Kysymys kasvurahaston tarpeellisuudesta on toki olennaisempi kuin se, miten se rahoitetaan.
Ajatus on, että pankkien ja erilaisten sijoitusrahastojen rinnalle tulisi valtiollinen rahasto, joka rahoittaisi kasvuyrityksiä joko lainoilla tai osakepääomalla. Minulle ei itse asiassa ole selvinnyt se, miten tuo kasvurahasto toimii, mutta voi olla viisautta olla lyömättä yksityiskohtia kiinni. Siksi minun on keksittävä sillä sisältö ihan itse.
Apua tuon sisällön kehittämiseen tuli Tanskasta, jossa Finnveran hallintoneuvosto vieraili. Tanskassa nimittäin tällainen kasvurahastoin nimeä kantava järjestelmä on ja voi ainakin toistaiseksi hyvin.
Miksi valtion omistama rahasto olisi parempi rahoittamaan yrityksiä kuin pankit ja yksityiset sijoitusrahastot ja bisnesenkelit? Onko valtion virkamiehillä parempaa tietoa siitä, mille aloille kannattaa panostaa? Vai ovatko valtion toimet pikemminkin verrattavissa niihin toheloihin Linnamäen Vekkulan liikkuvissa portaissa, jotka yrittävät aina astua sille portaalle, joka on viimeksi ollut nousussa? (Uskooko Sipilä enemmän valtioon kuin Osuuspankin väkeen?)
Onko valtio humaanimpi rahoittaja, joka jaksaa uskoa auringonlaskun yrityksiin vielä, kun yksityiset rahoittajat ovat vetäneet euronsa pois. Jos tästä on kyse, en ole varma, että investointi suomalaiseen työhön tuottaa paremmin kuin Telia Soneran osakkeet. Sipiläkin puhui rakennemuutoksen pehmentämisestä.
Mutta on meillä selvä markkinapuute – oikeastaan kaksi – joita kasvurahasto voisi tulla paikkaamaan.
Suomesta puuttuu kärsivällinen yritysten kasvuvaiheen rahoitus. Siksi meiltä myydään niin monta raakiletta ulkomaille. Yrittäjän kannalta tämä on järkevää. On parempi ottaa kymmenen miljoonaa nyt kuin tavoitella sataa miljoonaa 30 prosentin todennäköisyydellä. Kymmenellä miljoonalla saa kaiken, mitä henkisesti tasapainoinen ihminen tarvitsee. Ammattimaisen sijoittajan silmissä tilanne on toinen: kymmenellä miljoonalla kannattaa ostaa arpa, jos joka kolmas arpa voittaa sata miljoonaa.
Toinen ongelma on ihan uusi. Kun pankkien vakavaraisuussäännöksiä ymmärrettävistä syistä vahvistettiin, riskilainojen hinta pankeille nousi huomattavasti. Jos lainaan liittyy viiden prosentin riski siitä, että rahat menetetään, ei enää riitä laittaa viiden prosentin riskiä vastaava lisä korkoon vaan riski pitää hinnoitella huomattavasti suuremmaksi. Tällä on ikävä vaikutus innovatiivisten yritysten rahoituksen saantiin ja sen hintaan.
Tanskan kasvurahasto on hyvin monimutkainen kokonaisuus, mutta minä ymmärrän sen seuraavasti (Ymmärrykseni saattaa olla virheellinen):
Kasvurahasto osallistuu yritysten rahoitukseen vain tietyn osuuden verran, mutta vivuttaa rahoitukseen liittyvää riskiä itselleen, jolloin muuta tahot voivat tulla mukaan pienemmällä riskillä. Tällä tempulla saadaan todella paljon rahaa, koska silloin mukaan saadaan eläkerastoja ja yksityisiä sijoittajia. Onhan suomalaisilla lähes korottomilla pankkitileillä melkein sata miljardia.
Tanskalaisten mukaan he eivät alihinnoittele riskiä. Viiden prosentin riski näkyy rahan hinnassa viiden prosentin verran. Mitenkään muuten he eivät voineet vastatakaan, koska riskin alihinnoittelu olisi EU:n silmissä laitonta valtion tukea.
Huomattakoon, että omaa kassaansa ajattelevan valtion kannattaa hiukan alihinnoitelle riskiä, koska tulopuolelle tulevat yrityksen arvon nousun lisäksi verot sen toiminnasta ja työllistämistä ihmisistä – mutta tätä ei siis saa tehdä ainakaan Suomessa.
Minulta meni ohi, paljonko rahoituksesta on lainoja ja paljonko osakepääomaa. Osakepääomaa kuitenkin on, koska tavoitteena on, ettei yrityksestä irtauduta liian aikaisin, vaan kasvat yritykset pidetään tanskalaisessa omistuksessa.
Kyllä. Tällainen kasvurahasto tarvitaan Suomeenkin – ja on ymmärtääkseni myös tekeillä.
Sitä mä vaan jäin näissä Sipilän jutuissa ihmettelemään, että kun meillä on Finnvera, Tekes, Sitra ja muita vastaavia pumppuja, niin mihin tähän tarvitaan vielä lisää näitä rahastoja? Eikö näitä olemassaolevia voisi säätää tai koordinoida vastaamaan tarvetta? Jos ne eivät toimi, miksi?
Ne eivät toimi, koska ne syytävät rahaa kannattaville yrityksille (kuten Nokialle aikoinaan), ja kannattamattomille yrityksille (kuten jostain tuttujen Siilasmaan ja Ollilan Fruugolle aikoinaan).
Ottamatta kantaa juuri tähän tapaan pääomittaa tuotantoa, niin Suomessa on epäonnistuneen verotuksen tuloksena paha pula kotimaisesta pääomasta. 🙁 Joten tarttis tehdä jotain.
Kerrankin kannattaa verrata Ruotsiin. Ruotsi on huolehtinut yksityisen ruotsalaisen pääoman hyvinvoinnista, mikä näkyy työpaikkoina. Nyt meillä ollaan tilanteessa, jossa kaikki vähänkin suuremmat pääomat siirretään pois Suomesta. Myydään yritys viimeistää ennen sukupolvenvaihdosta, koska nykyisellä verotuksella sukupolvenvaihdos ei ole mahdollista. EU:ssa voi siirtää rahat laillisesti vähän fiksummin asiansa hoitaneeseen maahan. Veropolitiikan kannustimena pitää olla jotain muutakin kuin suunnaton kateus! 😀
Rumasti sanottuna pääoma valitsee toimintamaansa ja duunarin voi aina vaihtaa muuanmaalaiseen. Jos halutaan suomalaista työtä, sitä syntyy vain luomalla yksityistä suomalaista rahaa.
Sijoitusmatematiikka toimii enemmän kertolaskuna kuin yhteenlaskuna. Jos sijoittaja ensin häviää 90% rahoistaan, niin hänen on 10-kertaistettava pääomansa päästäkseen omilleen. Verotus on toisissa maissa julmaa, ja toisissa edesauttavaa.
Tämä on paljon vaikeampi yhtälö kuin ennalta voisi ajatella, sillä julkisen puolen sorkkiessa markkinoita aiheutetaan yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta ideana esimerkiksi rahasto tukemaan sähköautotuotannon vauhdittamista on hyvä.
Olisi ylivoimaisesti toimivinta, jos julkinen puoli hoitaisi aina infrastruktuurin, ja yksityinen puoli loput.
Tesla Motors (joo omistan parisataa osaketta) saa tuottamistaan ympäristöystävällisistä sähköautoista rahaa todella tuntuvan summan. Ne joita kiinnostaa tarkemmin voivat käydä esimerkiksi Kalifornian lainsäädäntöä läpi.
Finnvera, Tekes, Sitra ja muut pitäisi kaikki lopettaa. Kaikki julkinen tuki yrityksille pitää lopettaa ja säästyvällä summalla keventää verotusta.
Toinen vaihtoehto on yhdistää sosiaalituet ja yritystuet perustuloksi, jota jaetaan jokaiselle suomalaiselle täsmälleen sama määrä. Samalla voitaisiin poistaa eläkeikä ja eläkkeet ja korvata nekin perustulolla, jolloin ei tarvitsisi kitistä eläkeiän nostamisesta (jokainen voi säästää tai ottaa eläkevakuutuksen, jos katsoo sellaista tarvitsevansa). Perustuloa voisi ihminen käyttää ihan mihin haluaa. Se voisi toimia yritystukena, taiteilija-apurahana, opintotukena tai urheilustipendinä tai ihan minä vaan käyttäjän omista lähtökohdista riippuean. Valtio ei kykene päättämään, mihin rahat on viisasta sijoittaa. Ihmiset itse ovat paljon viisaampia.
