Tiedottamisen vaikeudesta: miten melkein kaadoin vahingossa hallituksen

Viikon­lop­un aikana sekä demarien että kokoomuk­sen edus­ta­jat ovat hyökän­neet vihrei­den ja eri­tyis­es­ti min­un kimp­pu­u­ni sanoen, että lausun­toni vaaran­ta­vat hal­li­tusy­hteistyön. Myön­nän, että olen mokan­nut kun­nol­la lehdis­tön kanssa, vaik­ka alku­peräis­ten san­omis­teni takana pysynkin.

Tapah­tu­maketju eteni näin:

Ennen vihrei­den puoluekok­ous­ta A‑studio halusi kam­er­an kanssa haas­tatel­la min­ua hal­li­tusy­hteistyöstä. Ilmoitin aika töykeästi, että noin vaikeas­ta asi­as­ta en anna haas­tat­telua, jon­ka toim­i­tus voi leikel­lä mieleisek­seen, kos­ka toden­näköis­es­ti yrit­tävät kär­jistää san­ot­tua. Täl­lainen peruste kieltäy­tymiselle vas­taa shakissa apumat­tia, kos­ka perään tuli tietysti kut­su suo­raan lähetyk­seen, mis­tä oli vähän han­kala kieltäytyä.

Suo­ras­sa lähetyk­sessä sain san­otuk­si melkein mitä ajat­telin, mut­ta ratkai­se­va jäi sanomat­ta, kun toimit­ta­ja siir­tyi int­tämään siitä, mis­tä peri­aat­teis­taan vihreät täl­lä ker­taa luop­u­vat, kun eivät lähde hal­li­tuk­ses­ta. Ratkai­se­vaa oli se, ettei tämä hal­li­tus ole mitenkään eri­tyisen huono, vaan huonoa on poli­it­tisen kult­tuurin muut­tumi­nen niin, että vaikeat asi­at lykätään. Tämä jäi sanomatta.

TV1:n vaalien välis­sä ‑keskustelus­sa sanomisi­i­ni palat­ti­in pari­inkin ker­taan, joten päätin kir­joit­taa blogilleni, mis­tä minus­ta kenkä puris­taa: meil­lä ei ole ollut kymme­neen vuo­teen hal­li­tus­ta, joka kykenisi päätök­si­in (huonos­ti toimi­va hal­li­tusy­hteistyö). Lip­posen per­in­töä on pikkuhil­jaa, ellei jopa kiihtyvään tahti­in, syö­ty. Kaikkia hal­li­tuskom­bi­naa­tioi­ta on kokeil­tu, joten ketään ei voi syyt­tää syyt­tämät­tä kaikkia. Sama kult­tuuri on levin­nyt muun muas­sa Helsin­gin kun­nal­lispoli­ti­ikkaan. Miten juuri demar­it voivat suut­tua siitä, jos sanon, että Lip­posen hal­li­tusten jäl­keen ei ole tul­lut kun­non hallitusta?

Tämä päätök­sen teon vaikeu­tu­mi­nen on vaivan­nut min­ua pitkään. Niin­pä panin SATA-komiteaa koske­van kir­jan alaot­sikok­si “Mik­si asioista päät­tämi­nen on niin vaikeaa”

Tämän jäl­keen Maikkarin uuti­sista soitet­ti­in ja halut­ti­in haas­tatel­la tuon blogimerk­in­täni takia. Ajat­telin, että noin­han sille saadaan enem­män julk­isu­ut­ta uno­htaen täysin, mik­si olin alun­perin kieltäy­tynyt A‑studion haas­tat­telus­ta. Haas­tat­telu meni ihan hyvin, mut­ta sit­ten se leikat­ti­in juuri niin kuin olisi pitänyt arva­ta. Ei sitä paljon eikä var­maankaan pahan­tah­tois­es­ti rusikoitu, mut­ta ratkai­sev­asti niin, että koko kir­joituk­sen juoni, päätök­sen­tekokult­tuurin yleinen rapau­tu­mi­nen, jäi pois ja jäl­jelle jäi vain nyky­is­ten hal­li­tuskump­panien arvostelu. Vähem­mästäkin sitä hal­li­tuskump­pan­it suut­tuvat, vaik­ka hei­dänkin olisi ollut hyvä kokeneina poli­itikkoina pere­htyä ensin alku­peräiseen tekstiin.

Tässä välis­sä Raimo Sailas (SDP) sanoi suun­nilleen samaa kuin minäkin.