mi­nen korot­ta­mal­la mata­la­palk­ka-alo­jen palkko­ja ei oikein toi­mi, kos­ka nuo ammatit ovat suurelta osin palvelu­aloil­la. Työ­nan­ta­ja on lop­puku­lut­ta­ja, joka ei kallista palve­lu­työtä osta. Mata­la­palkkaises­ta työstä ei koti­talouk­sien eikä yri­tys­ten kan­na­ta mak­saa kovin paljon vaan jät­tää mielu­um­min työ teettämättä.

Paperite­htaan sisäl­lä voidaan sopia, että osa tehtaan tuot­tavu­ud­es­ta käytetään myös siivoo­jien palkkoi­hin, mut­ta sitä ei voi­da sopia, että Kaipolan pizze­ri­as­sa mak­se­taan kun­non palkko­ja, kos­ka paperidu­u­narikaan ei mak­sa piz­za­s­ta ylihintaa.

Vah­va keskilu­ok­ka on yhteiskun­ta­rauhan edel­ly­tys. Tulon­jaon polar­isoi­tu­mi­nen on pait­si ikävä, myös vaar­alli­nen asia.