Tuo Sipilän ehdotus on vain jatkoa Pekkarisen moottorikelkkafirmoille osoittamille tuille, Suomi-soffalle ja muille kaiken maailman kusetuksille. Valtion pitäiä keskittyä rakentamaan ympäristö, jossa yritysten on hyvä toimia. Byrokratiaa pitää yksinketaistaa ja jakaa tietoa aloittaville yrittäjille. Perustulo pienentäisi nimenomaan alottelevien yrittäjien riskejä.
Voitko/osaatko avata tarkemmin tuon tempun riskinjakoa? Siis onko kyseessä amerikkalaisten asuntolainojen tyyppinen kuvio, missä kasvurahasto kattaa lainasalkun ensimmäiset tappiot vai jotakin muuta?
Kyllä näitä kärsivällisiä valtiollisia ja yksityisiä pääomasijoittajia on Suomessa toiminut pitkään. Esimerkkinä valtiollisesta toimijasta mainittakoon Suomen Teollisuussijoitus Oy, jonka toimitusjohtaja muistaakseni aloitti uransa 80-luvulla Teollistamisrahastossa.
Eli kysymys on, että pitäisikö alalle työntää nykyistä enemmän valtiollista rahoitusta? Mitä siitä seuraisi?
Täytyy muistaa, että hyviä rahoitettavia hankkeita on vähän ja rahoittajat tietenkin kilpailevat niistä. Hankkeita, joissa menettää rahat, on tietenkin lukuisia.
Jos valtio panostaisi enemmän, kasvuyritykset saisivat vähän helpommin ja edullisemmin ehdoin pääomaa. Myös entistä suurempi määrä tappiollisia hankkeita saisi rahoituksen. Sen seurauksena pääomasijoittajien tuotot heikkenesivät ja yksityiset sijoittajat vähentäisivät sijoituksiaan suomalaisiin kasvuyrityksiin.
Eli valtion massiivisten lisäsijoitusten vuoksi osa yksityisistä sijoittajista kaikkoaisi takuuvarmasti rahoineen esimerkiksi Floridan kiinteistömarkkinoille, kuten eräs kokoomuksen kansanedustaja vastikää teki.
En väitä, etteikö valtion kannattaisi hyvin suunniteltujen toimien kautta lisätä panostuksia kasvuyrityksiin, mutta rajat järkeville toimille tulevat siinäkin touhussa nopeasti vastaan. Eli Sipiläkin on asiaan huonosti perehtynyt ja esittää populistisia lausuntoja.
Samalla, kun parannetaan rahoituksen saantimahdollisuuksia, niin pitää edesauttaa sitä, että Suomessa syntyy entistä enemmän hyviä hankkeita rahoittajien arvioitavaksi. Sijoittajat tarvitsevat suuren deal flown, josta he siivilöivät parhaat hankkeet toteutukseen.
Siltähän se kuulostaa, että kyseinen tanskalainen kasvurahasto ottaa itselleen riskejä enemmän kuin yksityiset sijoittajat ovat valmiit tekemään. Tätä ei kuitenkaan haluta ilmeisesti julkisesti myöntää. Tämä poikkeuksellinen riskinotto tehdään sen vuoksi, että valtio hyötyy työllisyyden ja verotulojen kautta enemmän kuin yksityinen sijoittaja.
Tämä näyttää olevan yksi osa kansainvälistä kilpailua, jossa kilpailllaan alhaisella verotuksella ja julkisten tahojen myöntämillä eduilla. On telakkatukia jne. Latvia muun muassa houkuttelee ”innovatiivisesti” venäläistä rahaa lupaamalla rikkaille venäläisille oleskelulupia Schengen-alueelle.
Ideologisesti puhdasoppisille vapaavuorilaisille valtion tuet ovat myrkkyä. Valtion ei pitäisi sekaantua. Mutta voimmeko katsoa toimettomana, kun muut vievät meiltä vippaskonsteilla työpaikat?
Kysymys on paljolti myös siitä, miten kasvurahasto toimii? Jos riskejä sietävä valtion raha ryhtyy kilpailemaan yksityisen rahan kanssa, niin seurauksena on, että yksityinen raha lähtee paremmille markkinoille. Se olisi epäonnistuminen.
Mutta jos valtion kasvurahasto toimii niin, että se ottaa kasvuyrityksestä suurimman riskin ja samalla luo yksityiselle rahalle parempia pieniriskisempiä sijoitusmahdollisuuksia, niin se toimintatapa saattaisi toimia. Siinä tapauksessa yksityinen raha ei kaikkoa alalta vaan sitä voi tulla jopa lisää kasvuyrityksiin.
Mutta pitää huomata, että jos valtion kasvurahasto kantaa suurimman riskin, niin se ottaa samalla kontolleen myös suurimmat tappiot. No, tätä vastaanhan on sitten työllisyys ja verotulohyödyt.
Kannattaako? Kuulostaa taas yhdeltä uudelta veronmaksajien rahoittamalta valtiontuelta kansainvälisessä kilpailussa.
No miksi sitten Sipilän rahasto toimisi? Olisiko se Kepu-vetoinen muinaisen Kehitysaluerahaston tapaan?
Onhan se hienoa, kun yleisesti ottaen keskustellaan yritystukien vähentämisestä, Sipilä muina henkilöinä esittää uutta tukimuotoa entisten lisäksi – ja saa aplodit.
Minua tuossa Sipilän kasvurahastossa hiukan mietityttää kotimaisuusaspekti. Mitä se tarkoittaa? Rahoitusta aivan ilmiselvästi ei voi sitoa siihen, että yritys vannoo olevansa työllistämättä ketään ulkomailla. Sekin tekee kovia rajauksia, jos yritystä ei kasvattamisen jälkeen saa myydä ulkomaille.
Allekirjoitan Osmon analyysin siitä, että meiltä puuttuu isoa riskirahaa. Teollisuussijoitukselta löytyy rahoitusta yritysten kasvuun, mutta rahoitus ei ole kovin riskihakuista. Yksityisiltä tahoilta löytyy riskihakuistakin enkelirahoitusta, mutta silloin kuitenkin puhutaan mieluummin sadoistatuhansista kuin miljoonista.
Asiassa olisi hyvä pitää eri aikaskaalat erillään. Juuri tällä hetkellä yritysten rahoitusongelmat liittyvät taantumaan ja epävarmoihin näkymiin. Rahoittajilla on rahaa, mutta sille ei samaisista syistä löydy mitää luontevaa käyttökohdetta (kts. korot). Kasvurahoitus on järkevää vain silloin, kun yritysten kasvu tyssää rahapulaan. Jos yrityksen kasvu tyssää kysyntäpulaan, tarvitaan muuta kehittämistä (tuotekehitys, liiketoimintamallin kehittäminen).
Skeptinen inhorealisti minussa väittää, että Sipilän ajatus on tahallaan jätetty tulkinnanvaraiseksi. Asian voi tulkita siten, että rahasto on alue- ja elinkeinotukea. Toisaalta asian voi tulkita niinkin, että rahasto oikeasti toimisi riskisijoittajana paikkaamassa markkinoiden vajauksia. Kun kaikki voivat tehdä itselleen mieluisan päätelmän, idea saa enemmän kannatusta.
Voi siis olla hyväkin juttu, mutta asia tarvitsisi vähän lihaa luiden päälle. Ja vastausta huutaa sekin kysymys, mitä tämä uusi rahasto tekisi sellaista, mitä olemassaolevat valtiolliset instrumentit eivät voisi tehdä. Riskirahoituksen parantaminen sopisi hyvin Teollisuussijoitukselle.
Pulaa on sijoittajista luokassa 1milj eur – 20 milj eur. Pääomasijoittajia kiinnostavat isot kaupat, jolla tehdään toimialaan muutoksia. Alkupäässä on jo ehkä liikaakin erilaisia yritysten ystäviä.
Isoin oikea ongelma on, että Suomesta puutuu osaamista. Numeroita osataan seurata ja toimitusjohtajia niistä patistella, mutta millään suomalaisella toimijalel ei ole osamista henkilöstön kehittämisessä tai tuotekehityksen kohetamisessa. Isoilla kansainvälisillä toimijoilla sitäkin löytyy.
