Asuin 38-kerroksien hotellirakennuksen 33. kerroksessa. Jätkäsaareen siirrettynä olisi kyllä aika näyttävä kapistus.
Maanantaiaamuna käytiin tapaamassa New Yorkin metropolihallinnon edustajia. Nämä käännösvirheet ovat hauskoja. Joskus kauan sitten eduskunnan valiokunta matkusti Kiinaan tutustumaan kiinalaiseen terveydenhuoltoon ja kuulimme kaikkea hauskaa luonnonlääketieteestä. Kiinalaiset koululääketieteen edustajat ihmettelivät. Minä ainakin kuvittelin, että meille olisi kerrottu, miten New Yorkin metropolialueen hallinto on järjestetty, siis kuka päättää ja mistä. Meille esittäytyi hallinto-osasto, jonka tärkeimpänä tehtävänä oli hankintatoimi ja henkilöstön rekrytointi. He kertoivat innostuneina monista järkeistyksistä, joita oli tehty. Meille ne kertoivat lähinnä, että paljon on järkeistettävää. Anekdoottina mainittiin, että erityislaatuvaatimusten poistaminen vessapaperilta säästi miljoona dollaria
Seuraavaksi oli vuorossa FBI, taas. Kännykät piti taas luovuttaa, mutta tällä kertaa meille myös kerrottiin jotain. Järjestäytynyttä rikollisuutta ajatellen maahan on säädetty laki, jolla rikokseen osallistunut joukkio voidaan tuomita yhteisvastuullisesti katsomatta, kuka sitä liipaisinta painoi. Olen miettinyt itsekin samaa. Jos porukalla lähdetään autolla kapakasta, minusta kaikki ovat syyllisiä eikä vain se joukon heikoin, joka on komennettu ratin taakse. FBI:n tarkoituksena on päästä kiinni rikollisorganisaatioiden pomoihin. Mukanamme ollut Supon johtaja teki aika tarkkoja kysymyksiä.
Iltapäivällä kävimme kriisinhallintakeskuksessa, jonka tehtävänä oli ottaa komento, jos vaikka lentokone laskeutuu Hudson-jokeen, kaupunkiin iskee hurrikaani tai sataa viisi senttiä lunta. En tiedä, oliko hyödyllistä, mutta mielenkiintoista ainakin oli. Tällainen keskus tarvitaan, koska muutoin operaatioiden hallinta on aivan levällään. Satamalla esimerkiksi on oma poliisinsa, jonka vastuulla ovat myös tunnelit ja Empire State Building. Organisaatio on niin siiloutunut, että kriisitilanteessa mikään ei toimi.
Lounaalla kävimme YK-suurlähettilään asunnolla. Komeat näkymät. Aiheena Suomen YK-politiikka ja ennen kaikkea pyrky turvallisuusneuvoston jäseneksi lokakuussa.
Tiistaiaamuna YK-suurlähetystön tiloissa selvitys YK-politiikan keskeisistä kysymyksistä ja ulkopuolinen esitys siviilikriisinhallinnasta. Käytiin katsomassa myös YK:n toimitaloa, jota Skanska remontoi parilla miljardilla dollarilla. Missä on SRV?
Olen muuten kerran johtanut puhetta YK:n yleiskokouksessa (erityisistunnossa) seitsemän minuutin ajan. Meitä ei ole Suomessa monta.
New York oli taas mahtava kokemus. Se on eräänlainen urbaani ihme, mutta siitä toiste.