Miten sorretut rikkaat vapautetaan enemmistön tyranniasta?

(Tämä on julka­istu kir­ja-arvostelu­na Suomen Kuvale­hdessä. Kos­ka rajoitet­tuun merkkimäärään mah­tui kovin vähän, jatkos­sa täl­lä blogilla tulee paljon Wahlroosin herät­tämiä keskustelu­nai­hei­ta — ei sik­si, että Wahlroos olisi Jumala, vaan kos­ka oli pakko lukea se kir­ja läpi ja se herät­ti paljon pait­si vas­taväit­teitä myös myön­teisiä ajatuksia.)

Kun pää­toimit­ta­ja pyysi min­ua arvostele­maan Björn Wahlroosin kir­jan Markki­nat ja demokra­tia ajat­telin, että min­un kuu­luisi teila­ta kir­ja täy­del­lis­es­ti. Se olisi help­poa. Wahlroos esit­tää niin epäso­vin­naisia ajatuk­sia, että sopi­vasti val­i­tu­il­la sitaateil­la olisi help­po puhua kansan­tuomiois­tu­in ris­ti­in­naulit­sem­i­nen puolelle.

Päätin lukea kir­jan toisen­lais­ten silmälasien läpi. Hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan puo­lus­ta­jan kan­nat­taa kuun­nel­la sen älykästä kri­ti­soi­jaa. Wahlroosis­sa arvostan hänen tapaansa muo­dostaa mon­imutkaises­ta asioista malli erot­ta­maan olen­naisen epäolen­nais­es­ta. Onhan tämä taito tehnyt hänestä miljonäärin.

Omis­tu­soikeu­den syn­tyä kuvaavas­sa luvus­sa on minus­ta inspiroi­va yri­tys hah­mot­taa talous­teo­ri­aa siitä, mil­lai­sis­sa olois­sa maao­maisu­us on vaki­in­tunut ja mik­si feo­dal­is­mi on kehit­tynyt jois­sain mais­sa. Ammat­ti­his­to­ri­oit­si­jat var­maankin katso­vat yritelmää nenän­vart­taan pitkin. Minus­ta Wahlroosin his­to­ri­an seli­tys on parem­pi kuin koulus­sa oppi­mani, jos­sa val­tioiden kohtalot määräsi se, kei­den kanssa kuninkaat sat­tui­v­at men­emään naimisi­in, minkälaisia sotia hei­dän päähän­sä pälkähti aloit­taa ja kuin­ka taitavia sotapääl­liköt oli­vat. Luvuis­sa yhtiöi­den, vapaan vai­h­dan­nan ja demokraat­tisen val­tion syn­nys­tä punainen lan­ka hau­tau­tuu val­ta­van detalji­tiedon alle.

Wahlroosin his­to­ri­al­lises­sa deter­min­is­mis­sä kehi­tys vie kohti markki­na­t­alouden puh­tain­ta muo­toa, jota edus­ta­vat Chicagon koulukun­ta kirkkaim­pana täht­enään Mil­ton Fried­manin. Ensim­mäiseen maail­man­so­taan asti kehi­tys eteni hyvin, mut­ta sit­ten tuli pitkä taka-askel, jol­loin taan­tu­mus val­tasi maail­man kom­mu­nis­min ja eri­tyis­es­ti key­ne­siläisyy­den muodossa.

Uskos­saan ain­oaan oikeaan talous­teo­ri­aan Wahlroos on hätkähdyt­tävä. Min­un opiskelu­aikanani key­ne­siläiset pahek­sui­v­at mon­e­taris­te­ja taan­tu­muk­sen lähet­tiläinä, mut­ta sit­tem­min nämä kak­si koulukun­taa ovat läh­estyneet toisiaan.

Wahlroosin uskoa vapaan rahat­alouden ylivoimaisu­u­teen ei kumoa edes rahamarkki­noil­ta läht­e­neet biljoonien euro­jen vahin­got tuot­ta­neet taloudel­liset katas­tro­fit. Jär­jestelmässä ei ole vikaa. Joku taita­m­a­ton type­r­ys on vain sössinyt asi­at. Mitä teemme jär­jestelmäl­lä, joka vaatii toimi­ak­seen ere­htymät­tömyyt­tä ja täydellisyyttä?