Valtion verorahoja on toki hauska pyytää ja jaksaa, verojen maksaminen onkin sitten ongelmallisempaa.
Sipilän idea on yliykinertainen ja oikeastaan yrityksille haitallinen. Oden malli Tanskasta hieman parempi. Vielä vaaditaan työtä ennekuin jälleen suuta sijoittajaa kannataa perustaa Suomeen.
En varsinaisesti odotakaan, että se toimisi, muuten kuin ehkä joidenkin kivojen kaverien taskujen täyttämisessä.
Tuossa kotisivulinkkini takana on oma näkemykseni siitä, miten järkevää on että poliitikot alkavat leikkiä bisnesosaajaa.
Valtion ylläpitämät riskirahastot ovat mitä parhaimpia kasvualustoja rakenteelliselle korruptiolle ja erilaisille hyväveli-kerhoille.
Onpa onni että korruptiota ei meillä esiinny – ainakaan kepuvetoisissa kehittyvissä maakunnissa.
No onhan Suomen energiaomavaraisuus vain 30% ja sitä ostetaan vuosittain muistaakseni 7 miljardilla. Löytyisikö tästä jotakin korvattavaa (biokaasu, biodiesel, tuulivoiman ja aurinkoenergian älykäs käyttö yms) ja samoin puhtaasta teknologiasta yleensä. Toki ulkomaille pitää pyrkiä, tästähän on vaikka hyvänä esimerkkinä vaasalainen Vacon.
OS varsin hyvin, vaikkakin väärästä kulmasta raamittaa tätä kasvurahasto-hanketta.
Minä puolestani raamitan sen näin:
Olen tällä palstalla koettanut vitsaillekin tuoda esiin sitä tosiasiaa, että Suomessa ei anneta yritysriskin ottajan onnistuessaan rikastua.
Tätä ei perusongelmaa kasvurahasto ratkaise mitenkään.
Kasvurahasto vaatii kallista byrokratiaa ja on turha odottaa, että sen byrokraatit olisivat jotenkin nerokkaita arvioimaan riskejä nopearytmisessä toimintaympäristössä.
Nokiasta potkut saanut Kallasvuo sanoi juuri YLEn haastattelussa, että Nokian kaatoi raju 2-vuotinen teknologiamurros, jonka vauhdissa hän ei pysynyt.
Kävi siinä haastattelussa vähän sääli Kallasvuo-parkaa kun hän sanoi, että se muutos kyllä tiedettiin, mutta mitään ei Ollila-Kallasvuo tandemi voinut VIITEEN VUOTEEN tehdä…
Kyllä Suomen pitää nyt panostaa sellaisiin yrittäjähenkisiin miehiin ja naisiin, jotka pystyvät reagoimaan nopeisiin muutoksiin, tarvittaessa vaikka sillä kuuluisalla suomalaisella management by PERKELE.
Lottoaja kyllä saa rikastua 12 miljoonalla, mutta ei yrittäjä, vaikka hänen riskinottonsa on huomattavasti suurempaa ja yhteiskunnalle hyödyllisempää!
Kokemukseni mukaan pankeista kyllä saa rahaa, jos on hyvä idea. Jos se on huono, on parasta ettei saa mistään.
Tästä syystä en näe tarvetta kasvurahastolle.
Jos on rahaa tarjolla, paras paikka sille on raju työllistämiskynnyksen alentaminen.
Seppo Korppoo
Yrittäjä, joka puolustaa talousympäristön monimuotoisuutta, jossa menestyvä yrittäjäkin saa kukoistaa
Toivottavasti rahaston hallinnointikuluihin ei oteta oppia työeläkevakuutusyhtiöistä.
Jokohan on sijoituskohteetkin valmiina pöytälaatikossa? Hype päälle, kasvurahastosta pätäkkää, osakkeet eläkeläisille ja Bahamalle.
On hienoa että Sipilän aloitteesta lopultakin puhutaan, puolen vuoden kuluttua. Enemmän sekaannuksen välttämiseksi,on hyvä huomata että rahastossa on monta olennaista piirrettä,jotka eivät liity Tanskan malliin mitenkään.
Ensinnä, Sipilä on johdonmukaisesti puhunut pääomamuotoisista panostuksista. Tekesin rahojen käyttöä eli byrokraattisesti hallinnoituja avustuksia parempi on ottaa omistusta. Miksi valtio ei niin tekisi, jos kerran yksityinen pääomasijoittaja tekee?
Toiseksi, jos/kun kerran ollaan osakkaana ja hallituksessa, voidaan huomattavasti pitkäjänteisemmin ja uskottavammin vaikuttaa liiketoimintaan kuin joillakin projekteilla ja niiden rahoituksen raportoinneilla.
kolmanneksi, miksi sitten julkisen vallan pitäisi olla osakkaana ja vieläpä osallistua liiketoiminnan suuntaamiseen aktiivisesti hallituksesta? -Siksi että julkinen valta katsoo yhteiskunnan kokonaisetua. Sitä ei katso kukaan muu. Tässä tilanteessa jossa cleantech yleisesti ja biotalous erityisesti kaipaa ruisketta, on ryhdyttävä vakaviin toimiin niihin vielä liittyvän teknologiavajeen ratkaisemiseksi.
Sipilän ajattelussa kasvurahasto ja biotalous ja 200 000 työpaikkaa liittyvät vahvasti toisiinsa.
Kenen sitten pitää olla hallitustyöskentelyssä mukana? Kansanedustajienko? Ei tietenkään. Valtio voi ostaa osaamista. Eikä valtion ohjauksen pidä tulla siemenyrityksiin sisään millään muulla tasolla kuin strategian tasolla. Operatiivinen johtaminen on ammattilaisten asiaa.
Hieman tarkemmin: http://www.johanneshirvaskoski.fi/component/content/article/96-politiikan-keinovalikoimaa-on-lisaettaevae.html
Osakeyhtiölaki kai kuitenkin koskisi näitäkin yhtiöitä ja niiden hallituksia?
Mahdollisesti tässä tarkoitetaan valtakunnan hallitusta?
Toki rahoittajat voivat osallistua myös rahoittamansa yrityksen hallituksen, erityisesti jos rahoitus on osakepääoman muodossa (mutta myös muutoinkin).
Järkevintä olisi kyllä rahoittaa tutkimusta ja tuotekehitystä projektimuotoisesti – ja jos rahaa on, nykyisten rahoittajien kanavat voivat kyllä jaella rahat. Finnverankin sääntöjä voidaan muuttaa enemmän alkuperäistä tarkoitusta vastaaviksi ja vähemmän byrokraattisiksi.
Tutkimukseen ja tuotekehitykseen kannattaisi repiä rahaa muista yritystuista!
Tarkoitettiin osakeyhtiöiden hallituksia ja niissä toimivia valtion edustajia, joiden ajateltiin edistävän yrfityiksen edun sijasta yleistä etua.
Euroopan nykyisillä kriisimailla, mm. Kreikalla ja Espanjalla on sekä valtion omaisuutta että yksityisomaisuutta moninkertainen määrä suomalaisiin verrattuna. Yhtään uutista ei ole näkynyt, että ne olisivat myyneet omaisuuttaan. Nämä tuhansia vuosia vanhat kulttuuri- ja siirtomaavallat ymmärtävät, että veloille löytyy aina tavalla tai toisella joku muu maksaja. Nyt velkojen maksajaksi on kiristetty muiden ohella myös hiljakkoin savupirteistä noussut Suomen sisukas kansa.
Suomelle oli tarjolla juuri tuon kokoista pääomaa, mutta sekin tyrittiin verottamalla (NOKIA) optiot palkkatulona. 🙁 Mikään muu maa ei kaiketi tehnyt yhtä tyhmästi? Onneksi nokialaisetkaan eivät ole olleet tyhmiä, vaan optioita rahastettiin ulkomaankomennukseien aikana järkevämmillä veroprosenteilla. 😀
Kyllä. Osakeyhtiölaki ei kuitenkaan sellaisenaan aseta omistajaohjaukselle esteitä. Hajautunut omistuspohja asettaa. Muissa tilanteissa yhteinen näkemys pitkän tähtäimen etua palvelevasta strategiasta – liiketoiminnan lyhyen aikavälin tuloksen optimoimisen sijasta – voidaan kirjata osakassopimukseen.
Hieman tarkemmin edellä olevasta:
http://www.johanneshirvaskoski.fi/component/content/article/98-omistajaohjauksen-ontot-rakenteet.html
Kas kun ei kaksi miljoonaa.
