Viikonlopun aikana sekä demarien että kokoomuksen edustajat ovat hyökänneet vihreiden ja erityisesti minun kimppuuni sanoen, että lausuntoni vaarantavat hallitusyhteistyön. Myönnän, että olen mokannut kunnolla lehdistön kanssa, vaikka alkuperäisten sanomisteni takana pysynkin.
Tapahtumaketju eteni näin:
Ennen vihreiden puoluekokousta A-studio halusi kameran kanssa haastatella minua hallitusyhteistyöstä. Ilmoitin aika töykeästi, että noin vaikeasta asiasta en anna haastattelua, jonka toimitus voi leikellä mieleisekseen, koska todennäköisesti yrittävät kärjistää sanottua. Tällainen peruste kieltäytymiselle vastaa shakissa apumattia, koska perään tuli tietysti kutsu suoraan lähetykseen, mistä oli vähän hankala kieltäytyä.
Suorassa lähetyksessä sain sanotuksi melkein mitä ajattelin, mutta ratkaiseva jäi sanomatta, kun toimittaja siirtyi inttämään siitä, mistä periaatteistaan vihreät tällä kertaa luopuvat, kun eivät lähde hallituksesta. Ratkaisevaa oli se, ettei tämä hallitus ole mitenkään erityisen huono, vaan huonoa on poliittisen kulttuurin muuttuminen niin, että vaikeat asiat lykätään. Tämä jäi sanomatta.
TV1:n vaalien välissä -keskustelussa sanomisiini palattiin pariinkin kertaan, joten päätin kirjoittaa blogilleni, mistä minusta kenkä puristaa: meillä ei ole ollut kymmeneen vuoteen hallitusta, joka kykenisi päätöksiin (huonosti toimiva hallitusyhteistyö). Lipposen perintöä on pikkuhiljaa, ellei jopa kiihtyvään tahtiin, syöty. Kaikkia hallituskombinaatioita on kokeiltu, joten ketään ei voi syyttää syyttämättä kaikkia. Sama kulttuuri on levinnyt muun muassa Helsingin kunnallispolitiikkaan. Miten juuri demarit voivat suuttua siitä, jos sanon, että Lipposen hallitusten jälkeen ei ole tullut kunnon hallitusta?
Tämä päätöksen teon vaikeutuminen on vaivannut minua pitkään. Niinpä panin SATA-komiteaa koskevan kirjan alaotsikoksi ”Miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa”
Tämän jälkeen Maikkarin uutisista soitettiin ja haluttiin haastatella tuon blogimerkintäni takia. Ajattelin, että noinhan sille saadaan enemmän julkisuutta unohtaen täysin, miksi olin alunperin kieltäytynyt A-studion haastattelusta. Haastattelu meni ihan hyvin, mutta sitten se leikattiin juuri niin kuin olisi pitänyt arvata. Ei sitä paljon eikä varmaankaan pahantahtoisesti rusikoitu, mutta ratkaisevasti niin, että koko kirjoituksen juoni, päätöksentekokulttuurin yleinen rapautuminen, jäi pois ja jäljelle jäi vain nykyisten hallituskumppanien arvostelu. Vähemmästäkin sitä hallituskumppanit suuttuvat, vaikka heidänkin olisi ollut hyvä kokeneina poliitikkoina perehtyä ensin alkuperäiseen tekstiin.
Tässä välissä Raimo Sailas (SDP) sanoi suunnilleen samaa kuin minäkin.
Politiikasta uutisointi on ensisijaisesti viihdettä, eikä sen tarkoitus ole antaa mitään totuudenmukaista kuvaa ihmisten mielipiteistä, jotta sivistynyt julkinen keskustelu olisi mahdollista.
Niin, kun lehdistö etsii seuraavaa isoa juttua, ja kun pöyristyminen, loukkaantuminen jne tunnetilat on ne joilla pääsee julkisuuteen sanomaan edes jotain, niin onko ihme?
Julkisuus on peli, ja pelin luonne määrää sen, miten se toimii. Asioille ja ”tiedonvälitykselle” ei pahemmin jää tilaa, kun pitää olla kaikenlaisten negatiivisten tunnetilojen mannekiini. Gustafssonin mielipahastakin revittiin iso puoluepoliittinen ja jopa tasa-arvopoliittinen keskustelu.
BB-talon ja Eduskuntatalon ero on (julkisuuskuvan osalta) lähinnä se, että Eduskuntatalosta äänestetään porukkaa ulos vain kerran neljässä vuodessa. Muutoin odotukset ovat nykyisin suunnilleen samat. Paitsi että myötäloukkaantumisiin ja muihin tunneperformansseihin osallistumista ei ihan samalla lailla paheksuta ns paremmissa piireissä.
Koko soppa alleviivaa juuri samaa vääristymää josta oli alunperin kysymys.
Hallitus”yhteistyö” on joillekin tärkämpää kuin tulosten aikaansaaminen. Surkeita nahkapäätöksiä on kehuttava suu virneessä ”fantastisiksi”. Muoto on tärkeämpää kuin sisältö. Mielikuvapolitiikassa puhutaan silmät kirkkaina paskaa koska tärkeintä on kasvojen säilyttäminen.
Mutta harva kuitenkaan nykyään uskoo harvinaisen huonoilla näyttelijänlahjoilla ja nollakarsimalla vedettyä roolia. Puolueilla ei enää ole ideologista koneistoa, jolla voisi maalata ruskean vaaleanpunaiseksi.
Ja sitten ihmetellään miksi äänestysprosentti laskee…
Ja vielä: on harvinaista ja hienoa että poliitikko sanoo ”olen mokannut”. Mutta mihinkään selittelyihin ei ole tarvetta. Edes hygieniasyistä.
Meni se ainut toivo…
Kuuntelin eilen Radio Novaa, jossa Tuomas Enbuske haastatteli kokoomuksen Eero Lehteä. Tuli melkoisen kovaa kritiikkiä hallituksen talouspolitiikasta mukaanlukuien Kreikan tuet. Muistutti osin jopa perussuomalaisten kritiikkiä. Miksiköhän tästä ei nosteta mitään kohua ?
Kommunikointiahan ei saa koskaan toimimaan täydellisesti, joten ei sitä tässä voi erityisesti moittia. Aika hyvin sanoma tuli läpi. En hämääntynyt tiedotusvälineiden jo totutusta tavasta kärjistää asioita. On ilmeistä että kyse on sekä tämän hallituksen tyylistä, että pidempiaikaisesta trendistä.
Suomessa hallitusten oletetaan nykyään istuvan täydet neljä vuotta, ja koko sen ajan hallituspuolueiden oletetaan toteuttavan hallitusohjelmaa enemmistöllään eduskunnassa. Lisäksi näköjään ainakin suuret hallituspuolueet olettavat, että hallituspuolueiden jäsenten tulee tukea yksimielisesti myös kaikkia muita (hallitusohjelmaan kuulumattomia) hallituksen enemmistön ajamia hankkeita.
Paljolti kyse on siitä, miten paljon hallituspuolueiden jäsenten tulee puhua totuuden vastaisesti tai vaieta tukeakseen mielikuvaa hallituksen yhtenäisestä, säröttömästä ja ehdottoman oikeasta politiikasta.
Tuleeko siis hallituspuolueiden jäsenten vaieta tai valehdella asiakysymyksissä ja toimitapakysymyksissä:
1) ”kannatan kaikkia hallituksen ajamia asioita”
2) ”hallituksen sisällä ei ole ristiriitoja”
Jos hallituspuolueilla ja niiden edustajilla on hyvä yksimielisyys siitä, että hallituksen valitsemaa (kompromissi-)linjaa kannattaa puskea eteenpäin, teknisesti riittäisi sellainenkin linja, jossa kansanedustajat toteavat äänestyksissä olevansa eri mieltä, mutta äänestävänsä hallituksen ehdotuksen puolesta tukeakseen sovittua kokonaispakettia. Hallituksen sisäisestä ilmapiiristä voisi sanoa totuuden joutumatta siitä rangaistuksi.
