Hallinnon tuottavuus

Olin aamupäiväl­lä THL:n neu­vos­ton kok­ouk­ses­sa. Monien muiden asioiden ohel­la keskustelti­in sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon organ­isoi­tu­mista. Yksi ala­teemoista oli kysymys valvon­nas­ta. Moni epäili, onko valvon­nan edel­ly­tyk­senä ole­va toimin­nan nor­mit­ta­mi­nen järkevää ollenkaan – norme­ja tarvi­taan, että on mitä valvoa. Määräl­lis­ten mittarei­den epäilti­in vääristävän toim­intaa. Mut­ta oli tälle käytän­nölle puo­lus­ta­ji­akin.

Heti tämän jäl­keen sosi­aalipoli­ti­ikan pro­fes­sori J.P. Roos puhui jäähyväis­luen­nos­saan samas­ta asi­as­ta. Hän tykit­ti täys­laidal­lisen yliopis­ton hallintoa vas­taan. Eri­laiset arvioin­ti­mallit tuot­ta­vat tolkut­tomasti työtä ja mitates­saan aivan vääriä asioi­ta myös vinout­ta­vat toim­intaa. Nokian alamä­ki kuulem­ma alkoi siitä, kun yri­tyk­sen sisälle tehti­in arvioin­ti­mallit tap­pa­maan työniloa, viemään työaikaa sekä jäyk­istämään ja vinout­ta­maan toimintaa. 

Tulos­mit­taus on yliopis­tois­sa vääristänyt käyt­täy­tymistä Roosin mukaan vähem­män tulok­sel­liseen suun­taan. Työaikaseu­ran­ta on nyt ulkois­tet­tu hallinnolle, mut­ta ihme­tyt­tää, mitä se oikein mit­taa ja mihin perustuen. 

Olen taipu­vainen ajat­tele­maan aika samal­la taval­la kuin J.P. Kun oikea­ta asi­aa on vaikea mita­ta, mitataan väärää asi­aa. Sitä saadaan mitä mitataan – siis jotain väärää. 

Näin myös muual­la yhteiskun­nas­sa. Jotain outoa on siinä, että päiväko­tien henkilökunnal­ta menee huo­mat­ta­va osa työa­jas­ta eri­laiseen hallintoa palvel­e­vaan paperityöhön. 

Yliopis­to­jen hallinto on paisunut aivan tolkut­tomasti viimeis­ten vuosikym­menten aikana. Kaiken tämän tarkoituk­se­na on kohden­taa yliopis­to­jen voimavarat tehokkaasti. 

Voisiko hallinto tarkastel­la joskus omaa vaikut­tavu­ut­taan ja tuot­tavu­ut­taan? Onko tästä hallinnon bud­jet­tien kas­vat­tamis­es­ta saatu vas­taavaa hyötyä? 

On myön­net­tävä, että asial­la on toinenkin puoli. Kun joskus 1970-luvul­la opiske­lin yliopis­tossa, eräil­lä laitok­sil­la val­lit­si varsin haas­tee­ton tun­nel­ma. Sen takia opiske­lin kansan­taloustiedet­tä lau­daat­turi­in asti pelkästään kir­ja­tent­teinä. Ain­oana poikkeuk­se­na tästä osal­lis­tu­in Pau­nion sem­i­naari­in ja opin paljon. 

Nuukah­tanei­den pro­fes­sorien ongel­man olisi voin­ut kor­ja­ta ilman sen suurem­paa hallintoa tekemäl­lä pro­fes­su­ureista määräaikaisia ja otta­mal­la luen­toarviot ruu­ti­ini­no­maisek­si käytännöksi.