Nykykirjallisuuskin puhuttelee

Vas­tauk­se­ni HS-raa­din 26.10.2012 kysy­myk­seen “puhut­te­lee­ko suo­ma­lai­nen nyky­kir­jal­li­suus sinua?”

Nyky­kir­jois­ta jot­kut puhut­ta­vat, toi­set eivät. On koh­tuu­ton­ta ver­ra­ta tämän vuo­den satoa koko edel­li­sen vuo­si­sa­dan tuo­tan­non par­haim­mis­toon. Pitäi­si vali­ta vuo­si­kym­me­nen paras kir­ja ja ver­ra­ta sitä. Tai ver­ra­ta tämän syk­syn kir­jo­ja vaik­ka­pa syk­syn 1964 kir­joi­hin. Eivät niis­tä­kään kaik­ki puhutelleet.

Yhteis­kun­nal­li­nen näkö­kul­ma on haa­len­tu­nut tai muut­tu­nut seka­vam­mak­si. Miten kir­jai­li­jat voi­si­vat hah­mot­taa ja jäsen­tää uut­ta eriar­vois­tu­mis­ta, kun polii­ti­kot ja yhteis­kun­ta­tie­tei­li­jät­kään eivät pys­ty. Väi­nö Lin­nan oli help­po kuva­ta nouse­van Suo­men luok­ka­tais­te­lua, kos­ka asia oli vah­vas­ti esil­lä koko yhteis­kun­nan tasol­la. Poh­jan­täh­den kol­man­nes­sa osas­sa tämä­kin näkö­kul­ma läs­säh­tää, kun tor­pan kes­kus­ta­lai­sek­si kään­ty­nyt isän­tä kes­kit­tyy valit­ta­maan tukiais­ten pienuudesta.

 

15 vastausta artikkeliin “Nykykirjallisuuskin puhuttelee”

  1. Väi­nö Lin­nan oli mah­do­lis­ta muo­dos­taa nouse­vas­ta yhteis­kun­nas­ta sel­keäl­tä näyt­tä­vä joh­don­mu­kai­sel­ta vai­kut­ta­va kuva kos­ka se oli jo men­nei­syyt­tä (vaik­ka trau­mo­jen ja haa­vo­jen käsit­te­ly oli­kin oikeas­ti jää­nyt vähälle). 

    Vuo­des­ta 1918 oli jo aikaa neli­sen­kym­men­tä vuot­ta ja vaik­ka “val­koi­nen Suo­mi” ei oli­si­kaan käsi­tel­lyt asi­aa viral­li­sen kaa­no­nin mukai­ses­sa kau­no­kir­jal­li­suu­des­sa, oli eri­lai­sia näke­myk­siä tar­peek­si tuke­mas­sa Lin­nan romaa­nin yhteis­kun­nal­li­sen näke­myk­sen hah­mot­tu­mis­ta. Luki­jan on help­po hyväk­sy­väs­ti nyö­ky­tel­lä että “noin­han se meni” (var­sin­kin kun Poh­jan­täh­teä tun­nu­taan luet­ta­van nyky­ään kuin his­to­rian oppikirjaa…).

    Tämän het­ken ongel­mis­ta kir­joit­ta­mi­nen nyt on aika­lais­ku­vaus­ta ja muo­dos­tuu par­haim­mil­laan yksit­täi­sis­tä tari­nois­ta. Vas­ta jäl­ki­kä­teen tulee “objek­tii­vi­nen” yhteen­ve­to sen het­ken sil­min (aina­kin se vai­kut­taa objek­tii­vi­sel­ta sen vuok­si että kir­joit­ta­ja ja luki­jat tie­tä­vät jo sil­loin mihin koko sot­ku on sii­hen men­nes­sä päätynyt).

  2. Elä­mä on elet­tä­vä, jot­ta sii­tä pys­tyy ker­to­maan. Nuo­ren kir­jai­li­jan tari­nat ovat satu­ja, van­hem­mal­la kir­jai­li­jal­la nii­hin liit­tyy jo elet­tyä elä­mää. Pent­ti Haan­pään­kin ote kove­ni hil­jal­leen vuo­sien myö­tä. Tai­tei­li­jan ote löys­tyy kui­ten­kin iän myö­tä. Lin­nan tari­na läs­säh­ti täy­sin kol­man­nes­sa osas­sa Poh­jan­täh­teä. Vas­taus kysy­myk­seen puhut­te­lee­ko nyky­kir­jal­li­suus sinua kuu­luu, puhut­te­lee, kun­han kir­jai­li­ja ei ole lii­an van­ha tai nuori.

