Apulaiskaupunginjohtaja

Mik­si Helsin­gin apu­laiskaupung­in­jo­hta­jan paikat ovat niin tärkeitä? Ne eivät ole lokoisia palkkiovirko­ja, sel­l­aisia kuin vaikka­pa Veikkaus Oy:ssa jae­taan. Entisel­lä min­is­ter­il­lä tai kansli­apääl­liköl­lä ei ole vaikeuk­sia työn saan­nis­sa. Niis­sä on kyse val­lan jakamis­es­ta samaan tapaan kuin valit­taes­sa hal­li­tuk­seen min­is­tere­itä. Helsin­gin kokoises­sa kaupungis­sa luot­ta­mus­miehet eivät pysty kaupunkia johta­maan ja sik­si kaupung­in­jo­hta­jis­to toimii vähän saman­laise­na ohjause­li­menä val­tu­us­ton ja virkamieskun­nan välis­sä kuin ovat min­is­ter­it. Työkin on varsin saman­laista. Parhait­en tehtävän tärkeyt­tä kuvaa se, että demar­it oli­vat valmi­ita luop­umaan suuren min­is­ter­iön kansli­apääl­likön paikas­ta saadak­seen pitää apu­laiskaupung­in­jo­hta­jan paikkansa. 

Helsingis­sä on ollut tapana nou­dat­taa jonkin­laista suh­teel­lisu­ut­ta kaupun­gin johta­jis­tossa. Tämä on tärkeätä jo sik­si, ettei johta­jis­ton ja val­tu­us­ton välille tule jatku­vaa pingisot­telua, jos mielet ovat erilaisia.

Vihreät ovat olleet tässä jatku­vasti aliedustet­tuina. Mei­dän olisi suh­teel­lisu­u­den mukaan kuu­lunut saa­da paik­ka johta­jis­toon jo vuon­na 1991, mut­ta saimme ensim­mäisen ker­ran Pekka Saurin vas­ta vuon­na 2004. Siinä välis­sä selvästi pienem­pi RKP onnis­tui saa­maan oman nim­i­tyk­sen. Saurin salkku on huo­mat­ta­van kevyt.

Ennen vuo­den 2008 kun­nal­lis­vaale­ja, jois­sa oli odotet­tavis­sa vihrei­den ohit­ta­van demar­it, kak­si kaupung­in­jo­hta­jan­paikkaa pitävät demar­it onnis­tu­i­v­at vapaut­ta­maan molem­mat katkol­la ole­vat paikat ennenaikaises­ti ja saa­maan van­han val­tu­us­ton val­it­se­maan apu­laiskaupung­in­jo­hta­jat. Ase­tu­in sil­loin tap­pi­on tietäen ehdolle osit­tain protestik­si demarien lui­hua menet­te­lyä vas­taan, osit­tain vaikut­taak­seni hei­dän ehdokasaset­telu­un­sa, mikä onnistuikin.

Kokoomuk­sel­la on ykköskaupung­in­jo­hta­jan paik­ka sekä paina­va sosi­aali- ja ter­veystoimen apu­laiskaupung­in­jo­hta­jan paik­ka. Vuosi sit­ten tämä jälkim­mäi­nen oli katkol­la. Kokoomus rikkoi käyt­täy­tymis­sään­töjä aset­ta­mal­la Rädyn ehdokkaak­si ja ker­toi tämän pelkkänä ilmoi­tusasiana muille. Yleen­sä ehdokkaista on neu­votel­tu etukä­teen. Vihreät protestoi­vat tätä vas­taan sil­lä, että Rätyä selvästi koke­neem­pi Min­er­va Krohn aset­tui hänen vas­tae­hdokkaak­seen. Jos Krohn olisi voit­tanut, voima­suh­teet eivät olisi silti vääristyneet, sil­lä toki ykköskaupung­in­jo­hta­ja on paljon enem­män kuin kak­si apulaiskaupunginjohtajaa.

Tätä majes­teet­tirikos­ta kokoomus on käyt­tänyt tekosyynä vihrei­den kurit­tamiseen. Tari­na olisi uskot­tavampi, jos Räty itse kan­taisi asi­as­ta kau­naa, mut­ta se on sovit­tu ajat sit­ten. Täl­lä halu­taan peit­tää häikäilemätön lehmänkauppa.

Joka tapauk­ses­sa vihre­itä Helsingis­sä selvästi pienem­pi puolue demar­it saa pitää kak­si vah­vaa apu­laiskaupung­in­jo­hta­jan paikkaa ja vihreät saa­vat tyy­tyä yhteen köykäiseen.

Miten yhtäkkiä kansli­apääl­likkö kek­si hakeu­tua itselleen kokon­aan out­oon tehtävään ja mik­si kokoomus, joka run­sas vuosi aikaisem­min piti tätä täysin epäpätevänä, yhtäkkiä kat­soikin hänet soveliaaksi?

Ennus­taisin, että kokoomus saa Vil­jaselta vapau­tu­van kansli­apääl­likön paikan, jota kokoomus on pitkään himoinnut.

Ruma temp­pu, jol­la on pitkäaikaiset vaiku­tuk­set Helsin­gin kunnallispolitiikkaan.