Opin matkalla kokonaan uuden englanninkielisen sanan, amenity, jolle sanakirja antaa kaksi huonoa käännöstä, palvelu ja mukavuus. Isäntämme puhuivat paljon näistä ameniteistä keskeisenä osana urbaania strategiaa. Käsitteistöön kuuluivat poistot, muu vapaa tila, ylimääräinen kauneus, palvelut ja jopa sosiaalinen asuminen. Nämä kaupunkimukavuudet ovat jotain sellaista, jota nuoret lapsiperheet löytävät Kalliosta, mutta jota ei löydy lähiöistä.
Isäntämme puolustivat korkeaa rakentamista vain silloin, kun se tapahtuu lähellä kaupunkimukavuuksia. Espoolaisten kannattaisi kutsua kaveri kuultavaksi ennen kuin päättävät lopullisesti Keilaniemen torneista. Ei ole hyvä, jos asuinpaikan paras puoli on, että sieltä pääsee helposti pois.
Kaavoitus on kaupankäyntiä
Vancouverissa developerit tekevät paljon siitä, mitä me teemme kaupunkisuunnittelussa. Kaupunkisuunnittelu antaa vain rakennusoikeuden ja developerit tekee loput. Rakennusoikeuden hintana on, että grynderi tekee tarpeellisen määrän noita kaupunkimukavuuksia. Mitä enemmän mukavuuksia, sitä enemmän rakennusoikeutta. Vähän parempi puisto ja taas pari kerrosta lisää. Syntyy win-win-win tilanne, kun grynderi saa rakennusoikeutta, kaupunki saa yhteistä hyvää ja kun tuo yhteinen hyvä suunnataan kyseiselle alueelle, jolloin grynderi saa asunnoista paremman hinnan.
Tämä kaupankäynti pani miettimään meidän toimintatapojamme. Me ulosmittaamme kaavoitushyötyä, mutta vain muistaakseni 40 % hyödystä. Loppu lahjoitetaan tontin omistajalle. Vancouverilainen kaupankäynti taitaa leikata kaavoitushyötyä tehokkaammin. Tuon kaavoitushyödyn tulojen kohdistaminen kyseiselle alueelle on hyvä asia sekin. Mutta vaihtokauppa on kaupankäyntinä tehottomampi kuin rahatalous. Periaatteessa kaavoitushyödyn rahastaminen rahana ja rahan käyttö parhaalla mahdollisella tavalla tuottaa paremman lopputuloksen. Sen sijaan kohdentaminen juuri kyseisen alueen parantamiseen on järkevää pelkästään siksi, että grynderin kannattaa maksaa kaavoituksesta silloin enemmän.
Nämä developerit ovat kyllä toimissaan ketterämpiä. Kävimme katsomassa suurta kompleksia, jonka alakerrassa oli suuri ostoskeskus ja yläkerrat olivat yliopiston tiloja. Nerokas ratkaisu. Mitenkänhän meillä julkinen sektori saisi juostuksi kasaan tuollaisen sopimuksen?
Edelleen olen sitä mieltä, että Kruunuvuoren rannasta tulisi tehdä taseyksikkö, jolla kaupunki siirtäisi maaomaisuuden alueella ja joka toteuttaisi alueen ratikkasiltoineen, rahoittaisi sen ensiksi lainalla ja maksaisi lainat pois maan myynnistä ja vuokraamisesta saamillaan tuloilla. Kaavoitushyödyt ja toteuttamisen kustannukset tulee saada lähemmäs toisiaan.