Mutta ilmeisesti tavaksi on tullut joko valehteleminen tai vaikeneminen. Minusta olisi parempaa demokratiaa puhua asiat niin kuin ne ovat. Vai eivätkö hallitukset pysy kasassa, jos totuuden puhuminen sallitaan?
Tämä ei tarkoita sitä, että hallituspuolueiden edustajien tulisi esiintyä ikäänkuin olisi toisten hallituspuolueiden vika, että jokin heitä kiusaava päätös tehdään. Myös noissa tilanteissa pitäisi rehellisesti sanoa, että tukee ikävää ratkaisua, ja on ollut omalta osaltaan sitä sorvaamassa, jotta kokonaispaketista on saatu paras mahdollinen.
Tässä kyseisessä konfliktissa ei ollut mitään tuollaista halpaa kahdella tuolilla istumista. Ehkä tilannetta voi varmistella toteamalla päälle, etteivät vihreätkään liene täysin vapaita toisten hallituspuolueiden hankkeiden sabotoinnista. Tai jos totuus on toinen, voi sanoa suoraan, että vihreät eivät ole käytännössä lainkaan kampittaneet.
Kannatan entistä avoimempaa keskustelua hallituspolitiikan sisällöstä ja hallituksen toimintatavoista. Kivilinnakemielikuvan luominen tukee toki hallituksen yhtenäisyyttä, mutta silti keskustelu on parempi tapa hoitaa demokraattista prosessia kuin vaikeneminen ja väärien mielikuvien syöttäminen. Ei ihme jos kansa kyllästyy politiikkaan, jos se saa kuulla aina neljä vuotta kerrallaan yhtä propagandaa siitä, miten asioita pitää vaihtoehdottomasti hoitaa, kaikkien hallituspuoluelaisten rikkumattoman hiljaisuuden vallitessa.
Noinhan se median kanssa helposti menee.
Luulenpa vain että suosio on kasvanut kaiken jälkeen
Totta puhuit
Olenko väärässä kun kuvittelen että moni OS asemassa tai ”asia-arvoltaan” paljon kevyempikin viihdejulkkis, ei nykyään anna mitään haastattelua ellei media allekirjoita paperia jossa valmis leikkaus/julkaistava teksti hyväksytetään kohteella ennen julkaisua?
Toimittajat saavat jotain ”klikkausbonusta”? Ei ole ihme että kaikki kontrastiasetukset vedetään äärimilleen.
”…sain sanotuksi melkein mitä ajattelin, mutta ratkaiseva jäi sanomatta, kun toimittaja siirtyi inttämään siitä…”
Seuraavalla kerralla toimittajan inttämisestä huolimatta, kannattaa heti sanoa se oleellinen ja tärkeä, koska lähetysaika on rajallinen ja lopussa se jää sanomatta.
Erona on myös se, että jos BB-talossa ei saada mitään fiksua aikaiseksi, niin vain pari ihmistä hukkaa jonkun kuukauden elämästään.
Kun eduskunta ei saa mitään järkevää aikaan kymmenessä vuodessa, niin kansa menettää miljardeja, työttömyys pysyy tarpeettoman korkealla ja kestävyysvajeen korjaamiseksi tarvittavat uudistukset tulevat aina vaan kivuliaammiksi.
On aivan tarpeetonta sinun Osmo anteeksi pyydellä.
Hyvä, että edes joku hallituspuolueiden piiristä kykenee terveeseen itsekritiikkiin.
Aivan oikealla asialla olet, ja jos tiedotusvälineissä ei viestisi vivahteet nyt täysin tarkoittamallasi tavalla tulleet ulos, niin ei sekään ole niin vakavaa.
Muiden hallituspuolueiden edustajien reaktiot tähän kritiikkiisi vain osoittavat kuinka oikeassa olet. Juuri tällainen ”kenen joukoissa seisot”-asenne ja hallitus-oppositio vastakkainasettelu ovat sellaista typerää poliittista teatteria, jota suomalaisessa politiikassa pitäisi vähentää, ja alkaa keskustella ongelmista ja niiden ratkaisuista, eikä pelkistä tyyliseikoista.
Valitettavasti politiikasta on jotenkin päässyt tulemaan sellainen osa-alue, että kovinkaan monta asioihin keskittyvää persoonaa siellä ei enää ole (lähinnä tulee mieleen vain Soininvaara, Tuomioja ja Sipilä, vähemmän tunnettuja lienee toki muitakin).
Median olisi syytä katsoa tässä asiassa peiliin. Jopa Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat omaksuneet yhä enemmän iltapäivälehdistä tuttuja toimintatapoja, vaikka Hesari onkin mielestäni jonkin verran parantunut ihan viime vuosina. Sen sijaan Pekka Ervastin iltapäivälehti- ja juorupalsta-tausta mielestäni näkyy, eikä tee hyvää Yleisradion politiikan uutisoinnin laadulle, eikä hänen edeltäjänsäkään kyllä mitään laatujournalismia tuottanut. Mutta kaikkein kauhein politiikan arvostuksen tuhoaja on kyllä MTV:n Haapala.
Onneksi on nämä blogit, joissa poliitikko voi tuoda oman kantansa julkisuuteen vääristelemättä.
Tulee mieleen Hesarin kampanja ”hs.fi/tunne”.
Minä olisin kaivannut kampanjaa ”hs.fi/tieto”, mutta ilmeisesti internetin ilmaisen hömpän ja vauhkon tulvaan on päätetty vastata maksullisella hömpällä ja vauhkolla eikä vaikkapa asiapohjaisella journalismilla ja tiedonvälityksellä. Tässä maksuhalukkuuslaskelmassa on varmaan jotain korkeampaa logiikkaa takana, koska minä en sitä kykene ymmärtämään.
Tyhmempi luulisi, että keskittymällä ns. kovaan ytimeen olisi selvitty uuden median haasteesta aivan eri tavalla, koska rahalla saisi sellaista, mitä ilmaiseksi ei saa, vaikka olisikin jouduttu kiristämään vyötä. Nyt tämä asiapuoli valuu piiloon internetin nurkkakuntaisiin keskustelukerhoihin, koska lehdistö ei enää hoida yhteiskunnallista tehtäväänsä.
Koska Lipposen kolmas tie/new labour oli yksi syistä, joka söi puolueen aatteellisen pohjan, ja koska demarit oli (ihmisten mielissä) hallituspuolue silloinkin kun se oli oppositiossa. Sitä syytettiin silloinkin hallituksen toimista.
Niin, siis näkisin tässä nyt että koko suomalainen poliittinen kulttuuri on kriisissä, mukaanlukien lehdistö ja poliittinen eliitti. Ongelmat lienevät aika syvällä, mutta niiden keskiössä on pari ilmiötä.
Ensimmäinen on ns. lehdistön alennustila, joka ilmenee siinä mitä Osmo tässäkin kirjoittaa. Siinä Osmo – tai ainakin Vihreät – saa ainakin pikkuisen maistaa omaa lääkettään. Aika salakavalasti Suomessa siirryttiin 2000-luvulla sellaiseen poliittiseen kulttuuriin, jossa lehdistö pyrkii iskemään draamaa tylsään politiikkaan ja tekemään asioista jonkinlaista saippuaoopperaa. Tähän ovat poliitikot lähteneet mukaan. Erityisen väkeväksi ilmiö alkoi muodostua joskus 2000-luvun puolivälin paikkeilla, ja viimeistään vuoden 2008 kunnallisvaalien yhteydessä, kun Perussuomalaisten nousu todenteolla alkoi ja Jussi Halla-aho nousi valtakunnanjulkkikseksi.