  3. Paras­ta kir­jal­li­suut­ta teke­vät kovan elä­män koke­neet alim­mis­ta yhteis­kun­ta­luo­kis­ta nous­seet äly­köt. Nyky­ai­ka­na, jol­loin yhteis­kun­nal­li­nen ase­ma mää­räy­tyy aikai­sem­paa voi­mak­kaam­min lah­jak­kuu­den perus­teel­la, täl­lai­sia tyyp­pe­jä ei enää ole niin pal­jon. Eli hyvin­voin­ti­val­tio on tuhon­nut nyky­kir­jal­li­suu­den. Luke­kaam­me siis vain van­ho­ja klassikoita.

  4. KKK:lle. Ja vie­lä tuo­hon se, että onnel­li­ses­ta ihmi­ses­tä ei ole tai­tei­li­jak­si. Hyvät olot eivät syn­ny­tä luo­mi­sen sano­maa. Elä­mäs­sä täy­tyy olla jotain ala­ku­lois­ta tai ahdis­ta­vaa, että pys­tyy teke­mään jotain kos­ket­ta­vaa luet­ta­vaa, kuul­ta­vaa tai nähtävää.

  5. Ja vie­lä tuo­hon se, että onnel­li­ses­ta ihmi­ses­tä ei ole taiteilijaksi.

    🙂 Kli­seet kun­ni­aan! Olen juu­ri­kin vii­me päi­vien aika­na katsonut/kuunnellut kol­men eri menes­ty­neen tai­te­li­jan haas­tat­te­lut, jois­sa kus­sa­kin tai­tei­li­ja tyr­mää tuon käsi­tyk­sen ja sanoo teh­neen­sä par­haat työn­sä elä­män­sä onnel­li­sim­pi­na aikoi­na. Muil­le­kin kuin tai­tei­li­joil­le luu­li­si ole­van aika sel­vää, että masen­nuk­sen poh­jal­la ei tule juu­ri mis­tään mitään, kaik­kein vähi­ten luo­vas­ta työstä.

    Sen sijaan olen kuul­lut useam­man­kin tai­tei­li­jan sano­neen, että väliai­kai­ses­ti pen­nit­tö­mä­nä toi­meen­tu­lo­tuen asiak­kaa­na ole­mi­nen oli vapaut­ta­va koke­mus. Sen jäl­keen on vähem­män pai­net­ta talou­del­li­ses­ta menes­tyk­ses­tä ja tie­toi­suus sii­tä, miten vähäl­lä voi pär­jä­tä. Tämän tosin sanoi­vat ihmi­set, jot­ka ovat sit­tem­min rikas­tu­neet (jot­kut rajus­ti, kuten Joan­ne Kath­leen Row­ling). Köy­hyy­des­sä pysy­väs­ti räm­pi­vät saat­tai­si­vat olla eri mieltä.

  6. Mis­tä Osmo tulee vaa­ti­muk­se­si kir­jal­li­suu­den yhteis­kun­nal­li­ses­ta puhut­te­le­vuu­des­ta? Voi kai kir­jan luke­mi­nen olla hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti­kin puhuttelevaa?

    Nyt ele­tään his­to­rial­li­sen häm­mäs­tyt­tä­vän mie­le­tön­tä kor­kea­kult­tuu­ri­vai­het­ta. Kir­jo­ja jul­kais­taan vaik­ka­pa tuo­hon vuo­teen ‑64 ver­rat­tu­na var­maan sata­ker­tai­nen mää­rä. Kou­lu­tus­ta­so on kor­keam­pi kuin kos­kaan, kir­jo­ja lue­taan enem­män kuin kos­kaan. Jos on joku uto­pia, johon Cyg­naeuk­sen aikoi­na nousu­hu­ma­las­sa täh­dät­tiin, se on tämä aika mitä nyt eletään.