Itänaapuriin nousee biojalostamoita kuin sieniä sateella ja puuraaka-ainetta riittää, halvemmalla kuin Suomessa. Puhutaan kymmenien miljardien investoinneista seuraavan reilun vuosikymmenen aikana.
Venäjä aikoo olla suurin biodieselin myyjä Euroopassa.
Siinä kilpailussa ei yksi Soneran rippeiden myyminen auta.
En tiedä mitä hallituksenpitäisi tehdä, mutta onhan se ihan naurettavaa että minä saan täysin vakuudetonta luottokorttivelkaa samalla hinnalla mitä oma firmani saisi käyttöpääomaa kun laitan taloni pantiksi!
Eihän tässä hinnoittelussa ole kyllä minkäänlaista järkeä. En käsitä miten yrityken vakuudellinen velka voi mitenkään olla samanhintainen kuin minun vakuudeton luottokorttivelka, koska jos firma ei selviä veloistaan niin en kyllä minäkään. Kokonaiskorko firman vakuudelliselle lainalle annettiin 10%, mikä on enemmän mitä S-pankin kulutusluotto ja samaa luokkaa mitä luottokunta kiskoo luottokortistani.
En käsitä miten voi tulla halvemmaksi ottaa S-pankista vakuudetonta kulutusluottoa 20 000 euroa kuin ottaa sama raha pankista käyttöpääomaa varten. Kertokaapa se minulle?
http://www.s-pankki.fi/henkiloasiakkaat/luotot/fi_FI/laina/
Syltty.
Sinä et voi mennä konkurssiin, mutta yrityksesi voi mennä.
Hyvä kysymys. Viime Talouselämässä oli juttu pääomasijoittajista, yksityistä rahaa sijoitettu suomalaisiin pieniin / keskisuuriin yrityksiin > 100 miljoonaa vuodessa. Miksi valtion pitäisi sekaantua tähän(kin) toimialaan?
Pääomasijoituksessa on muutama nyanssi, joiden takia se ei ole kummallekaan osapuolelle mikään moneen tilanteeseen sopiva sveitsiläinen linkkuveitsi. Pääomasijoitus on parhaimmillaan silloin, kun yrityksellä on hyvä liikeidea, mutta osaaminen ja pääoma kasvua varten puuttuvat.
Tällaisessa tilanteessa pääomasijoittaja tuo rahaa, palkitsee alkuperäiset omistajat ja tuo liiketoimintaosaamista. Jos pääomasijoittajalla ei ole tuoda liiketoimintaosaamista, sijoitusta on turha tehdä. Myös tuo omistajien palkitseminen on tärkeää, koska muuten alkuperäisten omistajien riskinsietokyky voi olla toivottua paljon heikompi.
Jos yrityksellä ei ole sellaista liikeideaa, jossa on selvä kasvu nähtävissä jonkin liiketoiminnallisen loikan (tyypillisesti kansainvälistyminen, mutta kyse voi olla jostain tuotekehityksestäkin) jälkeen, rahan pumppaaminen firmaan millään tavalla ei ole avain, vaikka firma olisi kuinka kannattava. Ja jos taas vanhoilla omistajilla ei ole riittävää lisäarvoa annettavanaan kasvuvaiheessa, firma kannattaa ostaa kokonaan (siis vähintään määräenemmistö).
Valtiollahan on jo Teollisuussijoitus, joka tekee pääomasijoituksia. Teollisuussijoituksella on kuitenkin tavoitteena kannattava toiminta. Jos uusi rahasto luopuu tästä vaatimuksesta, sille kyllä löytyy rahoitettavaa, mutta silloin pitää miettiä sen hyödyllisyyttä verrattuna muihin avustusinstrumentteihin.
Tärkeä avain on kuitenkin siinä, että sijoittajalla pitää olla huomattava määrä osaamista liiketoiminnan kehittämisestä. Muuten pääomasijoittamisessa ei ole järkeä.
Jaaha. No, sehän on yhtiöjärjestyskysymys, mikä on yrityksen etu.
Etpä muuten kommentoinut Finnveran mahdollista uutta roolia näissä kuvioissa!
Yksityishenkilö ei voi mennä konkurssiin, mutta tämä on saivartelua, maksukyvyttömyystapauksessa lainanantaja menettää rahansa joka tapauksessa. Riski ei selitä tätä korkoeroa.
Joo, asiaha olisi täysin selvä jos kyseessä olisi vakuudeton laina. Mutta mitäs väliä käytännössä on firman konkurssilla jos sille on täydet vakuudet? Pankki vaatii siis vakuuksia, joita se ei korkotarjouksen perusteella pidä juuri minään.
Nyt pitäisi vielä keksiä tuote, raaka-aine ja kilpailuetu.
Suomessa ainoa kilpailukykyinen bioraaka-aine on havumetsä. Muiden bioraaka-aineiden kohdalla muualla on paremmat kasvuolot. (Ja meilläkin suurin kilpailuvaltti on tyhjä tila kasvatella pohjoista metsää. Sitä löytyy idästä vielä enemmän.)
Hyödynnettävän puun määrä on rajallinen, eikä sitä nykyisen hyödyntämisen yli ihan mahdottoman paljon löydy, joten uusi liiketoiminta väkisin syrjäyttää vanhaa. Hyvä juttu sekin, mutta silloin työpaikkoja ei lasketa yhteen.
Työllistämismäärää voi verrata siihen, että metsäteollisuus työllistää suoraan tällä hetkellä noin 50 000 henkeä. Epäsuoraa työllistämistä toki tulee lisää, mutta silti 200 000 henkeä vaatisi aivan valtavaa loikkaa.
Biotuotteissa on lisäksi nykyisellään sellainen ongelma, että ne ovat laajassa mitassa kannattavia vain tukien avulla. Biojalostamojenkin rakentaminen riippuu nimenomaan tukipäätöksistä.
En ollenkaan poissulje sitä, etteivätkö meidän metsävarantomme voisi osoittautua nykyistä arvokkaammiksi tulevaisuudessa, jos fossiilisista tuotteista halutaan oikeasti eroon. Muutokseen menee kuitenkin kauan, ja sen ensisijaisia hyödyntäjiä ovat nykyiset alan toimijat, joilla on sekä pääomia että tuotekehityspanoksia alalle. Lupaavalle biotuotetoiminnalle löytyy jo nyt rahoitusta ja vaikka kotimainen ostaja ilman valtion panostusta.
= = =
Biotalouden kohdalla ajatukset kiertyvät helposti uusiutuvaan energiaan. Tässä kohdassa energialla ja muilla tuotteilla on kuitenkin suuri ero.
Uusiutuvan energian kipolla on jo nyt valtava määrä toimijoita ja rahoitusta, ja suurimmat innovaatiomahdollisuudet liittyvät aurinkovoimaan. Toisesta laidasta tilanne on se, että kaikki pitkällä aikavälillä ydinvoimaa kalliimpi kannattaa saman tien unohtaa.
Me voimme kyllä tehdä hyviä aurinkopaneeleja, mutta kiinalaiset. Me voimme tehdä hyviä tuulivoimaloita, mutta kiinalaiset. Me voimme polttaa metsiämme, mutta niistä saatava energiamäärä on rajoitettu. Me voimme tehdä hyvän puunpolttoon sopivan voimalan, ja niin me teemmekin. Sillä vain ei saa 200 000 työpaikkaa.
= = =
Mutta jälleen tässä törmätään konkretian puutteeseen. Pelkkä sana ”biotalous” vie ajatukset vääjäämättä alue- ja elinkeinotukiin ja pitkällä tähtäimellä tehottoman toiminnan tekohengittämiseen.
Sipilä ei kuitenkaan ole tyhmä tai huono liikemies, joten joko tämä on todella vain opposition vaalikikka, tai sitten ajatuksen takana on jotain oikeasti fiksua. Jälkimmäisessä tapauksessa olisi hyvä kertoa vähän lisää, niin me skeptikotkin ymmärtäisimme.
Tilanne on aika yksinkertainen silloin, jos pääomasijoittajalla on enemmistö (mielellään määräenemmistö). Silloin mitään osakassopimustakaan ei oikeasti tarvita. Tämä on kuitenkin hyvin lähellä yrityksen ostamista kokonaan.
Jos taas pääomasijoittaja on vähemmistössä, enemmistölle epämieluisista ehdoista joutuu maksamaan rahaa. Silti riitelyn riski on aika tuntuva.