Toinen on sitten valtiosäännön/perustuslain kehitys. En väitä että presidenttivetoisesta systeemistä parlamentaarisempaan siirtyminen on ollut sinänsä huono, mutta sillä on ollut se ominaisuus että hallitukset eivät enää kaadu kesken kauden. Koska lie hallitus kaatunut kesken kauden oikeasti? (Teknisesti kai ”hallituksen” voi katsoa vaihtuneen kesken kauden viimeksi kun Vanhanen erosi, mutta en laske nyt sellaisia vaihdoksia) Tämä ruokkii edellämainittua draamahakuisuutta, koska muita syitä hallituskriisille ei oikein ole, joten niitä pitää keksiä tällaisista tapauksista. Vihreät taitaa myös olla harvoja puolueita jotka ovat lähihistoriassa lähteneet ylipäänsä mistään hallituksesta ovet paukkuen.
Asiakysymykset jäävät helposti sivuun myös siksi, että jos asiakysymyksistä yrittää puhua kansantajuisesti, niin se menee helposti populismin puolelle. Jos taas se ei mene, niin sitten puhuja leimataan teknokraatiksi. Politiikkaa ikäänkuin oletetaan tehtävän tunteella.
Tässäpä yksi syy miksi moni ei vaivaudu edes kunnallispolitiikkaan, vaikka ideoita tai intoa voisi ollakkin.
Ehkä voisi olla viisasta perustaa vaikka valtion ylläpitämä verkkopalvelu kaikille rekisteröidyille puolueille, poliittisen keskustelun julkistamiseen.
Samat säännöt ja sama palstatila, koosta riippumatta ja samasta osoitteesta löytyisi kaikkien puolueiden esitykset ja mielipiteet.
Hyvin nopea toteuttaa, eikä maksa paljoa. Ehkäpä http://www.eduskunta.fi sivustoa voisi laajentaa tälläiseen. Silloin tosin se voisi koskettaa vain eduskuntapuolueita, mutta sekin olisi jo eteenpäin.
Sisällönhallintajärjestelmiähän riittää tuollaiseen tarkoitukseen, periaatteessa jopa wordpress riittäisi alustana. Sitten vain RSS syötteet jakoon.
Jokaisella puolueella on omat verkkosivustonsa. Ei siihen mitään valtion tarjoamaa alustaa tarvita. Niitä ei kuitenkaan kukan lue, koska puolueiden sivuilla ei koskaan uskaltauduta oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Minä olen päättänyt uskaltautua. Siksi lukijoita on paljon enemmän, mutta sen hintana on pari poliittista kriisiä kuukaudessa.
Minä tein noin vuosi sitten niinkin radikaalin päätöksen että lopetin massamedian seuraamisen kokonaan. Syy oli juurikin se, että lehtiä lukemalla ja uutisia katselemalla maailmankuva ja informaation saanti vääristyy täysin kun tunteisiin vetoavat ja kärjistetyt tai muuten vain vääristellyt jutut vievät kaiken palstatilan. Paljon paremman kuvan Soininvaaran ajatuksista saan lukemalla Soininvaaran blogia, kuin Hesarin tai Maikkarin uutisia Soininvaaran sanomisista.
Nykyään seuraan ajankohtaisia asioita lukemalla blogeja, joita muuten usein kirjoittavat paljon paremmin asioista perillä olevat ihmiset kuin toimittajat, ja ei-ajankohtaisia asioita lukemalla kirjoja.
Eli yksittäinen ulkopuolinen taho olisi tarpeellinen. Kuulostaa kovasti sanomalehdeltä.
Viimeksi hallituspuolueiden riitelyyn on kesken eduskunnan vaalikauden hajonnut Martti Miettusen II hallitus syyskuussa 1976. Jos kaatumisella tarkoitetaan epäluottamuslausetta, pitää kelata vielä kauemmas taaksepäin: V. J. Sukselaisen vähemmistöhallitus kaatui marraskuussa 1957 äänin 75-74.
Tavallaan syyttäisin Kekkosta, jonka vallantäyteisyys ja ylilyönnit johtivat Suomen koko poliittisen luokan haluamaan ja toteuttamaan valtiosääntöuudistuksen, joka oli yhtä paha ylilyönti päinvastaiseen suuntaan. Sen tuloksena koko vanhasta hyvästä montesquieulaisesta vallan kolmijako-opista on Suomessa de facto luovuttu, kun toimeenpanovalta ja lainsäädäntövalta on molemmat keskitetty hallitukselle.
Vaikka Osmo kuuluukin siihen sukupolveen, joka on helposti ymmärrettävistä omaelämäkerrallisista syistä psykologisesti kykenemätön tätä nielemään, niin kyllä tässä alkaa kaivata takaisin Kekkosta – jos hänet vain saisi erillään aikakauden muusta poliittisesta kulttuurista, jonka minäkin mieluummin jättäisin elvyttämättä. Uskon, ettei hän ei olisi kauaa katsellut näitä PARAS-, SATA-, kunta- ym. hölmöilyjä. Puolueet olivat jo hänen aikanaan kyllä aivan yhtä kiukuttelevia ja tekoloukkaantumisiin taipuvaisia kuin nykyäänkin – tästä ovat hyvänä dokumenttina kolmen eri pääministerin sihteerinä 60-luvulla toimineen Jouko Loikkasen (kesk) muistelmakirjat Hallitse ja hajoa ja Sikisi yhdeksässä kuukaudessa. Mutta koska hallituksen kaatumisen ja jopa eduskunnan hajottamisen uhka koettiin koko ajan realistiseksi ja todelliseksi, se pakotti mielen keskittymään riittävässä määrin muuhunkin.
Juuri siksi, että hallituksen eduskuntaenemmistön ja presidentin kuohimisen tarjoama turvaverkko on olemassa, on mahdollista järjestää tällaisia näytelmiä kuin tämä Osmogata, koska kaikki tietävät, että kyseessä on pelkkä typerä teatteri. Minä vahingossa koko hallituksen, onko tämä paha.
Eikös tästä hallitusyhteistyön hankaluudesta ole ollut se hyvä puoli, ettei hallitus ole kyennyt tekemään tämän laman aikana niin rajuja säästötoimia kuin alunperin kaavailtiin. Jossakin muistan näin kirjoitetun. Virheitä on kyllä tehty (kuten alv:n nosto vuoden alussa) mutta ei aivan niin pahoja kuin tekijöillä oli alunperin mielessä.
Olenko oikeassa vai väärässä?
Taloutta voi tervehdyttää muutenkin kuin amputoimalla. Niin sanotut rakenteelliset uuditukset saavat ihmiset käyttäytymään järkevämmin. Työn ja sosiaaliturvan järkevä yhteensovitus nyt esimerkiksi saa vähän vajaakuntoisenkin työvoiman töihin. Eläkeiän nosto estää työnantajia savustamasta 63 vuotta täyttäneitä eläkkeelle. Maataloustukien rakenneuudistukset voivat järkesitää maataloustuotantoa ajamatta sitä alas ja niin edelleen.
Ja palkintona taas lähes varma uudelleenvalinta vaaleissa. Osmo on selkeästi hyötynyt bloginsa avoimuudesta. Ihmettelen, miksi muut poliitikot eivät yhtä tinkimättömästi hyödynnä tätä. Ehkä heillä ei ole tarpeeksi mielenkiintoisia mielipiteitä tai he eivät ole yhtä tinkimättömiä integriteetissään?
Älähän nyt liioittele, eivät nämä kirjoituksesi nyt sentään ihan niin räjähdysherkkää tavaraa ole 🙂
Luulisi myös, että sinun iälläsi ja poliittisella kokemuksella varustettu henkilö ei aivan kaikista pienistä pintakohuista hätkähtäisi. Kommentoihan Raimo Sailaskin nykyään ja vielä virassa ollessaankin asioita sillä tavalla kuin halusi välittämättä turhasta ”poliittisesta korrektiudesta”.
