Vanhuksista kriittisiä asiakkaita

(Kir­joi­tus on julka­istu 2.9.2012 kolumn­i­na Savon Sanomissa)

Min­un on vaikea uskoa, että nor­mi­tuk­sel­la tai valvon­nal­la saisimme tur­vatuk­si van­huk­sille hyvä­ta­soisen hoidon. Räikeim­mät epäko­h­dat saataisi­in kar­si­tuk­si, mut­ta hyvää hoitoa ei voi­da taa­ta niin kauan kun hoidon tarpeessa ole­va van­hus on kun­nan silmis­sä meno. Nor­mi­tus on muutenkin köm­pelö keino. Määräl­lisiä resursse­ja voidaan nor­mit­taa, mut­ta ei ystäväl­listä asennetta.

Hoito­laitok­ses­sa suh­tau­tu­mi­nen olisi aivan toisen­laista, jos uusi asi­akas merk­it­sisi laitok­selle tuloa eikä menoa. Asi­akku­us on paras laadun tae. Jos hoito ei ole tyy­dytä, vai­h­taa paikkaa ja vie rahat mukanaan.

Niin­pä halu­aisin kään­tää asetel­man van­hus­ten­hoi­dos­sa ylösalaisin. Antaisin rahoi­tus­vas­tu­un kansaneläke­laitok­selle. Kansaneläke­laitos antaisi van­huk­selle hoidon tarpeesta riip­pu­van hoitosetelin. Pien­tä koti­a­pua tarvit­se­va saisi muu­ta­man satasen kuus­sa ja raskas­ta laitoshoitoa tarvit­se­va suurin piirtein neljä tuhat­ta euroa kuussa.

Hoitoseteliä voisi käyt­tää omaishoidon tukeen, sil­lä voisi ostaa kaup­pi­aal­ta päivit­täisen ruuan koti­inkul­je­tuk­sen tai mak­saa kun­nan tar­joa­mas­ta koti­palvelus­ta. Jos tarvit­see hoitoa enem­män, saisi suurem­man hoitosetelin, jol­la voisi voi mak­saa hoidon yksi­tyisessä van­hainkodis­sa, oman kun­nan van­hainkodis­sa tai jonkin toisen kun­nan van­hainkodis­sa. Hoit­o­mak­su on nyt sidot­tu tuloi­hin. Niin olisi hoitosetelikin.

Rahat tähän on jo ole­mas­sa. Kun­nat saa­vat nyt kor­vamerk­it­semätön­tä val­tiono­su­ut­ta van­hus­ta kohden mekaanis­es­ti tämän iän perus­teel­la. Val­tio mak­saa 65 –74 vuo­ti­aista kun­nan asukkaista vajaat 3000 euroa vuodessa, 75 – 84 vuo­ti­aista noin 9 000 euroa vuodessa ja 85 vuot­ta täyt­täneistä yli 20 000 euroa vuodessa. Näil­lä rahoil­la kun­tien pitäisi selvitä van­hus­ten hoi­dos­ta. Toiset selviävät hyvin mut­ta toiset eivät selviä, eikä vika ole aina kun­nas­sa. Kahdes­ta saman ikäis­es­tä toinen tarvit­see ympärivuorokautista hoitoa ja toinen pär­jää omil­laan, mut­ta val­tio mak­saa molem­mista yhtä paljon. Yksi laitoshoitoon otet­tu van­hus mak­saa kun­nalle suun­nilleen yhtä paljon kuin opet­ta­jan palkkaami­nen peruskouluun.

Val­tion van­hus­ten hoitoon osoit­ta­mat rahat siirtäisin siis Kelalle. Suurin osa niistä palau­tu­isi palvelusetelinä takaisin kunnille.

= = =

Rahoi­tus syr­jii Itä-Suomea

Van­hus­ten­hoidon rahoi­tus syr­jii pahasti Itä-Suomea. Satavuo­ti­aak­si elävä ehtii tien­ata kun­nalleen val­tiono­suuksi­na sato­ja tuhan­sia euro­ja. Hän on kun­nalleen suo­ranainen kul­takaivos, jos elää elämän­sä suurem­pia kulu­ja aiheut­ta­mat­ta. Täl­laisia on paljon Län­si-Suomes­sa, mut­ta perin vähän Itä-Suomes­sa. Syistä, joi­ta en tiedä, Itä-Suomes­sa kuol­laan noin kolme vuot­ta nuoremp­ina kuin Län­si-Suomes­sa. Yli 85-vuo­ti­aiden avokä­tis­es­ti kor­vat­tu­ja elin­vu­osia on sik­si Itä-Suomes­sa paljon vähemmän.

