Nykykirjallisuuskin puhuttelee

Vas­tauk­seni HS-raadin 26.10.2012 kysymyk­seen “puhut­teleeko suo­ma­lainen nykykir­jal­lisu­us sinua?”

Nykykir­joista jotkut puhut­ta­vat, toiset eivät. On kohtu­u­ton­ta ver­ra­ta tämän vuo­den satoa koko edel­lisen vuo­sisadan tuotan­non parhaim­mis­toon. Pitäisi vali­ta vuosikymme­nen paras kir­ja ja ver­ra­ta sitä. Tai ver­ra­ta tämän syksyn kir­jo­ja vaikka­pa syksyn 1964 kir­joi­hin. Eivät niistäkään kaik­ki puhutelleet.

Yhteiskun­nalli­nen näkökul­ma on haa­len­tunut tai muut­tunut sekavam­mak­si. Miten kir­jail­i­jat voisi­vat hah­mot­taa ja jäsen­tää uut­ta eri­ar­vois­tu­mista, kun poli­itikot ja yhteiskun­tati­eteil­i­jätkään eivät pysty. Väinö Lin­nan oli help­po kuva­ta nou­se­van Suomen luokkatais­telua, kos­ka asia oli vah­vasti esil­lä koko yhteiskun­nan tasol­la. Poh­jan­täh­den kol­man­nes­sa osas­sa tämäkin näkökul­ma lässähtää, kun tor­pan keskusta­laisek­si kään­tynyt isän­tä keskit­tyy valit­ta­maan tuki­ais­ten pienuudesta.