Mutta on toki totta, että Soininvaaran blogikirjoituksista tehdään varsin taajaan sensaatiohakuisia otsikoita. Alkuperäinen blogikirjoitus on kuitenkin aina asiallinen, tasapainoinen, eikä roimi mitään tahoa koskaan kohtuuttomasti. Kaikki vähänkään asioita seuraavat tietävät jo tämän ilmiön, ja toimittajien otsikointityylit. Opetetaankohan jossain toimittajakouluissa tuollaista sensaatiohakuisuutta, kun se tuntuu olevan tyyli nykyään jo lähes kaikissa medioissa, ainakin niiden nettiversioissa. Vai onko tämän takana ainoastaan kilpa mainoseuroista. Ihmetyttää tosin, että miksi Ylekin harjoittaa sellaista. Taitaa olla ammattikunnan koulutuksessa ja kulttuurissa nykyään tuo ongelma.
Ehkä tuo yllä mainittu seikka kertoo myös jotain toimittajien mahdollisuuksista käyttää aikaa jutun tekoon ja heidän kyvyistään kaivaa asioita pintaa syvemmältä. Kopioidaan lyhyiden uutisten sisältö Soininvaaralta, kun oma aika ja taidot eivät kunnon sisällön tuottamiseen riitä.
Mahdollisesti kasvanut kiire ja kaupalliset tavoitteet sekä yleinen median ja yhteiskunnan murros, jossa toimittajan ammattikunnan arvostus (ja ehkä palkkauskin) on laskenut ja erikoisasema suurille massoille viestimisessä murentunut (kuka tahansa voi tuottaa laadukastakin sisältöä nettiin), saattavat näkyä suomalaisen ammattijournalismin tuotosten tasossa ja tyylissä. Mutta aivan erityisesti ihmetyttää Yleisradion linja ja viihteellistyminen. Sillä ei pitäisi olla mitään syytä kopioida kaupallista mediaa, koska se on runsaskätisesti rahoitettu verorahoin. Jos Yleisradio ei pidä huolta asiaohjelmistaan ja syvällisyydestä, niin lopulta on vaikea enää perustella sen erikoisasemaa, ja koko laitos kaivaa vielä oman hautansa.
Odottakaapa millaisia otsikoita alkaa tulla nettilehtiin, kun paperilehdistä siirrytään nettiin ja toimittajien ansiot sidotaan klikkausten määrään.
Osmo: ”miten melkein kaadoin vahingossa hallituksen”
Ei huolta. Ei hallitukset Suomessa kaadu. Mihinkään.
Aivan, heidät ’savustetaan’ työttömyyskortistoon niinkuin muutkin. Valtio ei tue eläkkeitä, työttömyyttä kyllä.
Jotenkin tämä asia on jo toteutunut. Media tuntuu elävän internet-maailmassa pelkillä klikkauksilla. Toivottavasti esittämäsi skenaario ei toteudu.
Osmon täytynee kirjoittaa blogitekstit aiheista ”huonosti toimiva mediayhteistyö” ja ”media ei saa mitään aikaan”. Luulen, että ei tulisi yhteydenottoja Maikkarilta tai Yleltä.
Itseäni kiinnostaa nähdä milloin nettilehdet (tai nettimainostajat) ymmärtävät että klikkaajilla on kaikilla adblokkerit päällä eikä ylimääräisistä klikkauksista synny muuta kuin tungosta kaistalle ja suurempi sähkölasku serverille.
Tommi U (ja Osmo), kiinnostavaa keskustelua.
Minä en liittäisi nykyisen politiikan luonnetta yksinomaan niin kotoperäiseen asiaan kuin Kekkoseen. Minä arvelen, että kylmän sodan loppu on degeneroinut politiikkaa Atlantin kummankin puolen. Kun oli kommunismin muodossa vaarallinen vihollinen jolla oli sekä ideologista vetovoimaa että panssareita, oli pakko olla realistisempi ja kylmäpäisempi talouspoliittisessa päätöksenteossakin. Nyt ei ole eksistentiaalista uhkaa ja on ”varaa” kansan kosiskeluun ja taloudellisiin toivekuviin ihan eri tavalla.
Tämä on vaikuttanut kaikkialla politiikkaan, Länsi-Euroopassa ja USA:ssakin.
Eikä tietysti presidentialismi mikään yleinen ratkaisu ole. Ruotsin politiikka on asiallisempaa ja vastuullisempaa, eikä siellä mitään presidenttiä ole päsmäröimässä. Mutta siellä on listavaali ja puolueisiin suhtaudutaan myönteisesti ja niissä käydään yhteiskuntaa uudistavaa keskustelua.
Tämän päälle tietysti demografia: nyt ei voi samalla tavalla kuin ennen ”ilmaiseksi” luoda uusia hyvinvointijärjestelmiä, jonka tulevaisuuden nykyistä suuremmat kohortit rahoittavat. Emme oikeastaan ole vielä testanneet hyvinvointivaltion poliittista suosiota vakaan väestörakenteen tasapainossa, jossa keskiluokan pitää maksaa se mitä se saa.
Iltapäivälehtien nettisivut ja Uusi Suomi toteuttavat profetian jo tänään.
Juhana Vartiainen taisi televisiossa ihmetellä lehdistön tapaa käsitellä hänen sanomisiaan. Se on tuo ”vapaa” markkinatalous sellainen, että sitä kannattaa niin kauan kun se on itselle edullinen. Koskenee myös palkkojen alennuspuheita ynnä muuta mukavaa.
Eiköhän kommunismin uhka tarkoittanut nimenomaan sitä, että tuottavuuden nousun hedelmiä oli pakko jakaa tasaisemmin koko väestölle. Nyt toiseen suuntaan toimii EU, jota käytetään välineenä resurssien jakamiseen vähemmistölle. Voihan tuota sitten kutsua hyvinvointivaltion kriisiksi, mutta politiikkaa se vain on. Kansainvälistä kilpailua investoinneista ja työpaikoista on ollut aina, turha sitä oman aikakauden ilmiöitä on leimata ainutlaatuisiksi.
Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Minusta kehityskulku näyttää hiukan toisenlaiselta, mutta vika voi hyvin olla katsojan silmässä.
”Vanhoina hyvinä aikoina” kommunismi muodosti tiukan vastavoiman, jonka kanssa taistelemiseen meni huomattavan paljon poliittista tarmoa. Osa poliittisesta kentästä ajoi talous- ja yhteiskuntajärjestelmää, joka oli jo osoittautunut erittäin huonosti toimivaksi. Suomen kohdalla tämä vielä yhdistyi geopoliittisiin reaaliteetteihin, jolloin vähän jokainen juoksi Tehtaankadulla kyselemässä vinkkiä.
Politiikka tapahtui kulisseissa, ja jos järkeviä päätöksiäkin tehtiin, ne tehtiin jossain muualla kuin demokraattisen päätöksenteon näkyvillä areenoilla.
Kommunismin mureneminen toi tilaa tehdä päätökset helpommin ilman sisä- ja ulkopoliittisia häiriötekijöitä. Politiikka heilahti talouden osalta huomattavan paljon teknokraattisempaan suuntaan. Lipposen hallitukset ovat malliesimerkki tästä, mutta muualla Euroopassa kävi samoin.
Nyt meillä on sitten käsissämme taloustaantuman tuoma seuraava vaihe, jossa populismi on nostanut päätään koko Euroopassa. Populistien pelko sitoo poliitikkojen käsiä ja halvaannuttaa järkevän talouspoliittisen päätöksenteon. Populismissa on vielä se epämiellyttävä piirre, että se ei ole yhden ideologian tai puolueen omaisuutta.
Suomella on tietysti erityisongelmanaan lukkiutunut parlamentaarinen tilanne, joka pakottaa kokoon hallituksen, joka ei halua olla koossa. Tosin samaa vikaa on nähty muissakin maissa. Tilanne tuskin paranisi uusilla vaaleilla, jos gallupeihin on uskomista.
