Nykykirjallisuuskin puhuttelee

Vas­tauk­seni HS-raadin 26.10.2012 kysymyk­seen “puhut­teleeko suo­ma­lainen nykykir­jal­lisu­us sinua?”

Nykykir­joista jotkut puhut­ta­vat, toiset eivät. On kohtu­u­ton­ta ver­ra­ta tämän vuo­den satoa koko edel­lisen vuo­sisadan tuotan­non parhaim­mis­toon. Pitäisi vali­ta vuosikymme­nen paras kir­ja ja ver­ra­ta sitä. Tai ver­ra­ta tämän syksyn kir­jo­ja vaikka­pa syksyn 1964 kir­joi­hin. Eivät niistäkään kaik­ki puhutelleet.

Yhteiskun­nalli­nen näkökul­ma on haa­len­tunut tai muut­tunut sekavam­mak­si. Miten kir­jail­i­jat voisi­vat hah­mot­taa ja jäsen­tää uut­ta eri­ar­vois­tu­mista, kun poli­itikot ja yhteiskun­tati­eteil­i­jätkään eivät pysty. Väinö Lin­nan oli help­po kuva­ta nou­se­van Suomen luokkatais­telua, kos­ka asia oli vah­vasti esil­lä koko yhteiskun­nan tasol­la. Poh­jan­täh­den kol­man­nes­sa osas­sa tämäkin näkökul­ma lässähtää, kun tor­pan keskusta­laisek­si kään­tynyt isän­tä keskit­tyy valit­ta­maan tuki­ais­ten pienuudesta.

 

15 vastausta artikkeliin “Nykykirjallisuuskin puhuttelee”

  1. Väinö Lin­nan oli mah­dolista muo­dostaa nou­sev­as­ta yhteiskun­nas­ta selkeältä näyt­tävä johdon­mukaiselta vaikut­ta­va kuva kos­ka se oli jo men­neisyyt­tä (vaik­ka trau­mo­jen ja haavo­jen käsit­te­ly olikin oikeasti jäänyt vähälle). 

    Vuodes­ta 1918 oli jo aikaa nelisenkym­men­tä vuot­ta ja vaik­ka “valkoinen Suo­mi” ei olisikaan käsitel­lyt asi­aa viral­lisen kaanon­in mukaises­sa kaunokir­jal­lisu­udessa, oli eri­laisia näke­myk­siä tarpeek­si tuke­mas­sa Lin­nan romaanin yhteiskun­nal­lisen näke­myk­sen hah­mot­tumista. Luk­i­jan on help­po hyväksyvästi nyökytel­lä että “noin­han se meni” (varsinkin kun Poh­jan­tähteä tun­nu­taan luet­ta­van nykyään kuin his­to­ri­an oppikirjaa…).

    Tämän het­ken ongelmista kir­joit­ta­mi­nen nyt on aikalaisku­vaus­ta ja muo­dos­tuu parhaim­mil­laan yksit­täi­sistä tari­noista. Vas­ta jälkikä­teen tulee “objek­ti­ivi­nen” yhteen­ve­to sen het­ken silmin (ainakin se vaikut­taa objek­ti­iviselta sen vuok­si että kir­joit­ta­ja ja luk­i­jat tietävät jo sil­loin mihin koko sotku on siihen men­nessä päätynyt).

    Vastaa

  2. Elämä on elet­tävä, jot­ta siitä pystyy ker­tomaan. Nuoren kir­jail­i­jan tar­i­nat ovat sat­u­ja, van­hem­mal­la kir­jail­i­jal­la niihin liit­tyy jo elet­tyä elämää. Pent­ti Haan­päänkin ote koveni hil­jalleen vuosien myötä. Taiteil­i­jan ote löystyy kuitenkin iän myötä. Lin­nan tari­na lässähti täysin kol­man­nes­sa osas­sa Poh­jan­tähteä. Vas­taus kysymyk­seen puhut­teleeko nykykir­jal­lisu­us sin­ua kuu­luu, puhut­telee, kun­han kir­jail­i­ja ei ole liian van­ha tai nuori.

    Vastaa

  3. Paras­ta kir­jal­lisu­ut­ta tekevät kovan elämän koke­neet alim­mista yhteiskun­talu­ok­ista nousseet älyköt. Nykyaikana, jol­loin yhteiskun­nalli­nen ase­ma määräy­tyy aikaisem­paa voimakkaam­min lah­jakku­u­den perus­teel­la, täl­laisia tyyppe­jä ei enää ole niin paljon. Eli hyv­in­voin­ti­val­tio on tuhon­nut nykykir­jal­lisu­u­den. Lukekaamme siis vain van­ho­ja klassikoita.

