Meritokratia ja henkinen köyhyysloukku

(Kir­joi­tus on julka­istu Savon Sanomis­sa 13.10.2013)

On keskeinen osa yhteiskun­nal­lista oikeu­den­mukaisu­ut­ta, että jokainen lap­si voi koti­taus­tas­taan riip­pumat­ta saa­da kykyjään vas­taavaa koulu­tus­ta. Van­hempi­en huono-osaisu­us ei saa tai ainakaan saisi määrätä lapsen tule­vaisu­ut­ta. Tämä tekee myös kansakun­nas­ta men­estyneem­män, kos­ka kaikkien yhteiskun­talu­okkien kyvyt saadaan käyt­töön. Jos van­hempi­en taus­ta olisi määrän­nyt pääsyn korkeam­paan koulu­tuk­seen, moni niistä men­estyneistä yri­tysjo­hta­jista, jot­ka oli­vat johta­mas­sa Suomen nousua köy­hyy­destä eturiv­in talouk­sien joukkoon, olisi jäänyt ilman korkeam­paa koulu­tus­ta ja olisi nyt ehkä piz­zan­pais­ta­jana kirkonkylän­sä pizze­ri­as­sa. Sää­tykier­to on ollut Suomes­sa ennä­tyk­sel­lisen nopea­ta, kolme ker­taa nopeam­paa kuin suurten mah­dol­lisuuk­sien Yhdys­val­lois­sa, jos­sa tarun mukaan juok­supo­jan piti olla mah­dol­lista koho­ta pääjohtajaksi.

Kir­jas­saan Mer­i­tokra­t­ian nousu 1870 — 2030 Michael Young huo­maut­ti sää­tykier­ron tois­es­ta puoles­ta. Luokkay­hteiskun­nan aikana niin ylem­mis­sä kuin alem­mis­sakin yhteiskun­talu­okissa oli tasais­es­ti lah­jakkai­ta ja vähem­män lah­jakkai­ta yksilöitä; ken­ties ylem­mis­sä yhteiskun­talu­okissa vähän enem­män lah­jakkai­ta kun alem­mis­sa, mut­ta ero ei ollut merkit­tävä. Työväen­lu­okan lah­jakkaim­matkin jäsenet pysyivät työväen­lu­okas­sa, kos­ka ylen­e­misen mah­dol­lisu­ut­ta ei luokkay­hteiskun­nas­sa ollut.

Mer­i­tokraat­tises­sa yhteiskun­nas­sa ylälu­ok­ka poimii lah­jakku­udet alem­mista yhteiskun­talu­ok­ista ja sysää omat mus­tat lam­paansa alem­pi­in luokki­in. Tulok­se­na on entistä raadol­lisem­pi luokka­jako, jos­sa ylälu­ok­ka koos­t­uu ter­veistä, rikkaista ja lah­jakkaista, ja alalu­okkaan keskit­tyvät sairaudet, mie­len­ter­vey­den ongel­mat, huono lukupää ja niin edelleen. Young pitää lah­jakku­ut­ta suurelta osin geneet­tis­es­ti periy­tyvänä omi­naisuute­na. Niin­pä hänen mukaansa muu­ta­man sukupol­ven kestävän sää­tykier­ron jäl­keen ylälu­ok­ka alkaa uud­estaan sulkeutua.

Youn­gin ennus­tamia asioi­ta on havait­tavis­sa Suomes­sa. Sää­tykier­to on hidas­tu­mas­sa. Van­hempi­en koulu­taus­ta ennus­taa yhä parem­min las­ten koulu­tus­ta. Vaik­ka keskiver­to­lapsen tilanne on paran­tunut koko ajan, las­ten­suo­jelun asi­akkaiden määrä kas­vaa. Pienel­lä, mut­ta kas­vaval­la joukol­la lap­sia menee heikon koti­taus­tansa vuok­si hyvin huonosti.

Ter­vey­den­huolto­jär­jestelmäämme on syytet­ty siitä, että ter­vey­serot hyvä- ja huono­tu­lois­t­en välil­lä kas­va­vat. Ehkäpä kyse ei olekaan siitä, että köy­hien ter­veys on huonon­tunut ja rikkaiden paran­tunut, vaan valikoi­tu­mis­es­ta –sairaista on tul­lut köyhiä.

Ilmestyssään vuon­na 1958 Youn­gin kir­ja herät­ti Bri­tan­ni­as­sa suur­ta huomio­ta. Se voimisti koulu­tus­vas­taisu­ut­ta Bri­tann­ian työväen­li­ik­keen piiris­sä, kos­ka omista lap­sista ei halut­tu koulut­taa herroja.