Nykyinen tiedonvälityksen kulttuuri on vielä omiaan lisäämään populismia. Poliitikkojen epämiellyttävistä päätöksistä raportoiminen saa aikaan suuren määrän klikkauksia, eikä kenelläkään ole oikein mahdollisuuksiakaan penkoa asioita loppuun asti.
Tässä kontekstissa Oden blogi on raikas tuulahdus. Täällä on paljon analyyttista ja järkevää keskustelua yli puoluerajojen.
Kun kommunismi oli olemassa vaihtoehtoisena järjestelmänä ja sieltä suunnalta syyteltiin fasismista, piti kapitalistisen systeemin aktiivisesti ylläpitää ja ajaa demokratiaa. Tätä uhkaa ei enää ole ja monet asiat liukuvat fasistiseen suuntaan, koska yritystoiminnan oma etu ei enää ole samalla tavalla sidoksissa yhteiskunnan kokonaisetuun. On ironista, että nyt kun Neuvostoliittoa ei enää ole, sen naurettavat syytökset länsimaisesta fasismista alkavat näyttää monessa mielessä ikävän todelta.
Ei ainakaan tämä… Nimittäin kenelläkään hallituksessa olevalla ei ole oikein hyvä mieli, jos hallitus kaatuu. Nykyisillä parlamentaarisilla voimasuhteilla on hyvin vaikea saada kasaan enemmistöhallitusta millään muulla kokoonpanolla.
Perussuomalaiset pysyvät oppositiossa, koska nykyeduskunnasta heille ei löydy riittävästi kavereita enemmistöhallitukseen. Kokoomukselle PS ei kelpaa kaveriksi EU-syistä, SDP taas syö mieluummin matoja kuin kaveeraa verivihollisensa kanssa.
Keskusta taas on saanut jo omat kannattajansa kerättyä takaisin PS:ltä, ja uudet vaalit olisivat sille tie pääministeripuolueeksi. Siinä tilanteessa hallitusneuvotteluille on aika helppo haistattaa pitkät.
Niinpä uuden hallituksen aikaansaaminen nykyeduskunnasta on käytännössä mahdotonta. Melkein mahdotonta se oli jo heti alusta. Uusia eduskuntavaaleja taas ei halua yksikään hallituspuolueista juuri nyt, vähiten SDP.
Jos uudet vaalit menisivät galluppien mukaan, keskusta ottaisi pääministerinpaikan, mutta ihan vihellellen ei hallitus kasaan tulisi. PS tuskin pääsisi mukaan, koska kesk+PS+KD ei riittäisi enemmistöhallitukseen, eikä muita saisi mukaan.
Punamulta (kesk+SDP+vas+vihr+RKP+KD) olisi toimintakyvyltään lähellä nykyhallitusta, vaikka äänimäärä olisikin ihan riittävä. Lisäksi kokoomukselle riittäisi pelkkä isojen virheiden välttely seuraavien vaalien voittamiseksi.
Porvarihallitus (kesk+kok+vihr+RKP+KD) voisi olla juuri ja juuri mahdollinen, mutta siinä olisi pienpuolueilla jo aika paljon kiukutteluvaltaa.
Kolmen ”suuren” hallitus (kesk+kok+SDP) voisi hoitaa homman ilman pienpuolueita. Yhdistelmä toisi paljon pelivaraa pienempiä puolueita valitessa. Käytännössä kuitenkin tuntuu siltä, että SDP vaatisi vasemmistoliiton mukaan, kokoomus RKP:n ja keskusta KD:n. Tyylin voisi viedä loppuun vihreillä, jolloin PS:ää lukuunottamatta koko jengi olisi hallituksessa…
Tilanne on itse asiassa aika sama kuin viime vaaleissa. Jos SDP vielä tekee keskustan tempun ja ilmoittautuu huonon menestyksen vuoksi oppositioon, vaihtoehdot supistuvat yhteen (ontuva porvari).
Onneksi tämä on vasta puolivälin spekulaatiota ja toivottavasti vielä asiantuntematonta ja väärää sellaista. Koomista tilanteessa on se, että isojen päätösten osalta ei ole kovin paljon väliä, onko vasemmisto- vai oikeistohallitus, koska rakenteellisten ongelmien ratkaisut ovat silti samoja.
Olen ollut monipuoluedemokratian harras ystävä, mutta hiljalleen alkaa näyttää siltä, että liika pirstaloituminen vie käytännössä hallitusten toimintaedellytyksiä pois.
Francis Fukuyamahan julisti kommunismin kaaduttua ”historian loppua” että markkinavetoinen kapitalistinen järjestelmä osoitti erinomaisuutensa suhteessa keskusjohtoiseen kommunismiin. Mutta tämä tulkinta on kuitenkin melko väärä ja perustuu suppeaan vastakkainasetteluun. Esimerkiksi hiljattain kuollut Eric Hobswawm alleviivasi usein että kylmän sodan kapitalismi vs kommunismi ”mittelö” ei ollut kahden muuttumattoman systeemin taistelu kuolemaan asti, vaan enemmänkin opetus siitä, että kapitalistinen blokki oli paljon parempi mukautumaan ja kopioimaan parhaita puolia vastapuolen ideoita.
esmerkiksi Yhdysvaltojen harjoittama kapitalismi joskus 1920-luvulla oli todella eri kuin mitä he harjoitti 1970-luvulla, vahvasti keskusjohtoista. Neuvostokommunismi taas ei pystynyt muuntautumaan vuosien saatossa ja jäykistyi. Ruotsi ja Suomi oli pitkään (vieläkin?) lähempänä Neuvostoliittoa kuin USA:ta joskus 1970-luvulla taloussysteemiltään, eli ehkä ne oli niitä kommunismin ”kehittyneempiä muotoja”?
Hobsbwamin loppukaneetti tai päätelmä ennen kuolemaansa oli, että hänestä on itsestään selvää, että erilaiset mixed economy lähestymistavat on osoittanyt ylivertaisuutensa puhtaaseen kapitalismiin ja perinteiseen neuvostokommunismiin nähden. Mutta kummasti ajan henki nyt puhaltaa et kaikki pitäis yksityistää ja mennä takaisin Gilded Age rosvoparonikapitalismiin Nalle Wahlroosi ja Tuomas Enbusken viitoittamalla tiellä.
Monet uusliberalismin kriitikot ovat juuri valittaneet tuota minkä Juhana nosti esille, että pahinta nykyajassa on se tietty vaihtoehdottomuuden tunne kun uusliberaalille maailman järjestykselle ei löydy vaihtoehtoa ”sparraamaan” nykymenoa (tosin kuin kommunismi ennen). Tässä yksi osuva lainaus:
Kun Kekkosen aikaan meillä oli Neuvostoliitto ja USA, minulle tulee mieleen koulussa esitetty koe, jossa laitetaan paperi magneetin päälle ja ripotellaan paperille rautajauhetta. Kun paperia vähän ravistaa, rautajauhe asettuu säännölliseen muotoon kuvaamaan magneetinnapojen välillä olevia voimaviivoja.
Samanlainen järjestys oli 70-luvulla maailmanpolitiikassakin. Kun Neuvostoliitto romahti, toinen napa hävisi ja maailmasta on ollut hyvin sekava ja kummallinen paikka. Koska yksinapaista magneettia ei ole olemassa, nyt etsitään sitä toista napaa, joka asettuisi USA:lle vastapooliksi.
Islam on aika huono (kapitalismi vastaan uskonto vaikuttaa melko vastakkainasetteluna omituiselta) eikä vaikuta riittävän vahvalta, mutta mikä se voisi olla? Palaako Marxin ajatukset uudelleen vähän uudistuneina ? Mitä muuta Marx voi tarkoittaa kuin perustuloa kirjoittaessaan: ”jokaiselle tarpeittensa mukaan ja jokaiselta kykyjensä mukaan”?
Tätä en ole koskaan oikein ymmärtänyt. Veroasteet ovat nykyisin edelleen reippaasti päälle neljänkymmenen prosentin ja julkiset menot huitelevat jossain kuudenkymmenen prosentin paikkeilla BKT:sta.