Tässä suhteessa yksityinen pääomasijoittaja ilman mitään täkyjä on omistajille lähtökohtaisesti mieluisampi, koska intressi on yhteinen (lisää rahaa). Muilla periaatteilla toimiva sijoittaja joutuu joko maksamaan enemmän tai kohdentamaan toimintansa kohteisiin, joita yksityiset eivät huoli.
Avaatko tuota vähäsen? Käytännössä kaikki Suomen rikkaimmat henkilöt ovat olleet mukana yritystoiminnassa tai he ovat perineet omaisuutensa sukulaisiltaan, jotka ovat näin tehneet.
Keskeltä talouskriisiäkin meiltä on noussut Rovion ja Supercellin kaltaisia yrityksiä jotka ovat tehneet perustajansa hyvinkin varakkaiksi.
Wahlrooskin alkoi toden teolla rikastua, kun siirtyi toisten palkoilta pyörittämään omaa firmaa.
Harvoin olen Korppoon kanssa samaa mieltä, mutta tämä on niin hyvä kommentti, että se pitäisi laittaa talteen. Muistellaan sitä sitten, kun ihmetellään mihin kasvurahastoon kaadetut miljoonat ovat hävinneet ja mitä niillä on saatu aikaan.
Näin on. Mikä estää kepulaisia panttaamasta maatilojaan ja tekemästä hyviä pääomasijoituksiaan? Tai sen puoleen, uschanowilaiset voivat pantata asunto-osakkeensa ja ostaa uusia niin siinähän talous elpyy keynesiläisesti ihan ilman valtion velkaantumista.
a_l pyysi avaamaan kommenttiani siitä, että ”Suomessa ei anneta yritysriskin ottajan onnistuessaan rikastua.”
Hän vielä ryyditti kommentilla siitä, että esim. Rovion omistajat ja Wahlroos ovat rikastuneet, ikäänkuin tämä todistaisi väittämäni vääräksi.
Kommenttini perustuu seuraaviin tosiasioihin:
1) Elämme avoimen ja globaalin markkinatalouden jatkuvassa ja nopeatempoisessa maailmassa. Kilpailu on armotonta ja uusia mullistaviakin teknologioita tulee kehiin koko ajan.
2) On vääjäämätöntä, että näissä talous-darvinistisissa olosuhteissa yhtiöitä syntyy ja kuolee kiihtyvällä tahdilla.
3) Tässä tilanteessa on välttämätöntä, että olemassaolevat yritykset ketterästi muuttuvat markkinoiden mukaan. Toisaalta on yhtä tärkeää, että Suomeen syntyy koko ajan uusia kilpailukykyisiä yrityksiä, joista elinkelpoisimmat voivat kasvaa suuriksikin.
4) Tässä tilanteessa valtion ja kuntien riskejä ja virkavirheitä välttelevät hitaat byrokraatit ovat vain painolastia ja voivatkin toimia vain rintaman takana huoltojoukoissa.
5) Jotta vanhat yritykset voisivat olla ketteriä ja uudet yritykset voisivat menestyä, Suomen pitää olla yritystoiminnalle kiinnostava, eli kilpailukykyinen. Nyky-Suomi ilmiselvästi ei sitä ole, josta syystä esim. Rovio ja Wahlrooskin toimivat pääosin muualla.
6) Kaiken menestyvän yritystoiminnan perustana on riskin ottaminen ja sen hyvä hallinta. Tässä menestyneille Suomen kannattaa maksaa kunnon korvaus (=antaa rikastua Suomessa oikein kunnolla), sillä muutoin parhaat lähtevät maasta. Sitä Suomi ei pitkään kestä.
Seppo Korppoo
Suomalainen patriootti ja kansainvälinen riski-yrittäjä, joka taistelee rajusti jokaisesta kaupasta.
Kallioperämme _on_ aika ainutlaatuista. Vastaavaa toki planeetalta löytyy, mutta ei kovin paljoa.
Harvinaisten maametallien putsaaminen ei ole välttämättä täysautomatisoituvaa kaivostoimintaa, eikä sitä kallioperää juurikaan voi siirtää muualle.
Ala on niin moninainen, että sitä on vaikea kuvailla. Periaatteessa tarkoittaa kaikkea uusiutuviin luonnovaroihin liittyvää teollisuutta ja energiatuotantoa. Näin olen asian ymmärtänyt. No erilaisia raporttejahan kyllä lyötyy josta asia jossain määrin selvinnee. Muitaakseni puunjalostustekniikkakin on Aaaltoyliopistossa muutettu biotuotetaloudeksi. Mitä ihmeellisempiä tutkimuaiheita löytyy:
http://www.energiaviesti.fi/uutiset/bakteerit-energiaa-tuottamaan.html
Biopolttoaineissa myös on tulossa ehkä sovelluksia levien kasvatuksesta myöhemmin.
Nyt kun vielä järjestät näille panttaajille kuolemattomuuden, niin että lainojen takaisinmaksuaika venyy siihen satojen vuosien mittaan, jossa se on valtioilla erotuksena yksityishenkilöistä.
Onko se todella niin uskomattoman vaikeaa tajuta, että elvytystehtävä lankeaa keynesiläisessä suhdannepolitiikassa valtiolle juuri siksi, että valtion luottokelpoisuus on täysin eri luokkaa kuin yksityishenkilöiden? Ilmeisesti on, koska siteeratun kaltaisia möläytyksiä joutuu aina vain lukemaan.
Nimenomaan ja yksipuolinen puhe bioenergiasta on johtanut harhaan.
Puu on hyvin monipuolinen raaka-aine, paitsi lähes sellaisenaan (esim. laminaatit) myös kemianteollisuuden raka-aineena (esim sellunkeiton sivuvirrat). Suomalaiset ovat kuitenkin olleet kovin laiskoja niitä hyödyntämään. Rahaa on tullut sisään ovista ja ikkunoista.
Nyt kun tuo Nokia on muiden murhe, voisimme ehkä uudestaan viritellä vanhaa niche-ajattelua. Isot, yleensä keskusjohtoiset jätit ottavat mitä haluavat, mutta niitä kiinnostavat vain isot businekset. Nähtävissä olevan markkinan pitää olla vähintään esim. 50 miljadia €, jotta siitä voisi lohkaista itselleen kiinnostavan palan. Isot yritykset eivät kykene repeämään kaikkialle.
Yrittäjävetoisissa hankkeissa pienempikin busines on kiinnostava. Suuruusluokkaa 10…100 M€ olevia markkinoita on lukemattomia.
Uusien tuotteiden ja varsinkin tuotejärjestelmien, ekosysteemien, kehittäminen vain ottaa aikaa ja rahaa. Onnitteluni Nesteelle ja ennnen kaikkea St1:lle!
Hienokemikaalipuolella olisi mahdollisuuksia vastaaville innovaatioille.
Liikemiehillä ei ole koskaan ollut mitään vaikeuksia ottaa rahaa vastaan, vaikka se tulisi jostain rahastostakin. Seuraapa vaikka vain erään Korppoon kannanottoja.
Suomen kallioperästä löytyy merkittävä määrä hyödynnettäviä mineraaleja. Ne ovat näppärä lisä elämäämme, mutta tuskin Sipilän tarkoittamaa biotaloutta.
Työllistävyyteen antaa vähän mittakaavaa se, että Suurikuusikon kultakaivos on Euroopan suurin kultakaivos. Se käsittelee noin 3000 tonnia kiveä päivässä, tuottaa hankalasti rikastettavasta malmista noin viisi tonnia kultaa vuodessa ja työllistää alle 400 henkeä. Tuotetun kullan arvo on suuruusluokkaa 200 miljoonaa euroa.
Suomalainen mineraaliosaaminen on hyvätasoista ja edistyksellistä. (Joskus ehkä jopa liian edistyksellistä, vrt. Talvivaara….) Outokummun perintö elää vahvana myös teknologiassa. On kuitenkaan vaikea nähdä, että siltä alalta saisi lisärahoituksella kovin suurta lisäpotkua.
Sain joskus halvemmalla (pienemmällä korolla) lainaa asuntooni kuin Saksan valtio. Luultavasti nytkin on niin, mutta en ole tarkistanut asiaa vähään aikaan. Tällä perusteella luottokelpoisuuteni on parempi kuin Saksan. Olin luottoa ottaessani pätkätöissä ja luotto oli 100 % asunnon hinnasta. Samana aikana Saksa on velkaantunut lisää kun minä olen maksanut kolmanneksen velasta pois, joten ehkä markkinat ovat oikeassa tässä.
