Työmarkkinat syrjivät heikkoja

(Kir­joi­tus on julka­istu Suomen Kuvale­hdessä Näkökulma-palstalla)

Mik­si kas­va­va osa nuorista syr­jäy­tyy eikä kel­paa tai ei hakeudu töi­hin? Tästä äärim­mäisen tärkeästä kysymyk­sessä ei saa oikein otet­ta. Asi­as­ta on tuotet­tu val­tavasti tietoa, mut­ta se on sir­paleista ja vah­vasti ide­ol­o­gis­es­ti pain­ot­tunut­ta. Sen poh­jal­ta ei voi tehdä kelvol­lista toim­intao­hjel­maa. Tarvit­sisimme kat­ta­van epi­demi­ol­o­gisen tutkimuk­sen keino­ja käyt­tävän tutkimuk­sen syr­jäy­tymisen syistä. Mikään hypo­teesi saisi olla ennal­ta sopi­mat­tomana kielletty.

Minä hah­motan asian työ­markki­noiden huonon toimin­nan, koulun syr­jäyt­tävän vaiku­tuk­sen, päi­htei­den ja kas­vavien sosi­aal­is­ten ero­jen muo­dosta­mana kokon­aisuute­na, jos­sa eri tek­i­jät vahvis­ta­vat tois­t­en­sa vaiku­tus­ta.  Työelämän vaa­timuk­set ovat kohon­neet. Ennen kutosen oppi­las pääsi auton apumiehek­si tai raken­nuk­selle lau­dankan­ta­jak­si, mut­ta täl­laisia ammat­te­ja ei enää ole. Min­ua tämä seli­tys ei tyy­dytä lainkaan.”Kutosen oppi­lai­ta” on vähem­män kuin töitä, jot­ka oppii muu­ta­mas­sa päivässä. Ongel­ma on työ­markki­noiden toimin­nas­sa. Työ ja tek­i­jät eivätkä kohtaa.

Mata­latuot­tois­es­ta työstä mak­set­ta­va palk­ka on työ­nan­ta­jan kannal­ta liian suuri ja työn­tek­i­jän kannal­ta liian pieni. Työ­nan­ta­jalle työ ei tuo­ta sitä noin kah­tatuhat­ta euroa kuus­sa, joka siitä on työ­nan­ta­javelvoit­tei­neen mak­set­ta­va. Työn­tek­i­jälle siitä jää silti käteen vain roposia yli sosi­aal­i­tur­van takaa­man tulota­son. Pieni­in palkkoi­hin kohdis­tu­via vero­ja ja mak­su­ja pitäisi alen­taa ja tehdä mah­dol­lisek­si täy­den­tää ansio­tu­lo­ja asum­istuen kaltaisil­la tulon­si­ir­roil­la. Tätä yritet­ti­in SATA-komite­as­sa, mut­ta yhteisym­mär­rystä ei syn­tynyt. Huonos­ti men­estyneelle luovut­ta­mi­nen on liian help­poa ja omin pon­nis­tuk­sen kohoami­nen liian raskasta.

Asi­aa pahen­taa se, että korkea vero­tus vaikeut­taa teol­lisu­udessa menetet­täviä työ­paikko­jen kor­vaamisen palvelu­am­mateil­la. Meil­lä syr­jäy­tyneistä moni työl­listy­isi muual­la palvelu­am­mat­tei­hin. Pai­dat kan­nat­taa pestä itse, kun asi­akkaan mak­samas­ta satases­ta hupe­nee veroi­hin ja mak­sui­hin yli kuusi kymp­piä. Teol­lisu­us on men­estynyt liiankin hyvin edun­valvon­nas­saan palvelu­alo­jen kustannuksella.

+ + + +

Päi­hteil­lä on osuuten­sa, mut­ta sitä liioitel­laan roimasti. Yleen­sä vaikeudet alka­vat ennen päi­hteitä, mut­ta päi­h­teet joudut­ta­vat syr­jäy­tymistä ja suis­ta­vat jotkut yhteiskun­nan ulkop­uolelle lop­puiäk­seen. Sama pätee toisin päin. Vain pieni osa alko­holin suurku­lut­ta­jista on syrjäytyneitä.

Julkisen keskustelun perus­teel­la oppimis­vaikeudet ja neu­rol­o­giset häir­iöt oli­si­vat lisään­tyneet. Niiden olisi pitänyt vähen­tyä, kos­ka usein ne johtu­vat vau­ri­oista, jot­ka on saatu syn­tymän yhtey­dessä. Syn­ny­tyk­set ovat nyt paljon tur­val­lisem­pia. Vähän out­o­ja kavere­i­ta oli ennenkin vähin­tään yhtä paljon, ja oppimi­nen oli joillekin perin vaikea­ta. Sil­loin se ei syr­jäyt­tänyt yhtä pahoin kuin nyt. Nuorten maail­ma ja eri­tyis­es­ti koulu on muut­tunut huonom­min eri­laisu­ut­ta sietäväksi.

