EVM:n lainojen ensisijaisuus on omaan jalkaan ampumista

Ker­rataan nyt vielä ker­ran, mik­si minus­ta Suomen ja mon­en muun maan vaa­timus EVM:n lain­o­jen ensisi­jaisu­ud­es­ta on turha ja jopa haitallinen.

Jos jonkin maan lain­oi­hin liit­tyy ris­ki pääo­man mene­tyk­ses­tä, tuo ris­ki ei kokon­aisuute­na pienene vaan kas­vaa siitä, että jotkin lainat määritel­lään ensisi­jaisik­si. Olete­taan ensin, että ris­ki pysy­isi ennal­laan ja että Espan­jan lain­oi­hin liit­ty­isi luot­to­tap­pi­oris­ki, joka olisi luokkaa 60 mrd euroa 600 mil­jardin euron lainakan­nas­ta. Tap­pi­on odotusar­vo olisi sil­loin kymme­nen pros­ent­tia pääo­mas­ta. Jos EVM myön­tää Espan­jalle sadan mil­jardin euron ensisi­jaisen lainan, yksi­ty­is­ten osu­udek­si jää 500 mil­jar­dia. Tämän jäl­keen tuo luot­to­tap­pi­oris­ki 60 mil­jar­dia euroa on 12 pros­ent­tia tuos­ta 500 mil­jardista. Kuu­lostaa hyvältä EVM:n kannal­ta, mut­ta ei lainkaan hyvältä yksi­ty­is­ten lainan­tar­joa­jien kannal­ta. Hei­dän taas ei ole pakko laina­ta tai ainakin he voivat lisätä tuon riskin korkoon. Lop­putu­los on se, että EVM joutuu matu­ri­teet­tien puit­teis­sa otta­maan vas­tu­un koko Espan­jan lainakan­nas­ta. Tämän jäl­keen koko tuo 60 mil­jardin luot­to­tap­pi­oris­ki on EVM:n harteil­la kun alun perin EVM:n osu­us riskistä olisi ollut 10 miljardia.

Myön­nän, että vähän on tuos­sa mutkia oiot­tu, mut­ta peri­aate lie­nee hyväl­lä tah­dol­la ymmärrettävä.

Mut­ta entä tuo ole­tus, että luot­to­tap­pi­on odotusar­vo on vakio? Se ei ole. Tässä jär­jestelyssä se kas­vaa. Kun Espan­jan val­tion mukana myös suuri osa Espan­jan elinkei­noelämää joutuu pois laina­markki­noil­ta, se merk­it­see, että tulon­muo­dos­tus Espan­jas­sa piene­nee. On vähän kuin käsi­työläisen velko­jat amputoisi­vat käsi­työläisen kädet kiristykseksi.

Kri­isi­maat tekevät sen myös oma­toimis­es­ti. Kreikkalaiset ovat lakkoilleet tur­is­tit pois maas­taan, eikä maal­la ole juurikaan jäl­jel­lä ulko­maan­ra­haa tuo­vaa liike­toim­intaa.  Espan­ja voi seu­ra­ta samaa polkua.

Hal­li­tus­puoluei­den poli­itikko­jen on syytä pitää suun­sa supus­sa speku­loin­neista, kos­ka ne voivat toteut­taa itseään. En usko, että pystyn euroa yksin tämän blo­gin kaut­ta kaata­maan, joten ennus­tan miten tässä käy. Euroa ei voi enää pelas­taa, vaik­ka sen pelas­t­a­mi­nen olisi melkein kaikkien etu­jen mukaista. Kri­isi­mais­sa ei saa­da aikaan riit­täviä talouden ter­ve­hdyt­tämis­toimia eikä Euroopan tasol­la saa­da aikaan riit­täviä päätök­siä. Seu­rauk­se­na kri­isi­maat joutu­vat entistä kovem­paan ahdinkoon ja rahoit­ta­ja­maid­en tap­pi­ot kas­va­vat. Niitä kas­vat­taa ennen kaikkea syn­tyvä lama ja siitä seu­raa­vat tulo­jen mene­tyk­set. Osa­puo­let keskit­tyvät kiis­telemään pikkusum­mista, mil­jardeista, kun kokon­aistap­pi­ot tästä hässäkästä liikku­vat biljoonissa.

Euron pelas­t­a­mi­nen on vaikea­ta jo sik­si, että riit­tävän moni uskoo, ettei se onnis­tu ja käyt­täy­tyy markki­noil­la sen mukaisesti.

Pes­simis­miäni lisää tieto, ettei Timo Soi­ni ole Euroopas­sa yksin. Saman­laisia äänen­pain­o­ja on alka­nut kuu­lua myös Sak­sas­ta. Pelkään, että luisumme tielle, jota Timo Soinin on esit­tänyt pitkään. Se pienen pieni lohtu tässä on, että saamme nähdä, kuin­ka huono on Soinin esit­tämä vaihtoehto.

Tähä­nas­ti­nen ennus­teeni on ollut, että lop­ul­ta EKP mak­saa viu­lut. Se vaatii Sak­san luvan, kos­ka EKP:n kengän­nauhat on sidot­tu perus­sopimuk­sel­la yhteen, mut­ta eiköhän tuo lupa heltiä, kun vai­h­toe­hdok­si tulee käymi­nen sak­salais­ten veron­mak­sajien kukkarol­la. Sak­salaisil­la on kum­mallisia inflaa­tiopelko­ja, kun he yhä pelkäävät inflaa­tio­ta vaik­ka maanosa on ajau­tu­mas­sa tuhoisaan lamaan, jon­ka rin­nal­la pieni inflaa­tio ei tun­nu kovin pahal­ta vai­h­toe­hdol­ta. Mut­ta jos euro hajoaa eikä EKP:tä enää ole? Yksit­täis­ten maid­en keskus­pankit oli­si­vat liian heiveröisiä hoita­maan kriisiä.

 

PS.

Ennen tämä oli helpom­paa. Sotako­r­vauk­sik­si ei kel­van­nut raha vaan piti rak­en­taa laivo­ja ja toimit­taa puu­tavaraa. Ital­ias­ta Fer­rare­ja ja muo­ti­vaat­tei­ta, Kreikas­ta riemu­lo­mia, Espan­jas­ta ais­tikas­ta muotoilua…?