Konkreettisten esimerkkien antaminen kuitenkin auttaisi. Triviaaleja esimerkkejä ovat vaikkapa biopolttoaineet ja biopolymeerit. Tunnen alaa kuitenkin työnikin kautta, enkä ihan suoraan näe niitä markkinaehtoisia kasvumahdollisuuksia, jotka olisivat kasvurahoituksesta kiinni.
Olen tästä samaa mieltä.
Puunjalostustekniikan laitokselta valmistuu diplomi-insinöörejä biotuotetekniikan koulutusohjelmasta. Ja tämä kertookin kentästä hyvin paljon, painopiste on Suomessa metsäbiomassassa.
Toki puunjalostusteollisuudessa on paljon kehitettävää. Mustalipeä on todennäköisesti ihan turhan hienoa ainetta poltettavaksi, ja selluakin kannattaisi osin myydä mikro- tai nanokiteisenä selluloosana. Mekaanisen massan tekemisessä myytävä artikkeli on energia.
Biojalosteiden kehittäminen on kuitenkin hyvin pitkälti puunjalostusteollisuuden tapa yrittää selvitä hengissä, kun paperi ei enää ole kiinnostava materiaali. Jalostusarvon nostaminen siellä ei kuitenkaan tee minnekään niitä 200 000 työpaikkaa, vaan pikemmin säilyttää olemassaolevia. Eikä kasvurahaston sija tuolla ole mitenkään erityisen selkeä.
Kaikissa biopolttoaineprosesseissa energian säilyminen on taattu. Sisään menee hiilidioksidia, vettä ja aurinkoenergiaa. Ulos tulee hiilivetyjä. (Poikkeuksena tästä prosessit, joissa ulos tulee vetyä, jolloin hiilidioksidiakaan ei tarvita sisään.) Mekanismeja lähtökohdasta tulokseen on paljon, ei se puunkaan kasvu ihan simppeli biokemiallinen prosessi ole.
Tässä syklissä olennaista on tuo aurinkoenergia. Vettä ja hiilidioksidia on saatavissa yleensä riittävästi. Sen sijaan sen aurinkoenergian osalta me emme ole ihan maailman parhaassa paikassa verrattuna vaikkapa Yhdysvaltojen eteläosiin tai Etelä-Eurooppaan, Saharasta tai Arabian niemimaasta puhumattakaan.
Hyvän aurinkoenergiaa polttoaineeksi jalostavan prosessin keksiminen on yksi uusiutuvan energian mahdollisista suurista läpimurroista. Jos sellainen prosessi keksittäisiin Suomessa, se tekisi keksijästään kyllä mahdollisesti hyvin rikkaan, mutta mitään työllistävää teollisuudenalaa siitä ei helposti saisi.
Tekisi mieli käyttää tunnettua englanninkielistä sanontaa omenoista ja appelsiineista.
Ero on tietenkin siinä, että Saksa saa sitä luottoaan ilman vakuuksia, asuntolainan ottaja taas ei – vaikka tarjoutuisi vastineeksi maksamaan kuinka korkeaa korkoa tahansa. Vai onko Brandenburgin portti kenties jonkin Saksan Hypoteekkiyhdistyksen omistuksessa kunnes Saksan valtionvelka on maksettu jonain päivänä pois?
Kuten muistamme, Suomen taannoiset vakuusvaatimukset eurokriisissä herättivät maailmalla laajaa, ohimon kohdalle sormella ympyröitä piirtelevää ihmetystä (aina arvostetuimpien taloussanomalehtien pääkirjoitussivuja myöten). Tämä jos mikä osoittaa, kuinka tiukassa suomalaisessa kulttuurissa – ja vain ja ainoastaan siinä – on taipumus ajatella kaikkia maailmassa esiintyviä julkis- ja yksityisoikeudellisia velkasuhteita lähipankista otetun asuntolainan mallin mukaisesti.
Onkin varsin hätkähdyttävä osoitus suomalaisen talouspoliittisen keskustelun eristyneisyydestä ja nurkkakuntaisuudesta, että tämä kansainvälinen ihmettely tuntui tulevan monille jonkinlaisena pöyristyttävänä järkytyksenä. Samoin se, ettei yksikään muu euromaa vastaavia vakuuksia vaatinut, vaan Suomi jäi yksin edustamaan tätä väitetysti maailman ainoaa oikeaa käsitystä velasta ja sen luonteesta.
Sallinet, että hieman epäilen. Veikkaan, että olet verrannut omenoita ja päärynöitä (eri korkokäyrien pisteitä). Toki jos tiedät pankin, josta saa asuntolainaa tällä hetkellä kymmeneksi vuodeksi alle kahden prosentin kiinteällä korolla, olisin kyllä kiinnostunut informaatiosta.
Harvinaiset maametallit eivät välttämättä sovellu perinteiseen kaivostoimintaan. Siinä on se innovaation paikka. Nyt niitä kerätään perinteisen kaivostoiminnan menetelmin, mutta tämä ei välttämättä ole ainoa ja eses järkevin tapa.
Esimerkiksi ostettava asuinhuoneisto kelpaa 70% vakuudeksi. Tai jos ei kokonaista kämppää osta, voi sijoittaa erilaisiin asuinrahastoihin pienemmillä summilla. No, ilmeisesti joillekin läskin kerryttäminen rakenteisiin on oma itseisarvonsa.
Kuten jo kertaalleen on todettu, kun valtio ottaa lainaa, ei vaadita mitään vakuuksia, ja juuri tämä tekee tästä vertauksesta niin koomisen onnahtelevan.
Koko maailmassa ei ole sellaista rahalaitosta, josta yksityishenkilö saisi lainaa samoilla ehdoilla kuin valtio – edes vähän huonommasta luottoluokituksesta kärsivä valtio.
Tässä kohdassa en ole välttämättä samaa mieltä.
Suurissa organisaatioissa ideat eivät helposti pääse lentoon, sillä joku todella isokenkäinen on saatava tosissaan uskomaan asiaan ja siten riskeeraamaan jopa paikkansa. Yrittäjävetoisissa yrityksissä yrittäjä uskoo asiaansa eikä pelkää ottaa riskiä.
Lääke- ja ICT-teollisuuteen on syntynyt uudenlainen ekosysteemi, jossa yrittäjävetoiset yritykset kehittävät uuden tuotteen tiettyyn vaiheeseen ja sitten myyvät tai lisensioivat sen suuremmille toimijoille.
Toivottavasti puunjalostusteollisuuskin joskus omaksuu vastaavan innovaatiojärjestelmän. Kasvurahasto olisi omiaan tukemaan tällaista toimintaa.
Tuo Tekes, Sitra, Nokia, Fruugo, Esko Aho, Ollila, Siilasmaa, Öistämö jne. kuvio on kyllä hyvä syy olla perustamatta Suomeen minkään sortin rahastoja. Valvonta tuppaa menemään pieleen kun hallituspaikkoja ja muita johtajan virkoja jaellaan ristiin.
Kaikki tuet pitäisi lakkauttaa, ja jos aluepolitiikaa halutaan tehdä kunta voi antaa ilmaisia tontteja/toimitiloja halutessaan, ja valtio voisi alentaa veroja erityistalousalueilla.
Jos on vahvasti sitä mieltä että ”nyt lainarahalla elvyttämään”, niin silloin voi todellakin mennä pankkiin ja nostaa lainarahaa niin paljon kuin rahkeet riittää ja käyttää elvyttäviin kohteisiin. Ei sillä ole sitten väliä saako lainaa yhtä hyvillä ehdoilla valtio, saman verran euro elvyttää tuli raha yksityiseltä tai valtiolta.
Antti. Väitteesi on, anteeksi nyt vain, ihan järjetön. Jos minä elvytän omilla rahoillani ja käytän siihen miljoona ja tämän seurauksena Suoemn BKT nousisi kehdella miljoonalla, kansantalouden kannalta elvytys olisi kannattavaa, mutta minä en saisi rahojani takaisin. Sellaiset toimet, joiden hyöty jakautuu koko kansantalouteen, on rahoitettava valtion rahoista. Muutenhan verotuskin voisi olla vapaaehtoista.