Wahlroosin keskeinen väit­tämä on, että demokra­ti­as­sa päädytään Wahlroosin mielestä aina liial­liseen tulo­jen tasauk­seen. Kos­ka medi­aan­i­t­u­lot ovat pienem­mät kuin keski­t­u­lot, tulo­ja tasat­taes­sa enem­mistö on voit­taval­la puolel­la ja demokra­ti­as­sa enem­mistö määrää.  Tähän rikkai­ta sor­tavaan enem­mistön tyran­ni­aan kir­jan alaot­sikko viit­taa. Johtopäätös poh­jaa vääristyneeseen ihmiskäsi­tyk­seen, yhtäaikaiseen uskoon homo eco­nom­icuk­seen ja yleiseen typeryyteen.

Kir­jan eräs läpi leikkaavia teemo­ja on val­lan tas­apain­o­tus. Aatelis­to ja maan­omis­ta­jat rajoit­ti­vat hal­lit­si­jan val­taa, korkein oikeus rajoit­taa Yhdys­val­lois­sa kon­gressin val­taa ja niin edelleen. Nyt tarvi­taan jotain rajoit­ta­maan enem­mistön val­taa demokratiassa.

Wahlroos löytää pelas­tuk­sen Euroopan union­in surkeas­ta toimin­nas­ta. Kun ei pystytä sopi­maan oikein mis­tään, on syn­tynyt maail­man suurin vero- ja sosi­aa­lik­il­pailu­alue. Enem­mistön sor­tamille rikkaille on tul­lut mah­dol­lisu­us aset­tua kir­joille lem­peim­min verot­tavaan maa­han. Pelkkä uhkakin riit­tää. Tätä kohtaa Wahlroosin kir­jas­sa suosi­tan kaikille, jot­ka vas­tus­ta­vat ylikansal­lista päätök­sen­tekoa EU:ssa.

Wahlroos näkee korkeat verot kaiken taloudel­lisen kehi­tyk­sen jar­runa. Pahin­ta niis­sä on, että ne suo­si­vat lyhyt­tä työaikaa. Esimerkik­si hol­lan­ti­laiset saa­vat hyvän elin­ta­son­sa aikaan perin vähäl­lä työn­te­ol­la. Onko se jotenkin paha asia? Jos korkeat verot ovat niin tuhoisia, mik­si korkean vero­tuk­sen maat sijoit­tuvat kär­keen jok­seenkin kaikissa maid­en väli­sis­sä vertailuissa?

Wahlroosil­ta myön­tää, ettei mar­gin­aaliseen tuot­tavu­u­teen perus­tu­va tulon­jako olisi oikeu­den­mukainen, vaik­ka se olisi tehokas johtaes­saan paljon parem­paan työl­lisyy­teen. Ratkaisua hän etsii markki­nae­htoi­sista palkoista ja lin­eaaris­es­ta veroast­eikos­ta, jos­sa pieniä tulo­ja täy­den­net­täisi­in negati­ivisel­la verol­la. Tästä perus­tu­lol­ta haiskah­tavas­ta mallista olen samaa mieltä, vaik­ka emme ehkä pää­sisi sop­u­un siitä, paljonko tulo­ja tasataan.

Osoituk­se­na siitä, että paikallis­ta­sol­la on ide­olo­gioista riip­pumat­ta tehtävä järke­viä ratkaisu­ja hän pitää sitä, että Lon­toon vasem­mis­to­lainen kaupung­in­jo­hta­ja Ken­neth Liv­ing­stone sai aikaan ruuhka­mak­sut, jot­ka ovat oikeis­to­laisen Chicagon koulukun­nan mielilääkkeitä keskikaupunkien liiken­neon­gelmi­in. Sitä hän ei kysy, mik­si oikeis­to­laiset eivät kan­na­ta oikeis­to­laisen talous­teo­ri­an oppe­ja, kuten perus­tu­loa ja ruuhkamaksuja?

Wahlroosin mielestä markki­nat toimi­vat tehokkaasti, kos­ka niis­sä ei enää voi tehdä voit­to­ja arbi­traasil­la eli sys­temaat­tis­ten hin­taero­jen avul­la. Kiin­nos­tavin jäi kir­jas­ta pois. Sitä ei ker­rot­tu, miten rahamarkki­noiden vapautues­sa Suomes­sa tehti­in arbi­traasil­la miljoonaomaisuuksia.