Kai nyt vähäjärkisempikin näkee, että nykysysteemi on todella lähellä kommunismia.
Veroasteet eivät kerro siitä, miten resurssit jaetaan yhteisössä. Toisaalta taas korkeat julkiset menot saattavat johtua juuri siitä, että meillä on rosvokapitalismin talouspolitiikka vallalla.
Useimpien perustulomallien ero nykyiseen sosiaaliturvaan on että nykyisen ”jokaiselle tarpeittensa mukaan” sijaan tulee ”jokaiselle tarpeistaan riippumatta”.
Syy ajatuksen suosioon lienee että jos ”jokaiselle tarpeensa mukaan” niin tarpeilla on tapana kasvaa, ja jos ”jokaiselta kykyjensä mukaan”, niin kyvyillä on tapana vähetä.
Ongelma ei suinkaan ole monipuoluedemokratia. Minusta ongelmia on kaksi:
1) Kokoomus haluaa täysin eri asioita kuin muut – lukuunottamatta RKP:tä, jota ei kiinnosta kuin yksi asia, sekä erinäisten puolueiden oikeistosiipiä. Ongelma ei niinkään edes ole välttämättä näissä asioissa vaan siinä kokonaisvaltaisessa ehdottomuudessa, jolla näitä asioita ajetaan.
2) Kukaan ei halua leikkiä persujen kanssa vaan pikemminkin haastavat riitaa. Kun ei tule asiallista kohtelua, puolue populististen vaistojensa ohjaamana vastaa aina piikittelyyn ja nokitteluun. Luulisi tyhmemmänkin ymmärtävän, että populismin vuoksi puolueen suunnalta tulee aina kaikenlaista puhetta ainakin kunnes se saa itsensä vakiinnutettua, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö puolue olisi tarvittaessa yhteistyökykyinen, kunhan se päästetään kumppanien puolelta tilanteeseen, jossa se voi tuhoamatta identiteettiään sitä olla. Esimerkiksi Keskusta käyttäytyi vaalien jälkeen tältä osin esimerkillisesti.
Niin suuria ongelmia noista tekee se, että nuo puolueet olivat vaalien suurimpia voittajia. Kokoomus oli suurin puolue, joten siitä tuli konvention mukaan (mutta hallitusneuvotteluista päätellen vain hilkulla) pääministeripuolue, ja kusi nousi päähän. Persut taas myös voittonsa perusteella olisi ”itsestäänselvä” hallituspuolue, mutta jolla on kokemus-/kompetenssiongelmia ja ympärillään paljon omasta järkytyksestään suuttuneita vanhoja puolueita.
Ongelman ydin on se, että tämä jättää jäljelle keskenään yhteistyökykyisen enemmistököörin puolueita, jotka tietyssä mielessä pitkälti hävisivät vaalit. Kenellekään ei tule edes mieleen, että nämä muodostaisivat hallituksen tai että muodostettaisiin vähemmistöhallitus.
Perussuomalaisia yritettiin kaikin tavoin saada hallitukseen, mutta puolue kieltäytyi.
Vaikka kuinka haukuttiin, eivät tulleet.. 🙂
Miten sitten on mahdollista, että kokoomus on pääministeripuolue? Kaiken järjen mukaan kaikkia muita puolueita kiinnostaa enemmän yhteistyö keskenään kuin kokoomuksen kanssa, jos kerran kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa joutuu kokoajan tekemään kaikkea mahdollista ikävää.
Kommentteja ei toki ole pakko lukea kokonaan, mutta se lienee useimmista toivottavaa ennen vastauksen kirjoittamista.
Luin Syltyn avuksi kommenttisi kahteen kertaan. Toistan kuitenkin Syltyn kysymyksen.
Jos ongelmana on se, että kokoomuksen kanssa kukaan ei halua tehdä mitään, miksi ihmeessä meillä sitten on sellainen hallitus kuin on.
Suurin puolue ei ole mitenkään itsestäänselvästi pääministeripuolue. Jos suurin puolue epäonnistuu tunnusteluissaan, kapula siirtyy seuraavalle. Hallitusneuvotteluissa kertaalleen käytännössä kävi näin, mutta jostain maagisesta syystä vasemmistoliittokin sittenkin halusi olla kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa.
Jos kokoomus olisi ollut kaikkien vihollinen numero yksi, kokoomus olisi oppositiossa. Historiallisestikin on ollut niin, että kokoomus on jossain vaiheessa ollut hallituksessa kaikkien nykyisten puolueiden kanssa.
Jos ihan näppituntumalta heitän, niin veikkaisin suomalaisten porvarien pitävän parhaana viime vuosikymmenten ajanjaksona demarilinjan (Ahtisaari-Lipponen) aikakautta…
—
Mutta juuri tästä kumpuaakin minun pieni kritiikkini nykyistä pirstaloitunutta monipuoluejärjestelmää. Riippumatta puolueen nimestä näyttää siltä, että pienten puolueiden erikoistuminen ajaa aina jonkin osan niistä jotenkin paitsioon. Tämä vähentää hallituskombinaatioiden määrää huomattavasti, ja tuloksena on rampoja hallituksia.
Hetken aikaa vallinnut kolmen suuren ja muutaman pienen yhdistelmä oli ihan toimiva. Käytännössä tarvittiin kaksi suurta ja jokin sortimentti pieniä. Neuvotteluista tulee aidot, koska mahdollisia ja toimintakykyisiä kombinaatioita on paljon.
Neljän keskikokoisen kanssa menee vaikeaksi, koska kahdella ei enää oikein pärjää, koska sitten tarvitaan kaksi keskisuurta ja kaikki loput (kuten nyt). Jos vielä puolueet alkavat oman kannatuksensa vuoksi ajaa itseään automaattisesti oppositioon vaalien jälkeen (à la keskusta), valinnanvara häviää.
En haikaile kaksipuoluejärjestelmää, mutta nyt meillä on poliittinen kenttä liian hajallaan. Nyt olisi demareilla ja vasemmistoliitolla hyvä hetki potkaista risukasa hajalle yhdistymällä.
On huomattavasti parempi asia, että edes joku ymmärtää estää huonojen ja käytännössä toimimattomien päätösten täytäntöönpanon kuin että päätöksiä syntyisi liukuhihnalta ja niiden kalliit korjaukset tulisivat veronmaksajien maksettavaksi.
Käsittämätön on ruoan alvin korotusvaatimus. Suomalaiskotitaloudet kuuluvat Euroopan köyhimpiin (siitä huolimatta, että yle vertaa ovelasti suomalaisia keskituloisia muiden maiden köyhiin),
vain neljässä maassa kotitaloudet ovat suomalaiskotitalouksia köyhempiä. Ostovoimaa ei ole. Ihmiset jäävät jo ilman terveydenhoitoa esim matkakustannusten takia.
Ehkä olisi kannattanut ennen yrityksille suunnattua veroalea tarkemmin miettiä, miltä ryhmältä puuttuvat varat sitten kerätään. Välttämättömyyshankintojen verottaminen kurjistaa heikoimmassa asemassa olevia perheitä, ja lapsiköyhyys on jo nyt laajaa ja syvää.
Oletko kenties tutustunut noihin laskelmiin ruuan arvonlisäveron tulonjakovaikutuksista? Imiset ilmeisesti sotkevat yhä vanhan arvonlisäveron alkutuotevähennyksen ja ruuan alemman arvonlisäverokannan. Tuo alkutuotevähennys tuki viljaa ja perunaa, ruuan arvonlisäveron alennus tukee paljon suuremmalla sitä, joka syö hummeria kuin sitä, joka syö puuroa. Alennuksesta yli 2/3 menee mediaanituloa rikkaammille. Olisi paljon tehokkaampaa tukea vähävaraisa tulonsiirroin ja alentamalla pienten tulojen verotusta, kun tukea kaikkea syömistä jotta myös pelkkää puuroa syövä saisi puurolautasensa halvemmalla.