Oppimis­vaikeuk­sista kär­sivät eivät ole heikko­lah­jaisia. He ovat eri­laisia oppi­joi­ta, joiden on vaikea oppia luke­mal­la. Ennen opit­ti­in pääasi­as­sa työn kaut­ta. Tämä sopisi mon­elle nytkin parem­min. Tätä voi yrit­tää koulus­ta päästyään, mut­ta itse­tun­nos­ta ei ole paljon jäl­jel­lä, jos koulu on ollut yhdek­sän vuot­ta pelkkää epäon­nis­tu­mista. Tytöt reagoi­vat tähän usein vetäy­tymäl­lä kuoreen­sa, osa pojista uhmakkaan epä­sosi­aalisel­la käyttäytymisellä.

Oppimis­vaikeuk­sista kär­sivät pysyivät ennen parem­min mukana opetuk­ses­sa, kos­ka oppitun­neil­la val­lit­si järjestys. Opet­ta­jille pitäisi antaa parem­mat val­tu­udet kurin pitoon.

Ilman lukupäätä voisi töis­sä men­estyä, mut­ta mon­en oppimis­vaikeuk­sista kär­sivän ura tyssää vaa­dit­tavaan tutk­in­toon. Joskus työssä ihan oikeasti tarvi­taan opetuk­ses­sa saatu­ja tieto­ja ja taito­ja, mut­ta usein tutk­in­toa vaa­di­taan turhaan. Gun­nar Adler-Karls­son ihmetteli vuosikym­meniä sit­ten, mik­si tarvi­taan kak­sivuoti­nen ammat­tik­oulu, jot­ta pää­sisi tek­sti­ilite­htaalle ompele­maan suo­raa saumaa, mut­ta paljon vaa­ti­vam­man taidon, auton ajamisen, oppii muu­ta­mas­sa viikossa.

Kyse koulu­tus­in­flaa­tios­ta.  Koulu­ja käynyt on varmem­pi val­in­ta, kos­ka koulu­tuk­ses­sa men­estymi­nen kielii tah­don­voimas­ta ja kuri­nalaisu­ud­es­ta. Luk­i­häir­iöisen kannal­ta täl­lainen testi on epäoikeu­den­mukainen, sil­lä häir­iö häir­it­see opiskelua paljon enem­män kuin työntekoa.

Syr­jäy­tyneistä syr­jäy­tyneim­mät löy­tyvät vankilo­ista. Hei­dän kesku­udessaan eri­laisil­la neu­rol­o­gisil­la ongelmil­la ja päi­hderi­ip­pu­vu­udel­la on val­ta­va yliedus­tus. Laskin joskus päässäni, että ehkä jopa 90 pros­ent­tia vangeista on vankilo­is­sa lääketi­eteel­li­sistä syistä, jos asi­aa tutkii samal­la taval­la kuin tupakoin­nin ja keuhkosyövän yhteyttä.

Kaupunkien seg­re­gaa­tio lisäät syr­jäy­tymis­riskiä. Tasa-arvoisen koulu­tuk­sen ansios­ta huono-osais­ten asut­tamista kort­teleista voi koho­ta korkealle, mut­ta se vaatii paljon lujem­paa tah­toa kuin hyväo­saisil­la alueil­la asuvil­ta. Mari Vaat­to­vaaran ja Mat­ti Kort­teisen mukaan työt­tömyys­jak­soil­la on taipumus pitkit­tyä alueil­la, joil­la työt­tömiä on paljon. Täl­lai­sis­sa tutkimuk­sis­sa on vakioin­tion­gelmia, mut­ta tulos on uskot­ta­va. Luovut­ta­mi­nen on helpom­paa, jos työt­tömyys on naa­pu­rus­tossa sään­tö eikä poikkeus.

Mitä heikom­min naa­pu­rus­to ja sukuy­hteisö toimii, sitä haavoit­tuvampia lapset ovat omien van­hempi­en­sa vajavaisuuk­sille. Lapsen kas­vat­tamiseen tarvi­taan koko kylä.

Syr­jäy­tymisen estämisessä työl­listymi­nen on ylivoimais­es­ti tehokkain­ta. Sen edis­tämisek­si on sekä helpotet­ta­va mata­latuot­toisen työn kan­nat­tavu­ut­ta niin työ­nan­ta­jan kuin työn tek­i­jänkin kannal­ta. On myös puu­tut­ta­va niihin syi­hin, jot­ka alen­ta­vat työ­markki­nakelpoisu­ut­ta. Toinen ei toi­mi ilman toista.