Lämpiä rauhassa

Tähän asti tavoite rajoit­taa maa­pal­lon keskiläm­pöti­lan nousu kah­teen asteeseen on tun­tunut äärim­mäisen vaa­ti­val­ta. Dohan kok­ouk­sen jäl­keen tiede­tään, ettei siinä voi­da enää onnis­tua. Viimeistään nyt olisi pitänyt ryhtyä koko maail­mas­sa päät­täväisi­in toimi­in, mut­ta toimen­piteet lykät­ti­in jon­nekin vuo­den 2020 tuolle puolen, jol­loin toimi­in tar­tu­taan, ehkä. Tämä tietää, että kah­den asteen tavoite ei ole saavutet­tavis­sa ja voi jopa olla vaikea­ta raja­ta nousu neljään asteeseen.

Tämä tietää hyvin vaikei­ta aiko­ja. Niihin on nyt hyvä alkaa valmis­tau­tua. Vaik­ka olen yrit­tänyt keskustelua seu­ra­ta, min­ul­la ei ole kovin selkeää kuvaa siitä, mitä neljän asteen läm­pöti­lan nousu tarkoit­taa. Sen tiedän, että ei ole mitään takui­ta, että nousu jää neljään asteeseen. Siper­ian jää­tyneis­sä sois­sa kytee val­ta­va metaa­nipom­mi, joka purkautues­saan voi nos­taa läm­pöti­laa edelleen roimasti.

Miten Suomen tulisi tähän kaik­keen varautua?

Elin­tarvikeo­mavaraisu­us. Suomen on pysyt­tävä pitämään maat­alous­po­ten­ti­aalin­sa kun­nos­sa. Tämä ei tarkoi­ta pyrkimys­tä yli­tuotan­toon nyt, vaan sitä, että tilanteen muuttues­sa on mah­dol­lista rai­va­ta lisää pel­toalaa. Ei se ilmas­to yhtäkkises­ti läm­pene, joten sopeu­tu­mi­saikaa toden­näköis­es­ti on. Suomen osalta ilmas­ton­muu­tos saat­taa toimia jopa sato­ja korot­tavasti. Lihan syön­ti on taval­laan hyvä asia haaskates­saan rav­in­tokasviksia aivan tolkut­tomasti. Se virit­tää maat­alous­tuotan­non korkeak­si, joten hädän het­kel­lä on, mis­tä tinkiä.

Meren­pin­nan nousu. Helsin­ki on varautunut siihen, että meren­pin­ta nousee metril­lä. Tämä saat­taa olla liian vähän. Jos meren­pin­ta nousee kahdel­la metril­lä, jok­seenkin kaik­ki ran­nikkokaupunkimme ovat vaikeuk­sis­sa. Tämäkin tapah­tuu hitaasti.

Ulko­maankau­pan häiri­in­tymi­nen. On vaikea luot­taa vapaan kau­pan peri­aat­tei­den selviävän tulev­as­ta kaaok­ses­ta. Ulko­maankau­pas­ta riip­pu­vaisen maan tilanne on todel­la hankala.

Met­sien kohta­lo. Suomen met­sät ovat perin huonos­ti varus­tau­tunei­ta etelän ötököitä vas­taan. Ei ole tarvin­nut, kos­ka talvi on ne tap­panut. Pääske­naario on, että talvista tulee olen­nais­es­ti lämpimämpiä, jol­loin tuho­hyön­teiset eivät kuolekaan pakkasi­in. Tämä voi johtaa laa­joi­hin met­sä­tuhoi­hin. Sitä pait­si kovenevat ja yleistyvät myrskyt voivat tehdä ongel­mas­ta lähin­nä akateemisen.

Ympäristö­pako­laiset ja sodanuh­ka. Jos merkit­tävät osat maa­pal­loa käyvät elinkelvot­tomik­si, noiden aluei­den asukkaat eivät tyy­dy kuole­maan kotisi­joilleen, vaan etsivät uut­ta kotia muual­ta. Tämä voi johtaa kon­flik­tei­hin, kos­ka vas­taan­ot­tavien aluei­den väestö pitäisi mielel­lään alueen­sa omi­naan. Viisi miljoon­aa ilmastopako­laista Suomeen?

Väk­iluku. Meitä on nyt seit­semän mil­jar­dia ja koh­ta yhdek­sän. Olisi parem­pi, jos väkeä olisi olen­nais­es­ti vähem­män, jos maa­pal­lon vil­jasadot putoa­vat olen­nais­es­ti. Pitäisikö myös teol­lisu­us­mais­sa ottaa oppia Kiinan yhden lapsen peri­aat­teesta tai Etelä-Euroopan mata­las­ta syntyvyydestä?

Ja niin edelleen.