    Vastaa

  4. KKK:lle. Ja vielä tuo­hon se, että onnel­lis­es­ta ihmis­es­tä ei ole taiteil­i­jak­si. Hyvät olot eivät syn­nytä luomisen sanomaa. Elämässä täy­tyy olla jotain alaku­loista tai ahdis­tavaa, että pystyy tekemään jotain kos­ket­tavaa luet­tavaa, kuul­tavaa tai nähtävää.

    Vastaa

  5. Ja vielä tuo­hon se, että onnel­lis­es­ta ihmis­es­tä ei ole taiteilijaksi.

    🙂 Kliseet kun­ni­aan! Olen juurikin viime päivien aikana katsonut/kuunnellut kol­men eri men­estyneen taiteli­jan haas­tat­te­lut, jois­sa kus­sakin taiteil­i­ja tyr­mää tuon käsi­tyk­sen ja sanoo tehneen­sä parhaat työn­sä elämän­sä onnel­lisimp­ina aikoina. Muillekin kuin taiteil­i­joille luulisi ole­van aika selvää, että masen­nuk­sen poh­jal­la ei tule juuri mis­tään mitään, kaikkein vähiten luo­vas­ta työstä.

    Sen sijaan olen kuul­lut use­am­mankin taiteil­i­jan sanoneen, että väli­aikaises­ti pen­nit­tömänä toimeen­tu­lotuen asi­akkaana olem­i­nen oli vapaut­ta­va koke­mus. Sen jäl­keen on vähem­män painet­ta taloudel­lis­es­ta men­estyk­ses­tä ja tietoisu­us siitä, miten vähäl­lä voi pär­jätä. Tämän tosin sanoi­vat ihmiset, jot­ka ovat sit­tem­min rikas­tuneet (jotkut rajusti, kuten Joanne Kath­leen Rowl­ing). Köy­hyy­dessä pysyvästi rämpivät saat­taisi­vat olla eri mieltä.

    Vastaa

  6. Mis­tä Osmo tulee vaa­timuk­sesi kir­jal­lisu­u­den yhteiskun­nal­lis­es­ta puhut­tele­vu­ud­es­ta? Voi kai kir­jan lukem­i­nen olla henkilöko­htais­es­tikin puhuttelevaa?

    Nyt eletään his­to­ri­al­lisen häm­mästyt­tävän mieletön­tä korkeakult­tuuri­vai­het­ta. Kir­jo­ja julka­istaan vaikka­pa tuo­hon vuo­teen ‑64 ver­rat­tuna var­maan satak­er­tainen määrä. Koulu­tus­ta­so on korkeampi kuin koskaan, kir­jo­ja lue­taan enem­män kuin koskaan. Jos on joku utopia, johon Cyg­naeuk­sen aikoina nousuhu­malas­sa tähdät­ti­in, se on tämä aika mitä nyt eletään.

    Jos nykykir­jal­lisu­ud­es­ta ei löy­dä mitään puhut­tel­e­vaa, ei yksinker­tais­es­ti ole tutus­tunut siihen. Eri jut­tu on se, että yht­enäiskult­tuurin muren­e­m­i­nen on ajanut suurim­man osan kaikesta kir­jal­lisu­ud­es­ta mar­gin­aali­in, kir­jo­jen huomioar­vo kär­sii inflaatiosta.

    Mut­ta ei sen silti tarvitse tarkoit­taa sitä, että älyköiltä pitäisi viedä hyvän elämän edel­ly­tyk­set, vaik­ka toi KKK:n aja­tus sym­pa­at­ti­nen muuten onkin. 

    Ja kir­joi­tan tämän vuo­datuk­seni siitä huoli­mat­ta, että paarustin juuri koti­in kir­james­suil­ta, joiden help­po­heikkimäi­nen väen­tun­goshurma­henkisyys pur­suaa juuri korvistani.

    Vastaa

    1. Alek­sis
      Kan­nat­taisi lukea se kysymys, joka esiteti­in. Se tosin löy­tyy vain Hesarin sivuil­ta. Siinä kysyti­in juuri tuo­ta yhteiskunnallisuutta.

      Vastaa

  7. jouni lundqvist:
    KKK:lle. Ja vielä tuo­hon se, että onnel­lis­es­ta ihmis­es­tä ei ole taiteil­i­jak­si. Hyvät olot eivät syn­nytä luomisen sanomaa. Elämässä täy­tyy olla jotain alaku­loista tai ahdis­tavaa, että pystyy tekemään jotain kos­ket­tavaa luet­tavaa, kuul­tavaa tai nähtävää.

