Keskuspuiston asemakaava Pirkkolassa
Hyväksyttiin yksimielisesti muutoksitta. Vähän jäi ihmettelemään sitä, että kun aluetta ei ole kaavoitettu tähän asti lainkaan, miten ne suuret rakennukset uimahalleineen on sinne oikein tulleet.
Pysäköintipolitiikka
Asiasta keskusteltiin pitkään ja pääosin rakentavassa hengessä. Pöydälle seuraavaan kokoukseen, joka on kahden viikon päässä. Teen erillisen postauksen tuosta pysäköintipolitiikasta.
Itäkeskuksen risteys
Tätä ei ajan loppumisen vuoksi ehditty käsitellä kunnolla joten siis pöydälle. Meille esiteltiin havainnekuvia myös siitä, miltä tämä näyttäisi sitten, kun muut aluetta koskevat jo tehdyt päätökset on toteutettu. Pyysin nämä kuvat esityslistan liitteeksi, että muutkin ne näkevät. Ne huomioon ottaen ehdotus tuntuu ymmärrettävämmältä.
Olisi kiva, jos Itä-Helsingin keskusta näyttäisi enemmän Keravan tai Järvenpään keskustalta kuin Itäkeskukselta, mutta menneitä päätöksiä ei voi muuttaa. Aivan väärää mittakaavaa rakennetaan edelleen.