HSL:n hallitus Göteborgissa (2)

Visio tule­vaisu­u­den tariffirakenteesta

Kyse on tois­taisek­si vas­ta visios­ta, mut­ta mie­lenki­in­tois­es­ta. Tämän vision mukaan lipun perusyk­sikkö on päivän matkustusoikeus.

Kallein tapa on ostaa yhden, kol­men tai viiden päivän lip­pu. Viiden päivän lip­pu kel­paa matkus­tamiseen minä hyvän­sä viitenä päivänä, joiden ei tarvitse olla peräkkäisiä.

Halvem­pi muo­to on ostaa tiet­ty määrä päiviä, jot­ka on käytet­tävä määräa­jas­sa. Esimerkik­si viisi päivää kol­menkymme­nen päivä sisällä.

Halvin muo­to on ostaa peri­odilip­pu, vaikka­pa 30 peräkkäisen päivän lippu.

Lipun voisi ostaa 15km:n, 30 km:n 60 km:n matkoille tai koko alueelle. Sit­ten tulee varsi­nainen inno­vaa­tio. Vaikka­pa 15 kilo­metrin alueen keskip­iste on se pysäk­ki, jol­ta leimasi itsen­sä sisään ensim­mäisen ker­ran kyseisenä päivänä. Tuo keskip­iste voi olla eri päiv­inä eri paikois­sa. Täl­lä selvitään ulosleimaamisen ongel­mas­ta, joka kaa­toi kilo­metri­tar­if­fin HSL:n harkin­nas­sa. Tuo keskip­iste määräy­tyy todel­la joka päivä. (Täl­lä estetään myös houku­tus piden­tää 30 päivän ja 15 kilo­metrin peri­odilip­pu 30 kilo­metrin lipuk­si käymäl­lä määrit­tämässä ensim­mäisenä päivänä lipun keskip­iste 15 kilo­metrin päähän kotoaan.)

Per­hana! Näin se olisi pitänyt tehdä! Vai olisiko tämä liian vaikea matkus­ta­jalle?  Matkus­ta­jan ongel­maa helpote­taan sil­lä, että näyt­täessään lipun luku­lait­teelle laite näyt­tää värikood­ein, mille pysäkeille hän voi matkus­taa ja mille ei. Lip­pu­un sisäl­tyy rahakukkaro, jol­la voi mak­saa lisä­mak­sun vierailuista revi­irin­sä ulkop­uolel­la. Mut­ta tämä on siis visio.

Tule­vaisu­u­den liikennekäyttäytyminen

Saimme paljon yksi­tyisko­htaista tietoa pienistä tavoista lisätä joukkoli­iken­teen suo­sio­ta. Laatu. Se on keskeinen. Tar­if­fi­ta­sos­ta puhut­ti­in aika vähän.

Mie­lenki­in­toinen havain­to on, että ajoko­rtin suo­sio nuorten kohort­tien kesku­udessa on vähen­emässä. Ajoko­r­tit­tomien määrä ikäryh­mässä 25–45 vuot­ta on nous­sut kahdessakymme­nessä vuodessa 11 pros­en­tista 19 pros­ent­ti­in. Ryh­mässä 18–24 vuot­ta osu­us on nous­sut paljon nopeam­min 45 pros­ent­ti­in, mut­ta tässä voi olla kyse ajoituk­ses­ta. Helsinkiläi­nen sanan­lasku pätee siis myös Göte­bor­gis­sa: ratikalla pääsee kaikkialle;  jos jon­nekin ei pääse ratikalla, sinne ei kan­na­ta mennä.

Jot­ta ei tulisi väärinkäsi­tys­tä, minus­ta jokaisen tulisi han­kkia ajoko­rt­ti. Ei pidä eristäy­tyä ratikkaverkon kat­ta­maan maail­maan, ei edes siihen maail­maan, joka on tavoitet­tavis­sa junalla.

Göte­bor­gis­sa tähdätään joukkoli­iken­teessä suureen harp­pauk­seen ruuhka­mak­su­jen myötä vuon­na 2013. Oste­taan paljon juna- , ratik­ka- ja bus­sikalus­toa ja RAIDELIIKENTEEN LAITUREITA PIDENNETÄÄN. Pidem­mät junat lisäävät tietysti kap­a­siteet­tia ja LYHENTÄVÄT PYSÄKKIAIKOJA.

Yhteiset joukkoli­iken­nekai­stat

Kysyin myös yhtei­sistä bus­si- ja ratikkakaistoista. Niitä pidet­ti­in vält­tämät­tömyytenä, kos­ka muuten tila lop­puu. Ratikkakiskoille bus­sit ovat ”dis­as­ter”. Bus­seis­sa on vierailumme aikana siir­ryt­ty avo­ra­has­tuk­seen ja sisään pääsyyn kaik­ista ovista, joten pysäkki­aiko­jen erot ovat poistuneet.