Ei vaan pysty seuraamaan tällaista ajatuskulkua. Oma mielipiteeni on, että sijoitan omista tuloistani omien näkemysteni mukaan ja samalla oletan, että verovaroin tai veronmaksukykyä vastaan lainatuin varoin julkinen sektori ei lähtökohtaisesti harjoita minkäännäköistä sijoitustoimintaa. Kaikki sijoittajat ovat samalla viivalla. Ns. bisnesenkeli on tyystin tarpeeton hallinnollinen käsite jostakin verotuksellisesta erityiskohtelusta puhumattakaan. Kukin saa toki nimittää itseään miten haluaa. Itse voisin nimittää itseäni vaikkapa suhdannetaantumientasoittajaelvyttäjäsijoittajaoppipoika. Työeläkerahastotkin tulisi purkaa. Kukin sijoittaa tavallaan eikä ole (hallinnollisin) väkivalloin osallisena missään muussa.
ps. Jo pelkkä otsikko aiheuttaa pahoinvointia. Mikä ihmeen ”kasvurahasto”. Miten ihmeessä se eroaa tuhansista ja tuhansista rahastoista joihin tavalliset kansalaiset voivat omien näkemystensä perusteella sijoittaa heti tai jo eilen. Tunnustan, että en tunne asiaa enkä haluakaan. Täysin tarpeetonta. Suorastaan vahingollista.
Voi sitä valita mihin rahansa laittaa, muutama juttu sitten sanoit että jos sinulla olisi muutama miljoona ylimääräistä, sijoittaisit ne uusiin vuokra-asuntoihin Helsingissä. Sinä ja TU saisitte varmaan esimerkeillänne monet muut mukaan ja sijoitttamaan uusiin vuokra-asuntoihin Helsingissä. En mitenkään pidä mahdottomana etteikö rahoja saisi takaisin korkojen kera, ja lisäksi uudisrakentaminen elvyttäisi taantuman aikaan.
Viherinssi:
Juuri osakeyhtiölain vähemmistösuojan takia osakassopimus tarvittaisiin. Mutta osakeyhtiölaki ei aseta esteitä.
Julkinen etu ja yhtiön etu eivät myöskään ole ristiriidassa, jos strategiassa on lähdetty pitkän tähtäimen tuloksentekokyvystä. Valtiota tarvitaan siis kärsivälliseksi omistajaksi kriittisillä tulevaisuusaloilla. Ei nopeaa tuottovaatimusta, vaan yhteiskunnan kokonaisetu, joka samalla – pitkällä aikavälillä – on yhtiön etu.
Mitä tulee biotalouden konkretisointiin – täytyy erottaa strateginen vaihe operatiivisesta. Ensin täytyy päättää strategiasta, eikä vaatia detaljikuvauksia teknologioista. Tässä Juha (ja kuka tahansa osaava johtaja tai hallitusammattilainen) on hyvä. Tässä taas mielestäni tyypillisesti vihreässä (anteeksi yleistys, arvostan kyllä osaamista, jota puolueen vaiheilta löytyy) argumentoinnissa usein haksahdestaan. Liian varhain aloitetaan yksityiskohtien ratkaiseminen.
Olen strategiatyötäni ihan leipäni eteen tehneenä siitä samaa mieltä, että strategia ei ole sama asia kuin yksityiskohtainen toimenpidesuunnitelma. Mutta ei strategia myöskään ole pelkän ylimalkaisen tavoitteen ääneenlausumista, oikealla tasolla strategia luonnostelee myös tärkeimmät toimenpiteet. Lisäksi strategian pitää perustua aina joihinkin olettamuksiin, joiden oikeellisuus pitää pyrkiä tarkastamaan.
Lisäksi aivan uutta toimintaa luotaessa ihan ensimmäinen paperi on liiketoimintasuunnitelma. Nythän olennaisesti Sipilä on käsi ojossa pyytämässä valtiolta 1,4 miljardia euroa ja lupaa luoda sillä 200 000 työpaikkaa biotaloudessa. Hyvä ajatus minusta, ja jos temppu onnistuu tuollaisella rahastolla rahaston pitkän aikavälin jatkuvuuden turvaten, Sipilä saakoon minun puolestani pari seuraavaakin pääministerikautta.
Mutta ennen kuin tähän hankkeeseen laitetaan yhtään minun rahaani, niin haluan nähdä liiketoimintasuunnitelman laskelmineen.
Kirjekuoren takusessa lukee tällä hetkellä sellaista, että 1,4 miljardin tuotto tuskin ylittää 70 miljoonaa vuodessa. Jos tällä saa 200 000 työpaikkaa, työpaikan hinnaksi tulee 350 euroa kappaleelta vuodessa. Nämä työpaikat pitää lisäksi luoda loppujen lopuksi sellaisina, että niitä voivat tehdä nyt työelämän ulkopuolella olevat (tai pikemmin ne, jotka olisivat työelämän ulkopuolella ilman tätä kasvurahastoa). Hinta on vain prosentti työllistämiskustannuksista.
Koska tämä triviaali laskelma tuottaa hyvin hämmästyttävän lopputuloksen, niin se liiketoimintasuunnitelma, kiitos.
Olen ihan varma siitä, että puunjalostusteollisuus ei toimi optimaalisella tavalla liiketoiminnan kehittymisen kannalta. Kuin ei mikään muukaan ala.
En kuitenkaan pidä omien kokemusteni ja havaintojeni pohjalla puunjalostusteollisuudessa hyvän idean matkaa ideasta kaupalliseen käyttöön mitenkään hirvittävän pitkänä. Alalla on kohtuullisen helppo saada tuotekehitysrahoitusta, ja yliopistomaailmallakin on hyvin läheiset välit teollisuuteen. Suomessa vielä onnellisesti toimii pari hyvin suurta alan tehtaiden valmistajaa.
Toki yksi ongelmallinen tilanne tulee puunjalostusprosessien mittakaavasta. Jos keksijä X keksii jonkin tavan järjestää sellunkeiton kokonaan uuteen asentoon, keksintö ei kaupallista tietä helposti pääse käyttöön. Pelkkä asian pilotointi maksaa miljoonia, ja teollisuusmittakaavainen prosessi kymmeniä tai satoja miljoonia. Vain alan suurilla toimijoilla on mahdollisuuksia tällaiseen, ja silloinkin pitää jo löytyä asiakas.
Pienempiä prosessin osia optimoivia ja valmistavia firmoja on Suomessa paljonkin. Niitä tulee ja niitä ostetaan pois. En osaa sanoa, voisiko tämä prosessi olla jotenkin dynaamisempi, mutta ala ei ole mikään isojen firmojen temmellyskenttä siinä suhteessa.
Riskirahoituksen tehostuminen auttaisi kyllä tätäkin teknologian haaraa, mutta 200 000 työpaikkaa?
Ymmärrän tämän ja vertaukseni lääketeollisuuden yms tuotekehitysekosysteemiin ei ollut täysin täsmällinen.
En todellakaan tarkoittanut sellunkeiton uudistamista, vaan ajatuksenani oli, että sellunkeiton sivuvirtoja, m.l. mustalipeä, voitaisiin käyttää raaka-aineena aivan muuhun jatkojalostukseen kuin puunjalostusteollisuudella on perinteisesti ollut.
Olen joka tapauksessa pettynyt suomalaisen puunjalostusteollisuuden innovointi-intoon. Suomessa esim. tehtiin aikoinaan kimpilevyä, mutta ei hoksattu liimata kimpejä ristiin. Nyt tällaista loistavaa rakennusmateriaalia tehdään Keski-Euroopassa. Lastulevypuolella on vastaava esimerkki.
Osakyhtiölaissa ei ole mitään ’vähemmistösuojaa’.
Osakeyhtiölaki 6 § ”Enemmistöperiaate
Osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa. Päätökset tehdään annettujen äänten enemmistöllä, jollei tässä laissa säädetä tai yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.”
On osakeyhtiölaissa vähemmistösuoja. Yhtiön niukka enemmistö ei saa lahjoittaa yhtiön omaisuutta itselleen, ei suoraan eikä peitellysti.
Suomi on pääomaköyhä maa ja siksikin tarvitaan valtiota. Mutta miksi vain tukien kautta. Suomalaiset valtionyhtiöt ovat olleet menestystarinoita.
Pitäisi taas ryhtyä perustamaan valtionyhtiöitä, kun tuo uusliberalismikin on melkein kuollut.
Olen ollut pari viikkoa täällä Ruotsin puolella ja seurasin Obaman puheita, joissa hän mm. asemoi itseään pohjoismaiselle puoluekartalle. Jos hän olisi Suomessa presidenttinä, hän varmaan perustaisi Suomeen uusia valtionyhtiöitä pääomaa vaativille aloille.