    Lienenköhän vääräl­lä ural­la kun koen ole­vani elämässäni sekä huo­mat­ta­van onnelli­nen että esi­in­tyvä taiteil­i­ja? Vai enkö ole taiteil­i­ja oikeal­la tavalla? 

    Ymmär­rän kyl­lä että tämä kär­sivä nero- myyt­ti on hyvin herkulli­nen, mut­ta itse en tunne kovin mon­ta kär­sivää taiteil­i­jaa – ja tun­nen taiteil­i­joi­ta paljon. Taiteen tekem­i­nen (oli laji mikä tahansa) vaatii kyl­lä myös sen ver­ran sosi­aal­isia taito­ja ja pään kasas­sa pitämistä että kär­sivästä neros­ta tulee nopeasti enti­nen taiteilija.

    Vastaa

  8. Yhteiskun­nal­liset aiheet ovat jääneet sivu­un kir­jal­lisu­ud­es­ta. Nykyään aihei­ta ovat minä itse ja ongel­mat parisuhteessani.

    Vastaa

  9. alek­sis salusjärvi:

    Kir­jo­ja julka­istaan vaikka­pa tuo­hon vuo­teen ‑64 ver­rat­tuna var­maan satak­er­tainen määrä. Koulu­tus­ta­so on korkeampi kuin koskaan, kir­jo­ja lue­taan enem­män kuin koskaan.

    Oletko ihan var­ma tuos­ta kir­jo­jen lukemisen määrästä? En ole näh­nyt asi­as­ta mitään tutkimus­tu­lok­sia, mut­ta elämänkoke­muk­sen perus­teel­la suuresti epäilen väitet­täsi. Var­masti kir­jal­lisu­ut­ta julka­istaan nimikkeit­ten lukumääräl­lä mitat­tuna enem­män kuin vuon­na ‑64, mut­ta väitän, että kir­jo­jen lukemisen tun­timäärä henkilöä kohti on laskenut reilusti vuodes­ta ‑64. Vuon­na ‑64 kir­joil­la ei ollut juurikaan kil­pail­i­joi­ta (ei kym­meniä TV- ja radio-kanavia, ei inter­net­tiä, mah­dol­lisu­ut­ta kat­soa mitä tahansa ikinä julka­istua lef­faa koti­so­hval­ta, jne, jne…)

    Vastaa

  10. Osmo, sori sekaan­nus, tarkem­pi kysymyk­se­naset­telu ei välit­tynyt tuos­ta postauksestasi. 

    Pekka, pelkästään tutk­in­to­jen määrään kasvu ker­too yksiselit­teis­es­ti lukemisen määrän kasvus­ta. Perus­gradun lähde­ma­te­ri­aal­i­m­in­i­mi on human­is­tisel­la alal­la satakun­ta kir­jaa. Koulu­tus­ta­son nousu pelkästään kat­taa niin ison siivun luet­tu­ja kir­jo­ja, että en usko että tässä maas­sa on mil­loinkaan luet­tu enem­pää kuin nyt.

    Vastaa

  11. Rahan syn­ty hyvästä tah­dos­ta ja pahas­ta pakosta
    Molem­paa lajia Suomen pankkihistorioissa

    “Ere­htymät­tömät” Kir­james­suil­la ‑mut­ta rahan syn­ty hukassa !

    Idmanin jut­tu kuten kir­jas­ta 4/5 tai 3/4 on lois­teliaasti kir­joitet­tu. “Yhden miehen kehi­tysy­htiö” luvun otsikkona leikkaa asian juureen ja vih­jaa osu­vasti 70 vuot­ta myöhempi­in ver­taisilmiöi­hin Man­coni­i­in ja SP-sijoituk­seen. Se viimeinen mur­to-osa sit­ten onkin sitä “ere­htymät­tömyyt­tä” ‚kaiken suh­teel­lisu­ut­ta ja kau­ni­ik­si päin esit­te­lyä. Uskoisin tämän johtu­van ihan jo haas­tateltavien syväkurkku­jen saamis­es­ta ja näi­den rohkaisemis­es­ta avom­ielisik­si. Että asi­at esitetään kaikkia ymmärtäen ja kom­plek­sisu­ut­ta tähdentäen.