    Jos nyky­kir­jal­li­suu­des­ta ei löy­dä mitään puhut­te­le­vaa, ei yksin­ker­tai­ses­ti ole tutus­tu­nut sii­hen. Eri jut­tu on se, että yhte­näis­kult­tuu­rin mure­ne­mi­nen on aja­nut suu­rim­man osan kai­kes­ta kir­jal­li­suu­des­ta mar­gi­naa­liin, kir­jo­jen huo­mio­ar­vo kär­sii inflaatiosta.

    Mut­ta ei sen sil­ti tar­vit­se tar­koit­taa sitä, että äly­köil­tä pitäi­si vie­dä hyvän elä­män edel­ly­tyk­set, vaik­ka toi KKK:n aja­tus sym­paat­ti­nen muu­ten onkin. 

    Ja kir­joi­tan tämän vuo­da­tuk­se­ni sii­tä huo­li­mat­ta, että paa­rus­tin juu­ri kotiin kir­ja­mes­suil­ta, joi­den help­po­heik­ki­mäi­nen väen­tun­gos­hur­ma­hen­ki­syys pur­su­aa juu­ri korvistani.

    1. Alek­sis
      Kan­nat­tai­si lukea se kysy­mys, joka esi­te­tiin. Se tosin löy­tyy vain Hesa­rin sivuil­ta. Sii­nä kysy­tiin juu­ri tuo­ta yhteiskunnallisuutta.

  7. jou­ni lund­qvist:
    KKK:lle. Ja vie­lä tuo­hon se, että onnel­li­ses­ta ihmi­ses­tä ei ole tai­tei­li­jak­si. Hyvät olot eivät syn­ny­tä luo­mi­sen sano­maa. Elä­mäs­sä täy­tyy olla jotain ala­ku­lois­ta tai ahdis­ta­vaa, että pys­tyy teke­mään jotain kos­ket­ta­vaa luet­ta­vaa, kuul­ta­vaa tai nähtävää.

    Lie­nen­kö­hän vää­räl­lä ural­la kun koen ole­va­ni elä­mäs­sä­ni sekä huo­mat­ta­van onnel­li­nen että esiin­ty­vä tai­tei­li­ja? Vai enkö ole tai­tei­li­ja oikeal­la tavalla? 

    Ymmär­rän kyl­lä että tämä kär­si­vä nero- myyt­ti on hyvin her­kul­li­nen, mut­ta itse en tun­ne kovin mon­ta kär­si­vää tai­tei­li­jaa – ja tun­nen tai­tei­li­joi­ta pal­jon. Tai­teen teke­mi­nen (oli laji mikä tahan­sa) vaa­tii kyl­lä myös sen ver­ran sosi­aa­li­sia tai­to­ja ja pään kasas­sa pitä­mis­tä että kär­si­väs­tä neros­ta tulee nopeas­ti enti­nen taiteilija.

  8. Yhteis­kun­nal­li­set aiheet ovat jää­neet sivuun kir­jal­li­suu­des­ta. Nyky­ään aihei­ta ovat minä itse ja ongel­mat parisuhteessani.

  9. alek­sis salusjärvi:

    Kir­jo­ja jul­kais­taan vaik­ka­pa tuo­hon vuo­teen ‑64 ver­rat­tu­na var­maan sata­ker­tai­nen mää­rä. Kou­lu­tus­ta­so on kor­keam­pi kuin kos­kaan, kir­jo­ja lue­taan enem­män kuin koskaan.

    Olet­ko ihan var­ma tuos­ta kir­jo­jen luke­mi­sen mää­räs­tä? En ole näh­nyt asias­ta mitään tut­ki­mus­tu­lok­sia, mut­ta elä­män­ko­ke­muk­sen perus­teel­la suu­res­ti epäi­len väi­tet­tä­si. Var­mas­ti kir­jal­li­suut­ta jul­kais­taan nimik­keit­ten luku­mää­räl­lä mitat­tu­na enem­män kuin vuon­na ‑64, mut­ta väi­tän, että kir­jo­jen luke­mi­sen tun­ti­mää­rä hen­ki­löä koh­ti on las­ke­nut rei­lus­ti vuo­des­ta ‑64. Vuon­na ‑64 kir­joil­la ei ollut juu­ri­kaan kil­pai­li­joi­ta (ei kym­me­niä TV- ja radio-kana­via, ei inter­net­tiä, mah­dol­li­suut­ta kat­soa mitä tahan­sa iki­nä jul­kais­tua lef­faa koti­soh­val­ta, jne, jne…)