Vaik­ka Itä-Suomes­sa kuol­laan nuoremp­ina, se ei tarkoi­ta, että van­hus­ten hoitoon menisi vähem­män rahaa. Jos kuolee van­hu­u­teen, viimeiset elin­vuodet ovat jok­seenkin saman­laisia 75–  ja 90-vuo­ti­aina kuolleil­la. Viimei­sistä, usein inten­si­ivistä hoitoa vaa­tivista elin­vu­o­sista val­tio kor­vaa Itä-Suomes­sa selvästi vähem­män kuin Län­si-Suomes­sa. Alueelli­nen oikeu­den­mukaisu­us edel­lyt­täisi, että tuo 85 vuo­den kyn­nys olisi Itä-Suomes­sa 82 vuo­den kohdalla.

= = =

Mut­ta ei kun

Hoitosetelien käyt­töön on help­po esit­tää vastaväitteitä.

Kil­pailu toimisi kaupungeis­sa, jois­sa on yksi­ty­isiä yri­tyk­siä kirit­tämässä kun­nan palvelu­ja, mut­ta entä siel­lä, mis­sä yhä olisi saatavil­la vain kun­nan tar­joa­maa hoitoa? Aina voisi hätäti­las­sa muut­taa vaik­ka las­ten­sa perässä, mut­ta oikeu­den­mukaisu­us lisään­ty­isi myös syr­jäseuduil­la. Lasken­nalli­nen, pelkkään ikään perus­tu­va val­tion osu­us muut­tuisi van­huk­sen todel­liseen hoidon tarpeeseen perus­tu­vak­si mak­suk­si. Lop­puisi ainakin tuo Itä-Suomen sortaminen.

Pysty­isikö demen­toitunut van­hus val­it­se­maan hoitopaikkaa? Ei ehkä itse, mut­ta hänen lapsen­sa pysty­i­sivät. Jos lap­sia ei ole, tulisi van­huk­selle joka tapauk­ses­sa nimetä edun­valvo­ja. Ja vaik­ka van­hus ei itse pysty­isi tekemään päätöstä paikan vai­h­dos­ta, hoidon laat­ua nos­taisi jo uhka, että naa­puri­huoneen van­hus lähtisi rahoi­neen. Ja edelleen: vaik­ka jär­jeste­ly ei paran­taisikaan tilan­net­ta kaikkial­la, eikö riitä että se paran­taa melkein kaikkialla?

Eikö vas­tu­un siir­to veisi poh­jaa kansan­ter­veystyöltä, kun kun­taa ei enää palkit­taisi toimista, jot­ka pitävät van­huk­set ter­veinä? Teo­ri­as­sa tässä olisi ongel­ma, mut­ta käytän­nössä tuo kan­nustin ei nytkään saa kun­tia jär­jestämään liikun­taa viisikymp­pisille, jot­ta kol­menkymme­nen vuo­den kulut­tua syn­ty­isi säästöä.

= = = =

Palvelu­rakenne mullistuisi

Van­hus­ten muut­tumi­nen taakas­ta tulon­läh­teek­si mullis­taisi van­hus­ten­hoidon. Yksi­tyi­nen tar­jon­ta voisi syn­nyt­tää kaikkea kivaa ja virk­istävää. Luon­nonkau­ni­ille paikoille syn­ty­isi van­hus­ten­hoitoon erikois­tunei­ta yhdyskun­tia, saman­laisia kuin on Etelä-Englan­nin rannikolla.

Entä, jos joku menisi viimeisik­si vuosik­si ulko­maille ja veisi rahat mukanaan sinne? EU nimit­täin vaatisi, että setelil­lä voisi ostaa hoitoa myös Espan­jas­sa. Täl­laista tapah­tu­isi, mut­ta ei paljon, sil­lä omaiset ovat tääl­lä. Rahaa valuisi näin pois maas­ta, mut­ta toisaal­ta meil­lä on edessä vaka­va pula hoitohenkilökunnasta.

Vain omaishoito val­tion vastuulle?

Lopuk­si yksi huo­mau­tus: moni on vaat­in­ut, että tasa-arvon nimis­sä koti­hoidon tuen mak­sami­nen siir­retään val­tion vas­tu­ulle, kos­ka eri kun­nis­sa nou­date­taan eri käytän­töä. Tässä on riskinä, että kun­nat ryhtyvät pain­os­ta­maan aivan kohtu­ut­tomasti omaisia sil­loinkin, kun van­hus on todel­la raskaan hoidon tarpeessa. Ympärivuorokautista hoitoa vaa­ti­va mak­saa kun­nan hoi­dos­sa 4 000 euroa kuus­sa, mut­ta ei mitään, jos viisikymp­pinen tytär luop­uu työ­paikas­taan hoitaak­seen vanhempiaan.