Näköjään konventio katsottiin tärkeäksi tai rikkumattomaksi. Onhan siinä se hyvä puoli, että jonkinlainen järjestys neuvotteluissa säilyy. En minä suinkaan puolustele sitä, että ensin ne käytännössä mokattiin ja sitten tästä palkittiin. Presidenttikin teki virheen antaessaan sen jatkua niin pitkään. Niin kauan kuin tunnustelijaa ei vaihdeta, puolueella on merkittävä etuasema.
Minusta tuntuu, ettei kukaan ollut varautunut siihen yksisilmäiseen ärhäkkyyteen, jolla Kokoomus asiaansa ajoi neuvotteluissa, eikä tajunnut sen jatkuvan neuvottelujen yli hallitusyhteistyöhön. Vihollinen numero yksi oli persut, koska persut. Kokoomuksen on ennen nähty käyttäytyvän kohteliaasti, salonkikelpoisesti ja pragmaattisesti. Tätä varmasti odotettiin nytkin.
Demarithan eivät tästä ole vieläkään toipuneet.
Tämä on ongelma vain siksi, että nämä keskikokoiset puolueet käyttäytyvät edelleen kuin suuret. Jos persujen kannatus säilyy, tilanteeseen oletettavasti sopeudutaan sekä puolueissa että presidentinlinnassakin. Tähän astihan hallitusneuvottelija on ollut aikamoisessa kruunaamattoman kuninkaan asemassa.
Minä en vierittäisi tätä Keskustan piikkiin. Sen toiminta oli omassa tilanteessaan vastuullista. Sen sijaan vastuullista ei ollut se, että tämän ollessa skandaalien perusteella ennustettavissa, ajettiin nousussa ollut puolue tilanteeseen, jossa sillä ei taatusti ollut mitään kiinnostusta yhteistyöhön kenenkään kanssa ja sitten tällä ajojahdilla taattiin sen menestys. Tämän päälle tilanteeseen sopimattomat hallitusneuvottelut, neuroottinen fiksaatio enemmistöhallituksiin ja tässä sitä ollaan.
Minusta tämä ole niinkään monipuoluejärjestelmän kuin väärien toimintatapojen ongelma. Järjestelmän saa kyllä lukkoon kaksi- ja yksipuoluejärjestelmissäkin toimimalla väärin. Esimerkkeinä itänaapuri ja Atlantin toinen puoli.
Lähinnä olen huolestunut tästä uutisesta: ”Valtiovarainministeriö ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ovat ehdottaneet arvonlisäverokantojen yhtenäistämistä 22 prosenttiin. Jos kaupat veisivät korotuksen hintoihin täysimääräisenä, elintarvikkeiden hinnat nousisivat 7 prosentilla.” (TS 5.6)
Sama uutinen toteaa, että ”Suomessa ruuan arvonlisäveroprosentti 14 on jo nykyisin kaksi kertaa suurempi kuin esimerkiksi Saksassa.”
Jos oikein muistan, jonkun uutisen mukaan Kokoomus ja Vihreät tätä korotusta kannattavat, muut vastustavat.
Ei siis ole kyse alvin alentamisesta eikä tuloverojen alentamisesta, vaan siitä, mitä pienituloisten ruokalaskulle tapahtuu, jos aiotut korotukset jyrätään läpi.
’Veroasteet ovat nykyisin edelleen reippaasti päälle neljänkymmenen prosentin ja julkiset menot huitelevat jossain kuudenkymmenen prosentin paikkeilla BKT:sta. Kai nyt vähäjärkisempikin näkee, että nykysysteemi on todella lähellä kommunismia.’ (Tiedemies)
Tuossa taitaa olla käytössä joku libertaarinen määritelmä kommunismille, jossa esim. proletariaatin diktatuurilla ei ole mitään roolia, koska tärkeimmät tai oikeastaan ainoat mainitsemisen arvoiset oikeudet ovat omistusoikeudet. Itä-saksalaiset, jotka kuolivat pyrkiessään muurin yli, olivat menossa yhdestä kommunistisesta maasta toiseen, mutta eivät onnettomat tienneet sitä.
Nos, korkea veroaste ja runsas sääntely eivät kerro rosvokapitalismista vaan rosvososialismista, jollaiseksi kaikki sosialismi ajan mittaan muodostuu. Huipulla olevien tai heidän perheenjäsentensä ja lähipiirindä varallisuus kasvaa korkeaksi.
Mitä heikompi omaisuudensuoja ja mitä enemmän valtio puuttuu talouteen, sitä enemmän kyse on rosvotaloudesta ja sitä vähemmän kapitalismista. Pohjoismaissakin omaisuudensuojassa on paljon puutteita, mutta useimmissa muissa maissa vielä paljon enemmän.
Median vapautuminen ja alamäki ovat osasyitä median viihteellistymiseen, joka puolestaan on osasyy politiikan rappioon.
Vastapainoksi voi pohtia mm. Yrittäjien Järventauksen esiin tuoma ideaa, jossa yhteiskunta maksaisi osan työntekijöiden palkasta. Palkansaajien verotusta siis nostettaisiin palkkojen maksua varten, jotta yritykset saisivat taloudellisen hyötynsä. Mikäs osapuoli tässä nyt sitten nimetään rosvoavaksi?
Tuo pätee pikemminkin kapitalismiin.
En ole mikään kapitalismin fani, mutta siis, kamoon. Valtio ei ehkä omista tuotantovälineitä, mutta ottaa kuitenkin reilu puolet tuotannosta.
Ehkä kannattaisi palata aikaan, jolloin valtiolla ja kunnilla oli omaa tuotantoa. Tuotto kattoi osan menoista, ei tarvinnut käydä yritysten ja palkansaajien kukkarolla yhtenään.
Olisikohan fasismi osuvampi ilmaisu sille, että valtio ei omista tuotantovälineitä mutta käytännössä määrää niiden käytöstä 🙂
Olennaista on se, kuka konvention katsoi tärkeäksi. Käytännössä nimittäin mikä tahansa hallitukseen nyt osallistuvista kuudesta puolueesta olisi halutessaan voinut palauttaa koko homman lähtöruutuun, jolloin hallituksen muodostajan tehtävä olisi siirtynyt pelisääntöjen mukaisesti seuraavaksi suurimmalle puolueelle.
Tuntuu naiivilta ajatella, etteikö kulisseissa olisi tunnusteltu asioita moneen suuntaan samaan aikaan. Veikkaan, että tunnustelijaa ei vaihdettu, koska kenelläkään ei ollut tarjota mitään realistista tilalle.
En minäkään. Enkä myöskään perussuomalaisten tai minkään muunkaan kahdeksasta parlamentissa olevasta puolueesta. Kaikki toimivat omalla tavallaan perustellusti ja loogisesti.
Mutta juuri tämä toiminta johti siihen, että tilanne meni lähes umpisolmuun. Keskustalle oli loogista ja järkevää mennä oppositioon, ja niinhän se vähän oli luvannutkin ennen vaaleja. Perussuomalaisten vaalilupaukset olivat sellaisia, että niiden taakse ei enemmistöhallitusta saanut, joten tie vei johdonmukaisesti oppositioon. Sen jälkeen vaihtoehdot olivatkin lähes nollassa.
Tilanteesta ei siis voi syyllistää yhtä puoluetta, vaan ongelma on pirstaloitumisessa. Enemmistöhallituksen rakentaminen varsin erilaisia linjoja vetävistä pienpuolueista on hyvin haasteellista. Toinen asiaan vaikuttava trendi on ollut poliittinen ehdottomuus, joka hankaloitti kompromissien löytämistä. Tämäkin voi liittyä puolueiden kokoon, koska isomman puolueen pitää monipuoluejärjestelmässä olla aika sovitteleva saadakseen ison kannatuksen.