  10. Osmo, sori sekaan­nus, tar­kem­pi kysy­myk­se­na­set­te­lu ei välit­ty­nyt tuos­ta postauksestasi. 

    Pek­ka, pel­käs­tään tut­kin­to­jen mää­rään kas­vu ker­too yksi­se­lit­tei­ses­ti luke­mi­sen mää­rän kas­vus­ta. Perus­gra­dun läh­de­ma­te­ri­aa­li­mi­ni­mi on huma­nis­ti­sel­la alal­la sata­kun­ta kir­jaa. Kou­lu­tus­ta­son nousu pel­käs­tään kat­taa niin ison sii­vun luet­tu­ja kir­jo­ja, että en usko että täs­sä maas­sa on mil­loin­kaan luet­tu enem­pää kuin nyt.

  11. Rahan syn­ty hyväs­tä tah­dos­ta ja pahas­ta pakosta
    Molem­paa lajia Suo­men pankkihistorioissa

    Ereh­ty­mät­tö­mät” Kir­ja­mes­suil­la ‑mut­ta rahan syn­ty hukassa !

    Idma­nin jut­tu kuten kir­jas­ta 4/5 tai 3/4 on lois­te­li­aas­ti kir­joi­tet­tu. “Yhden mie­hen kehi­tys­yh­tiö” luvun otsik­ko­na leik­kaa asian juu­reen ja vih­jaa osu­vas­ti 70 vuot­ta myö­hem­piin ver­tai­sil­miöi­hin Manco­niiin ja SP-sijoi­tuk­seen. Se vii­mei­nen mur­to-osa sit­ten onkin sitä “ereh­ty­mät­tö­myyt­tä” ‚kai­ken suh­teel­li­suut­ta ja kau­niik­si päin esit­te­lyä. Uskoi­sin tämän joh­tu­van ihan jo haas­ta­tel­ta­vien syvä­kurk­ku­jen saa­mi­ses­ta ja näi­den roh­kai­se­mi­ses­ta avo­mie­li­sik­si. Että asiat esi­te­tään kaik­kia ymmär­täen ja komplek­si­suut­ta tähdentäen.

    Oikeas­taan Mark­ku Kuis­ma nos­ti­kin vyyh­din moni­haa­rai­suu­den ja syy-seu­raus ket­ju­jen kiep­sah­ta­mi­set lukui­sien agent­tien kes­ki­näis­ken­täs­sä mitä arvaa­mat­to­mam­mik­si — ja samal­la syy­päi­den osoit­ta­mi­sen kar­kaa­van tut­ki­jal­ta, polii­si tai his­to­rioit­si­ja. Tämä on pois­kit­ke­mä­tön­tä huk­ka­kau­raa ihmis­tie­teis­sä. Vii­mek­si upeas­ti seli­tet­ty ja mil­jar­dien teke­mi­sel­lä veri­fioi­tu Geor­ge Sorok­sen toi­mes­ta, Alc­he­my of Finance (ja että kemi­aa ei tule­kaan, kos­ka ei ole nii­tä alkuai­nei­ta eikä kvar­ke­ja­kaan, on vain hai­lu­vat miel­teet ja teko­ja ahneu­den ja pelon,toivon ja luot­ta­muk­sen utukosmoksissa).

    Idma­nin kaval­lus­ju­tus­sa Yhdys­pan­kin Tam­pe­reen kont­to­ris­sa v.1885 aloit­ta­nut roh­kea industria­lis­ti otti pan­kin haa­ra­kont­to­ri­ver­kos­ta ja toi­sis­ta pan­keis­ta irti rahan­li­sää­mis- ja kier­rä­tys­te­ho­ja mut­ta että “Pan­kin­joh­ta­jat eivät varas­ta­neet pen­niä­kään omaan taskunsa.” 