    Oikeas­t­aan Markku Kuis­ma nos­tikin vyy­hdin moni­haaraisu­u­den ja syy-seu­raus ketju­jen kiep­sah­tamiset lukuisien agent­tien keskinäisken­tässä mitä arvaa­mat­tomam­mik­si — ja samal­la syypäi­den osoit­tamisen karkaa­van tutk­i­jal­ta, poli­isi tai his­to­ri­oit­si­ja. Tämä on poiskitkemätön­tä hukkakau­raa ihmisti­eteis­sä. Viimek­si upeasti selitet­ty ja mil­jar­di­en tekemisel­lä ver­i­fioitu George Soroksen toimes­ta, Alche­my of Finance (ja että kemi­aa ei tulekaan, kos­ka ei ole niitä alkuainei­ta eikä kvarke­jakaan, on vain hailu­vat miel­teet ja teko­ja ahneu­den ja pelon,toivon ja luot­ta­muk­sen utukosmoksissa).

    Idmanin kaval­lusju­tus­sa Yhdys­pankin Tam­pereen kont­toris­sa v.1885 aloit­tanut rohkea indus­tri­al­isti otti pankin haarakont­toriverkos­ta ja toi­sista pankeista irti rahan­lisäämis- ja kier­rä­tys­te­ho­ja mut­ta että “Pank­in­jo­hta­jat eivät varas­ta­neet pen­niäkään omaan taskunsa.” 

    Idman kir­joit­ti kassakreditiiviä,talletusta ja vieläpä SYP:n ikiomia seteleitä Tam­pereel­la tehtailjioille kasvu­un ja pystyssä pysymiseen pul­mien koh­dates­sa. Pankki­tase mah­dol­lis­taa täl­laisen luovu­u­den ja hedelmöit­tämisen. Uusi luot­to syn­nyt­tää uut­ta rahaa kun entis­ten tal­letusten jatkok­si ja päälle syn­tyy tuore tal­letus. Kun lainan­ot­ta­ja tehtail­i­ja, esim. suku­lais­mies Nokial­la käyt­tää rahaa, hänen tal­letuk­ses­taan viis­tetään rahamäärä ja täytetään samal­la sum­mal­la mak­sun­saa­jan tiliä Tam­pereen kont­toris­sa tai SYP:in haarakont­tor­eis­sa. Tai jos saa­jan tili olisi KOP:issa ohjataan sum­ma sinne. SYP:in talleuskan­ta supis­tuu. KOP:iin tulee lisää rahaa mak­sun­saa­jan tilille, ja samal­la KOP kir­joit­taa saamista SYP:iltä koska­pa KOP oli nos­tanut asi­akkaansa tal­letus­ta SYP:in pyyn­nöstä. Tämä KOP:in saami­nen on SYP:in velkaa KOP:ille.

    Täl­laises­sa inter­bank ‑verkos­sa, sys­tee­mis­sä “kil­pail­i­jat” lisäävät toinen toisen­sa rahamääriä.
    Eräs syy kier­teen ylikiehah­tamiseen on, osal­lis­ten puoli­pakko men­nä mukaan vaudikkaim­man tahti­in. Tähän viit­tasi Cit­i­groupin pääjo­hta­ja 2007 juuri kri­isin alla kuu­luisin sanoin tanssi­pakos­ta niin pitkään kuin musi­ik­ki pelaa.

    Kir­james­suil­la eilen per­jan­taina Kuis­maa ja Keskisar­jaa jutut­ti Lasse Lehti­nen. Tämä pankkisys­teemin perusju­jun ja “ihmeek­si” usein maini­tun, mir­a­cle siis engel­skak­si, sna­jua­mat­to­muus on Ere­htymät­tömien ikävä puute kuin oli myös Kahli­tun rahan, ja kuin myös Suomen Pankin laa­jan 2‑osaisen uuden historiakirjan.

    Nyt kun Mes­sukeskuk­sen yleisössä oli myös rva Palin-Lehti­nen ja kun hän lie­nee vapaana eläkeläisenä, niin ken­tien eil­isil­tana Kuis­man ja Keskisar­jan huikea osaami­nen ja oppimiskyky on bril­jan­tis­tunut vielä tämänkin vailinkin osalta, mikä kyl­lä finas­si­ai­heis­sa on perus­ta­van­laa­tu­inen. Ja kyl­lähän kir­joit­ta­jat aav­is­tel­e­vat jotain kum­maa mon­es­sa kohtaa oudok­sues­saan rahamäärien isouk­sia ja nopea­ta ilmaan­tu­mista. Vas­taus on siis että pankit tekevät rahansa ihan itse omil­la kynil­lään. Niiden muste on rahaa.

