Kun miljardi kiinalaista hyppää

Joskus vuosikym­meniä sit­ten Suomes­sa speku­loiti­in sil­lä, että jos kiinalaiset hyp­pi­sivät kaik­ki yhtä aikaa tietyl­lä taa­ju­udel­la, he voisi­vat syn­nyt­tää res­o­nanssin maan kuoreen ja aikaansaa­da tuhoisia maan­järistyk­siä toisel­la puolel­la maa­pal­loa. Luulin, että brit­tiläisen ympäristö­toimit­ta­ja Jonathan Wattsin Kiinan ympäristöon­gelmia koske­van kir­ja nimi viit­taisi tähän, mut­ta Bri­tan­ni­as­sa kaupunki­le­gen­da väit­tikin, että kiinalaiset saisi­vat samanaikaiselle hypyl­lään sysä­tyk­si maa­pal­lon raiteil­taan niin kuin veneestä lai­turille hyp­päävä potkaisee venet­tä pois­päin lai­tur­ista. Geolo­gian taitoni ei riitä kumoa­maan tätä mei­dän leg­en­daamme, mut­ta brit­tiver­sio on mekani­ikan lakien vastainen.

Kir­jan alaot­sikko on ”Kiina pelas­taa ihmiskun­nan tai tuhoaa sen”.  Tästä tulin vakuuttuneeksi.

Watts vyöryt­tää luk­i­jalle val­ta­van määrän yksi­tyisko­htia siitä mitä on näh­nyt ja kokenut. Tässä on se vika, ettei luk­i­ja pysty arvioimaan aineis­ton luotet­tavu­ut­ta. Kaik­ki riip­puu siitä,  miten kir­jail­i­ja valikoi yksi­tyisko­htia ja minkä värisin silmäla­sein hän maail­maa kat­soo.  Silmälasin väriä aloin vähän arvel­la ensim­mäisil­lä sivuil­la, kun hän valit­ti romant­tisen köy­hyy­den kaikkoamista Kiinan vauras­tu­misen vuoksi.

Luotet­tavam­paa ja objek­ti­ivisem­paa olisi kuvail­la ongelmia tilas­to­jen val­os­sa eikä sam­makkop­er­spek­ti­ivistä, mut­ta vain jos tilas­tot oli­si­vat luotet­tavia ja kuvaisi­vat olen­naisia asioi­ta. Sam­makkop­er­spek­ti­ivi on ain­oa, mitä meil­lä on. Sitä pait­si se näyt­tää meille paljon kiin­toisaa kiinalais­es­ta elämän­muo­dos­ta, jota mitkään tilas­tot eivät voisi kertoa.

Häpeäl­lisen vähän minä olen Kiinas­ta tien­nyt. Toiv­ot­tavasti nykyk­oul­u­laisia opete­taan parem­min. Joskus nau­ramme amerikkalaisille, jot­ka eivät tiedä Euroopas­ta mitään, mut­ta minä en ole täl­lä mit­tar­il­la mitat­tuna tien­nyt Kiinas­ta senkään vertaa.

En esimerkik­si tien­nyt, kuin­ka hajau­tunut­ta val­ta Kiinas­sa on. Vaik­ka keskushallinto yrit­tää pan­na pahimpia ympäristörosvo­ja kuri­in, paikalliset päät­täjät eivät pane lake­ja toimek­si vaan sal­li­vat lait­toman toimin­nan alueen taloudel­lisen hyv­in­voin­nin nimissä.

Olen myös ihme­tel­lyt, mis­sä se kom­mu­nis­mi näkyy. Mon­et men­estyvät yri­tyk­set ovat jonkin kylän tai kaupun­gin asukkaiden kollek­ti­ivis­es­ti omis­tamia. Jonkin kylän kaik­ista asukkaista voi näin tul­la läh­es miljonäärejä.

En ollut tajun­nut, kuin­ka jät­timäiseen asu­tuk­sen laa­jen­e­miseen Maon aikana oli lähdet­ty. Han-kiinalais­ten vyöryn alle jääneet vähem­mistökansal­lisu­udet kut­su­vat tätä var­maan val­loit­tamisek­si. Wattsin mukaan merkit­tävä osa päät­täjistä oli Maon aikana vesi-insinööre­jä. Autiomaid­en kastelul­la Kiinas­sa onkin ollut keskeinen rooli. Se näyt­täisi paikoin pää­tyvän umpiku­jaan, mikä voi merk­itä sadan miljoo­nan ihmisen vetäy­tymistä kuiv­il­ta alueil­ta. Iso maa, isot ongel­mat. Kokon­aisia jokia on kään­net­ty – sil­lä on Kiinas­sa pitkät per­in­teet. Huim­im­mis­sa suun­nitelmis­sa ydin­räjähtein rai­vat­taisi­in vesi­tun­neli läpi Himala­jan Int­ian jok­ien ohjaamisek­si Kiinaa palvele­maan. Intialaisil­la on var­maan asi­as­ta toinen mielipide.

Kiinan ympäristön tilas­ta annetaan kir­jan alku­osas­sa täysin lohdu­ton kuva. Ihme, että siel­lä kukaan pysyy hengis­sä. Vau­rau­den kas­vaes­sa ympäristön arvo nousee. Nyt saas­tut­tavin­ta teol­lisu­ut­ta työn­netään rikkaal­ta itäran­nikol­ta köy­hään sisämaahan.

Kiinas­sa tehdään ympäristön hyväk­si val­tavasti. Maas­sa on kun­ni­an­hi­moisia aurinkoen­er­gia- ja tuulivoima­su­un­nitelmia. Kiinas­sa aio­taan autot pan­na liikku­maan sähköl­lä. Tästä kaikesta tun­tuu puut­tuvan johdon­mukaisu­us.  Samanaikaises­ti toisel­la kädel­lä tehdään suur­ta hait­taa pienen hyö­dyn saamisek­si. Johdon­mukainen ympäristöpoli­ti­ik­ka saasteveroin ja päästökaupoin tulisi halvem­mak­si ja aut­taisi ympäristöä paljon enem­män (oma kom­ment­ti­ni). Todel­la pelot­tavaa on, että Kiinas­sa varaudu­taan tekemään auto­jen polt­toainet­ta kivi­hi­ilestä. Tämä kaksinker­tais­taisi autoilun tuot­ta­mat hiilidioksidipäästöt.

Lopus­sa Watts palaa kir­jan nimeen: vaik­ka hyp­päävät kiinalaiset eivät saa suis­te­tuk­si maa­pal­loa mekaanis­es­ti radal­taan, saa­vatko huikean elin­ta­so­hypyn tekevät kiinalaiset maa­pal­lomme tuho­tuk­si oma­l­la kulutuksellaan?

Mie­lenki­in­toinen kirja.

====

Mekani­ikan kotite­htävä: mik­si ne hyp­päävät kiinalaiset eivät saa maa­pal­lon rataa muute­tuk­si? Onhan selvä, että yhtä aikaa hypätessään he tönäi­sevät pal­loamme sen­tään vähän ja toinen tömähdys tulee, kun he hypyn jäl­keen putoa­vat alas. Maa­pal­lon sijain­ti­in tai liik­keen suun­taan he eivät kuitenkaan vaiku­ta lainkaan. Mikä pitää maa­pal­lon kurssissaan?

 

(Kun mil­jar­di kiinalaista hyp­pää. Johan Watts. HS-kirjat)