    Idman kir­joit­ti kassakreditiiviä,talletusta ja vie­lä­pä SYP:n ikio­mia sete­lei­tä Tam­pe­reel­la teh­tail­jioil­le kas­vuun ja pys­tys­sä pysy­mi­seen pul­mien koh­da­tes­sa. Pank­ki­ta­se mah­dol­lis­taa täl­lai­sen luo­vuu­den ja hedel­möit­tä­mi­sen. Uusi luot­to syn­nyt­tää uut­ta rahaa kun entis­ten tal­le­tus­ten jat­kok­si ja pääl­le syn­tyy tuo­re tal­le­tus. Kun lai­na­not­ta­ja teh­tai­li­ja, esim. suku­lais­mies Nokial­la käyt­tää rahaa, hänen tal­le­tuk­ses­taan viis­te­tään raha­mää­rä ja täy­te­tään samal­la sum­mal­la mak­sun­saa­jan tiliä Tam­pe­reen kont­to­ris­sa tai SYP:in haa­ra­kont­to­reis­sa. Tai jos saa­jan tili oli­si KOP:issa ohja­taan sum­ma sin­ne. SYP:in tal­leus­kan­ta supis­tuu. KOP:iin tulee lisää rahaa mak­sun­saa­jan tilil­le, ja samal­la KOP kir­joit­taa saa­mis­ta SYP:iltä kos­ka­pa KOP oli nos­ta­nut asiak­kaan­sa tal­le­tus­ta SYP:in pyyn­nös­tä. Tämä KOP:in saa­mi­nen on SYP:in vel­kaa KOP:ille.

    Täl­lai­ses­sa inter­bank ‑ver­kos­sa, sys­tee­mis­sä “kil­pai­li­jat” lisää­vät toi­nen toi­sen­sa rahamääriä.
    Eräs syy kier­teen yli­kie­hah­ta­mi­seen on, osal­lis­ten puo­li­pak­ko men­nä mukaan vau­dik­kaim­man tah­tiin. Tähän viit­ta­si Citigrou­pin pää­joh­ta­ja 2007 juu­ri krii­sin alla kuu­lui­sin sanoin tans­si­pa­kos­ta niin pit­kään kuin musiik­ki pelaa.

    Kir­ja­mes­suil­la eilen per­jan­tai­na Kuis­maa ja Kes­ki­sar­jaa jutut­ti Las­se Leh­ti­nen. Tämä pank­ki­sys­tee­min perus­ju­jun ja “ihmeek­si” usein mai­ni­tun, miracle siis engels­kak­si, sna­jua­mat­to­muus on Ereh­ty­mät­tö­mien ikä­vä puu­te kuin oli myös Kah­li­tun rahan, ja kuin myös Suo­men Pan­kin laa­jan 2‑osaisen uuden historiakirjan.

    Nyt kun Mes­su­kes­kuk­sen ylei­sös­sä oli myös rva Palin-Leh­ti­nen ja kun hän lie­nee vapaa­na elä­ke­läi­se­nä, niin ken­tien eili­sil­ta­na Kuis­man ja Kes­ki­sar­jan hui­kea osaa­mi­nen ja oppi­mis­ky­ky on bril­jan­tis­tu­nut vie­lä tämän­kin vai­lin­kin osal­ta, mikä kyl­lä finas­siai­heis­sa on perus­ta­van­laa­tui­nen. Ja kyl­lä­hän kir­joit­ta­jat aavis­te­le­vat jotain kum­maa mones­sa koh­taa oudok­sues­saan raha­mää­rien isouk­sia ja nopea­ta ilmaan­tu­mis­ta. Vas­taus on siis että pan­kit teke­vät rahan­sa ihan itse omil­la kynil­lään. Nii­den mus­te on rahaa.

    Ihan äsken 23 Octo­ber at Mil­len­nium Cent­re, Car­diff Mer­vyn King, Gover­nor of the Bank of England esi­tel­möi krii­si­po­li­ti­kas­taan. Asia meni mie­les­tä­ni sko­las­tii­kak­si, mut­ta alkuun hän läh­ti kir­kaas­ti. Lai­naan yhden lauseen, mis­sä on kai­ken poh­ja, oli se Idman, Rii­ko­nen tai Kreik­ka. When banks extend loans to their cus­to­mers, they crea­te money by cre­di­ting their cus­to­mers´ accounts. Että pan­kit lai­naa­vat kir­joit­ta­mal­la tiliä asiakkailleen.