En tiedä, mitä ne tilanteeseen sopivat hallitusneuvottelut olisivat olleet. Tilannehan oli heti vaalituloksen selvittyä erittäin hankala asiakysymysten vuoksi. Mahdollisuus vähemmistöhallitukseen olisi toki avannut solmuja, ja ehkä se on meidän seuraava suuntamme. Ei ole ongelmaton sekään.
Yksipuoluejärjestelmät toimivat kyllä yleensä aika sujuvasti, mutta en ihan sellaista kaipaa. Kaksipuoluejärjestelmässä linjasta tulee helposti tempoileva, ja pieni äänestäjäryhmä on kovin tärkeässä asemassa. En siis niitäkään järjestelmiä kaipaa, mutta selvästi myös pirstaloituva monipuoluejärjestelmä on haaste hallitsemiselle.
’Valtio ei ehkä omista tuotantovälineitä, mutta ottaa kuitenkin reilu puolet tuotannosta.’ (Tiedemies)
Terminologian selvyyden kannalta olisi fiksumpaa puhua kommunismista vain silloin, kun on kyse oikeasta kommunismista eikä siitä, että valtiolla on iso rooli taloudessa.
Ei esim. minua saanut antikommunistiksi tieto siitä, että Neukkulassa valtio omisti kaikki tuotantovälineet, vaan ko. valtion luonne ylipäätään. Libertaarinäkökulmasta minä ehkä olenkin väärästä tietoisuudesta kärsivä kommunisti, jonka olisi pitänyt tukea Neuvostoliittoa ja surra muurin kaatumista.
Jos valtio käyttää osuutensa tuotannosta tuottaakseen järkeviä ja tarpeellisia palveluja tehokkaasti, tämä ei häiritse minua laisinkaan. Typerä perseily häiritsee, eikä se näy välttämättä valtion osuudessa tuotannosta, tuotannon kokonaismäärässä kyllä (esim. kaupunkisuunnittelun kukkaset tässä blogissa).
Terminologisesti on huomautettava, että talousjärjestelmä, jossa valtio omistaa tuotantolaitokset, on nimeltään sosialismi.
Sen länsimainen muoto on eläkesosialismi, joka tarjoittaa, että eäkelaitokset omistavat pääosan yritysten osakkista,.
No, terminologiaa voidaan väännellä ja käännellä miten halutaan. En ole lopultakaan kiinnostunut siitä, miksi mitäkin sanotaan.
Tosiasia on kuitenkin se, että julkiset menot olivat vuonna 2012 Suomessa yli 20 000 euroa per nenä, ja se oli 56% bruttokansantuotteesta. Aivan lähihistorian alhaisimmat menot olivat vuonna 2007 juuri ennen kriisiä, kun menot olivat 47.4% kansantuotteesta, sitä ennen pitää mennä 1980-luvun lopulle että päästään alemma.
Tuosta vähän osviittaa:
http://www.veronmaksajat.fi/fi-FI/tutkimuksetjatilastot/julkisetmenot/menottehtavittain/
Tiedemies.
Et voi kutsua sosialismiksi sellaisa valtion menoja, jotka rahoittavat itsensä muuten kuin veroilla. Oikea mittari julkisen sektorin kolle on bruttoveroaste mahdollisesti julkisen sektorin alijäämällä lisättynä. Päästään palon alle 50 prosentin.
Ei. Fasismissa talouseliitti ja poliittinen eliitti tekevät yhteistyötä ja sekoittuvat. Suhde ei ole käskytyssuhde ainakaan tuohon suuntaan.
Eivätkös nuo ”laitokset” ole yksityisomisteisia yrityksiä? Jos ovat, niin kyseessä on eläkekapitalismi tai -korporatismi.
Minusta juuri Kokoomus ei ole tarpeeksi sovitteleva. Pienet puolueet ja SDP kyllä näyttäisivät menevän erittäin kiltisti mukana, mutta kun Kokoomus joka asiassa painaa tiukkaa linjaa, ei ole mikään ihme, että tilanne kiristyy. Asiaa ei auta Kokoomusnuorten ehdottelu yrityskannan siirtämisestä Suomenlahden eteläpuolelle verotusta pakoon. Puolue tuntuu pyrkivän amerikkalaisen mallin mukaan vetämään koko puoluekarttaa oikealle.
No, siinä pitää kaikkien olla hieman avoimempia, vähemmän blokkiutuneita ja ärhäköitä sekä sallia enemmän omatunnonäänestyksiä. Ei kai siinä sen kummempaa ole. Silloin ei voi hautoa asioita hallituksen sisällä vaan niistä joutuu keskustelemaan, laittamaan äänestykseen ja tarvittaessa korjaamaan, jos ei mene läpi. Yllättäen resepti on sama kuin nykyhallituksellekin.
Kuten totesin, kyse ei ole niinkään terminologiasta vaan siitä, kuka ja mikä päättää resurssien käytöstä. Voimme nimittää sitä miksi tahansa muuksi jos haluamme.
En ihan näe, miksi muuten kuin veroilla rahoittaminen olisi merkityksellistä. Julkiset menot pitää kattaa julkisilla tuloilla (tai lainalla). Toki, jos valtionyhtiö esimerkiksi kilpailee markkinoilla ja tulouttaa valtiolle voittonsa, eikä valtio mitenkään puutu pelisääntöihin oman yhtiönsä hyväksi, tästä ei välttämättä ole mitään erityisempää haittaa, mutta on niillä menoilla silti jonkinlainen rooli siinä, missä määrin valtio päättää asioista.
Jos poliittinen eliitti toimii (suur)yritysten hyväksi ja tavoittelee itselleen (tai lähipiirilleen) etuja, kyseessä on kaverikapitalismi: http://en.wikipedia.org/wiki/Crony_capitalism
Keskusjohtoisuus taas johtaa helposti fasismiin – vaikka tavoitteet olisivat ”yleviä” kuten demareilla: http://en.wikipedia.org/wiki/Road_to_Serfdom
OS: ”Alennuksesta yli 2/3 menee mediaanituloa rikkaammille. Olisi paljon tehokkaampaa tukea vähävaraisa tulonsiirroin ja alentamalla pienten tulojen verotusta, kun tukea kaikkea syömistä jotta myös pelkkää puuroa syövä saisi puurolautasensa halvemmalla.”
Samahan pätee myös Suomen terveydenhuoltoon, rikkaita tuetaan enemmän kuin köyhiä. Suomen terveydenhuollon epätasa-arvoisuudestahan on tullut jatkuvasti huomautuksia mm. OECD:n toimesta, mutta mitään ei ole tehty. Miksiköhän tämäkin asia unohdettiin täysin Orpon/hallituksen sote-esityksessä. Nyt tasa-arvoisempia ovat varakkaammat, jotka voivat valita yksityislääkärin, työterveyshuollon ja kunnallisen järjestelmän välillä. Köyhällä ja työttömällä on vain vain kunnallinen systeemi.
Kun katsoo tarpeeksi vasemmalta, niin kokoomuksessa vastassa on pelkkiä patamustia porvareita, libertaareja ja fasisteja.
Tuo lausahdus esimerkiksi on ihan naurettava. Kuka jumitti kuntauudistuksen? SDP. Kuka jumitti eläkeiän noston? SDP. Osinkoveropäätös avattiin kun ei kelvannut vasureille.
Pitää ymmärtää, että jos on kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa, ei voi toteuttaa kommunistista politiikkaa vaikka haluaisikin. Ja vaikka kokoomusjohtoisesti ei pääse kommunismin onnelaan, se ei tarkoita sitä etteikö kokoomus olisi joutunut joustamaan. Verot nousee raketin lailla, jos se ei ole joustamista, tai pikemminkin taipumista vasemmiston tahtiin, niin mikä sitten????
Arvonlisävero nousee kohisten, yhteisöveroa ja osinkoveroa lasketaan.
Korjaa, jos olen väärässä, mutta eivätkö nämä ole juuri Kokoomuksen ajamia asioita?