Vastaukseni HS-raadiin kysymykseen pitäisikö opettajien kurinpitovaltuuksia lisätä.
Pitäisi lisätä hieman.
Lapsilla on oikeus kunnolliseen opetukseen. Opetustyötä kohtuuttomasti häiritsevän oppilaan toimintaan pitää voida puuttua. Kotiin lähettyä oppilasta ei pidä jättää oman onnensa nojaan syrjäytymään, mutta asia kuuluu enemmän sosiaalityöntekijöille.
Nyt käsillä olevassa tapauksessa on kysymys opettajan oikeudesta fyysisen voiman käyttöön. Tätä koskevat pykälät ovat kunnossa. Voimaa saa käyttää, jos oppilas käyttäytyy fyysisesti uhkaavasti. Suun soittoon ei pidä vastata väkivallalla, eikä sellaista reagointia pidä oppilaille myöskään opettaa.
Opettajan tulisi voida tarkastaa oppilaan laukut, jos epäilee, että tähän on tarvetta muiden oppilaiden turvallisuuden takaamiseksi.
Nyt käsillä olevassa tapauksessa asian käsittelyä vaikeuttaa se, että opettajan erottamisesta päättäneet eivät voi päätöstään julkisuudessa perustella salassapitosyiden vuoksi. Sama ongelma koskee vaikkapa sosiaaliviranomaisten lastensuojelupäätöksiä. Ongelmana on, että vääryyttä mielestään kärsinyt voi esittää asiasta kuinka kummallisen version hyvänsä, eikä vääriä tietoja voi oikaista. Toisaalta salassapitosäännökset suojelevat myös väärän päätöksen tehneitä viranomaisia, koska nämä voivat aina antaa ymmärtää, että asiaan sisältyy jotain sellaista, mitä ei voi kertoa, vaikka mitään sellaista ei ole.