(Kirjoitus on julkaistu kolumnina Savon Sanomissa 28.7.2012)
Keskisuuret kaupungit tarjoavat asukkailleen sympaattisen ja ekologisesti terveen elinympäristön. Kolmekymmentätuhatta asukasta riittää takamaan kaupalliset palvelut ja tyydytystä kulttuurin nälkään. Kaupunki mahtuu pienelle alalle, joten kaikki on lähellä. Monille työpaikka, kaupat ja koulut ovat kävelymatkan sisällä. Ympäristö ja ilmakehä kiittävät. Eikä mökille järvenrannallekaan ole pitkä matka.
Tästä huolimatta muuttoliike suuntautuu suuriin kaupunkeihin. Kaupunkitutkija toisensa jälkeen julistaa, että tulevaisuus on suurissa kaupungeissa, ellei jopa miljoonien asukkaiden metropoleissa. Tietotyö on tulevaisuuden sana, ja informaatioalan ammatit keskittyvät isoin keskuksiin.
Tietotyö on pitkälle erikoistunutta ja vaatii monien ammattilaisten yhteistyötä. Väkeä on oltava paljon, jotta tarjolla olisi eri alojen erikoistunutta osaamista. Osaaminen ja uudet ajatukset leviävät henkilökohtaisten kontaktien kautta. Mitä enemmän väkeä, sitä hedelmällisempää on kanssakäyminen. Tällä se keskittyminen selitetään.
Mutta eikö Internet poista välimatkojen merkityksen ja tee kasvokkain tapaamisesta tarpeetonta? Kirjassaan Triumph of the Cities Edward Glaeser kertoo tilastoihin nojaten, että asian juuri päinvastoin. Tietoliikenneyhteydet lisäävät kasvokkain tapahtuvan yhteydenpidon hyötyjä.
====
Savupiipputeollisuus ei tarvitse menestyäkseen suuren kaupungin mahdollistamia verkostoja. Tehdas ei kärsi paikkakunnan pienuudesta vaan jopa hyötyy siitä. Ei tarvitse pelätä, että henkilökunta karkaa kilpailevaan yritykseen, jos sellaista ei paikkakunnalla ole. Henkilökunnan ja paikkakunnan kannalta riippuvuus yhdestä suuresta työnantajasta on ongelma, kuten on nähty valitettavan monta kertaa. Jos Nokia olisi aikanaan keskittänyt Salon toimintansa Turkuun, ei toiminnan alasajo olisi ollut samanlainen katastrofi, sillä Turun työmarkkinat olisivat vetäneet paremmin. Sellutehtaan perustaminen Kemijärvelle oli aikanaan edistyksellistä aluepolitiikkaa, mutta kalliiksi se tuli niille, jotka pysyvään työpaikkaan uskoen rakensivat omakotitalonsa paikkakunnalle.
Viimeaikaiset näyttävät irtisanomiset eivät ole horjuttaneet työllisyystilannetta koko maan tasolla, sillä uusia työpaikkoja on syntynyt tilalle. Irtisanomiset kuitenkin nopeuttavat muuttoa suuriin kaupunkeihin. Irtisanomisen takia muuttava muuttaa paljon todennäköisemmin aiempaa suuremmalle kuin aiempaa pienemmälle paikkakunnalle – varsinkin, kun työpaikka pitäisi löytyä myös puolisolle.
Kaikki suuret kaupungit eivät menesty. Erityisesti Yhdysvalloissa on paljon taantuvia suurkaupunkeja. Entisessä autoteollisuuden keskuksessa Detroitissa oli vielä 1950-luvulla 1,8 miljoonaa asukasta, nyt miljoona vähemmän. New Yorkin, Lontoon ja Pariisin kaltaiset hittipaikat vetävät parhaiten informaatioalojen ammattilaisia.
Moni ulkomaalainen pitää Suomea maana, jossa on yksi kaupunki. Jos näihin kaupunkitutkijoihin on uskomista, kolmenkymmenen vuoden kuluttua muu Suomi on taantunut ja melkein kaikki tapahtuu Helsingin seudulla. Helsinkiläisenkin mielestä tämä olisi perin onnetonta, sillä Suomen vahvuus on kauniissa luonnossa ja sen arvoissa. Jos kaikki kiinnostavat työpaikat ovat Helsingissä, eikö voisi saman tien muuttaa Frankfurtiin tai Lontooseen?
====
Tulevaisuutta ei voi tietää. Voi todella olla, että väen ja työpaikkojen keskittymiselle suuriin kaupunkeihin ei voi kerrassaan mitään, mutta päinvastainenkin on mahdollista.
Keskeistä on tuo Edward Glaeserin väite, että tietoliikenneyhteyksien paraneminen lisää keskittymisen etuja. Mistä hän sen voi tietää? Näin tapahtui viime vuosikymmenellä Yhdysvalloissa, mutta silloin kaikki internettiin liittyvä oli uutta. Teknologiset murrokset alkavat muovata yhteiskuntia yleensä vasta ajan myötä, kun uuden teknologian mahdollisuudet oivalletaan ja sisäistetään. Tilastojen perusteella emme voi vielä päätellä internetin vaikutuksista aluerakenteeseen oikeastaan mitään.
Nyt toivon 1980-luvun maakuntapoliitikoilta ymmärtävää mieltä. Vielä 25 vuotta sitten vähän kaikissa puolueissa helsinkiläiset poliitikot olivat muita paljon paremmin perillä asioista. Ohjelmatyöryhmissä tai puoluevaltuustoissa maakuntien poliitikot esittivät yleensä lähinnä reunahuomautuksia, mutta eivät olleet muovaamassa kokonaisstrategiaa. Poikkeuksia oli, mutta kaikesta näki, että, että helsinkiläiset elivät poliittisen keskustelun keskiössä ja maakuntien kyvyt seurasivat sivusta.
Jos alueelliset erot informaatioalojen osaamisessa vastasivat eroa poliittisessa osaamisessa, ei ollut ihme, että informaatioalan yritykset keskittyivät suuriin kaupunkeihin.
Politiikassa ilmiö on kadonnut tyystin. Internetin ja sähköpostikeskustelujen ansiota helsinkiläisillä poliitikoilla ei ole enää mainittavaa osaamisetumatkaa. Jos telekommunikaatio pystyy tasoittamaan helsinkiläisedun politiikassa, miksi se ei pystyisi tasoittamaan sitä muilla aloilla?
Keski-Euroopassa on havaittavissa osaamisammattien pakoa ahtaista, saastuneista ja turvattomista suurkaupungeista pienempiin kaupunkeihin. Muuttajat ovat valikoivia. Suosiossa ovat Välimeren rannikko ja esimerkiksi alppimaisemat. Vetovoimatekijöitä ovat luonto, miellyttävä ilmasto, ihmisen mittakaavaan sopiva kaunis kaupunki, jolla on elinvoimainen keskusta – usein vanha kaupunki – ja kulttuuritarjonta sekä avara henkinen ilmapiiri.
Aluekehitys ottaa uuden suunnan, jos käy kuten ennustan ja tietoliikenteen kehitys pysäyttää keskittymiskehityksen. Kaupunkien vahvuuksiksi muodostuvat kaikki ne tekijät, jotka saavat asukkaat viihtymään.
Mukavat kaupungit menestyvät!