    Ihan äsken 23 Octo­ber at Mil­len­ni­um Cen­tre, Cardiff Mervyn King, Gov­er­nor of the Bank of Eng­land esitelmöi kri­isipoli­tikas­taan. Asia meni mielestäni sko­lasti­ikak­si, mut­ta alku­un hän lähti kirkaasti. Lainaan yhden lauseen, mis­sä on kaiken poh­ja, oli se Idman, Riiko­nen tai Kreik­ka. When banks extend loans to their cus­tomers, they cre­ate mon­ey by cred­it­ing their cus­tomers´ accounts. Että pankit lainaa­vat kir­joit­ta­mal­la tiliä asiakkailleen.

    On ilo netis­sä edis­tyä rahaym­mär­ryk­sessä kri­isin real timessä. Ja sit­ten purkaa tun­to­jaan ja havain­to­jaan näil­lä foo­rumeil­la. Suuri ilo on myös lukea aikaisem­pia ver­rat­tomasti korkealu­okkaisem­pia ja sik­si mukaansatem­paavampia finanssi­his­to­ri­oi­ta oman maamme kehi­tystieltä. –Äskeisvu­osi­na on suo­ma­lais­ten älyl­lisik­si luku­nautin­nok­si Kuis­man Keskisar­jan ja Kuusterä Tarkan pon­nis­telun tuloksi­na saatu suurem­moisia kirjoja.
    Juk­ka Sjöstedt

    Vastaa

  12. Kuin­ka taide on tiedet­tä tietävämpi ?

    Näistä ajattelu/asennoitumis ‑herk­istä sieluista sanois­in, että taide­teos, jos nimen­sä arvoinen, kuten vaikka­pa Varas­to by Arto Salminen/Otso Kautto/näyttelijät ja nyt vielä Lahdessa,kiiruhda, vaah­toaa tietoa. Taiteil­i­ja on lukenut ja imenyt rel­e­vant­ti­vais­ton ohjaa­mana tärkeim­mät tiede­tu­lok­set ja ana­lyysi­po­rauk­set kaik­il­ta aloil­ta, ceteris paribus ‑ynnä mik­si näitä rajau­tu­misia ja kohteen pelk­istys­ab­stra­hoin­te­ja luon­nehdi­taankaan. Siis valikoitunei­ta huomionko­htei­ta, aida­tus­sa kapeudessaan ja raja­tu­ista vinkkeleista. Tämän on tiedonin­tressin kannal­ta pait­si turhaut­tavaa tutk­i­joi­ta myöten, niin samal­la luon­non ja tilanteen pakko. Ei ole kel­lään kap­a­siteet­te­ja enem­pään ja kaikenkat­tavu­u­teen. Taiteil­i­jal­la on. Kuten tuon Varas­ton esillepani­joille. Siitä tihkuu todel­lisu­ut­ta joka illan mit­taan naut­ta­vana kok­teili­na mik­sautuu hengessä vas­taan­otet­tavak­si ilmoituk­sek­si ihmiselon totu­ud­es­ta ‑syvältä ja ulot­tuvasti. Jopa esi­tys­muo­to, häi­jy huumori, on ihmistä ja vain hän­tä koske­vaa, ilmiöla­jia todel­lisu­udessa. Tämän holis­tisen tietämisen tykö poh­jat­en tieteisi­in, raport­tei­hin minä yleisönä pääsen. Kom­mu­nikoi­tu­mal­la, kos­ket­tavusk­oukut­ta­mal­la, matkaan veikoit­telemisel­la ; tajun­nan jakamis- ja laa­jen­e­misos­al­lisu­u­teen aut­taen — kuin sakra­mentin osal­lisu­u­teen- suo Varas­to, taide­teos het­ken min­un elää ihmisiksi.
    Juk­ka Sjöstedt

    Vastaa

  14. Kir­jal­lisu­us on elin­tärkeä yhteiskun­taa peilaa­va ja käyn­nis­säpitävä moot­tori. Yhteiskun­nal­liset teemat kudo­taan nyky­isin ris­ti­valais­ten pieni­in ker­to­muk­si­in, kos­ka suurten ker­to­musten aika tulee joskus myöhemmin.

    Kie­len tila näkyy kir­jal­lisu­udessa. Määräl­lis­es­ti kus­tan­ta­jat saa­vat markki­noille varsin tyy­dyt­tävän annok­sen niin koti­maista kuin kään­nöskir­jal­lisu­ut­ta. Laadullis­es­ti jää odot­ta­maan enem­män korkeata­soista kie­lenkäyt­töä. Sykähdyt­täviä kie­len­taita­jia nykykir­jail­i­joista on muu­ta­ma. Pain­opiste taitaa niin kir­jail­i­joil­la kuin kus­tan­nus­toimit­ta­jil­la olla ker­ro­tun rak­en­teen luettavuudessa.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.