Jos Youn­gin teo­ria olisi koko totu­us, toim­inta yhteiskun­nal­lisen tasa-arvon puo­lus­tamisek­si päät­ty­isi vääjäämät­tä tap­pi­oon. Huono-osaisu­udelle ei voisi mitään, kos­ka köy­hillä ihmisil­lä nyt vain on sel­l­aisia omi­naisuuk­sia, jot­ka tekevät heistä luusere­i­ta. Täl­lainen pes­simis­mi voisi ruokkia vaikka­pa sel­l­aisia kokoomus­nuorten piiris­sä esitet­tyjä epä­toivoisia ajatuk­sia kuin, että lap­sil­isät on syytä lopet­taa, jot­ta köy­hillä ei olisi varaa tehdä lapsia.

Young on arvios­saan niin pes­simisti­nen, kos­ka hän yliarvioi geneet­tisen per­imän vaiku­tus­ta ihmis­ten lah­jakku­u­teen. Lah­jakku­u­den jonk­i­nasteista periy­tymistä ei voi kiistää, mut­ta luku­un otta­mat­ta selkeitä geneet­tisiä sairauk­sia, kenenkään geeniper­imä ei ole niin huono, että se tek­isi hänestä vääjäämät­tä luuserin.

Jos geeniper­imä määräisi älykkyy­den suo­raan, kansan keskimääräi­nen älykkyys pysy­isi suun­nilleen ennal­laan, kos­ka geneet­ti­nen taus­takin pysyy keskimäärin samana. Paris­sa sukupolves­sa suo­ma­lais­ten keskimääräi­nen älykkyysosamäärä on nous­sut niin paljon, että keskiar­vo on nyt tasol­la, jolle aiem­min ylsi vain viidennes lah­jakkaim­mista. Aivan niin kuin lihak­set, myös ihmisen aiv­ot har­jaan­tu­vat käytet­täessä. Sik­si­hän ihmisiä koulutetaan.

Youn­gin mer­i­tokraat­tisen yhteiskun­nan teo­ri­an mukaan lah­jat­to­muus tekee ihmis­es­tä köy­hän, mut­ta arvoste­tun kah­den amerikkalaisen tutk­i­jan Send­hil Mul­lainathanin ja Eldar Shar­ifin tuoreen kir­jan Scarci­ty mukaan köy­hyys suun­taa ihmisen aivoka­p­a­siteet­tia tehden hänestä mei­dän mittareil­lamme lah­jat­toman. Huoli jokapäiväis­es­tä arjes­ta sitoo kap­a­siteet­tia niin, ettei sitä riitä muuhun. Jo Rooman aikana maalaisia pidet­ti­in vähän tol­loina, kos­ka hei­dän päivit­täiset virik­keen­sä oli­vat kovin maan­läheisiä henkisi­in kaupunki­laisi­in ver­rat­tuna: joka häril­lä kyn­tää se häristä puhuu. Köy­hä ihmi­nen joutuu keskit­tymään nyky-yhteiskun­nas­sa men­estymisen kannal­ta vääri­in asioi­hin ja opet­taa näitä lap­silleenkin. Jani Kaaro on kir­joit­tanut aiheesta eri­no­maisen kolumnin ”Köy­hyys on aivo­ja syövä loinen” ( HS 17.9.2013). Sil­loin kun Suomes­sa melkein koko kansa eli köy­hyy­dessä, keskimääräi­nen älykkyysosamäärä myös oli aika matala.

Tämä henk­i­nen köy­hyys­loukku merk­it­see val­tavaa voimavaro­jen haaskaus­ta, mikä vielä moninker­tais­tuu periy­tyessään lap­sille. Leipäjonot ovat aivan vihon­vi­imeinen sosi­aalipoli­ti­ikan muo­to. Leipäjonoista ei koskaan kan­na­ta lähteä pois, kos­ka ilmainen ruo­ka on ilmaista. Jonot­ta­mi­nen vie aikaa ja voimavaro­ja, joi­ta pitäisi käyt­tää köy­hyy­destä eroon pääsemiseen. Pas­si­ivi­nen rahan­jako on pahas­ta, mut­ta henkistä köy­hyys­loukkua vahvis­taa myös sel­l­ainen työt­tömien ”aktivoin­ti”, joka koetaan silkak­si simputtamiseksi.

Köy­hiltä ei todel­lakaan pidä viedä lap­sil­isiä, vaan on päin­vas­toin varmis­tet­ta­va, ettei van­hempi­en köy­hyys vie las­ten tule­vaisu­u­den mah­dol­lisuuk­sia. Suomen men­estymi­nen kansankun­tana edel­lyt­tää yhä, ettei henkisiä voimavaro­ja haaska­ta vaan että jokainen voi koulut­tau­tua kyky­jen­sä mukaan van­hempi­en taus­tas­ta riip­pumat­ta. Tässä asi­as­sa sosi­aa­li­nen oikeu­den­mukaisu­us ja kansan­talouden etu ovat yhtäpitäviä.