Listaan tästä. [Artikkelia on korjattu 10.6.2013]
Pohjois-Haagan itäosan osayleiskaava
Pöydältä.
Minun korviini ei ole viikon aikana ilmaantunut seikkoja, joiden vuoksi esitystä pitäisi muuttaa tai vastustaa.
Lähiöprojektin toimintakertomus 2012
Tämä ei ollut vuonna 2012 meidän vastuullamme, mutta on tästä eteenpäin. Nopea läpiselailu ei nostanut esille ihmeitä, mutta yritän lukea tekstin vielä huolellisemmin, koska lähiöiden kehittäminen on hyvin keskeistä. Niissä olennaista on estää sosiaalisesti leimautuneiden alueiden syntyä. Voi olla, että painotan kaupunkisuunnittelua liiaksikin, mutta yleisesti ottaen fyysisesti huonoihin olosuhteisiin valikoituu niitä, jotka eivät muualle pääse. Siksi on pidettävä huolta, että kaikki alueet ja lähiöt ovat hyvää ja haluttua asuinympäristöä. Lähiöiden sosiaalisen statuksen heikkeneminen uhkaa, kun kantakaupunkiin on tarjolla runsaasti uutta korkeatasoista asuinaluetta..
Kiireessä tehtiin minusta välillä aika huonoa, vaikka monia betonibrutalismin tuotteita onkin arvokkaana arkkitehtuurina suojeltu. Olen edelleen sitä mieltä, että lähiöiden perusparannuksessa voi käyttää myös purkamista – ei vain yksittäisten talojen kohdalla, koska silloin vanhan tilalle rakennetaan vain uusi, vaan laajempienkin alueiden, jolloin koko alue voidaan kaavoittaa uudestaan ja toisella tavalla.
Laajaa purkamista tuskin kuitenkaan tehdään, joten nykyisten rakennusten kanssa on tultava toimeen. Monia hyvin väljästi rakennettuja alueita olisi järkevää tiivistää olennaisesti tiivistämällä kortteleita, ei viheralueita nakertaen. Niissä asuinolosuhteet paranisivat, kun lähiöstä tulisi esikaupunkia ja palvelutaso paranisi väestömäärän mukana. Meri-Rastilasta voisi aloittaa, koska asukkaat ovat tätä mahdollisuutta tarjonneet.
Käärmetalon suojelukaava
Käpylän Käärmetalo esitetään suojeltavaksi korkeimmalla suojelumerkinnällä sr‑1. Tämä tarkoittaa, ettei näihin nelikerroksisiin taloihin saa laittaa hissejä ja että eteisten ja keittiö kiinteät kalusteet suojellaan. Hissikielto kiukuttaa vammaisjärjestöjä ja huoneistojen sisätilojen museointi arveluttaa ATT:tä, joka pelkää, ettei asuntoja voi kunnostaa nykykäytäntöä vastaaviksi. Suojelu on tärkeätä, mutta tärkeitä ovat myös sen syrjäyttämät arvon. Hissien rakentaminen muuttaisi koko talon luonnetta. Tuota 1950-luvun keittiökalusteiden museoimista en oikein ymmärrä. Pitääkö kaikki asunnot museoida, eikö voisi museoida näytteeksi vain osan?
Pasilan konepaja-alueen kaksi kaavaa
Kaupunkisuunnittelulautakunta on näköjään palauttanut asian vuonna 2006 rakennusoikeuden alentamiseksi.
Vastakkain ovat hyötynäkökohdat – paikka on todella erittäin hyvä sekä asumiselle että työpaikka-alueeksi – ja suojelunäkökohdat, sillä paikka on vanhan teollisuusrakennuskantansa kannalta hyvin kiehtova erilaiseen kulttuuripitoiseen toimintaan.
Tekstin perusteella suunnitelma ei oikein avaudu. Pitänee kuunnella suullinen esittely ja käydä katsomassa paikkaa.
Täydennysrakentamista Maunulassa
Kahdelle tontille lisätään kaksi kerrostaloa, yhteensä vähän yli 3000 kerrosneliötä ja noin 80 asukasta. Täydennysrakentamisen virran koostuvat kovin pienistä puroista.
Mellunmäen Vaarnatien alueen asemakaava
[Tämä lisäyksenä. Olin mökillä pieneltä ruudulta tihrutessa sotkenut tämän ja seuraavan kaavan]
Kaavoituksen kohteeksi on otettu Länsimäentien ja Itäkeskuksen risteyksen itäpuolinen alue. Länsimäentie on se uusi tie, joka muutama vuosi sitten rakennettiin, jotta liikenne ohittaisi Mellunmäen asuinalueet.
Kuvaan on ilmestynyt Itäväylän rinnakkaistieksi Mellunmäentie. Mikä tämä on? Maastossa sitä ei vielä ole.
Tässä kerrostalotontissa rakentaminen on Itä-Helsingin tyyliin vedetty vähän etäämmälle teistä ja väliin jäävä hukkatila on käytetty pysäköintiin. En pidä tästä. Katumaisemien merkitys kaupunkikuvassa on aivan keskeinen. Pysäköintikentät talojen ja kadun välissä eivät ole kelvollista katutilaa. Selitykseksi on annettu voimajohto, mutta silti. Täytyy ihmetellä kokouksessa.
Uutta kerrosalaa noin 27 000 kerrosneliötä.
Naulakalliontien pientaloalueen kaava
Vaikka otsikossa puhutaan pientaloalueesta, mukana on myös kerrostalotontti Länsimäentien varrella. Kaava on kovin samanhenkinen kuin edellinen. Pysäköinti on taas kadun ja talojen välissä. En pidä ajatuksesta. Tässä kerrostalotontissa rakentaminen on Itä-Helsingin tyyliin vedetty vähän etäämmälle teistä ja väliin jäävä hukkatila on käytetty pysäköintiin.
Uutta kerrosalaa tulee vähän yli 20 000 neliötä ja asukkaita siis noin 500.
Yhdessä nämä kaksi kaavaa ovat lähes 10 % lautakunnan vuoden tavoitteesta.
Pyöräilyn supistettu investointiohjelma
Pöydältä.
Olin odottanut pyöräilypuolueelta kommentteja, mutta ei ole kuulunut.
Älyliikenteen kehittäminen Helsingissä
Lautakuntaa ilahdutettiin 102-sivuisella raportilla. Siihen on paneuduttava vähän perusteellisemmin. Viraston mielestä älyliikenteen kehittäminen on erittäin kustannustehokasta. Aluksi halutaan yksi määräaikainen henkilö kehittämään joukkoliikenteen liikennevaloetuuksia. Hyödyt eivät kuitenkaan rajaudu tähän.
Lausunto HSL:n lippurakenteesta
Kyse on kaarimallista, joka on blogilla esitelty aiemmin. Esityksessä arvostellaan Helsingin sisäisen liikenteen näyttölippujen kallistumista noin yhdeksällä prosentilla, koska sen pelätään vähentävän joukkoliikenteen suosiota.