Onko päästökauppa epäonnistunut?

Moni on arvostel­lut EU:n päästökaup­paa toim­i­mat­to­muud­es­ta, kos­ka päästöoikeu­den hin­ta on laskenut käytän­nössä nol­laan. Näin myös tänään HS:n pääkir­joituk­ses­sa. Tämän seu­rauk­se­na esimerkik­si kivi­hi­ilen käyt­tö on lisään­tymässä, kos­ka päästökaup­pa ei sitä enää rajoi­ta kuten muu­ta­ma vuosi sitten.

Toisaal­ta voidaan sanoa, että päästöoikeu­den hin­ta on nol­las­sa, kos­ka EU:n päästökaup­pasek­torin päästöt ovat vähen­tyneet niin paljon kuin pitikin vähen­tyä ja vähän enem­mänkin. On siis pysyt­ty tavoit­teessa, mut­ta kuitenkin väärin sammutettu? 

Voidaan tietysti sanoa, että tavoite on liian vaa­ti­ma­ton ja sitä pitäisi kiristää. Niin pitäisikin ja kan­nat­taisi tehdä juuri nyt.

On väitet­ty, että EU:n päästökaup­pa on vain siirtänyt päästöjä mui­hin mai­hin. Kum­mallista, että ilmaiset päästöoikeudet ylipään­sä siirtävät mitään, mut­ta väite ei muutenkaan kestä empi­iristä selvi­tys­tä. Voi olla, että vähän sementin valmis­tus­ta on siir­tynyt vaikka­pa Suomes­ta Venäjälle, mut­ta tämä on kovin vaa­ti­ma­ton­ta. Paljon teol­lisu­us­tuotan­toa on siir­tynyt kehit­tyvi­in mai­hin, mut­ta siihen taita­vat vaikut­taa kym­menker­taiset palkkaerot enem­män kuin aika vaa­ti­mat­tomat erot ener­gian hin­nas­sa. Mon­es­sa kehi­tys­maas­sa sitä pait­si sähkö on kalli­im­paa kuin Euroopas­sa ja sähkön tuotan­nos­sa on paljon katko­ja. Myös Kiinas­sa käy­dään päästökaup­paa. Aiem­min blogilla ker­roin, että Thaimaan ilmastopoli­ti­ikan tavoit­teet ovat paljon kun­ni­an­hi­moi­sem­pia kuin Euroopan ja tämän vaiku­tus sähkön hin­taan on suurem­pi. Euroopan vas­tu­useen liit­tyvät päästöt, mut­ta päästökaup­pa ei ole näitä ero­ja aiheuttaneet.

Päästökau­pan on tehnyt osit­tain ham­paat­tomak­si se, että päästöjä on yritet­ty vähen­tää myös monil­la muil­la keinoil­la. Nämä muut keinot on tehty hyvässä uskos­sa, mut­ta kun samal­la ei ole vähen­net­ty vas­taavaa määrää päästöoikeuk­sien määrää, nuo muut toimet ovat tosi­asi­as­sa tehot­to­mia. Jos uskomme, että päästöoikeus johtaa kus­tan­nuste­hokkaim­paan tapaan vähen­tää päästöjä, sen sotkem­i­nen näil­lä muil­la toimil­la tekee asi­as­ta kalli­im­paa, mut­ta ei tehokkaampaa.

Päästöoikeuk­sien hin­nan nol­laan­tu­mi­nen on kuitenkin hyvin huono asia, kos­ka se on vienyt kan­nat­tavu­u­den mon­elta toimi­alal­ta, jot­ka ovat thähän­neet esimerkik­si uusi­u­tu­va n ener­gian tuot­tamiseen – ajatel­laan nyt vaik­ka puuen­er­gian ase­maa Suomes­sa. Jos uskomme, että Euroopan lama joskus päät­tyy ja talous piristyy, päästöoikeuk­sien hin­ta nousee, mut­ta nuo toimi­alat on jo tapet­tu. Sik­si olisi perustel­tua, että päästöoikeuk­sien huu­tokau­pas­sa sovel­let­taisi­in min­im­i­hin­taa, vaikka­pa 30 €/tonni,  ja myymät­tömät päästöoikeudet mitätöitäisiin.

Min­im­i­hin­ta on perustel­tua jo sik­sikin, että vaik­ka olemme Euroopas­sa päästömäärien vähen­tämisessä aikataulus­sa, tuo aikataulu on liian hidas ilmake­hän kannal­ta. Jokaisen päästö­ton­nin tuot­ta­ma hait­ta on paljon suurem­pi kuin tuo 30 €/tonni.