Pyöräilybloggausta Travemünde-Pariisi:
Maanantai, Monthermé — Boult-sur-Suippe
Kun aamulla sain varttia yli kahdeksan kammetuksi itseni aamiaiselle, viereisessä pöydässä istunut minun ikäiseni kolmihenkinen seurue teki lähtöä fillareilla. Kahdella maantiepyörällä ja ilman tavaroita. Kolmas ilmeisesti oli liikkeellä huoltojoukkona autolla. Koska oli tulossa lämmin päivä, olisi minunkin pitänyt lähteä aikaisin.Tähän asti olin aamuisin viivytellyt, jotta lämpötila kohoaisin kaksinumeroisiin lukemiin.
En saanut hotellin nettiä toimimaan. Ei siis Hesaria aamukahvilla, ei blogin kommenttien hyväksymistä eikä sääennustetta. Ei myöskään tietoa lähistön pyöräreiteistä. En saanut myöskään lähetetyksi valmistuneita päiväkirjamerkintöjä avustajalleni, joten blogi laahaa nyt tapahtumien jäljessä pahasti.
Eilen reistaillut matkamittari ei suostunut tänään mihinkään. Mistä sitä nyt uuden saisi? Siinä on kontaktivirhe, varmaankin kosteudesta johtuva. Pitäisikö kontaktipintoja hioa vai pahentaisiko se tilannetta ennestään? Matkan mittaaminen on nyt GPS:n varassa ja siten hyvin häiriöaltis. Keskinopeutta en pysty mittaamaan lainkaan, mutta se on ehkä vain hyvä. Suunnistamiselle tämä tuottaa vaikeuksia.
Joen vartta kulki erinomainen ja suosittu pyöräreitti. Mutkittelevan joen seuraaminen tuotti ylimääräisiä kilometrejä, mutta kilometrit olivat haloja. Lähes tyyni sää, sileä asfaltti. Se riemu loppui 20 km:n jälkeen. Ylimääräisiä kilometrejä kiemurtelu ei tuottanut kuin kolme, joten reitti oli myös tietä nopeampi.
Otin tähtäimeen Reimsin, vaikka en uskonut ihan sinne asti ehtiväni.
Reitti oli yksinkertainen. Pelkäsin, että kovin pääteiksi merkityt tiet olisivat vilkkaasti liikennöityjä, mutta suurimmalta osin eivät olleet. Olivat moottoritien suuntaisia ja hoitivat vain paikallisliikennettä.
Matkan ensimmäinen rengasrikko. Vanha paikka oli irronnut. Se oli niitä itseliimautuvia taarrapaikkoja, joita olin joskus erehtynyt ostamaan. Mitä ideaa niissäkin on. Liian levittämmiseen menee kymmenen sekuntia ja muutama minuutti pitää antaa liiman kuivuaa ennen paikan kiinnittämistä. Siinä välissä minä yleensä vaihdan ehjän renkaan ja ppanen päällyskuminen paikalleen. Ja paikka kestää.
Aluksi oli aika mäkistä. Tein pahan suunnistusvirheen, joka maksoi vain muutaman kilometrin, mutta tuotti parisataa metriä ylimääräistä nousua. Osittain tämäkin johtui siitä matkamittarin puutteesta. Siihen kului aikaa ja ennen kaikkea voimia. Olisi selvästi lepopäivän paikka, koska jaloista on voima kadonnut. Mutta treffit Care du Nordilla keskiviikkona klo 23:17 pakottaa kiirehtimään.
Loppumatkasta maasto helpottui ja tulin aika optimistiseksi sen suhteen, että ehtisin kunnialliseen aikaan Reimsiin niin, että saisin vielä jotain sapuskaa.
Parikymmentä kilometriä ennen pysähdyin lukemaan karttaa (puhelimesta) ja huomasin, että siinähän on hotelli. Kirjauduin sisään. Omistaja ei osannut sanaakaan muuta kieltä kuin ranskaa ja minä taas en ranskaa juuri lainkaan, mutta jotenkin pärjättiin. Huone maksoi 32 euroa. Isäntä kysyi, aionko syödä ja sanoin aikovani. Menin huoneeseeni, pesin pyykkiä, venyttelin ja yritin ostaa Orangelta nettiyhteyttä. Siinä meni melkein tunti.
Kun tulin ravintolaan, kerrottiin, että liian myöhään. Olisi voinut mainita aikarajasta aiemmin. Kello oli puoli yhdeksän. Oli kylän ainoa ravintola. Sain anelluksi juustovoileipiä. Tällä pysytään hengissä. Olisi ollut kiva nähdä, mitä kansankuppilassa ranskalainen ruoka tarkoittaa.