Kasvua vai kehitystä Osa 6/7
Sosiaalidemokraattinen unelma hyvinvoivasta työväenluokasta alkaa murentua, kun paperitehtaiden, autotehtaiden ja valtiollisten lentoyhtiöiden työväenaristokratia menettää otettaan. Teollisuudessa on edelleen kovapalkkaista väkeä, mutta he eivät ole SAK:n jäseniä vaan akavalaisia, useimmat diplomi-insinöörejä. Valmistaminen joko automatisoituu tai siirtyy halvemman työvoiman maihin. Uusien tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittäminen työllistää ihan eri joukkoa.
Tätä se Saksan kulutustason pysähtyminen myös osittain on. Entiset kovapalkkaiset duunarit ovat työttöminä tai olennaisesti heikommin palkatuissa töissä. Tämä murentaa yhteiskunnallista tasa-arvoa, mutta on sillä vaikutusta myös pohjoismaiseen malliin muutenkin.
Pohjoismaisen mallin perustana on hyvä työllisyys ja runsaat verotulot. Hyväpalkkaiset maksavat veroa enemmän kuin huonopalkkaiset. Hyväpalkkaisen työväestön määrän surkastuminen surkastuttaa myös valtiontaloutta. Asiaa pahentaa lisäksi rakenteellisen työttömyyden trendinomainen kasvu, mikä on erityisesti Suomen ongelma. Kun reaaliansiot ovat nousseet ja alimmat palkat sen mukana, työllisiltä vaadittava alin tuottavuus on noussut sen mukana. On hyväksyttävä suuremmat palkkaerot tai korkeampi työttömyys. Molemmat ovat huonoja vaihtoehtoja.
Suurempien palkkaerojen hyväksyttävyyttä voisi lisätä pienen perustulon kaltainen lisätuki, tai jos perustuloa vierastetaan, vaikkapa pienipalkkaisille maksettava asumistuki. Sitä maksettiin vielä 20 vuotta sitten, mutta nyt asumistukea saavat käytännössä vain työttömät.
Kalliiksi tämä joka tapauksessa tulee. Eräs hyvinvointivaltion ominaisuus on toimia Robin Hoodina, joka ottaa rikkailta ja antaa köyhille. Kun luonnolliset tuloerot ovat pieniä, tästä ei paljon puuhaa synny. Mitä suurempia ovat palkkaerot, sitä enemmän rahaa kuluu tuloerojen tasaamiseen.