Piensijoittajaa voidaan kusettaa vaikkapa hybridilainalla. Esimerkiksi Technopolis laski liikkeelle 19.3.2013 hybridilainan (http://www.osakeliitto.fi/ajankohtaista.php?hid=2&uutinen=168)
Pari sitaattia artikkelista: ”Lainan minimisijoitus ja yksikkökoko on 100 000 euroa.” … ”Lainan suuren kysynnän ja merkintäajan keskeyttämisen vuoksi kaikilla sijoittajilla ei ollut mahdollisuutta osallistua sen merkitsemiseen.”
Lisäksi kannattaa tietää, että yhtiön ei tarvitse kertoa, keneltä kyseinen hybridilaina on saatu.
En nyt ihan heti tajua, miten ihmeessä Suomi on pääomaköyhä. Nettovarallisuus kiinteänä pääomana on jotain 800 miljardia ja pankkitalletusten määrä on jotain 140 miljardia. Kansantalouden bruttosaamiset ulkomailta ovat vajaa 700 miljardia, ja bruttovelka ulkomaille on parikymmentä miljardia vähemmän, tosin saamisissa on mukana oma pääoma eli osakkeet tms. Mutta niitä nyt pidetään yleisesti pääomalajeina.
Mitä se pääomaköyhyys tässä oikein tarkoittaa?
Ei Suomi oikeasti olekaan köyhä, mutta vaikutamme siltä ja saatamme lopulta myös sellaiseksi tulla, koska emme osaa ohjata yksityisvarallisuutta kotimaisiin investointeihin tehokkaasti.
Juha Sipilä on esittänyt keinoja tämänkin asian korjaamiseksi.
Myös esimerkiksi eläkevakuutusyhtiö Varman Risto Murto on vastikään harmitellut Helsingin pörssin vähäisiä listautumisia esimerkiksi nyt vaikka Tukholmaan verrattuna. Toki Ruotsi on vielä Suomeakin vauraampi maa, mutta pahoin pelkään, että erot löytyvät enemmän talouden toimintakulttuurista kuin varallisuudesta sinänsä.
Olisikohan se sitä, että on liian vähän riskisijoittamiseen halukasta pääomaa, siis liian harvoja ahneita rikkaita.
Jostain syystä useimmat jo lentoon lähteneet lupaavat yritykset myydään ulkomaille. Suomesta kun ei löydy sijoittajia.
Valtion sijoitukset uusiin valtionyhtiöihin olisi vihoviimeinen ratkaisu tähän pulmaan. Kasvurahasto olisi parempi keino.
No eipä omaisuutta saa lahjoittaa muillekaan. Mutta yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä eri osakesarjat eriarvoisiksi osingonjaonkin suhteen – tässä suhteessa enemmistökin voi olla vähemmistö ja ilman suojaa.
Niukkuudella ei ole merkitystä, päätökset tehdään äänten enemmistöllä.
Siis kasvurahaston sijoitukset valtionyhtiöihin – kun niitä ahneita rikkaita ei ole. 😉
(No, todelliuudessa ahneita rikkaita on kyllä runsaasti, mutta eivät ota riskejä)
Tämä on ehkä sivujuoni tässä keskustelussa, mutta kuulostaa siltä, että pankkien sääntely on menossa ikävästi metsään… Ongelma ei ole ollut se, että pankit eivät ole osanneet laskea yksittäisten lainan hakijoiden riskiä verrattuna muihin, vaan se, että pankit ovat arvanneet väärin suhdannekuoppien syvyyden. Riskipitoisen yritysrahoituksen estäminen ei lohduta yhtään, kun asuntojen hinnat seuraavan kerran romahtavat.
ICT alalla vuoden 2000 tienoilla pääsi syntymään uusia toimijoita kuten Google,Nokia,Facenook etc
Suuret yritykset pyrkivät nyt välttämään tämän virheen ja niinpä potentiaaliset uhkaavat ostetaan kun kasvu käynnistyy.
Kilpailu on pahinta,mitä yritys voi kohdata
Jos myymällä yrityksensä tienaa hyvät rahat niin miksi lähteä uuvuttavaan taisteluun globaaleja suuryrityksiä?
Varsinaiseksi megayritykseksi nouseminen ei ole ihan niin helppoa. Samsung, Shell, BP… Pitkä historia ja raakaa peliä.
Väitän, että suomalaisten olisi parempi keskittyä kehittämään laajaa osaamista hyvin monella toimialalla, kuin yrittää kasvattaa megayrityksiä.
Silloin munat eivät olisi yhdessä korissa ja yhdellä toimialalla. Silloin on suurempi todennäköisyys sille, että joku toimiala vetää.
Siinä mielessä en kyllä kannata kasvurahastoa, koska mielestäni se on täysin turhaa rimpuilua. Suomi on pieni maa ja pysyy pienenä.
Vieläkin tärkeämpää olisi kehittää kotimarkkinoita siten, että me emme olisi niin suhdanneherkkiä muun maailman aivastellessa.
Kilpailukykyinen kotimainen liikennepolttoaine olisi yksi hyvä valttikortti.
KISS 😉
Valitettavasti biopolttoaineiden kilpailukyky tulee olemaan aika kyseenalaista hamaan tulevaisuuteen, ja suuri osa hypestä on ollut katteetonta:
http://www.energytrendsinsider.com/2013/09/11/what-happened-to-advanced-biofuels-let-me-explain/
Sen sijaan Suomi kyllä voisi saavuttaa energiaomavaraisuuden ryhtymällä sähkön nettoviejäksi, ja vieläpä kasvattamatta kasvihuonekaasupäästöjä. Ei tarvita kuin hiukan lisää ydinvoimaa.
Eivät siis ole tarpeeksi ahneita (tai rikkaita) 🙂
Talouselämä-lehti pitää jonkinlaista kirjaa yrityskaupoista. Sen perusteella näyttäisi siltä, että ulkomaiset ostajat ovat vain harvoin suuryrityksiä. Tavallisimmin ostajina ovat sijoitusrahastot tai keskisuuret yritykset.
Heh, nyt sitten Neste ja UPM yrittävät raivokkaasti tuhota toistensa biopolttoainehankeet (HS 13.9.13).
Näin sitä bisnestä Suomessa tehdään! Julkinen patenttiriita avaa kentän kaiken maailman kopioijille. Kaikkialla muualla asia olisi sovittu ristiinlisensiomalla, jolloin molemmat kiistanalaiset patentit vahvistuisivat.
Mutta kun ymmärtääkseni vain yksi biodieselhanke voi olla kannattava Suomen kokoisessa maassa (eli vain yhdelle on tukiaiset!).
Eli pilataan molempien yhtiöiden mahdollisuudet maailmalla, kun halutaan olla kunkku Suomessa.
Ymmärtääkseni ainakin UPM:n biodieseltehdas on täysimittainen pilotti, joka onnistuessaan kopioitaisiin muualle. Nestehän tämän on tehnyt jo vuosia sitten ja saanut toiminnan kannattavaksi.
Sodankäynnin tehostaminen ei poista sodankäynnin haittoja.
Ulkopolitiikassa olemme sodankäynnistä älynneet siirtyä sopimiseen.
Työvoimapolitiikassa olimme jo matkalla takaisin sotimiseen, suunta muuttui.
”Avoimessa globaalissa raa’assa markkinataloudessa” lässyn lässyn lässyn lässyn…
Tämän tyyppinen ajattelu vaan kilpavarustelee ja ”kilpajuoksee pohjalle” maat, kansat ja ihmiset ja yritykset.
Uusliberalistipoliitikot ratkovat aiheuttamiaan ongelmia siten, että vapauttavat lisää. Uusliberalisteilla kun on mullistava keksintö jolla ratkaistaan ongelmat: vapauttaminen!
Tarpeeksi avoimessa globaalissa maailmassa ei ole enää ongelmia, vapauttaminen on poistanut ongelmat!
Tyhmä voi nykyään päästä ratkomaan ongelmia, tyhmyys ei enää haittaa korkeissa päättäjätehtävissä! Onhan Amerikassa 1970-luvulla keksitty Ratkaisu Kaikkiin Ongelmiin!
Sodat loppuivat kun tajuttiin että sotiminen korvattiin jollain järkevämmällä ja viisaammalla. Sodat eivät loppuneet sillä että sotimista tehostettiin.
Miten kiinteän pääoman voi sijoittaa johonkin yritykseen?
Apporttina.