Kysymys kasvurahaston tarpeellisuudesta on toki olennaisempi kuin se, miten se rahoitetaan.
Ajatus on, että pankkien ja erilaisten sijoitusrahastojen rinnalle tulisi valtiollinen rahasto, joka rahoittaisi kasvuyrityksiä joko lainoilla tai osakepääomalla. Minulle ei itse asiassa ole selvinnyt se, miten tuo kasvurahasto toimii, mutta voi olla viisautta olla lyömättä yksityiskohtia kiinni. Siksi minun on keksittävä sillä sisältö ihan itse.
Apua tuon sisällön kehittämiseen tuli Tanskasta, jossa Finnveran hallintoneuvosto vieraili. Tanskassa nimittäin tällainen kasvurahastoin nimeä kantava järjestelmä on ja voi ainakin toistaiseksi hyvin.
Miksi valtion omistama rahasto olisi parempi rahoittamaan yrityksiä kuin pankit ja yksityiset sijoitusrahastot ja bisnesenkelit? Onko valtion virkamiehillä parempaa tietoa siitä, mille aloille kannattaa panostaa? Vai ovatko valtion toimet pikemminkin verrattavissa niihin toheloihin Linnamäen Vekkulan liikkuvissa portaissa, jotka yrittävät aina astua sille portaalle, joka on viimeksi ollut nousussa? (Uskooko Sipilä enemmän valtioon kuin Osuuspankin väkeen?)
Onko valtio humaanimpi rahoittaja, joka jaksaa uskoa auringonlaskun yrityksiin vielä, kun yksityiset rahoittajat ovat vetäneet euronsa pois. Jos tästä on kyse, en ole varma, että investointi suomalaiseen työhön tuottaa paremmin kuin Telia Soneran osakkeet. Sipiläkin puhui rakennemuutoksen pehmentämisestä.
Mutta on meillä selvä markkinapuute – oikeastaan kaksi – joita kasvurahasto voisi tulla paikkaamaan.
Suomesta puuttuu kärsivällinen yritysten kasvuvaiheen rahoitus. Siksi meiltä myydään niin monta raakiletta ulkomaille. Yrittäjän kannalta tämä on järkevää. On parempi ottaa kymmenen miljoonaa nyt kuin tavoitella sataa miljoonaa 30 prosentin todennäköisyydellä. Kymmenellä miljoonalla saa kaiken, mitä henkisesti tasapainoinen ihminen tarvitsee. Ammattimaisen sijoittajan silmissä tilanne on toinen: kymmenellä miljoonalla kannattaa ostaa arpa, jos joka kolmas arpa voittaa sata miljoonaa.
Toinen ongelma on ihan uusi. Kun pankkien vakavaraisuussäännöksiä ymmärrettävistä syistä vahvistettiin, riskilainojen hinta pankeille nousi huomattavasti. Jos lainaan liittyy viiden prosentin riski siitä, että rahat menetetään, ei enää riitä laittaa viiden prosentin riskiä vastaava lisä korkoon vaan riski pitää hinnoitella huomattavasti suuremmaksi. Tällä on ikävä vaikutus innovatiivisten yritysten rahoituksen saantiin ja sen hintaan.
Tanskan kasvurahasto on hyvin monimutkainen kokonaisuus, mutta minä ymmärrän sen seuraavasti (Ymmärrykseni saattaa olla virheellinen):
Kasvurahasto osallistuu yritysten rahoitukseen vain tietyn osuuden verran, mutta vivuttaa rahoitukseen liittyvää riskiä itselleen, jolloin muuta tahot voivat tulla mukaan pienemmällä riskillä. Tällä tempulla saadaan todella paljon rahaa, koska silloin mukaan saadaan eläkerastoja ja yksityisiä sijoittajia. Onhan suomalaisilla lähes korottomilla pankkitileillä melkein sata miljardia.
Tanskalaisten mukaan he eivät alihinnoittele riskiä. Viiden prosentin riski näkyy rahan hinnassa viiden prosentin verran. Mitenkään muuten he eivät voineet vastatakaan, koska riskin alihinnoittelu olisi EU:n silmissä laitonta valtion tukea.
Huomattakoon, että omaa kassaansa ajattelevan valtion kannattaa hiukan alihinnoitelle riskiä, koska tulopuolelle tulevat yrityksen arvon nousun lisäksi verot sen toiminnasta ja työllistämistä ihmisistä – mutta tätä ei siis saa tehdä ainakaan Suomessa.
Minulta meni ohi, paljonko rahoituksesta on lainoja ja paljonko osakepääomaa. Osakepääomaa kuitenkin on, koska tavoitteena on, ettei yrityksestä irtauduta liian aikaisin, vaan kasvat yritykset pidetään tanskalaisessa omistuksessa.
Kyllä. Tällainen kasvurahasto tarvitaan Suomeenkin – ja on ymmärtääkseni myös tekeillä.