Tiistai: Senlis – Saint Quentin, 109 km

Yritin lähteä mah­dol­lisim­man aikaisin, mut­ta kel­lo oli melkein yhdek­sän, kun olin tien pääl­lä. Oli taas tulos­sa kuuma päivä, eikä aamun viileää säätä pitäisi huka­ta. Opti­maal­ista olisi ajaa aamul­la ja illal­la sekä viet­tää pitkä sies­ta jos­sain mukavas­sa paikassa.

Aloin oppia tehokas­ta suun­nistamista Nokian kart­tao­hjel­man ja uuden matkamit­tari­ni kanssa, jon­ka voi pan­na laske­maan kilo­me­tre­jä halu­tus­ta arvos­ta nollaan.

Voi olla, että en osaa käyt­tää uut­ta Lumi­aani (sain sen rikkoutuneen puhe­li­men tilalle päivää ennen lähtöä), mut­ta aja­tus lait­taa kän­nykkä kar­tak­si etu­tanko­laukun päälle muovin väli­in ei toimin­ut. Puhe­lin sam­mut­taa näytön pisim­mil­lään kol­men min­uutin kulut­tua eikä sen käyn­nistämi­nen muovin läpi oikein toimin­ut. Lisäk­si olin halukas nauhoit­ta­maan matkani Sports Track­er­il­lä ja se taas ei Lumi­as­sa toi­mi, ellei se ole pääl­lim­mäisenä ohjel­mana. Puhe­li­men käyt­tämi­nen nav­i­gaat­to­ri­na siis estää Sports Track­erin käytön. Kuvan “oikaisu” alus­sa johtuu juuri siitä, että olin uno­htanut kään­tää Sports Track­erin päällimmäiseksi.

Paperikart­taa min­ul­la ei ollut, kos­ka sel­l­aisel­la taas ei tee juuri mitään. Jos mit­takaa­va on niin suuri, että etsimäni pienetkin tiet näkyvät, kart­taan mah­tuu puolen päivän mat­ka ker­ral­laan ja sit­ten tarvi­taan uusi kart­ta. Jos kart­taa joutuu luke­maan kovin tiuhaan, Lumi­an kaivami­nen esi­in, näytön herät­tämi­nen ja kart­tao­hjel­man kään­tämi­nen esi­in, kar­tan kat­somi­nen ja sulkem­i­nen ja Spors Track­erin kään­tämi­nen pääl­lim­mäisek­si ohjel­mak­si veivät aika tovin, ja mat­ka hidas­tuu. Sinän­sä tauko­jen pitämi­nen tiuhaan on viisautta.

Sähkö ei Lumi­as­ta olisi lop­punut, vaik­ka laite olisi ollut koko ajan auki, sil­lä mukanani oli kak­si dynami­it­tipötkön näköistä akku­la­turia, jot­ka yön aikana lataan.

Opin reit­ti­haulla merk­it­semään sinisek­si viivak­si se reitin, jota aion men­nä ja kat­so­maan, kuin­ka kaukana on seu­raa­va koh­ta, jos­sa joutuu kään­tymään ja ohjel­moimaan tämän etäisyy­den matkamit­tari­in. Sini­nen vii­va aut­taa pääsemään kar­talle välit­tömästi, jos epäröi reit­tiä. Matkan­teko suju­voi­tui huo­mat­tavasti, mut­ta tuli myös virheitä. Vaik­ka kar­tan mukaan pitäisi koko välin olla suo­raan ajamista, moni risteys on raken­net­tu niin, että itse asi­as­sa pitikin kään­tyä. Aurinko toi­mi kom­passi­na, min­ul­la ei ollut kiin­teätä reit­tiä. Kaik­ki oli hyvin niin kauan, kun suun­tani pysyi pohjoisen ja idän välis­sä. Brys­sel oli koillisessa.

Val­itsin pieniä teitä, joi­ta oli todel­la kiva ajaa, mut­ta välil­lä oli pakko men­nä pääteitä pitkin. Minä en niitä pelkää, mut­ta ne ovat rumia ja liiken­teen melu häir­it­see. Paljon olin valmis aja­maan ylimääräisiä kilo­me­tre­jä, jot­ta reit­ti olisi muka­va. Juuri sik­si min­ul­la on niin väljä aikataulu.

Etsiessäni kor­vaavaa reit­tiä ikävälle päätielle tör­mäsin kana­van (joen?) rantaa kulke­vaan tiehen, jota käytet­ti­in pyörä­tienä, vaik­ka sitä ei ollut sel­l­aisek­si merkit­tykään. Oli kiva ajaa välil­lä tasamaa­ta, vaik­ka päällysteessä olisikin ollut toivom­isen varaa. Tätä iloa kesti muu­ta­man kilo­metrin. Mik­si ran­skalaiset eivät ota tätä tar­jol­la ole­vaa pyörätiev­erkos­toa tehokkaaseen käyttöön?

Maas­to oli mukavasti kumpuil­e­vaa, mut­ta mäet eivät olleet pitk­iä. Kak­si 40 metrin nousua ja laskua oli, mut­ta muuten mäet oli­vat lyhy­itä. Sports Track­er väit­tää nousua ja laskua olleen yhteen­sä kilo­metri, eli keskimäärin olisi ollut noin kah­den pros­entin mäkeä. Taitaa olla kyse mit­tauk­sen epä­tarkku­ud­es­ta aiheutu­vas­ta kohi­nas­ta, kos­ka uskon korkein­taan puoleen tuos­ta. Kivan näköistä maise­maa kuitenkin oli juuri tuon kumpuile­vu­u­den ansios­ta. Vähän har­mit­te­len, etten ottanut enem­pää kuvia.

tuos­ta.

Urheilu­juo­mani alkoi lop­pua. Yritin ennen louna­saikaa han­kkia sitä Com­pieg­nen kaupungista, mut­ta kun kukaan ei osaa kuin ran­skaa ja minä taas en sitä, ei siitä tul­lut oikein mitään. Eivät selvästikään tun­te­neet koko tuotet­ta. Söin patonkilo­unaan ja jatkoin eteen­päin, kos­ka louna­saikaan kaik­ki kau­pat menivät kiin­ni. Noy­on kaupungis­sa tur­is­ti­toimis­tossa arvelti­in, että aja­mal­la muu­ta­man kilo­metrin takaisin päin löytäisin kaup­pakeskuk­sen, jos­ta ehkä saisi. Jatkoin veden voimal­la eteen­päin.  Oli todel­la kuuma!

Kuumuus alen­si matkanopeut­ta melkois­es­ti. Mäet piti ottaa hyvin hitaasti, jot­ta ei läkähtyisi.

Val­itsin yöpymi­s­paikak­si Saint Quentin, etsin hal­van hotellin ja pakol­lis­ten ruti­inien jäl­keen lähdin etsimään ravintolaa.

Paik­ka näyt­ti aivan kuolleelta. Ensim­mäi­nen aiko­mani rav­in­to­la oli kesälo­man vuok­si kiin­ni, toises­sa ruo­ka olisi mak­sanut 50 €. Kol­mas oli aito­jen japani­lais­ten pitämä sushi-baari, jos­sa sushi­na myyti­in myös lihavar­tai­ta. Päätin pidät­täy­tyä per­in­teisessä kalasushissa.