Kulttuuri politisoitumassa

Vas­tauk­seni HS-raadin kysymyk­seen “Onko taiteil­i­joiden näkyvä mukanao­lo pres­i­dentin­vaa­likam­pan­jois­sa merk­ki kult­tuurin politisoitumisesta?”

2) Ei ole
Se on merk­ki poli­ti­ikan poli­ti­soi­tu­mis­es­ta. Pres­i­dentin­vaalien toisen kier­roksen asetel­ma on aivan uut­ta suo­ma­laises­sa poli­ti­ikas­sa – kas­vavien kaupunkiseu­tu­jen osalta tämä jako on jo nyky­isyyt­tä tai ainakin näyt­tää ole­van tule­vaisu­ut­ta. Kult­tuurivä­ki on ehkä poli­ti­ikan toimit­ta­jia herkem­pää ymmärtämään sen suuren eron, joka ehdokkaiden ja hei­dän taus­to­jen­sa välil­lä on. Tele­vi­siokeskusteluis­sa puhut­taes­sa tur­va­neu­vos­ton roolista kri­is­in­hallinnas­ta tämä ero ei tule esille lainkaan niin vah­vana kuin se on sosi­aalises­sa medi­as­sa, katu­ta­pah­tu­mis­sa ja vaal­i­ti­laisuuk­sis­sa, joi­hin pitkästä aikaa tun­kee väkeä niin ettei sisälle mah­du. Kansa on myös ymmärtänyt, että nyt kamp­pail­laan ide­ol­o­gis­es­ta ja elämänkat­so­muk­sel­lis­es­ta hege­mo­ni­as­ta Suomessa.
Molem­pi­en ehdokkaiden takana on paljon sekä kult­tuuri­henkilöitä että mui­ta näkyviä kansalaisia. Nämä taus­ta­joukot eroa­vat toi­sis­taan ratkai­sev­asti. Se ker­too ehdokkaiden eroista paljon enem­män kuin poli­it­tis­ten toimit­ta­jien analyysit.

Kult­tuurivä­ki on ollut aina herkkää otta­maan kan­taa poli­ti­ikkaan, mikä on aivan oikein. Pitkään aikaan ei vain ole ollut asetel­maa, johon ottaa kantaa.