    On ilo netis­sä edis­tyä rahaym­mär­ryk­ses­sä krii­sin real times­sä. Ja sit­ten pur­kaa tun­to­jaan ja havain­to­jaan näil­lä foo­ru­meil­la. Suu­ri ilo on myös lukea aikai­sem­pia ver­rat­to­mas­ti kor­kea­luok­kai­sem­pia ja sik­si mukaan­sa­tem­paa­vam­pia finans­si­his­to­rioi­ta oman maam­me kehi­tys­tiel­tä. –Äskeis­vuo­si­na on suo­ma­lais­ten älyl­li­sik­si luku­nau­tin­nok­si Kuis­man Kes­ki­sar­jan ja Kuus­te­rä Tar­kan pon­nis­te­lun tulok­si­na saa­tu suu­rem­moi­sia kirjoja.
    Juk­ka Sjöstedt

  12. Kuin­ka tai­de on tie­det­tä tietävämpi ?

    Näis­tä ajattelu/asennoitumis ‑her­kis­tä sie­luis­ta sanoi­sin, että tai­de­teos, jos nimen­sä arvoi­nen, kuten vaik­ka­pa Varas­to by Arto Salminen/Otso Kautto/näyttelijät ja nyt vie­lä Lahdessa,kiiruhda, vaah­to­aa tie­toa. Tai­tei­li­ja on luke­nut ja ime­nyt rele­vant­ti­vais­ton ohjaa­ma­na tär­keim­mät tie­de­tu­lok­set ja ana­lyy­si­po­rauk­set kai­kil­ta aloil­ta, cete­ris pari­bus ‑ynnä mik­si näi­tä rajau­tu­mi­sia ja koh­teen pel­kis­ty­sab­stra­hoin­te­ja luon­neh­di­taan­kaan. Siis vali­koi­tu­nei­ta huo­mion­koh­tei­ta, aida­tus­sa kapeu­des­saan ja raja­tuis­ta vink­ke­leis­ta. Tämän on tie­do­nint­res­sin kan­nal­ta pait­si tur­haut­ta­vaa tut­ki­joi­ta myö­ten, niin samal­la luon­non ja tilan­teen pak­ko. Ei ole kel­lään kapa­si­teet­te­ja enem­pään ja kai­ken­kat­ta­vuu­teen. Tai­tei­li­jal­la on. Kuten tuon Varas­ton esil­le­pa­ni­joil­le. Sii­tä tih­kuu todel­li­suut­ta joka illan mit­taan naut­ta­va­na kok­tei­li­na mik­sau­tuu hen­ges­sä vas­taa­no­tet­ta­vak­si ilmoi­tuk­sek­si ihmi­se­lon totuu­des­ta ‑syväl­tä ja ulot­tu­vas­ti. Jopa esi­tys­muo­to, häi­jy huu­mo­ri, on ihmis­tä ja vain hän­tä kos­ke­vaa, ilmiö­la­jia todel­li­suu­des­sa. Tämän holis­ti­sen tie­tä­mi­sen tykö poh­ja­ten tie­tei­siin, raport­tei­hin minä ylei­sö­nä pää­sen. Kom­mu­ni­koi­tu­mal­la, kos­ket­ta­vus­kou­kut­ta­mal­la, mat­kaan vei­koit­te­le­mi­sel­la ; tajun­nan jaka­mis- ja laa­je­ne­mis­osal­li­suu­teen aut­taen — kuin sakra­men­tin osal­li­suu­teen- suo Varas­to, tai­de­teos het­ken minun elää ihmisiksi.
    Juk­ka Sjöstedt

  13. Kir­jal­li­suus on elin­tär­keä yhteis­kun­taa pei­laa­va ja käyn­nis­sä­pi­tä­vä moot­to­ri. Yhteis­kun­nal­li­set tee­mat kudo­taan nykyi­sin ris­ti­va­lais­ten pie­niin ker­to­muk­siin, kos­ka suur­ten ker­to­mus­ten aika tulee jos­kus myöhemmin.

    Kie­len tila näkyy kir­jal­li­suu­des­sa. Mää­räl­li­ses­ti kus­tan­ta­jat saa­vat mark­ki­noil­le var­sin tyy­dyt­tä­vän annok­sen niin koti­mais­ta kuin kään­nös­kir­jal­li­suut­ta. Laa­dul­li­ses­ti jää odot­ta­maan enem­män kor­kea­ta­sois­ta kie­len­käyt­töä. Sykäh­dyt­tä­viä kie­len­tai­ta­jia nyky­kir­jai­li­jois­ta on muu­ta­ma. Pain­opis­te tai­taa niin kir­jai­li­joil­la kuin kus­tan­nus­toi­mit­ta­jil­la olla ker­ro­tun raken­teen luettavuudessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.