Torstai 18.7: Mons – Genval

 

 

Mon­sis­sa katukivetyk­sen ja polkupyöräi­lyn ris­tiri­ita oli ratkaistu näin. Tätä oli ihan miel­lyt­tävä ajaa. Raken­nusvi­ras­to huomio!

Edessä on lentomat­ka ja siihen liit­tyy poljin­ten irro­tus. Yritin eilen irrot­taa niitä kokeek­si ja totesin, ettei se onnis­tu kuu­siokoloavaimel­lani. Piti siis löytää joko rautakaup­pa tai pyöräkorjaamo.

Kysyin pyöräko­r­jaamoa hotel­lista. Min­ut neu­vot­ti­in rautatiease­malle, jos­sa piti olla myös pyörähuolto. Koko rautatiease­maa ei ollut vaan uut­ta ilmeis­es­ti tehti­in, eikä ollut pyöräko­r­jaamoakaan. Seu­raavak­si antik­vari­aatin pitäjä neu­voi min­ut tarkkaan osoit­teeseen, jos­sa kuitenkin oli uusi toimis­toraken­nus eikä mitään pyöräko­r­jaamoon viit­taavaakaan. Pitääkö tätä varten ajaa Brysseliin?

Vähän Mom­sin ulkop­uolel­la oli huoltoase­ma. Kävin kat­so­mas­sa, möisikö se työkalu­ja. Ei myynyt, mut­ta möi Bel­gian kar­tan ja lainasi vähän järeäm­pää kuu­siokoloavain­ta, mut­ta ei toimin­ut. Hän kuitenkin neu­voi pyöräko­r­jaa­mon muu­ta­man kilo­metrin päässä ja vieläpä oike­as­sa suun­nas­sa. Poljin­ten avaamiseen meni oikeal­la työkalul­la – kiin­toavaimel­la –  viisi sekun­tia. Lisäk­si sain kun­non paineet fil­lari­i­ni. Mak­sua ei taaskaan suos­tut­tu otta­maan. Polkimi­in sopi­va kevyt kiin­toavain pitää han­kkia, jos aikoo har­ras­taa lentomatkailua fil­lar­in kanssa. Polkimet saa kiin­ni kuu­siokoloavaimel­la, mut­ta ei auki.

Paperikart­taa en juuri käyt­tänyt kuin strate­giseen suun­nit­telu­un, mihin kaupunki­in kan­nat­taa seu­raavak­si mennä.

Jatkoin seikkailua pikkuteil­lä, osit­tain puhe­li­men kart­taa kat­so­mat­ta auringon avul­la suun­nistaen. En tarkkaan tiedä, mitä kaut­ta kuljin. Sports Track­erin piti nauhoit­taa reit­ti­ni. Löysin joen vart­ta kulke­van pyörä­tien, joka tääl­lä Bel­gias­sa oli viral­lis­es­ti merkit­ty kevyen liiken­teen väyläk­si. Piti kat­soa kar­tas­ta, mihin se oikein menee ja mitä ihmettä: joki lop­puisi tykkänään muu­ta­man kilo­metrin päässä. Jokin kapea kana­va vain jatkuisi vähän tois­es­ta paikas­ta. Tuo­ta ihmettä piti men­nä kat­so­maan, eri­tyis­es­ti kun sak­salainen jokialus kovin luot­tavaisen olois­es­ti seilasi kohti joen päätyä.

Joki todel­la lop­pui korkeaan jyrkän­teeseen. Siinä oli suurin hissi, mitä olen elämässäni näh­nyt. Lai­va ajet­ti­in altaaseen, altaan pää sul­jet­ti­in ja allas vesineen ja laivoineen nos­tet­ti­in vai­je­rien avul­la noin 40 metriä korkeam­malle, mis­tä lai­va jatkoi matkaansa kanavaa pitkin. Mikään ei ole niin kaikkivoipainen kuin vesi-insinööri!

Yritin ensin laskea, paljonko ener­giaa vei tuo nos­to-oper­aa­tio, jos­sa pain­os­ta ylivoimais­es­ti suurin osa oli vet­tä, mut­ta tajusin logi­ikkavirheeni. Kun­han vain veden pin­ta pide­tään altaas­sa vakiona, allas vesineen ja laivoineen painaa aina yhtä paljon. Sil­lä on tietysti saman pain­oinen vastapaino, joten ener­giaa kuluu vain kitkan voittamiseen.

Pyörätie kanavaa pitkin jatkui vain pari kilo­metriä, ja jouduin harmik­seni palaa­maan maantielle, joka tässä tapauk­ses­sa oli vähän ikävä ajaa, mut­ta yhytin kana­van uud­estaan. Muu­ta­man kilo­metrin päästä tuli risteys eikä siitä päässyt kanavaa pitkin kuin vääri­in suun­ti­in, joten kuuma maantie oli taas edessä. Mut­ta löysin Lumi­an avul­la todel­la muka­van tien. Paperikar­tas­ta ei ollut avuksi.

Alkoi tul­la nälkä. Halusin jäätelöä. Kau­pat oli­vat kiin­ni aue­tak­seen vas­ta klo 17:30. Pienessä kylässä löysin varsi­naisen kum­ma­jaisen. Hyvin korkealaa­tuisen suk­laamyymälän, jos­ta sai myös jäätelöä. Miten se voi pysyä hengissä?

Alun perin oli tarkoi­tus ajaa Brys­selin lento­ken­tälle ja selvit­tää, saisinko aikaiste­tuk­si palu­u­tani, mut­ta päätin hakeu­tua seu­raa­van hotel­li­in. Voisin herätä aikaisin, polkea ken­tälle ja kokeil­la, voisinko saa­da lähtöni aikaiste­tuk­si. Muis­telin, että Air Balti­cil­la olisi sama lento samaan aikaan per­jan­taina kuin lauan­tainakin. Netis­sä en ollut saanut muu­tos­ta tehdyk­si, eikä puhe­lin­nu­mero vastannut.

Otin kar­tal­ta sum­ma­mu­tikas­sa edessä ole­van hotellin. Se oli hyvin ylelli­nen jär­ven­ran­ta­hotel­li, mut­ta ei järkyt­tävän kallis. Pari tun­tia aiem­min olisi var­maankin mak­sanut paljon enem­män. Hotel­lien hin­nat näyt­tävät käyt­täy­tyvän vielä kum­mallisem­min kuin lento­jen hinnat.

Puhe­li­meni oli jostain syys­tä kaatunut. Siinä meni Sports Track­erin nauhoi­tus. Har­mi. Nokian van­hem­mis­sa puhe­limis­sa se olisi pysynyt tal­lessa, mut­ta Lumi­as­sa se häipyi bit­tien hautausmaalle.

Se oli matkan viimeinen varsi­nainen polkemis­päivä. Tästä on lento­ken­tälle noin 30 kilometriä.